SAILAKSEN suusta

17567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Oli aikanaan arvostettu hiihtäjä. Samoin Kaisa Varis.

Äänestä
  • Minäkin valmistuin joskus. Milloin sinä?

    Äänestä

Tuo kirjoitus ei ollut Sailaksen kirjoittama. Siinäkin suhtaudutaan Sailakseen kuin jyrkkälinjaiset raamattuun. Tietysti on hyvä, että työllisyyttä parannetaan, työttömyyttä pienennetään, yrittäjyyttä edistetään, mutta raportti sisältää paljon muutakin. Ei kaikkea tarvitse nielaista sellaisenaan. Esim. Kuinka paljon veronalennuksia ja miten ne kohdistetaan eri palkkatasoilla? Kyllä ne veronalennukset tehoavat, vaikka niitä painotettaisiin matalampiin palkkoihin, ja silloin ne vasta tehoavatkin. Raha tulee varmasti kiertoon, eikä jää makaamaan toimettomana. Sellaisenaan Sailas selvästi suosii hyvätuloisia, ja "sorsii" pienituloisia, työttömiä ja opiskelijoita. Sehän on totuus. Kyllä noita Sailaksen periaatteita voidaan soveltaen noudattaa, mutta voidaanhan niistä karsia pois yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus. Kalevan kirjoittaja Uimonen yrittää syöttää leivän mukana kiven. Se ei ole hyvä! Sailasta voi korjailla. Nyt on lisäksi pantu liikkeelle huhu, että odotettavissa on työvoimapula. Mitä sitä tyhjää! Sellaista ei tule!
Tällä samalla asialla on peloteltu ennenkin. Älkää uskoko, ei tule työvoimapulaa!

Äänestä

Artikkelissa kerrotaan (Sailas ei siis sano):

”Suomi on saanut osakseen aika lailla kansainvälistä suitsutusta siitä, miten se nosti itsensä lamasta kuiville määrätietoisen valtiontalouden sopeutuksen ja talouspolitiikan suunnanmuutoksen avulla. Suitsutus oli paikallaan. Suomessa tehtiin tuolloin suuria tekoja.

Kaikki vain ei käynyt niin kuin olisi ollut suotavaa. Suomen poliittiselle järjestelmälle ei ole kunniaksi se, että poliitikot panivat ensin likaisen työn tekijäksi virkamiehet ja haukkuivat sitten lyttyyn Sailaksen esitykset, mutta toteuttivat kuitenkin ne lopulta lähes sellaisenaan.”

Sailaksen esittämä budjetin kasvun jarruttaminen oli tietenkin hyvä asia joidenkin kannalta, mutta samalla se vei noin 100 miljardia markkaa pienituloisilta suurituloisille pankkikriisin vuoksi. Syynä tähän lamaan oli 80-luvun järjetön poliittinen toiminta ja laman alkaessa pääomasijoittajien vallan ottaminen, eli pöytien putsaaminen omaan taskuun. Eli taas on nämä valtakunnan rikkaat hamuamassa lisää tuloja, ilmeisesti pankkikriisistä saadut miljardit on jo käytetty ja tarvitaan lisää rajaa. Niitä antavat nyt ensin opiskelijat ja työttömät. Sen jälkeen kun talous romahtaa, voi nousun aikana syntyneet yritykset ostaa nimellisellä summalla ja taas on ökyrikkailla omaisuutta seuraavalla nousukaudella.

Suomen nouseminen lamasta ei tapahtunut Sailaksen silloisen paperin vuoksi, vaan Nokia nimisen yhtiön pelkäämättömät satsaukset uuteen teknologiaan, GSM tekniikkaan. Nokia veti perässään paljon muutakin teollisuutta kasvun huumassa. Vaikka yritysten perustaminen oli uhkarohkeaa, ja uusien työpaikkojen luominen myös, Nokian vahva kasvu ruokki tähänkin monia ihmisiä. Nyt on sitten aika taas tehdä keinotekoinen lama Sailas paperin muodossa ja siirtää nykyiset yhtiöt uusille omistajille tahkoamaan rahaa uusille omistajille nousukauden myötä.

Nyt herääkin sitten kysymys, onko meillä odotettavissa toista buumia tulevaisuudessa, muutaman vuoden kuluttua, joka taas nostaisi meidät lamasta? Vai onko kasvu vain kuviteltua.

Vai pitäisikö jättää tuon lainarahan ottaminen ja siirtyä TYKA malliin, joka rahoittaa itsensä tulorahoituksella?

Sitten uuteen Sailaksen esitykseen.

"Ehkä kaikkein ikävin piirre on ollut vinkujien näköalattomuus. Sailaksen teurastajilta on jäänyt huomaamatta, että asiantuntijaryhmän esitykset tähtäävät vuosikymmenen lopulle, eivät tähän päivään.

Silloin ei löydy riittävästi työvoimaa tyydyttämään kysyntää. Nykyiset opiskelijatkin ovat siirtyneet ilmaisten etujen nauttijoista maksumiesten puolelle, ja heilläkin voi olla silloin toinen ääni kellossa kuin nyt. "

Veronmaksajan näkemys Sailaksen raportista löytyy sivulta http://www.geocities.com/kansantuote/9.html

Siitä voi jokainen nähdä millainen Sailaksen esitys todellisuudessa on, mitä se maksaa, ja mitä sillä saadaan.

Kirjoittaja tuolla lehden artikkelissa pelkää, että kun Sailaksen esitystä ei voida ottaa hallitusohjelmaan, niin käy huonosti. Mutta hallitus voi ottaa ohjelmaansa TYKA mallin, se antaa paremman elintason jokaiselle.

Se ei vie keneltäkään, koska kakkua ei jaeta uudelleen, vaan ensin leipastaan muutama uusi kakku ja jaetaan sitten niitä. Nykyinen kakku on jo leikattu ja palaset aika oikeudenmukaisesti jaettu.

Äänestä

onnellisesti kliseisissä uusliberalistisissa tulkinnoissaan. Kun kuvitellaan että tavoitteena on "vapaa" talous ja että yhteiskunnan ongelmat jotenkin voitaisiin ratkaista talouden viidakonlait sisäistämällä, tuollaisiin sailas-ylistyksiin päädytään.

Uimonen puhuu kuin itsestäänselvyytenä "1980-luvun jakopolitiikasta" siinä missä aivan yhtä hyvin voidaan puhua 1980-luvun kasinotaloudesta.
Koko kirjoituksessa ei ole yhtään lähtökohtaa, jolle täysin päinvastainen lähtökohtaoletus ei olisi yhtä mahdollinen.

Sailaksen säästölistoilla ei saatu aikaan edes asiallista lamanhoitoa. Kannattaa perehtyä vaikkapa Suomen Akatemian tekemiin jälkikritiikkeihin.

Hyväveli-pari Lipponen ja Sailas ovat rautaisella kädellä ohjailleet tämän maan taloutta, ja sen seurauksena esim. köyhyyden määrä on jatkuvasti lisääntynyt ja köyhimmän kansanosan keskimääräinen elinikäkin kääntynyt jo laskuun. Kun toiseen vaakakuppiin pannaan sellaiset kliseiset taloudenhoitokeinot joita tunnevammaiset liberalistit esittävät, ja toiseen vaakakuppiin ne yhteiskunnan vähäosaosille konkretisoituvat synkät tulokset, voidaan kysyä, kumpaan suuntaan haluamme nyt lähteä.

"Talous" ei ole mikään oppi tai järjestelmä, jolla hyvä yhteiskunta rakennetaan. Ei myöskään ole tilannetta jossa "ensin täytyy saada kuntoon talous ennen kuin sosiaalipolitiikkaa voidaan harjoittaa". Kysymys on aina sekä tulojen tekemisestä että niiden jakamisesta - näitä ei käytännössä voi erottaa toisistaan. Ja siksi "sailastyyppinen" talousteoria, jossa tuloeroja lisäävän kasvutalouden toimintaedellytyksien turvaaminen ajaa kaiken muun yli, tuottaaa vain yhteiskunnallista hajoamista.

Äänestä
  • Kaikki Sailaksen paperin kaltaiset toimenpideohjelmat ovat kansantaloustieteellistä hakuammuntaa. Esitetään joukko toimenpiteitä, joiden perusteluna on niiden arvioitu vaikutus rahavirtoihin, mutta todelliset vaikutukset saattavat olla muita kuin niitä joita kansantaloustieteilijät käsittävät "realiteetteina". Vaikutusten arvioimisessa tarvittaisiin vähintäänkin yhteiskuntatieteilijöitä, eikä pahitteeksi olisi ottaa mukaan muutamaa sosiaalipoliitikkoakin. Kun ihmisten eteen yhtäkkiä lyödään uudet selviämisen ehdot - tai kun matto heidän altaan tempaistaan pois jotta rikkaat voisivat edelleen rikastua - voipi olla että reaktiot eivät olekaan sitä mitä odotettiin. Ihmiset eivät aina tanssi kuten eurot pannaan tanssimaan.

    Itse asiassa tuollaiset toimenpideohjelmat osoittavat yksiviivaisuudessaan miten avuttomalla pohjalla taloudellinen analyysi ja ennustaminen joka tapauksessa ovat. Edes yksittäisten toimenpiteiden yksittäisistä vaikutuksista ei voi sanoa mitään varmaa - kuinka sitten on laita kun esitetään koko joukko toimenpiteitä, joiden kuvitellaan yhdessä vaikuttavan halutulla tavalla? Em. kirjoituksessa mainituissa Suomen Akatemian lamatutkimuksissa on analysoitu sitä miten laman aikana tehdyt toimenpiteet toimivat siten kuin niiden odotettiin toimivan. Analyysin lopputolos voitaisiin kiteyttää: lamasta selvittiin pikemminkin hallituksen talouspolitiikasta huolimatta kuin sen ansiosta.

    Risto Uimonen on äärimmäisen oikeistoliberalismin äänitorvi, ja hänen kirjoitelmansa hekotuttaa tietysti jokaista joka tietää miten heikoilla kansantaloustieteilijät tällaisissa yhteyksissä ovat. Arvovallan romahtamista peläten useimmat tuskin lähtevät mukaan näiden sailasten "mustia" listoja laatimaan, ja useimmat jopa kieltäytyvät kaikista julkisista kommentoinneista ohjelmia koskien. Akateemiset ekonomistit ovat viime aikoina jopa katsoneet viisaimmaksi kieltäytyä kaikista julkisista keskusteluistakin kriittistä talousteoriaa edustavien "maallikkojen" kanssa.

    Äänestä

  • kansantaloustiede kirjoitti:

    Kaikki Sailaksen paperin kaltaiset toimenpideohjelmat ovat kansantaloustieteellistä hakuammuntaa. Esitetään joukko toimenpiteitä, joiden perusteluna on niiden arvioitu vaikutus rahavirtoihin, mutta todelliset vaikutukset saattavat olla muita kuin niitä joita kansantaloustieteilijät käsittävät "realiteetteina". Vaikutusten arvioimisessa tarvittaisiin vähintäänkin yhteiskuntatieteilijöitä, eikä pahitteeksi olisi ottaa mukaan muutamaa sosiaalipoliitikkoakin. Kun ihmisten eteen yhtäkkiä lyödään uudet selviämisen ehdot - tai kun matto heidän altaan tempaistaan pois jotta rikkaat voisivat edelleen rikastua - voipi olla että reaktiot eivät olekaan sitä mitä odotettiin. Ihmiset eivät aina tanssi kuten eurot pannaan tanssimaan.

    Rikkaat rikastuu myös siitä että köyhät saavat tyhjästä rahaa tuhlattavaksi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Rikkaat rikastuu myös siitä että köyhät saavat tyhjästä rahaa tuhlattavaksi.

    on perimmiltään luottorahaa, ja luottoekspansiosta on tehty talouskasvun keskeinen mekanismi (Oikkonen: "Narkissos-esseet") niin yksi Sailaksen paperin todellisia vaikutuksia on se että kirjanpidollisella valtiontakauksella saadaan talouteen jokin summa lisärahaa. Näin heitetään vettä myllyyn, ja mylly pyörii taas aikansa - kunnes maksun aika tulee. Sitten on taas kehitettävä uusia kikkaskonsteja.

    Äänestä

  • kansantaloustiede kirjoitti:

    Kaikki Sailaksen paperin kaltaiset toimenpideohjelmat ovat kansantaloustieteellistä hakuammuntaa. Esitetään joukko toimenpiteitä, joiden perusteluna on niiden arvioitu vaikutus rahavirtoihin, mutta todelliset vaikutukset saattavat olla muita kuin niitä joita kansantaloustieteilijät käsittävät "realiteetteina". Vaikutusten arvioimisessa tarvittaisiin vähintäänkin yhteiskuntatieteilijöitä, eikä pahitteeksi olisi ottaa mukaan muutamaa sosiaalipoliitikkoakin. Kun ihmisten eteen yhtäkkiä lyödään uudet selviämisen ehdot - tai kun matto heidän altaan tempaistaan pois jotta rikkaat voisivat edelleen rikastua - voipi olla että reaktiot eivät olekaan sitä mitä odotettiin. Ihmiset eivät aina tanssi kuten eurot pannaan tanssimaan.

    Itse asiassa tuollaiset toimenpideohjelmat osoittavat yksiviivaisuudessaan miten avuttomalla pohjalla taloudellinen analyysi ja ennustaminen joka tapauksessa ovat. Edes yksittäisten toimenpiteiden yksittäisistä vaikutuksista ei voi sanoa mitään varmaa - kuinka sitten on laita kun esitetään koko joukko toimenpiteitä, joiden kuvitellaan yhdessä vaikuttavan halutulla tavalla? Em. kirjoituksessa mainituissa Suomen Akatemian lamatutkimuksissa on analysoitu sitä miten laman aikana tehdyt toimenpiteet toimivat siten kuin niiden odotettiin toimivan. Analyysin lopputolos voitaisiin kiteyttää: lamasta selvittiin pikemminkin hallituksen talouspolitiikasta huolimatta kuin sen ansiosta.

    Risto Uimonen on äärimmäisen oikeistoliberalismin äänitorvi, ja hänen kirjoitelmansa hekotuttaa tietysti jokaista joka tietää miten heikoilla kansantaloustieteilijät tällaisissa yhteyksissä ovat. Arvovallan romahtamista peläten useimmat tuskin lähtevät mukaan näiden sailasten "mustia" listoja laatimaan, ja useimmat jopa kieltäytyvät kaikista julkisista kommentoinneista ohjelmia koskien. Akateemiset ekonomistit ovat viime aikoina jopa katsoneet viisaimmaksi kieltäytyä kaikista julkisista keskusteluistakin kriittistä talousteoriaa edustavien "maallikkojen" kanssa.

    Ensinnäkin haluaisin huomauttaa, että kansantaloustiede kuuluu yhteiskunta-/valtiotieteisiin siinä missä mainitsemasi sosiaalipolitiikkakin ja onneksi myös kansantaloustieteilijät ovat tietoisia siitä, ettei taloudellisia malleja tulekaan pitää lakeina tai absoluuttisina totuuksina. Taloustiede muuttuukin välttämättömyyspolitiikaksi (tai "realiteeteiksi") usein vasta politiikan retoriikassa esim. kansanedustajien toimesta. Toki on tiedostettu, että kansantaloustieteessä on ongelmakohtansa, mikä ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon talouden kompleksisen rakenteen. Silti talouden mallintamista tarvitaan kaikessa epävarmuudessakin, joka varmasti kasvaisi ilman kansantaloustiedettä (kokemusta kyllä löytyy empiriasta).

    Sailaksen loppuraportti oli sisällöltään liuta ehdotuksia ilman sen syvällisempää analyysiä. Tämä hämmensi ja sai raportin (ja ilmeisesti myös kansantaloustieteen) tuntumaan yksiviivaiselta, vaikka taustalla oli varmasti monimutkainen ajatuskehikko, jonka ymmärtäminen voi olla ongelmallista maallikolle ja myös Paavolle. Raporttia (ja osittain myös taloutta) kuuluukin tarkastella kokonaisuutena eikä kiinnittää median tavoin huomiota VAIN yksittäisiin esityksiin ja sen vaikutuksia täytyykin arvoida monista eri lähtökohdista (ei siis vain talouden) käsin.

    Lopuksi haluaisin taasen huomauttaa, ettei kansantaloustiede ole ainoastaan rahoitusmarkkinoiden ja rahavirtojen tutkimista toisin kuin esim. talousuutiset antavat ymmärtää eikä sen arvona TODELLAKAAN ole tuloerojen kasvattaminen! Ihmiset eivät tanssi, kun euro pannaan tanssimaan mutta lisäävät kulutustaan keskimäärin n. 80 %:ia tulojen lisäyksestä. Ja kyllä niitä "kriittisen talousteorian" edustajia löytyy kansantaloustieteenkin puolelta :) ...

    Äänestä

  • Ninni kirjoitti:

    ettei se mihin lokerikkoon tai lehtoraattiin kansantaloustieteen katsotaan kuuluvan kerro mitään talousajattelun sisällöstä. Luultavasti sotatiedekin voitaisiin kategorisoida "yhteiskunta / valtiontieteisiin".

    Tiedän että kriittistä talousteoriaa edustavia (akateemisiakin) henkilöitä on. Olen tavannut ja monia tekstejä lukenut. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole käytettävissä silloin kun vahvat edunvalvojat legitimoivat omia pyrkimyksiään laatimalla kansantaloustieteen leimalla virallistettuja ohjelmapapereita.

    Toki "taloudellisia" ilmiöitä voidaan määritellä, ja ihmisten "taloudellista" käyttäytymistä tutkia, mutta sille perustalle pitäytyvä taloustiede pystyy näkemään omat rajansa. Se ei sorru tieteen arvovallan käyttämiseen talousmagnaattien toiminnan tukemiseen.

    Kansantaloustieteilijöillä, noin yleisesti ottaen, tuntuu nykyisin olevan hätä kädessä. On tultu tilanteeseen jossa jopa yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista vältellään. Pelko siitä että "taustalla olevat varmasti monimutkaiset ajatuskehikot, joiden ymmärtäminen voi olla ongelmallista maallikolle" eivät sitten enää lopultakaan vakuuttaisi ketään, on ilmeinen. Kun talousteorian yksinkertaisetkin peruskäsitteet (kuten vaikkapa inflaatio) ovat jatkuvan määritelmällisen käymistilan ja raamatuntulkinnallisen selittelyn kohteena, eikä talousteorioilla hallita edes yksinkertaisia reaalimaailman yhteyksiä, miten joku voi tosissaan esittää, että taustalle jäävät "monimutkaiset ajatuskehikot" edustaisivat yhtään pätevämpää hallintaa?

    Kukun kukkua. Taloustiede on nykyajan uskontoa. Se on evankeliumia, jolla vahvat ihmiset legitimoivat ylemmyytensä heikkoihin nähden. Se ei ole mikään arvovapaa tiede, jos tiede ollenkaan.

    Kansantaloustieteilijöiden keskusteluvalmiudesta - so. heidän nykyisestä pelokkuudestaan ja väistölikkeistään kaikessa irvokkuudessaan - saa hyvän kuvan Yliopistolehden Agora-keskustelun puheenvuorosta:

    http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/diletantteja_suuunsoittajia.html

    Äänestä

  • huomauttaa kirjoitti:

    Kansantaloustiede tutkii yhteiskuntaa taloudellisesta perspektiivistä käsin. Mielestäni ko. oppiaineen kuuluminen nimenomaan sisältönsä puolesta yhteiskuntatiet. tdk:n on perusteltua, jos nyt halutaan lokerikoida.

    Se että taloustiede on nykyajan uskontoa, johtuu varmasti pitkälti nimenomaan jo aiemmin mainitsemastani politiikan (tässä kansanedustuslaitoksen harjoittamasta)ja median käyttämästä retoriikasta sekä toiminnasta eikä siitä, että taloustieteilijöillä olisi olisi sisäänrakennettu tarve "julistuksillaan" saavuttaa ylemmyyden tunnetta suhteessa ympäristöönsä. Keskenään osittain ristiriitaisia ovat myös väitteet, joiden mukaan kansantaloustieteilijät väistelevät julkista keskustelua pakenemalla norsunluutorneihinsa sekä toisaalta ovat kohottamassa asemaansa ja "tieteenalansa" arvostusta taloustieteen nimikkeen alle verhotun mantran tai evankeliumin muodossa. Ja usko pois, kriittistä lähestymistapaa harjoitetaan tämänkin alan sisällä jo opiskelijoista lähtien... Ei se ole mikään kansantaloustieteeseen perehtymättömien yksinoikeus.

    Voiko tiede yleensä olla arvovapaata?

    Väite siitä, ettei "talousterioilla hallita edes yksinkertaisia reaalimaailman yhteyksiä" on joko provokatiivinen kärjistys tai osoitus tietämättömyydestä. Yksinkertaisena vastaesimerkkinä haluaisin esittää tyypillisen ekonometriasta (ja MONESTA muustakin tieteenalasta) tutun regressiomallin, jossa otoksen (peräisin "reaalimaailmasta") perusteella luodaan mahdollisimman hyvä muuttujien välistä relaatiota kuvaava kuvaaja.

    Kansantaloustiede on kuuluisa yksinkertaistuksistaan ja taustaoletuksistaan mutta harvoin tuodaan esille, että moni muukin tieteenala kärsii vastaavista ongelmista (tämä ei tarkoita sitä, etteikö yo. perusteella ongelmiin pitäisi puuttua) esimerkkinä sos. psykologian oletukset ihmisestä.

    Pelko siitä, etteivät ajatuskehikot vakuuttaisi ketään, on mielestäni marginaalinen verrattuna siihen, ettei kansantaloustieteilijä pysty riittävän kattavasti muuntamaan aikaan saamiaan johtopäätöksiä kansankielelle, minkä seurauksena voi olla virheellisiä tulkintoja. Haluaisin vielä huomauttaa, että kansantaloustieteessä käsitteet ovat yleisesti ottaen yksikäsitteisempiä kuin yhteiskuntatieteissä yleensä.

    Että kukun kukkua vain itsellesi.

    Äänestä

  • huomauttaa kirjoitti:

    ettei se mihin lokerikkoon tai lehtoraattiin kansantaloustieteen katsotaan kuuluvan kerro mitään talousajattelun sisällöstä. Luultavasti sotatiedekin voitaisiin kategorisoida "yhteiskunta / valtiontieteisiin".

    Tiedän että kriittistä talousteoriaa edustavia (akateemisiakin) henkilöitä on. Olen tavannut ja monia tekstejä lukenut. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole käytettävissä silloin kun vahvat edunvalvojat legitimoivat omia pyrkimyksiään laatimalla kansantaloustieteen leimalla virallistettuja ohjelmapapereita.

    Toki "taloudellisia" ilmiöitä voidaan määritellä, ja ihmisten "taloudellista" käyttäytymistä tutkia, mutta sille perustalle pitäytyvä taloustiede pystyy näkemään omat rajansa. Se ei sorru tieteen arvovallan käyttämiseen talousmagnaattien toiminnan tukemiseen.

    Kansantaloustieteilijöillä, noin yleisesti ottaen, tuntuu nykyisin olevan hätä kädessä. On tultu tilanteeseen jossa jopa yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista vältellään. Pelko siitä että "taustalla olevat varmasti monimutkaiset ajatuskehikot, joiden ymmärtäminen voi olla ongelmallista maallikolle" eivät sitten enää lopultakaan vakuuttaisi ketään, on ilmeinen. Kun talousteorian yksinkertaisetkin peruskäsitteet (kuten vaikkapa inflaatio) ovat jatkuvan määritelmällisen käymistilan ja raamatuntulkinnallisen selittelyn kohteena, eikä talousteorioilla hallita edes yksinkertaisia reaalimaailman yhteyksiä, miten joku voi tosissaan esittää, että taustalle jäävät "monimutkaiset ajatuskehikot" edustaisivat yhtään pätevämpää hallintaa?

    Kukun kukkua. Taloustiede on nykyajan uskontoa. Se on evankeliumia, jolla vahvat ihmiset legitimoivat ylemmyytensä heikkoihin nähden. Se ei ole mikään arvovapaa tiede, jos tiede ollenkaan.

    Kansantaloustieteilijöiden keskusteluvalmiudesta - so. heidän nykyisestä pelokkuudestaan ja väistölikkeistään kaikessa irvokkuudessaan - saa hyvän kuvan Yliopistolehden Agora-keskustelun puheenvuorosta:

    http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/diletantteja_suuunsoittajia.html

    Antamasi linkki ei sitten kerro sen ihmeemmin kansantaloustieteilijöiden keskusteluvalmiudesta yleensä. Se sanoo, ettei muutama, tosin tunnettu, taloustieteilijä halua keskustella kahden (Ojapellon ja Siltalan) henkilön kanssa. "Keskusteluvalmiutta kyllä on".

    Äänestä

  • huomauttaa kirjoitti:

    ettei se mihin lokerikkoon tai lehtoraattiin kansantaloustieteen katsotaan kuuluvan kerro mitään talousajattelun sisällöstä. Luultavasti sotatiedekin voitaisiin kategorisoida "yhteiskunta / valtiontieteisiin".

    Tiedän että kriittistä talousteoriaa edustavia (akateemisiakin) henkilöitä on. Olen tavannut ja monia tekstejä lukenut. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole käytettävissä silloin kun vahvat edunvalvojat legitimoivat omia pyrkimyksiään laatimalla kansantaloustieteen leimalla virallistettuja ohjelmapapereita.

    Toki "taloudellisia" ilmiöitä voidaan määritellä, ja ihmisten "taloudellista" käyttäytymistä tutkia, mutta sille perustalle pitäytyvä taloustiede pystyy näkemään omat rajansa. Se ei sorru tieteen arvovallan käyttämiseen talousmagnaattien toiminnan tukemiseen.

    Kansantaloustieteilijöillä, noin yleisesti ottaen, tuntuu nykyisin olevan hätä kädessä. On tultu tilanteeseen jossa jopa yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista vältellään. Pelko siitä että "taustalla olevat varmasti monimutkaiset ajatuskehikot, joiden ymmärtäminen voi olla ongelmallista maallikolle" eivät sitten enää lopultakaan vakuuttaisi ketään, on ilmeinen. Kun talousteorian yksinkertaisetkin peruskäsitteet (kuten vaikkapa inflaatio) ovat jatkuvan määritelmällisen käymistilan ja raamatuntulkinnallisen selittelyn kohteena, eikä talousteorioilla hallita edes yksinkertaisia reaalimaailman yhteyksiä, miten joku voi tosissaan esittää, että taustalle jäävät "monimutkaiset ajatuskehikot" edustaisivat yhtään pätevämpää hallintaa?

    Kukun kukkua. Taloustiede on nykyajan uskontoa. Se on evankeliumia, jolla vahvat ihmiset legitimoivat ylemmyytensä heikkoihin nähden. Se ei ole mikään arvovapaa tiede, jos tiede ollenkaan.

    Kansantaloustieteilijöiden keskusteluvalmiudesta - so. heidän nykyisestä pelokkuudestaan ja väistölikkeistään kaikessa irvokkuudessaan - saa hyvän kuvan Yliopistolehden Agora-keskustelun puheenvuorosta:

    http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/diletantteja_suuunsoittajia.html

    mm. siksi että taloudesta puhutaan tunnustukselliseen sävyyn. Poliitikot eivät pitäisi taloutta ykkösasiana ellei näin olisi. Kuten uskontoja on historiassa tarvittu silloin kun on tehty jotain jota ei ihmisen nimissä voida tehdä - kun on siis tarvittu korkeampaa legitimaatiota, kun on joko tehty äärimmäistä pahaa tai haluttu saada suuri rahvas kunnioittavasti vaikenemaan - samoin voidaan talouden nimissä toimia ikään kuin teot määräytyisivät jostain epäpersoonallisesta korkeammasta totuudesta käsin.

    Kuten uskonnon nimissä kukaan ei koskaan ilmoita tekevänsä mitään pahaa, samoin taloustoimijat puhuvat talousteoriaansa ikään kuin se olisi jotain jolla tehtäisiin vain hyvää.

    Talouteen liitetään maaginen komponentti, joka esim. estää sen että itsekunkin toimijan päämäärät ja keinot talouskannanotoissa selvästi eksplikoitaisiin. Jokaisen eturyhmän ekonomisti puhuu samalla kaikkitietävällä äänensävyllä - tuollaiset Korkeamman tahon nimissä esitetyt lopulliset totuudet ovat ominaisia tunnustukselliselle uskonnolle, ei tieteelle.

    Talous on uskontoa mm. siksi, että kaikki talousajattelu operoi rahalla. Rahaan taas liittyy perimmiltään uskonnollisluonteinen kaikkivoipaisuuskuvitelma. Arvoentiteetti on maaginen. Usko aineellisen tarpentyydytyksen loputtoman lisääntymisen mahdollisuuteen on oman aikamme iankaikkisuutta. (Oikkonen: "Narkissos-esseet")

    Jotta taloususkonto voisi operoida rahalla, raha täytyy käsittää jonakin kiinteänä. Sellaistahan raha ei kuitenkaan ole, vaikka rahan arvoa on historian kuluessa yritetty ilman pysyvää menestystä sitoa jos jonkinlaisiin mahdollisimman kiinteisiin kohteisiin. Talous ei ole tiedettä, koska sen perustavanlaatuinen (mitta)yksikkö ei omaa pysyviä ominaisuuksia.

    Rahassa kiinteää ei ole edes sen sopimuksellinen luonne. Rahan hinnan määräytyminen tapahtuu nimenomaan sopimuksen rikkomisen merkeissä.

    Rahaa voidaan luoda puhtaasti rahan ominaisuuksilla. Jopa siinä määrin, että parhaat voimat, kyvykkäimmät yksilöt taloudessa toimivat rahatalouden alueella. Rahataloudessa raha voidaan saada kasvamaan tavalla jota mikään reaalinen kasvu ei edes voi vastata.

    Talousajattelua ei myöskään voi olla ilman etteikö jotakin/joitakin toimijoiden näkökulmia sisäistettäisi. Siksi edellytyksiä luonnontieteille ominaiseen teoriarakenteluun ei ole. Kysymys: tarvitaanko ihmistieteiden perhekunnassa taloustiedettä? Vain raha on talouskategorialle ominainen erottava tekijä - ja jos raha-arvo on jotain olennaisesti maagista, voiko sen varaan rakentaa tiedettä?

    Taloustiede on uudella ajalla kehittyneistä rationaalisuuden muodoista ainoa, joka yhä on ptolemaiolaisella kannalla: se asettaa omat realiteettinsa oman maailmansa keskipisteestä, taloudellisesta toimijasta käsin ja edellyttää että jokin etu sisäistetään. Talous näyttäytyy taloutena vain jos sitä tarkastellaan jonkin arvonmuodostuskoordinaatiston nollapisteestä käsin.

    Taloususkonto onkin jumala-uskonnon historiallinen perillinen. Talousajattelussa elävät kaikki ne ominaisuudet jotka aiemmin elivät uskonnollisessa ajattelussa ja vallankäytössä. Uskonnon tavoin talous myös luo oman legitiimisyytensä - ja myös laillisuutensa maallisessakin mielessä. Mitä mahtavampi taloustoimija olet, sitä legitiimimpää on kaikki mitä taloudessa teet ja sitä vähemmän on pelkoa siitä että mikään maallinen tuomio sinua koskaan kohtaisi.

    Talous on uskontoa yksinkertaisesti siksi että ei ole mitään muuta elämänalaa tai elämänpiiriä, joka voisi nousta talouden yläpuolelle. Talous on kanonisoitu - koko elämä on taloususkonnon mukaan vain talouden merkityslaajentuma.

    Nämä ovat ihan yksinkertaisia perusasioita. Niistä ei seuraa mitään korkeampia totuuksia tai kehittyneempiä teorioita, koska talousajattelu klikkaa jo perustekijöissään. Ja se klikkaa nimenomaan siksi että se on perusominaisuudeltaan uskonnollista, ei tieteellistä.

    Ja mitä tulee antamaani linkkiin: kuka keulakuvana toiminut kansantaloustieteilijä mielestäsi puuttuu esitetystä tusinasta? Listaa? Kertovatko ko. herrojen käyttämät adjektiivit mielestäsi keskusteluvalmiudesta? Ja ajatteletko todella että Ari Ojapelto ja Juha Siltala edustavat ajattelussaan vain itseään?

    Äänestä

  • uskontoa kirjoitti:

    Kannanotostasi saa sellaisen kuva, että määrittelet kansantaloustieteen sisällön pääosin median populistiseksi luoman julkisuuskuvan perusteella. Ja populismihan tunnetusti vaatii yksinkertaistuksia... Mitähän tuumaisit, jos esim. fysiikka nousisi kansantaloustieteen pallille mediaseksikkääksi oppiaineeksi? Tuskin esim. suhteellisuusteoriaakaan esittettäisi asiasta ymmärtämättömille sen täydellisessä muodossaan ja toki itse asian julkituovalla henkilölläkin on merkitystä jo senkin kannalta, ymmärtääkö hän itsekään kertomaansa. Ymmärsitkö mitä haen takaa?

    Sitten lisää median luomasta julkisuuskuvasta... Oletkohan huomannut, että se mitä politikot sanovat JULKISUUDESSA, ei välttämättä implkoi politikoiden tekemisien kanssa. Taloustieteestä on tullut jopa asiasta sen ihmeemmin ymmärtämättömille hyvä retorinen ase. Tämä vaikuttaa varmasti myös ihmisten käsitykseen kansantaloustieteestä.

    Mitä tarkoitat taloustoimijoilla?

    "Jokaisen eturyhmän ekonomisti puhuu samalla kaikkitietävällä äänensävyllä - tuollaiset Korkeamman tahon nimissä esitetyt lopulliset totuudet ovat ominaisia tunnustukselliselle uskonnolle, ei tieteelle." Kansantaloustieteessä oppiaineena korostetaan, ETTEIVÄT mallit/systeemit ole totuuksia!!! Tämä kappale on kyllä naiiviuudessaan uskomaton ja tällä sitten kumoat kansantaloustieteen tieteellisen perustan... Huh huh. Ja mitähän tämä Korkeampi taho tässä nyt tarkoittaa? Näkymätöntä kättä, kenties?

    Rahalla on tietyt, pysyvät SOPIMUKSELLISET perusominaisuudet (niin että yleensä voidaan puhua rahasta) mutta se voi muuttaa arvoaan. Funktiolla on tiettyjä ominaisuuksia ja se voi saada eri arvoja => matematiikka ei ole tiedettä. Olisikohan päätelmässäsi jotain vikaa?

    Jos raha kasvaa reaalitalouden yli, kupla puhkeaa ja alas tullaan. Onneksi kuplat eivät ole kovinkaan yleisiä. Ja tässä kohtaa haluaisin korostaa taas, ettei kansantaloustiede ole ainoastaan eikä pääpainoltaan vain rahoitusmarkkinoiden toimintamekanismien tutkimista...

    Kaikkien tieteiden isä: filosofia. Miksi turhaan lokeroida tieteitä ja varsinkaan menetelmätieteitä?
    Siinä vasta problemaattinen kysymys.

    "Mitä mahtavampi taloustoimija olet, sitä legitiimimpää on kaikki mitä taloudessa teet ja sitä vähemmän on pelkoa siitä että mikään maallinen tuomio sinua koskaan kohtaisi." Suosittelisin perehtymään kansantaloustieteeseen niin osaisitpas kohdistaa kritiikkisi oikein. Halleluja! Mitähän muuten mainitsin aiemmin tieteen sisäisestä kritiikistä? Ilmeisesti puheillani ei ole kovinkaan paljon relevanssia käsiteavaruudessasi.

    Onko huono (osittain perusteltu) käsitys kansantaloustieteestä peräsin usein havaittavasta eksaktiuden puutteesta malleissa?

    No onneksi käsityksesi siitä, ettei kansant.t. olisi tiedettä, on vain subjektiivinen näkemys. Mitä mieltä olet muuten esim. psykologian, tilastotieteen, statistisen fysiikan, markkinoinnin ja rahoituksen tieteellisestä luonteesta?

    Ja lopuksi haluaisin muistuttaa, että Suomen ekonomistipopulistit(tönkkö ilmaisu), jotka eivät varmasti anna kattavaa kuvaa koko populaatiosta, eivät takuulla rajoitu mainitsemasi linkin otokseen. Esimerkkinä kuuluisista kuuluisimmat Hjerppe ja pääpiru Sailas. "Kertovatko ko. herrojen käyttämät adjektiivit mielestäsi keskusteluvalmiudesta?" Toistan, linkki ei kerro YLEISESTÄ keskusteluvalmiudesta. Hokasitko?

    Ja loputon väittely jatkukoon. Hyvä näin, jos asiallisia vastaväitteitä esitetään!

    "Kannanotostasi saa sellaisen kuva, että määrittelet kansantaloustieteen sisällön pääosin median populistiseksi luoman julkisuuskuvan perusteella."

    En määrittele. Määrittelen sen lähinnä uuden ajan tieteenhistorian perusteella. Teologinen selitysperuste vaikuttaa luonnontieteissäkin. (Esim. fysiikan historia - Toulmin.) Taloustieteessä se on jatkanut elämäänsä ja voi hyvin.

    "Rahalla on tietyt, pysyvät SOPIMUKSELLISET perusominaisuudet (niin että yleensä voidaan puhua rahasta) mutta se voi muuttaa arvoaan."

    Ei ole. Se "puhdas raha" josta Anders Chydenius puhui ja jonka liikkeitä Adam Smithin näkemä näkymätön käsi ohjaili, on kokonaan eri asia kuin se raha, tai se kaikkivoipaisuuskuvitelma, joka elää omassa keskuudessamme.

    "Onko huono (osittain perusteltu) käsitys kansantaloustieteestä peräsin usein havaittavasta eksaktiuden puutteesta malleissa?"

    Ei ole. Esimerkiksi peliteoreettista ajattelua voidaan viedä suuntaan jossa teoria yhtyy reaalimaailmaan, jolloin eksaktisuus on absoluuttista ja taloustiede täydellisen selittävää. Siitä ei vain ole mitään iloa.

    John Kenneth Galbraith sanoi että annettakoon kansantaloustieteilijöitten näprätä mallejaan, siitä on harvoin haittaa kenellekään.

    "Toistan, linkki ei kerro YLEISESTÄ keskusteluvalmiudesta. Hokasitko?"

    En. En ehkä sanonut asiaa tarpeeksi selvin sanoin. Nyt sanon: vaikka se ei kertoisi yleisestä keskusteluvalmiudesta mitään, se kertoo kaiken näiden kahdentoista kansantaloustieteen auktoriteetin keskustelukyvystä. Se riittää.

    "Ilmeisesti puheillani ei ole kovinkaan paljon relevanssia käsiteavaruudessasi."

    No ei. Hyvin tyypillistä lapsenuskoahan tuo on mitä esität.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Rahan perusominaisuudet: 1. se on vaihdon väline 2. se on arvon mitta 3. se on arvon säilyttäjä
    myöhemmin sovitut institutionaaliset määritelmät/sopimukset eri pituisille rahoille. Että ei se raha näiden järjestelmien puitteissa nyt ihan mihin tahansa pysty, onhan sen pituuskin rajoitettu yhteen vuoteen...

    Viittauksia aiemmista kirjoitelmistasi:
    "...taloustoimijat puhuvat talousteoriaansa ikään kuin se olisi jotain jolla tehtäisiin vain hyvää."
    "Jokaisen eturyhmän ekonomisti puhuu samalla kaikkitietävällä äänensävyllä..."
    "Mitä mahtavampi taloustoimija olet, sitä legitiimimpää on kaikki.."
    "...mitä taloudessa teet ja sitä vähemmän on pelkoa siitä että mikään maallinen tuomio sinua koskaan kohtaisi. "
    Näillä viittausten (tieteenhistoriaako?) pohjalta sain kuvan siitä, että olet luonut käsityksesi kansant.tieteestä ja ekonomisteista median antaman kuvan pohjalta. Toki riski virhetulkintoihin on olemassa.

    Rahan kaikkivoipaisuuskuvitelma painii varmasti ihmisen tai teknologian (ihmisestä johdannaisenako?) kaikkivoipaisuuskuvitelmien kanssa samassa sarjassa sekä ihmisen tapauksessa mahdollisesti paljon alempanakin.

    "John Kenneth Galbraith sanoi että annettakoon kansantaloustieteilijöitten näprätä mallejaan, siitä on harvoin haittaa kenellekään. "
    Onkohan tämä ristiriitaista sen kanssa, että ihmiset kuvittelevat kansant.tieteen olevan kaikkivoipaa ja sen merkitys on uskontoon verrattavissa?

    "..vaikka se ei kertoisi yleisestä keskusteluvalmiudesta mitään.." Ehkä sittenkin ymmärsit.

    Esittäisin vielä yhden kysymyksen, johon toivoisin vastausta: onko kansantaloustiede mielestäsi pseudotiedettä tai humpuukkia?

    Haluaisin vielä huomauttaa, että taloustieteissä käytetyt metodit erityisesti tilastotieteen tapauksessa ovat laajasti käytössä myös muilla tieteenaloilla. Esimerkiksi jo aiemmillakin kerroilla mainitsemani ekonometria on usein hyvinkin lähellä reaalimaailmaa. Jos sen tieteellisen perustan torjut, torjut samalla monen muunkin tieteenalan.

    Lopuksi kiitokset analyyttisista kannanotoistasi!

    "Rahan perusominaisuudet: 1. se on vaihdon väline 2. se on arvon mitta 3. se on arvon säilyttäjä... jne"

    Nuo ovat uuden ajan ajatushistoriassa muotoutuneita ominaisuuksia. Rahan koko historiaa niillä ei pidä lähteä kirjoittamaan. Ei pidä edes astua keskiajan puolelle. Jos talousajattelussa ilmenevää uskonnollista peruslaatua lähdetään jäljittämään, tuollaiset kliseet siitä mitä raha on sopii unohtaa. Raha ei esimerkiksi ole niinkään arvon mitta, vaan arvonmuutoksen, transsubstantion, taikakalu. Sitä vastaa keskiaikaisessa mysteerissä ehtoollisviini, joka todella todella todella muuttui Kristuksen vereksi. Raha elää kunakin historiallisena aikana omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Nyt meitä uhkaavat ylikasvaneeseen kartesionismiin liittyvät kohtuuttomuudet. Näitä ei ole helppoa nähdä, koska samaan kartesionistiseen ajatteluperinteeseen liittyy mittavälineiden muuttuminen objektiivisemmiksi kuin mitä niillä mitattava todellisuus on. Kartesionismi luo eksaktisuuden harhan, joka luo nykyiselle talousajattelullemme uskottavat kulissit. (Toulmin)

    "Esittäisin vielä yhden kysymyksen, johon toivoisin vastausta: onko kansantaloustiede mielestäsi pseudotiedettä tai humpuukkia?"

    Ei, vaan talousajattelu (ml. taloustiede) on luoteeltaan uskonnollista valta-ajattelua, jonka pitkät historialliset juuret kannattaa kaivaa esiin mikäli mielii ymmärtää sitä miksi nyt "uudeksi globaaliksi maailmanuskonnoksi nouseva talous ei pysty ratkaisemaan niitä ongelmia jotka se luo". ("Narkissos-esseet")

    Kiitokset aktiivisuudestasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saila kirjoitti:

http://www.kaleva.fi/cf/osasto.cfm?depa=174&ts=030413

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu