Miksi sinä

poistatit täältä viestin jossa uhosit tulevasi 12€ kuukaudessa toimeen ruuan ja asunnon puolesta.
Tuo kun ei onnistu muuten kuin riistämällä joltain toiselta, ai niin mutta sinähän olitkin sossu ja tuo riisto on verissä.
Sisaruksesi oletkin jo riistänyt ja työtoverisi, luojaties ketä muita.
7271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oppitunnit siitä saamme tämän hallituksen aikana. Vanhasen-Kataisen hallitus tekee ahneille ja kyltymättömille tietä kuin Johannes Kastaja mestarilleen

Äänestä
  • sillä eihän nyt ole SOSSUT hallituksessa.

    Äänestä

Eihän tuossa Heinä luomankaan solvaus jutussa. Puhuttu muusta kuin ruuasta.Jos osaa laittaa itse ruokansa.Niin hyvin tulee toimeen. Nyt porvari nulikka on laajentanut asian koko elämisen skaalan!

Äänestä
  • Tulen helposti toimeen 12€kk ruuan ja asunnon osalta, miten tuo nyt sitten pitäisi käsittää.

    Anna nyt vähän tarkempia selvityksiä koska ei tuo nyt valaise koko asiaa.

    Äänestä

Minä en ole riistänyt ketään. Työlläni olen ánsainnut kaiken. Mitä siskoihini ja veljini tulee. Kaikki ovat myyneet osuutensa ja siinä kaikki. Minäkin olisin myynyt osuuteni samaan hintaan. Mutta ei ollut ostajia.
Jos tietäsi sinun nimen, niin perättömästä lausunnosta käytäs raastuvassa.

Äänestä
  • laittaa niin saisit vielä siinäkin nokillesi.

    Äänestä

  • halaistua sanaa, itse taidat joutua sinne ennenkuin huomaatkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylmäsen Usko kirjoitti:

poistatit täältä viestin jossa uhosit tulevasi 12€ kuukaudessa toimeen ruuan ja asunnon puolesta.
Tuo kun ei onnistu muuten kuin riistämällä joltain toiselta, ai niin mutta sinähän olitkin sossu ja tuo riisto on verissä.
Sisaruksesi oletkin jo riistänyt ja työtoverisi, luojaties ketä muita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu