Yhden lapsen kanssa helppoa

sen sanoit, jokainen ihminen on erilainen, joten kyllä yhden lapsen vanhemmatkin saavat valittaa siinä missä muutkin. ja kuulosti siltä kuin olisi sanomattakin selvää, että kaikki tekevät enemmän kuin yhden lapsen, en minä ainakaan tee enempää ja valitan sen minkä valitan!

Se todella on yksilöllistä. Itselläni on nyt 5kk lapsi ja olen todella poikki ja masentunut. Vaipan vaihtokin tuntuu ylitsepääsemättömältä. Valitettavasti tästä ei sairaslomaa saa vaikka haluaisi. En itsekään itseäni ymmärrä kun lapseni on ns helppo lapsi. Mut näin nyt vaan on, enkä mitään voi.

Väsyä saa vasta, kun on kolme vähintään, voisin sinulle sanoa, mutta tämä on vain ironiaa.

Tiedän kokemuksesta, että jo yhden lapsen kanssa voi väsyä aika totaalisesti. Silloisessa elämäntilanteessa oli elämä todella rankaa. Lapsi itki paljon, olin yksin paljon, ja rahat oli siltikin tiukilla. Sekin on kyllä aika venyvä käsite, milloin lapsi on vaativa ja hankala.

Nyt kun noita lapsia on kolme, tuntuu olo yhden kanssa suorastaan lomalta. Joskus nimittäin nuo isommat ovat poissa (4v ja 7v), ja saan olla ihan yksin pienimmäisen (2v) kanssa. Ehdin käydä lenkillä, ehdin siivota, ehdin jopa olla vaan.

Siinä on vain se ero, että kokemusta on karttunut, ja osallemme on osunut vastoinkäymisiä ja murheita ehkä enemmän kuin useimmille lasten kanssa. Siinä tuppaa vähän sietokykykin kehittymään ja ennen niin isot murheet tuntuvat nykyään pieniltä.

Väsymys on niin kovin henkilökohtainen juttu, että itse en kyllä lähtisi sanomaan, että kenellä siihen on oikeus!

Varmasti tavallaan pitää paikkansa se että yhden kanssa tietyt asiat helpompia kuin kahden saatikka useamman. Mutta se etteikö olisi oikeus valittaa tai väsyä on puppua koska yksilöllistä se on ja vauvatkin erilaisia. Niinkuin ap:kin oli maininnut lopussa. Jokaisella on oikeus sanoa väsyvänsä ja pitääkin. Se on huono juttu jos mennään siihen että esim neuvolassa ei kehdata myöntää väsymystään vaan sen takia että on yhden (helpon) vauvan äiti.

Esikoisen kanssa kaikki on niin uutta ja jos ei ole kokemusta lapsista aiemmin niin vauva-aika on täynnä opettelemista. Se ainakin mun kohdalla väsytti. Nyt kun lapsi 1v5kk ei enää sellaista väsymystä ole ollut vaan kaikki tuntuu helpolta. Tällä hetkellä voisin kyllä ajatella niin että nyt helppoa enkä tällähetkellä haaveile toisesta lapsesta. Eli mun kohdalle alle 1v aika raskainta vaikka vauva olikin ns helppo.

Tiedän joitakin äitejä, joilla on ns. vaativa lapsi, ja kun he enempi on asiasta juteltu, on tullut ilmi, että lapsi herää on herännyt ensimmäiset 6 kk joka yö 2 kertaa syömään, aluksi ehkä useamminkin. Ja päivällä on syönyt 2-3 tunnin välein. Eli kuulostaa aikalailla samalta, kuin meidän perheessä se helppoin laposi, paitsi että meidän helppoin söi päivällä 1,5-2 tunnin välein.

Meillä vaativa lapsi heräsi on ollut sellainen, että kun olen herännyt yöllä niin monesti, että arvelen jo aamun kohta koittavan, onkin kello vasta 2. Tällä hetkellä minulla on vähän yli 1v lapsi, ja meillä se 2 herätystä yön aikana tarkoittaa että yö on nukuttu hyvin.

Onneksi totesit sen lopussa.

Itse en ole yhtään vauva-tyyppi siltä osin, kuten monet ihmiset haikailevat aina vauva-aikaa ja kärsivät vauvakuumeesta jne. No, onhan mullakin ollut "vauvakuume" mutta se on lähinnä se sanallinen ilmaisu, päällimmäisenä mielessä ja muistoissa on yövalvomiset, tuntikausien huudot syistä tai toisesta, tuntikausien nukuttamisprosessit yms. Olen niiiin nauttinut tästä ajasta, kun tyttö on kasvanut, treenaa kävelyä yms. eli ikää 9kk ja odotan innolla 1-v. synttäreitä ja sitä, että hän alkaa puhumaan..!

Toista lasta toivotaan ja olen iloinen siitä, että vauvavuosi kestää vain vuoden. Ei sillä, että tämä olisi mielestäni hirveää - tottakai typy on ollut koko ajan suloinen ja rakastettava - mutta en jää noita yllä mainitsemiani asioita todellakaan kaipaamaan ja haikailemaan, että ah, kylläpä olisi ihanaa taas kuunnella sitä huutoa ja nukutella toista kolme tuntia kun ei osaa päättää nukkuuko vai ei.....

Sitten kun lapsia on kaksi, heillä on myös seuraa toisistaan eikä sen yhden ja ainoan lapsen tarvitse aina roikkua vain äidin lahkeessa kiinni, kun ei ole ketään muuta leikkikaveria.

1-vuotiaat yleensä myös nukkuvat yönsä ja näin ollen äiditkin saavat nukkua, toisin kuin pienemmän vauvan kanssa saa yövalvoa ja kyllä siinä on silloin väsyneempi ja hermostuneempi olo kuin isomman kanssa.

Tämä siis minun tuntemukseni ja ihmisethän kokee asiat eri tavoin.

Mitäs nyt kahdesta... Itellä kaks ja vilkkaita ovat. Väsynyt? Joo, olen. Mutta en voi kuvitella miltä kaveristani tuntuu, 5 alle kouluikäistä lasta, käytännössä hoitaa yksin kun mies on pitkiä päiviä töissä. Ymmärsihän se piuhat laittaa poikki. Ties miten monta niitä nyt ois... Ja on väsyny...

Mä koin ensimmäisen lapsen kanssa enemmän raskaaksi omat tuntemukset ja sen äidiksi kasvamisen. Tietysti itkut ja muut väsytti, mutta enemmän oma pää: "nyt olen ÄITI. Osaanko olla? Tästä kodista tulee mun lapsen lapsuudenkoti, osaanko tehdä siitä yhtä turvallisen kun omani oli..."jne.jne.jne.

Toisen kanssa taas huomasin, miten paljon enemmän kaipasi ja tarvitsi miestä mukaan "kotihommiin". Oli enemmän fyysisesti poikki (e. ei enää voinut nukkua päikkäreitä, kun lapset nukku eri aikaan). Kolmannen vauva-aikaa en kunnolla muistakkaan ;-)

Kaikki on aina niin suhteellista. Yhden kanssa voi olla poikki tai kahden, mutta kummasti ihminen aina jotenkin sopeutuu siihen tilanteeseen, mikä on (ja siksi aikaa kun on tarvis)

Nyt saa jo nukkua rauhassa (tai meillä on kyllä saanut aina, lapset kai periny mun unenlahjat, onneksi ;-), mutta noitten koululaisten kanssa on sitte omat pulmansa. Välillä on kauhia ikävä niitä 1-vuotiaita "halibulleeneita"! Onneks saan lainata siskolta ja naapureilta!

Kuten sanoit meitä on erilaisia ja koemme elämäntilanteet erilaisina. Itselleni oppiminen äitiyteen ei tullut luonnostaan ja koin vaikeana yhtäkkisen sitoutumisen ja vastuun. Hoidin esikoisen aikana kaiken hyvin rutiininomaisesti koska muutoin ei olisi hommasta tullut mitään. En nauttinut äitiydestä niin kuin nautin nyt kun lapsia on talossa lisää. Lyhyesti siis ensimmäisen lapsen kanssa oli todella raskasta ja nyt kolmannen kanssa koen kaiken paljon helpompana kumma kyllä. Nyt elämä on mielestäni helpompaa vaikka uhmaa podetaan ja välillä on niitä kiukkupäiviä vanhemmalla lapsella päivä toisensa jälkeen, lapset nahistelee välillä keskenään niin että voisi korvatulpat laittaa ja talo on jatkuvassa kaaoksessa siivouspäiviä lukuunottamatta. Olenkin ajatellut asian näin että jokaiselle voi jokin asia olla vaikea, ensimmäinen vauvakin vaikka se onkin maailman ihanin juttu. Toisille taas äitiys on niin sisäsyntyinen juttu että siitä nauttii samantien. En lähtisi väheksymään yhden lapsen äidin ongelmia ja valituksia ja väsymystä, koska ne ovat yhtä lailla aitoaja ja oikeutettuja kuin jos on jokin toinen vaikea elämäntilanne. Ollaan me mammat yhteisrintamalla ja tuetaan toisiamme ja kuunnellaan niitä joilla on vaikeaa.

ensinnäkin koskaan et voi verrata ekaa ja tokaa lasta koska ne lapset on erilaisia. Lisäksi siinä on kahden lapsen välinen suhde äiti-lapsi suhteen päälle ja se yleensä on se raastavin osa. Ekan kanssa sitä vielä ollaan niin uuden ja ihanan asian edessä että ei siinä euforiassa juuri huonoja hetkiä ole?

Meillä ainakin esikoinen oli helppo kuin mikä sen parin ekan kuukauden jälkeen kun ei koskaan saaanut nukkua yhtään vähää. Seuraava oli itse piru! Ainoaksi olisi jäänyt jos eka olisi ollut. Kolmas taas oli sellainen kullannuppu joita tahtoo ainakin tusinan ja neljäs melkein annettiin ohi ajaville mustalaisille.. Eli ihan tuuria kuka noista oli eka ja ainoa tai kuka oli hännänhuippu. Omat hermot ja jaksaminen oli suoraan suhteessa väsymykseen ja lasten keskinäisiin väleihin.

Periaatteessa yhden kanssa on aina helpompaa, mutta kolmen kanssa ei ole kolme kertaa vaikeampaa.

MUstavalkoista ajattelua. Minusta myös kahden lapsen kanssa olisi tosi helppoa, jos olisin terve. Mutta olen vammautunut kolarissa (ei ollut oma syyni) ja minulla on jatkuva jäykkyys ja krooninen kipu, joka ei jätä hetkeksikään rauhaan. Jumppaaminen on myös jatkuvaa. Koskaan en tule terveeksi. Mutta ihminen sopeutuu. Uskaltaisinpa väittää, että neljäkin lasta menisi tässä ihan helposti, jos ei olisi tätä kipua. Se on niin siitä kiinni, mikä on henkilön elämäntilanne ja erityisesti terveys.

Eli minun näkökannastani sinä valitat ihan turhaan, jos sinulla on kaksi lasta. Sinähän varmaankin olet perusterve, koska muuten sinulle ei tulisi edes mieleen kirjoittaa jotain noin älytöntä. Eli mitä sinä valitat? Elämäsihän on tosi helppoa (niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan).

Ja huom. minä en huuda lapsilleni. Ehkä tämä vammautuminen on aiheuttanut sen, että kärsivällisyys on kasvanut. Kun olen erityisen kipeä, teen lasten kanssa vain pakolliset hoitotoimenpiteet ja viihdytän heitä lukemalla ym. helppoa mikä ei rasita.

Tietysti lapset ovat erilaisia mutta olen huomannut seuraavat asiat. Jos lasten ikäerot ovat tosi pienet eli on tehtailtu peräkkäin on varmaan rankkaa esim. nukkumisen, pukemisen ja kaiken kanssa kun pienet ei osaa mitään itse.

Minulla ei ole ollut kahta pientä yhtä aikaa ja koska kuopukseni on ollut tosi huono nukkuja aina (alkoi nukkua täysiä unia ilman heräämisiä vasta 3-vuotiaana) ja vieläkin heräilee silloin tällöin niin univelkani on ollut aika mahtavaa.
Tavoitteeni: kahdeksan tai seitsemän tunnin täydet katkeamattomat unet ovat vielä tavoite.

Mietinkin että herran jestas jos olis tehny kolmannen perään ja tässä olis ollut pieni vauva lisänä joka sitten taas heräilis aina silloin kun tämä toinen alkaa nukkumaan. Tulisin hulluksi.

Toisaalta olen joskus "kateellisena" seurannut kuinka helppoa on myöhemmin niillä joiden lapsilla on samanikäisiä sisaruksia, varsinkin jos on samaa sukupuolta. Leikkikaveri löytyy aina läheltä ja äidille jaa paljon enemmän omaa aikaa kun ei tarvitse paikata leikkikaverin paikkaa koko ajan. Tämä oli suuri ongelma silloin kun esikoisemme oli n. 3 ja 4 eli en vielä päästänyt ulos yksin leikkimään ja kotona olo oli joskus todella vaikeea kun yritin paikkailla leikkikaverin ja seuran puutetta.
(On kyllä mieskin mutta tekee pitkää päivää joten enimmäkseen se kyllä olin minä kotona)

Muistan kun oikein tunsin syyllisyyttä kun emme olleet "hankkineet" hänelle sisarusta.
Lapseni ovat eri sukupuolta ja heillä on myös viiden vuoden ikäero joten ei sitä toista leikkikaveria tullut. Enää ei titenkään ole mitään väliä.
Hellyttäväähän se on katsoa niitä tosi harvoja hetkiä kun ne keskenään keksivät jotain tekemistä yhdessä.

Uskon että monet ovat sitä mieltä että ei se nyt niin herkkua ole kun on samanikäiset lapset, tappelevat koko ajan. No tuohon voin vaan sanoa että kyllä ne eri-ikäisetkin aivan yhtä paljon. Tuntuu että jopa enemmän kun sitä ollaan niin eri tasolla eikä aina ymmärretä toista.
Kuitenkin samanikätasoisilla on tappelun lomassa kuitenkin enemmän sitä leikkiä kun eri-ikäisillä.

Kun lapset ovat isommat on tilanne aivan eri. Leikkikaverit löytyvät kodin ulkopuolelta eikä tarvitse enää "viihdyttää ja seuraa pitää"
Isommanhan kanssa on aina helpompaa kun on enemmän itsenäisempi olkoon sitten yksi tai enemmän.

Mulla on itelläni kaksoset ja pakko sanoo että niiden kans on hommaa tosi paljon enemmän ku yhden kanssa. Että sillon ku yhden vauvan mutsia väsyttää niin laitapa siihen toinen samanlainen ja mieti sitte onko yhden kans rankkaa. Enpä usko.

on todella helppoa, ja mielestäni 2 lapsen äitien on turha edes valittaa, toista se on kun niitä on 12, kroppakin alkaa olla aika loppuunkulunut kaikista raskauksista ja synnytyksistä. että takki on niin sanotusti tyhjä.

En voi mennä sanomaan, kuinka paljon kahden kanssa väsyttää, kun ei kahta ole, mutta mielestäni on silti väärin sanoa toiselle, että ei sulla ole oikeutta valittaa kun sulla on vain yksi lapsi.

Jokainen voi olla väsynyt ja uupunut, tai vaikka masentunut.

Mutta sen kyllä voin snaoa, että vaativan yhden lapsen kanssa on paljon vaikeampaa kuin kahden helpon kanssa.. Tämä kokemuksena ystäväpiiristä.

Itselläni on välillä raskasta ja väsyttää, vaikka minulla mies auttaa aina kun voi. Vaativa vauva vaan sattuu olemaan vaativa, ei ole hetkeäkään yksin, parhaimmassa tapauksessa ei nuku päiväunia ollenkaan, väsynyt, kiukkuinen, itkeväinen, jne.

Joten eipä ole reilua tulla sanomaan toiselle ihmiselle, että sulla ei voi olla niin vaikeaa kuin mulla.

Hyvää kesää, ihana aurinko paistaa ulkosalla.

tän oman tän hetkisen fyysisen mukavuuden/helppouden siihen vauvan ja pikkusisaren aiheuttamaan väsymykseen yms.

Enemmän rasittaa henkisesti se kun en tuu raskaaks vaik miten on yritetty.

Täytyy sanoa että mulla on tunteet menneet aivan päinvastoin. Ekan kanssa olin pipo kireällä vähän väliä mutta toisen synnyttyä olen tuntenut olevani lähes rento =) Olen tarmoa täynnä ja nautin joka päivästä.

Syy muutokseen on tietysti itsessä mutta silti.