Nokia Missio

Kuinka te Nokialla suhtaudutte siihen missioon joka sieltä lähti, ja miksi toinen päävetäjä, nuorten parissa nyt saarnaava, lähti pois siitä liikkeestä?
291977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

toista viulua kun voi tehdä bisnestä omallakin brändillä? Lisäksi Metro-Auto Areena on liian pieni kahdelle suurelle egolle. Markku on enemmän kornsernijohtajatyypppiä kun taas Riku on enemmän pienyrittäjähenkinen. Markku haluaa pelastaa kaikki sairaat ja Riku kaikki nuoret. Markkinat on hyvä segmentoida ja jakaa toimijoiden kesken.

Huomenna Pirkkahallissa kaatuillaan taas psykoosin voimalla niin että kolina käy. Kaatuilun lomassa ostetaan Nokiamissio-tuotteita ja käydään kahviossa jeesus-limpparilla. Sitten vertaillaan parantumiskokemuksia toisten kanssa ja kilpaillaan kuka parantui vaarallisimmasta sairaudesta.

Lyhyesti sanottuna Nokiamissio on tyypillinen amerikkalainen bisneskirkko.

Äänestä

mieti,voit oivaltaa mix lähti!??

Äänestä

Ruokittiin aikoinaan satoja...mutta kun kolehtiin laitetaan 50€:sia niin riitahan sen kakun jaosta tulee.

Aamulehdessä oli päivä pari sitten pikkujuttu Mission kolehdeista...fyffe menee kuulemma "sirkuksen" pyörittämiseen ja muihin yleiskuluihin eikä siitä liikene ropoakaan avustustoimintaan tai muihin humanitäärisiin hömpötyksiin.

Äänestä
  • Kiitos näistä asiallisista kommenteista. Sellaista vaikenemismielialaa on ollut liikkeellä aikanaan. Nyt joku jo uskaltaa kommentoida. Kiitos!

    Äänestä

Jeesuskin oli aikoinaan rikollinen, joka tapettiin rikkomustensa vuoksi. Voisivatko sellaista henkilöä ihannoivat olla muuta maata? No rahat pois herkkäuskoisilta. KIÄH KIÄH KIÄÄÄH!

Äänestä
  • nokialla, muuta siellä ei osata kuin arvostella ja ivata, on sitten kuka tahansa kyseessä, säälin teitä.

    Äänestä

  • millaisia ihmisiä asuu kirjoitti:

    nokialla, muuta siellä ei osata kuin arvostella ja ivata, on sitten kuka tahansa kyseessä, säälin teitä.

    että Missio on saanut alkunsa Nokialla ja vasta hiljattain alkanut kokoontumaan muualla?

    Anna toki hieman sääliä sillekin Nokialaiselle...

    Äänestä

  • millaisia ihmisiä asuu kirjoitti:

    nokialla, muuta siellä ei osata kuin arvostella ja ivata, on sitten kuka tahansa kyseessä, säälin teitä.

    Rahat pois herkkäuskoisilta ei ole ivaa vaan faktaa. Ja sitä paitsi peräti käytännössä erään nokialaisen Metroauto-areenalla toteuttama! KIÄH KIÄH KIÄÄH!

    Äänestä

Pyhähenki on jeesuksen kyrvänlutkuttaja.

Äänestä
  • ...Kun tekee parannuksen..mikä lienee tapaus, alkaa hommelit sujua..ja elämä alkaa maistua! "Entisenä alkoholistina" voin näin sanoa. Jos uskoo..voi pelastua loppuelämäksi...mikä on sinun elämäsi ?

    Äänestä

  • alkkis.. kirjoitti:

    ...Kun tekee parannuksen..mikä lienee tapaus, alkaa hommelit sujua..ja elämä alkaa maistua! "Entisenä alkoholistina" voin näin sanoa. Jos uskoo..voi pelastua loppuelämäksi...mikä on sinun elämäsi ?

    te s..Saatanan sielunvihollisen urkkijat. Jotka olette antaneet Perkeleelle sielunne, Jumala rankais4ee teitä mitä julmimmin...ja raiskaa sielunne raakailaisten tapaan .Tämä on raamatussa eriteltyä asiaa.
    Helvetissä on alatte paistua ja kärventyä poroksi..te saatanan kätyrit, jotka helvetin tulessa korvennutte poroksi!
    Turha ruveta pilkkaamaan teitä parempia ihmisiä !

    Äänestä

  • oikea uskova kirjoitti:

    Perkele on Herra! KIÄH KIÄH KIÄÄÄH!

    Äänestä

Tai ainakin liittyi Tampereen ruåtsinkieliseen seurakuntaan...

Hassua tuossa on se, että Tampereen ruåtsinkielinen kirkkotzydeemi kuuluu Porvoon hiippakuntaan...

Pysy tuossa menossa nyt sitten jotenkin mukana...

Äänestä
  • Kun antaa Jeesukselle elämänsä..alkaa rulettaa todsi rankasti !

    Äänestä

  • Heidi.. kirjoitti:

    Kun antaa Jeesukselle elämänsä..alkaa rulettaa todsi rankasti !

    "alkaa rulettaa todsi rankasti !"

    Miksei se Jeesus anna uskovaisille oikeinkirjoitustaitoa ja pelasta meitä ateisteja näkemästä tuollaista tziantzaksaa!

    Äänestä

  • KIÄÄÄH kirjoitti:

    Sanottuna...tuo sinun tyylisi ei oikein edusta sitä mitä ateismi oikeasti on.

    Ei ateismi ole väline loukata uskovia eikä njännätellä kirjoitusvirheistä...

    Ateismi kieltää jumalan olemassaolon mutta ei se oikeuta olemaan mulkku.

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    "Ateismi kieltää jumalan olemassaolon mutta ei se oikeuta olemaan mulkku. "

    Fiksusti sanottu!Kunpa vaan kaikki hienot ja muita paremmat ateistit sen ymmärtäisivät...

    Toisaalta myöskään se, että uskoo tai on uskossa ei saisi tehdä kenestäkään ylpeää tai koppavaa, ns. parempaa ihmistä. Valitettavasti joskus tuntuu, että tällaisia "uskovaisia" on aika paljon...

    Sellainen ihminen, joka väittää todellisen rulettamisen alkavan vasta Jeesuksen valittuaan ja joka vielä kirjoittaa väärin, ei voi ansaita osakseen muuta kuin mulkkumaisuutta.

    Satusedät ja -tädit ovat automaattisesti mulkkuja, jotka tekevät Jumalasta kilven, jonka takaa voi tuomita ja lyödä muita. Miettikööt itse osakseen saamaansa käytöstä.

    Äänestä

  • itse uskon kirjoitti:

    "itse uskon"

    Minäkin uskon joulupukkiin. KIÄH KIÄH KIÄÄÄH!

    Äänestä

  • KIÄÄÄH kirjoitti:

    "itse uskon"

    Minäkin uskon joulupukkiin. KIÄH KIÄH KIÄÄÄH!

    Joojoo, sää oot ihan hirveen hauska, ja ennenkaikkea FIKSU. Annat TODELLA fiksun kuvan itsesi ohella kaikista muistakin ateisteista...
    Uskon, että uskot joulupukkiin. Kuulostatkin siltä. KIÄHKIÄHKIÄHKIÄH..YÄK!!

    Äänestä

  • KIÄÄÄH kirjoitti:

    Sellainen ihminen, joka väittää todellisen rulettamisen alkavan vasta Jeesuksen valittuaan ja joka vielä kirjoittaa väärin, ei voi ansaita osakseen muuta kuin mulkkumaisuutta.

    Satusedät ja -tädit ovat automaattisesti mulkkuja, jotka tekevät Jumalasta kilven, jonka takaa voi tuomita ja lyödä muita. Miettikööt itse osakseen saamaansa käytöstä.

    Tätä seuraavaa:

    "Theravada-buddhalaisuus on buddhalaisuuden muoto, joka on levinnyt Etelä- ja Kaakkois Aasiaan. Se on Sri Lankan, Myanmarin, Kambodžan, Thaimaan ja Laosin valtauskonto. Lisäksi Intiassa ja Vietnamissa on theravada-buddhalaisia. Maailmanlaajuisesti theravadabuddhalaisia on yli 100 miljoonaa."

    Ja nämä kaikki 100 miljoonaa ovat ateisteja.

    Toinen lainaus wikipediasta:

    "Länsimaissa ateismi liitetään usein uskonnottomuuteen, mutta myös sellaisia itämaisia uskontoja kuten, theravada-buddhalaisuus ja jainalaisuus, joiden oppijärjestelmään ei kuulu oletusta persoonallista jumalaa, on kutsuttu ateistisiksi."

    En ala lainailemaan Buddhalaisia opetuksia tai sääntöjä...mutta mulkkumaisuus ei todellakaan niihin kuulu.

    Jos olet ateisti, ole sitä ateismin henkisesti, älä tee siitä "rukkasta" käyttäytyä hölmösti.

    ateismista yhtä vähän kuin kaikesta muustakin - valitettavasti.

    että kristityllä ja ateistilla ei ole muuta eroa kuin se, että ateisti kieltää yhden jumalan enemmän. Samanmoisia mulkkuja ovat muuten KIÄH KIÄH KIÄÄÄH!

    Äänestä

  • kun on niin kivaa!!! kirjoitti:

    Joojoo, sää oot ihan hirveen hauska, ja ennenkaikkea FIKSU. Annat TODELLA fiksun kuvan itsesi ohella kaikista muistakin ateisteista...
    Uskon, että uskot joulupukkiin. Kuulostatkin siltä. KIÄHKIÄHKIÄHKIÄH..YÄK!!

    Tuollainen tollo vielä pitää itseään muita parempana KIÄH KIÄH KIÄÄÄÄÄH! Paras vitsi KIÄÄÄÄH!

    Äänestä

  • KIÄÄÄH kirjoitti:

    Tuollainen tollo vielä pitää itseään muita parempana KIÄH KIÄH KIÄÄÄÄÄH! Paras vitsi KIÄÄÄÄH!

    ..No totta helkkarissa pidän, ainakin sinua! :) tyyppi, joka on noin idari kuin sinä ei ansaitsekaan mitään muuta. Onnea valitsemallesi tielle! KIÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH.

    "Tuollainen tollo vielä pitää itseään muita parempana KIÄH KIÄH KIÄÄÄÄÄH! Paras vitsi KIÄÄÄÄH!"

    Kerrohan, KIÄÄH, mikä näissä sinun edellisessä "lauseissasi" edustaa vain ja ainoastaan teidän ateistien handlaamaa suomen kielen kirjoitustaitoa? Missä on lauseen verbi, subjekti, predikaatti?
    Erityisesti pyytäisin sinua fiksuna ja muiden yläpuolella olevana ateistina tarkastelemaan "lausetta" "Paras vitsi KIÄÄÄÄH!",
    mitä haluat tuolla "lauseella" meille kertoa, vai kertonetko ainoastaan oman tyhmyytesi, jonka kyllä muutenkin näkee vaikka sokea otsallaan...

    Äänestä

  • :):=) kirjoitti:

    "No totta helkkarissa pidän, ainakin sinua!"

    Pidät siis minua itseäsi parempana! Jes! Se on oikein ja totuus! KIÄÄÄÄÄÄÄÄH!

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    ateismista yhtä vähän kuin kaikesta muustakin - valitettavasti.

    Ateismiin kuuluu olennaisena piirteenä mulkkumaisuus?

    Ja tuon edellisen tekstini ateismia käsittelevän osan lainasin Wikipediasta, josta myös muistin mainita. Toki siellä oli asiasta paljon muutakin mutta kukaan ei jaksa lukea pitkiä lainauksia. Sinulle noinkin lyhyen lainauksen ymmärtäminen tuottaa jo selkeästi vaikeuksia.

    Sinustako siis Wikipediakaan ei tiedä mistään mitään?

    Äänestä

  • ...oi tapoja...! kirjoitti:

    "Tuollainen tollo vielä pitää itseään muita parempana KIÄH KIÄH KIÄÄÄÄÄH! Paras vitsi KIÄÄÄÄH!"

    Kerrohan, KIÄÄH, mikä näissä sinun edellisessä "lauseissasi" edustaa vain ja ainoastaan teidän ateistien handlaamaa suomen kielen kirjoitustaitoa? Missä on lauseen verbi, subjekti, predikaatti?
    Erityisesti pyytäisin sinua fiksuna ja muiden yläpuolella olevana ateistina tarkastelemaan "lausetta" "Paras vitsi KIÄÄÄÄH!",
    mitä haluat tuolla "lauseella" meille kertoa, vai kertonetko ainoastaan oman tyhmyytesi, jonka kyllä muutenkin näkee vaikka sokea otsallaan...

    Mistähän se mahtaa johtua, että se uskovaisten mainostama lähimmäisrakkaus ei koskaan nouse esiin? Tuomitseminen kyllä osataan. Taitaa olla rakkausopissa paljon parannettavaa.

    Olisi se ihme, jos Metroauto-areenalla sokeat alkaisivat nähdä otsallaankin. Todella sokeat eivät siellä parane koskaan ja valehtelevat, jos muuta väittävät.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kertokaa lopulta kirjoitti:

Kuinka te Nokialla suhtaudutte siihen missioon joka sieltä lähti, ja miksi toinen päävetäjä, nuorten parissa nyt saarnaava, lähti pois siitä liikkeestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu