Jännitän ihan sairaasti sosiaalisia tilanteita toisten ihmiset kanssa. Pelottaa aina kaikki sukujuhlat, joihin tulee paljon ihmisiä, koska en osaa jutella heidän kanssaan. Punastelen, kädet ja kainalot hikoilevat, äänikin saattaa väristä, ahdistun ja jos joku vaikka nolaa minut niin tuntuu että voisin purskahtaa itkuun. Olen yrittänyt luistaa tälläisistä tilanteista pari kertaa, mutta enhän minä voi aina jatkossa silleen tehdä.
Joskus esim. kahvipöydässä kädet tärisevät kun vaikka juon ja aattelen että kaikki kattoo.
En kehtaa tehdä melkein mitään sillä pelkään mokaamista ja että kaikki nauraa mulle. Kaupassa pystyn ihan hyvin käymään vielä, mutta en kehtaa hakea melkein mitään yksin jostakin hyllyltä. Jos nään jonkun tutun tulevan vastaan, mietin että sanonko hänelle hei ja miltä näytän. Pääsisinkö tästä ongelmasta eroon ilman mitään lääkäreitä tai terapioita? Terveydenhoitajan tarkastus olisi luultavasti ensi syksynä, mutta sinne on niin pitkä aika. Kesällä tulee monia juhlia, joihin on pakko mennä.
Joskus esim. kahvipöydässä kädet tärisevät kun vaikka juon ja aattelen että kaikki kattoo.
En kehtaa tehdä melkein mitään sillä pelkään mokaamista ja että kaikki nauraa mulle. Kaupassa pystyn ihan hyvin käymään vielä, mutta en kehtaa hakea melkein mitään yksin jostakin hyllyltä. Jos nään jonkun tutun tulevan vastaan, mietin että sanonko hänelle hei ja miltä näytän. Pääsisinkö tästä ongelmasta eroon ilman mitään lääkäreitä tai terapioita? Terveydenhoitajan tarkastus olisi luultavasti ensi syksynä, mutta sinne on niin pitkä aika. Kesällä tulee monia juhlia, joihin on pakko mennä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pelkojen kohtaaminen onnistuu parhaiten pienin askelin. Jos esim. pelkää kahvin juomista muiden seurassa ja tietää joutuvansa juomaan sitä jossain suurissa juhlissa, kahvin juontiin voi totuttautua juomalla sitä ensin luotettavan ystävän seurassa, tutussa kaveriporukassa, rauhallisessa kahvilassa, täydessä kahvilassa ja vähän pienemmissä juhlissa... Tuo kahvin juominen oli nyt pelkkä esimerkki, samaa pienempiin osiin pilkkomista voi soveltaa lähes kaikkiin pelkoihin. Aikaa siinä tietysti menee ennen kuin peloista pääsee eroon, mutta mitään poppaskonstiakaan ei ole keksitty.
neuvon. en selitä, en kiertele, en kaartele, annan neuvon. ota puhelinluettelo käteen, sieltä löytyy mielenterveystoimisto, soita sinne. pidä mielessä, että emme elä viiskytlukua, jolloin tuo oli kauhistuttavaa, se on tätä päivää. sinä elät tätä päivää nyt ja tänään. saat lääkityksen, joka vaikuttaa vain jännitykseen ei tee sinusta zombieta eikä mitään muutakaan. et tule niistä sosiaaliseksi, mutta voitat pelon jota tunnet sosiaalisia tilanteita kohtaan. jonkin ajan kuluttua olet sinut-usko tai älä-tilanteiden kanssa ja lääkityksen voi jättää. mt:ssä on nähty teitä ja mietä joka päivä monet kerrat-ja by the way-huomattavasti pahemmassa kunnossa olevia. minä olen siitä esimerkki. minä en voinut mennä sinne kauppaan sisälle. en minnekään. nyt voin. kiitos ennen kaikkea lääkityksen, ja sitten terapian, mikä oli mukava sivutuote. tsemppistä-kyllä se siitä!
Hanki apua. Terapia lääkkeet tehoavat jo melko lyhyessäkin ajassa. Saattaa tuntua ensin oudolta, mutta ajatukseen tottuu kyllä.