Haaveilin aina lapsesta ja lopulta sain ihanimman sellaisen. Kuitenkin ajoittain minut valtaa tunne että koko ajan saavutellaan lisää kaikkea "toinen lapsi, isompi koti" ja kun asiat eivät sutviudukkaan nopeasti tulee ikävää stressiä ja lähes paniikkia. Olen kai vähemmän rentoa sorttia, ja sitten riidellään ja ollaan onnettomia.
Mikä teidät tekee onnelliseksi? Miten olette löytäneet sen elämän polun joka tuo sisäisen rauhan ja tyytyväisyyden kaikkeen?
Mikä teidät tekee onnelliseksi? Miten olette löytäneet sen elämän polun joka tuo sisäisen rauhan ja tyytyväisyyden kaikkeen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
olen tullut, mennyt ja kulkenut niin paljon kuin sielu sietää ennen kuin asetuin aloilleni reilusti yli kolmikymppisenä. Tällöin tapasin nykyisen aviomieheni ja lasteni isän. Olen onnellinen loistavasta aviomiehestä, jolle myös isyys on luontevaa. Olen onnellinen nähdessäni lapseni kasvavan, toisen vielä masussa. Vaikka välillä kotiäitiys on yksitoikkoista, niin tiedän, ettei se onni ja auttuus "ole tuolla jossain" vaan tässä ja nyt! Niin ohikiitävää on kaikki tää! :-)
tekstiä:) Täällä myös kotiäitinä, monet elämän huvitukset ja karikotkin läpikäyneenä voin sanoa, että oma onneni on tässä ja nyt lasteni kanssa kotona. Olen kiitollinen siitä, että saan olla kotona lasteni kanssa. Että olen suht terve, minulla on hyvä mies- paras ystäväni ja saamme syödä monipuolista ruokaa, kotimme on kodikas ja kiva (joskin oma talo olisi haaveena;)
Onni on pienissä asioissa- lähinnä hyvät ihmissuhteet sen mielestäni tuovat.
Meillä on perheessä tällä hetkellä surua ja siksi onni kortilla, joten olen tavallaan jäävi vastaamaan juuri nyt. Vastaukseni kattaakin siis pidemmän aikavälin tuumailuja, ei akuutin tilanteen.
Onnea ja rauhaa elämääni on tuonut se että olen itse pääasiallisesti valintani tehnyt enkä siis tilanteesta toiseen vain ajautunut. Lapset ja suurperhe on yksi sellainen valinta. Ammatti rajoituksineen toinen. Elinikäinen opiskelu sekä muut harrastukset kolmas.
Jokainen noista valinnoista myös ”maksaa” jotain.
Olen tehnyt itselleni jo varhain selväksi että kaikkea ei saa kukaan. Esimerkiksi jos valitsee suurperheen ja sen että tahtoo itse viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa näiden kasvaessa niin saa heittää hyvästit materiaaliselle yltäkylläisyydelle.
Tai kun on valinnut elämäänsä vauvan niin tämän tarpeet sanelevat tietyn ajan rajat ajankäytölle.
Ja niin edelleen.
Intensiiviset onnenpilkahdukset, pakahduttavat tunteet elämässäni syntyvät hetkistä; lapsen halauksesta, onnistuneesta taulusta, rauhallisesta aamukahvista verannalla, kukkivasta omenapuusta, yhteisestä naurusta, runosta joka lirahtaa paperille jne.
Ja onni olemassaolon muotona taas syntyy sovusta valintojensa kanssa.
Onnellista kevättä kaikille!
jostain naistenlehdestä (kodin kuvalehti??)luin kirjoituksen joka perustui tutkimukseen. Siinä yksi tyyppi ihmisiä oli sellainen joka aina saavutettuaan jotakin asetti uuden haaveen ja uuden jne. Eli ksokaan nykytilanne ei ollut riittävä onneen vaan aina jotain onnen avaimia oli haussa. Tällä tyypillä oli joku oma nimikin. Juuri tyypillistä oli enemmän, isompaa jne eli nykyisessä ei ole tarpeeksi..
Ryhmä on kasvussa ja oikeastaan näitä ihmisiä oli vasta nuoremmassa sukupolvessa, ei niinkään esim 70-luvulla syntyneissäkään vielä. Ainakin its etunnistin heti monta ystävääni kyseiseen sakkiin. Aika raskas tapa elää kun ei koskaan pysähdy ja tyydy siihen mitä on, toisaalta ehkä noin on myös mahdollista saavuttaa paljon jos on valmis tekemään työtä niiden haaveiden eteen ja riippuen mitä ne edes ovat. Usin kys eoli kuitenkin talouteen liittyvistä asioista eli rahaan ei niinkään esim kykyihin tai taitoihin, elämän laatuun jne vaan materiaan ja mitattavaa aineeseen.
Joku oppii nauttimaan ajan kanssa, toinen ei koskaan. Puoliso voi olla jo rauhoittava tekijä tai jopa yllyttävä entisestäänkin vielä.. Jokainen kai etsii oma atietään tai metsästää sitä onnellisuuttaan koko ikänsä ja lopussa toteaa että tässäkö se oli? Kuitenkin et ole siis ilmeisestikään yksin..
Kyllä sitä koittaa muistaa kaiken ajottaisen masennuksen keskellä sen mitä hyvää JO ON, eikä sitä mitä puuttuu...ja sit valtaa joskus järkyttävä menetyksen pelko että jos mulla ei yhtäkkiä olis näitäkään ku kokoaika havittelen jotain enemmän ja surkuttelen ku ei oo.
Niin, tosiaan se masentaa, turhauttaa ja vituttaa ku ollaan yritetty jo yli vuoden saada lisää lapsia muttei oo tullu :( Ei oikein pysty elään ainaka vielä niin täyspainosesti sellasta elämää ku haluis niin kauna ku tää ei onnistu..
Ihmisillä on tosiaan taipumusta haluta aina vain lisää ja enemmän. On sen huomannut joskus omassa elämässäänkin ja olen tietoisesti muuttanut asennetta sen suhteen. Täytyy osata löytää arjesta ne tyytyväiseksi tekevät asiat eikä hypätä mukaan siihen, että lisää lisää ja lisää pitää saada.
Esimerkkinä tulee omasta elämästä viimeisimpänä uuden auton ostaminen. Ai että kun ajettiin sitä ekaa kertaa, se oli niin luksusauto, ihan uskomattoman iso ja tilava jne. Nyt kun sillä on huristellut muutamia kuukausia, niin kas - ihan niinkuin se olisi kutistunut..! Eli niin sitä vaan tottuu niihin tuttuihin asioihin ja alkaa hamuta lisää. Siinä vaiheessa sitten onkin ihmisestä itsestään kiinni, antaako sen tunteen viedä vai kykeneekö ajattelemaan asiaa järjellä.. kuten että se auto on ihan tarpeeksi tilava, ei tarvitse ensi kerralla ostaa sitä maasturia..
Minulle onnellisuus tulee ihanasta puolisosta ja lapsesta, hänen kasvattamisestaan ja kehityksen ja kasvun seuraamisesta. Aina on jotain pientä puuhaa mihin voi virtaansa keskittää, kuten sisustaminen. Ja kaikessa myös säästäminen ja turhan kuluttamisen välttäminen, siinä saa ajateltavaa ja tekemistä.
Minä olen kiitollinen jokaisesta päivästä, ne ovat niin arvokkaita. Nyt elän elämää josta joskus sain vain haaveilla enkä edes uskonut, että olisin tässä missä nyt.. ja muistan yhä, millaista elämä on joskus ollut. Joten arvostan tätä suuresti, joka ikinen päivä.
Raha ei tuo onnea, sitä en edes kaipaa liiallisesti enkä halua hurahtaakaan siihen eurojen tuhlailuun. Useimmiten kun sitä huomaa, että haluaa hirveästi jotain tavaraa ja sitten kun sen ostaa, tajuaa että rahat meni ihan hukkaan. On hirveän kivaa huomata etukäteen se tilanne ja olla ostamatta :)
Rento asenne, päivä kerrallaan.. haaveita on tulevaisuuteen, ihan realistisia enkä mistään epärealistisesta edes alitajuisesti haaveile ;)
Mukavaa kun vastailitte niin ihanasti ja monipuolisesti. Minulla on takana hiukkasen huonoja päiviä ja luulin saavani hermoromahduksen. Mutta en sentään, kunhan ylireagoin. Ennen olin niin onnettomassa suhteessa ja sain turpaankin, oli todella kamalaa ja ahdistavaa. Unelmoin pois pääsystä.
Ja pääsinkin pois, ja tapasin prinssini. Menimme naimisiin. Saimme lapsen. Saimme koiran. Saimme kissan. Ja elämä on kyllä täydellistä.
Mutta joskus vaan tuntuu ahdistavalta ja se saa minut kyyneliin. Mikä mättää? En tajua syytä. Maalliset asiat eivät sinänsä hetkauta, vaikka asummekin omakotitalossa ja ajamme isoa maasturia. Raha ei ole ongelma, enkä siitä välitä. Ehkä minua riivaa se että jotkut asiat eivät ole käsissäni, mutta haluaisin kaiken sujuvan juuri niinkuin kuvittelin ja suunnittelin. Juupa juu, tämä menee ihan hassuksi nyt. Minulla on kaikki mitä ikinä toivoin ja enemmänkin. Ei sitä vaan aina osaa olla kiitollinen. En edes tiedä mitä muuta haluaisin. Halusin kuulla kommentteja teiltä muilta äideiltä ja sain senkin. Kiitän ja yritän ryhdistäytyä! Kunnioitus teille vastanneille hienoista elämän filosofioistanne! Kiitos kun autoitte eksynyttä...
vielä, että koskaan elämä ei mene juuri niin kuin kuvittelee tai suunnittelee sen menevän!!!! Ja jokaista meistä ahdistaa ja ottaa pattiin välillä. Ja aivan varmasti jokaisella on myös haaveita ja asioita, joiden toivoisi olevan toisin. Se on osa normaalia elämää!!!!! Ootko selvittänyt itsellesi menneen suhteen luurangot, ne saattavat tavalla tai toisella kummitella, jos oli rankkaa....