Tapasin vesimiesmiehen muutama kuukausi sitten. Ollaan nähty silloin tällöin, nukuttu yhdessä ja seksikin on maistunut. Meseillään lähes joka ilta, mutta silti en tiedä, mitä tämä veskari on minusta vailla. Ei juuri sano juuta ei jaata, vaan kiertelee ja hymyilee.
En usko hänellä olevan muita naisia kierroksessa, oikeastaan hän on hyvin ujon oloinen ja varautunut. Mutta, mutta...Minä olen hätähousutyyppinen, mutta sen verran vanhanaikainen, että odotan miehen tekevän aloitteen johonkin vakavampaan. Odotanko kuuta taivaalta?? Ja mitä sitten, jos tämä asia ei tästä kummemeksi muutu ja joku kerta bongaan jostakin jonkun muun matkaani, niin voinko heittää hyvästit veskarille, vaikka hän ei olekaan suutaan saanut auki siitä, että missä mennään?? Pidän tästä veskarista todella, mutta en halua tuhrata aikaani turhaan odotteluun. Kertokaa hyvät vesimiehet, mistä hiivatista on kysymys??
Kertokaatten
8
2099
Vastaukset
- Astronaama
Et kertonut omaa merkkiäsi,joten en osaa auttaa.
- aapisessa....
...on sanottu, että miehen pitää tehdä aloite tai kosia tams. Kautta aikojen on ollut ujoja ihmisiä sekä miehissä että naisissa. Suomi on pullollaan ujoja peräkamarin poikia, jotka odottavat, että joku tulis ja veis mennessään, ovat komenteluun niin tottuneet vahvojen äitiensä kasvattamana. Minä olen monta miestä iskenyt ja eivät iki maailmassa olisi itse uskaltaneet tehdä aloitetta eivätkä haaveilleetkaan minua saavansa. Maailma on ihmeellinen paikka. Rohkea rokan syö. Itse olen veskarinainen, ujo kun mikä, mutta tarvittaessa löytyy ytyä jos huomaan ettei mies tee aloitetta.
- vesinainen
Me vesimiehet ei sitouduta mielellään ihmiseen joka sitoo. Niin ja bongaa rauhassa vaan joku toinen tyyppi mukaasi, pääset varmimmin eroon vesimiehestä.. :)
Niin vesimies-mies kuin vesimiesnainenkin tarvii omaa tilaan hengittää ja mennä. Ja ahdistavat kyselyt menemisten perään voi helposti veskarin vetää kauemmaksi.
Mutta meissä on jotain.. eikö.
Ps.jos vesimies on tosissaan, sen kyllä näkee.- jouskarinainen
Mitkä ovat ne merkit että vesimiesmies on tosissaan?????
Kun ei vastausta saa edes kysyttäessä :( - Vesinainen
jouskarinainen kirjoitti:
Mitkä ovat ne merkit että vesimiesmies on tosissaan?????
Kun ei vastausta saa edes kysyttäessä :(kun vesimies haluaa tavata heti uudelleen. Ei kestä eroa. Soittaa, viestittää ... jopa vahtii..
Ja kyselee sinun menemistesi perään. Mutta tuostakin huolimatta, muista se, vesimiehet menevät välillä "omaan maailmaansa". - itse olla vastaanottavainen?
Vesinainen kirjoitti:
kun vesimies haluaa tavata heti uudelleen. Ei kestä eroa. Soittaa, viestittää ... jopa vahtii..
Ja kyselee sinun menemistesi perään. Mutta tuostakin huolimatta, muista se, vesimiehet menevät välillä "omaan maailmaansa".ja miten tapaamisiin, viesteihin ja puheluihin suhtautua, ettei veskari vetäydy omiin maailmoihinsa?
- vesinainen
itse olla vastaanottavainen? kirjoitti:
ja miten tapaamisiin, viesteihin ja puheluihin suhtautua, ettei veskari vetäydy omiin maailmoihinsa?
todella haluat, että sinuun otetaan yhteyttä. Ole avoin. Vesimiehet (niin miehet kuin naiset) mikäli kiinnostuvat, he näyttävät sen kyllä.
Omaan maailmaan vetäytyminen ei liity kiinnostuksen kohteeseen mitenkään. Itse voin olla "vuorilla" viidestä minuutista muutamaan päivään.
- Ramu73
Edellisissä jo paljon tulikin kai sulle tietoa. Mutta tässä mun kommentti: Ei pidä hätäillä. Kiireessä tulee tehtyä virhearviointeja. Asioita pitää katsoa monelta kantilta. Olen vesimies-mies veikeä. ;O)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714215Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152674Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242307Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1072176Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072123Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6031924MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673