Siis

ääliöt nyt lopettakaa tuo "Kun se ei tee omia kappaleita" Nämä asiat on kyllä puitu täällä monen monta kertaa. Ne kappaleet mitä se laulaa, on kuitenkin tehty Arille.

Totuus on kuitenkin se, että Arin on osallistuttava jatkossa niiten kappaleitten tekoon. Jos haluaa pitkän uran.
141051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ole biisintekijöitä. Ihmisillä on erilaisia lahjoja, ja Arin laulutaito on todella suuri sellainen.. Luonnonlahja. Arin on itse sanonut ettei ole hyvä säveltämään. Yhden lauseen se on kuulemma kirjoittanut jonkin biisin sanoitukseen. Onhan sekin jotakin. :D Sitäpaitsi monet maailmankuulut, legendaarisetkin laulajat, eivät ole itse säveltäneet biisejään.

Äänestä
  • se biisin teko. Arin kannattaisi ruveta ihan oikeasti harjoittelemaan sitäkin juttua. Tänään yhessä lehessä oli juttu Arista. Siinä Ari sanoi, että hän on aina kaiken harjoitellut itse. Puhutaan rumpujen soitosta, laulamisesta tai uudesta harrastuksesta Golfista.

    Ari on hirveän taitava oppimaan uusia asioita. Miksi ei oppisi myös kappaleiden tekoa. Vaikka myönsikin ettei säveltäminen ja sanoittaminen olekkaan hänen juttu.

    Toisessa haastattelussa Ari sanoi joskus yrittävänsä näitä kappaleiden tekoa.

    Tulevaisuudessa Arin kannattaisi todellakin etsiä itselleen sellaiset muusikot bändiinsä, jotka osaavat nämä hommat, että voivat yhdessä suunnitella ja tehdä näitä kappaleita.

    Ari on muuten helkkarin taitava biljardin pelaaja.

    Äänestä

jollain tapaa laulujen tekoon. Tuskin
Hietala ym. ovat ensin laulaneet biisit valmiiksi ja sitten Ari on opetellut ne nuotti nuotilta. Ei se niin mene, joku tekee riffit, jollakin on visio siitä miten laulu voisi about mennä, ja laulaja tulkitsee sitten biisin omalla tavallaan. Korjatkaa ammattilaiset jos olen väärässä.

Äänestä

niin, että vaikka Ari olisi tehnyt joka ikisen kappaleen tolle levylleen itse ja soittanut kaikkia soittimia yhtäaikaa niin, että olisi näkynyt vähintäänkin viitenä, niin eihän se noille Arin mollajille riittäisi sekään. Saisivat vain lisämateriaalia haukkumisen aiheilleen. Arin itse tekemät biisithän ei periaatteestakaan voisi olla hyviä. Mikään mitä Ari tekee tai on tekemättä, ei missään nimessä kelpaa. Voi hitsi voi harmi!! :D

Go Ari Go!!

Äänestä
  • tekisikin biisinsä itse, niin sitten sanottaisiin ettei hän enää kelpaakaan eliitille kun eivät enää tee hänelle biisejä. Kaiken voi halutessaan kääntää nurinkuriseksi.

    Joten Go Ari Go!

    Äänestä

  • tosissaan... kirjoitti:

    tekisikin biisinsä itse, niin sitten sanottaisiin ettei hän enää kelpaakaan eliitille kun eivät enää tee hänelle biisejä. Kaiken voi halutessaan kääntää nurinkuriseksi.

    Joten Go Ari Go!

    kirjoittaisi lööppejä, että "ylimielinen Ari hylkäsi Suomen hevihuippujen biisit". :D

    Huvittavinta on, että toi biisintekojuttu jaksaa harmittaa niin kauheasti niitä, ketkä ei Arin levyä ole aikomassakaan edes ostaa. Mä en ainakaan jaksais murehtia jonkun mulle jonninjoutavan tyypin palstalla sen biisintekotaitoja. Mutta jokainenhan kuluttaa aikansa miten parhaaksi katsoo. ;) Faneja ne on anti-fanitkin!

    Ja mulle on ainakin ihan yks lysti vaikkei Ari tekis ikinä ite biisejään. Kunhan ei ikinä lopeta laulamasta.

    Äänestä

  • lehdet kirjoitti:

    kirjoittaisi lööppejä, että "ylimielinen Ari hylkäsi Suomen hevihuippujen biisit". :D

    Huvittavinta on, että toi biisintekojuttu jaksaa harmittaa niin kauheasti niitä, ketkä ei Arin levyä ole aikomassakaan edes ostaa. Mä en ainakaan jaksais murehtia jonkun mulle jonninjoutavan tyypin palstalla sen biisintekotaitoja. Mutta jokainenhan kuluttaa aikansa miten parhaaksi katsoo. ;) Faneja ne on anti-fanitkin!

    Ja mulle on ainakin ihan yks lysti vaikkei Ari tekis ikinä ite biisejään. Kunhan ei ikinä lopeta laulamasta.

    Kunhan ei ikinä lopeta laulamasta! Sinäpä sen sanoit!

    Äänestä

osata ja omaksua. Jos Ari ois ikänsä sooloartisti niin sitten ois ehkä pakko opetella myös biisinteko. Bändin jäsenenä se on lähinnä laulaja ja säveltäjät ja sanoittajat taas on pääosin muita. Tosin yhteistyötähän se on biisintekokin ja siihen pitää kaikkien osaltaan osallistua.

Äänestä
  • sen pitääkin mennä, kuten sanoit 20.38 kirjoittaja.

    Äänestä

  • seurata mihin suuntaan Ari lähtee. Olen ymmärtänyt että hänen nykyisessä bändissään soittavilla kavereillaan on oma bändi. Liittyykö Ari siihen, jossain vaiheessa, vai perustaako oman bändin?

    Epäilen vähän, että haluaisi jäädä sooloartistiksi, tunteehan Ari varmaan hiivin historiaa, ja tietää että vasta bändin kanssa hän saa koko heviskenen arvostuksen. Mun arvostuksen on toki saanut jo nyt, että sama mulle muuten.

    Omaa bändiä ja biisien tekoa, tai siis osallistumista biisien tekoon kannattaisi opetella ihan senkin takia, että eipä sitten ura olisi ikäänkuin "muiden" käsissä ja armoilla.

    Tietääkö muuten kukaan, tekeekö legendaarinen hevilaulaja Ronnie James Dio omat biisinsä. Diohan on sekä sooloartisti ja laulannut myös bändeissä (esim. Rainbow ja Black Sabbath).

    Äänestä

Musta se on laulaja, ei säveltäjä.
Ei kaikkien laulajien tarvitse tehdä itse kappaleitaan.
Ei Thunderstonen laulajakaan tee bändin biisejä! Hei haloo, miten biisien tekeminen vaikuttaa hyvän vokalistin uraan?
Tän kun joku osaa perustella, niin hyvä.

Äänestä
  • Jättää sen biisinteon muille ja ite keskittyy siihen minkä parhaiten osaa eli siihen laulamiseen. Ei musta tarvii hajottaa itteensä joka suuntaan, jos se ei tule luonnostaan. Kukin taaplatkoon tavallaan. Eiköhän niitä biisejä irtoo Arille ihan tarpeeksi muutenkin vaikkei niitä ite rustaakkaan.

    Äänestä

  • olekkaan, jos Ari on jonkun bändin jäsenenä. Silloin tulevaa levyä valmistellaan yhdessä. Silloin myös Ari osallistuu siihen biisin tekoon. Toivottavasti Ari ei jatka sooloartistina. Silloin tulee se ongelma eteen. Koska noissa piireissä arvostetaan sitä oman musiikin tekoa.

    Mä nostan Arille hattua, kun sanoi julkisesti ettei osaa tota biisin tekoa. Vaikka varmaan arvasi mikä haloo siitäkin nousee. Rehellinen kaveri.

    Aika näyttää miilainen ura Arille tulee. Toivottavasti pitkä. Potenttiaalia löytyy kyllä.

    Äänestä

  • siinä kirjoitti:

    olekkaan, jos Ari on jonkun bändin jäsenenä. Silloin tulevaa levyä valmistellaan yhdessä. Silloin myös Ari osallistuu siihen biisin tekoon. Toivottavasti Ari ei jatka sooloartistina. Silloin tulee se ongelma eteen. Koska noissa piireissä arvostetaan sitä oman musiikin tekoa.

    Mä nostan Arille hattua, kun sanoi julkisesti ettei osaa tota biisin tekoa. Vaikka varmaan arvasi mikä haloo siitäkin nousee. Rehellinen kaveri.

    Aika näyttää miilainen ura Arille tulee. Toivottavasti pitkä. Potenttiaalia löytyy kyllä.

    uida ennenkuin opettelin. Ja niin edelleen.

    Ei kai voi väittääkään osaavansa sitä mitä ei ole tehnyt. Ari on sanonut kokeilevansa biisien tekoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


te saatanan kirjoitti:

ääliöt nyt lopettakaa tuo "Kun se ei tee omia kappaleita" Nämä asiat on kyllä puitu täällä monen monta kertaa. Ne kappaleet mitä se laulaa, on kuitenkin tehty Arille.

Totuus on kuitenkin se, että Arin on osallistuttava jatkossa niiten kappaleitten tekoon. Jos haluaa pitkän uran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu