Keskustelun aiheena ovat suhteemme USA:han ja se ettei audienssia suomen presidentille myönnetty.
Muistellaanpas mitä tapahtui viimeksi, kun USA:n presidentti otti vastaan Suomen johtoa: Kepulaismyyrä Manninen vuosi keskustelumuistiot presidentin kansliasta ja Jäätteenmäki spekuloi vaalituloksen, rohkenipa tämä kepu palata astialle seuraavienkin vaalien aattona keitostaan lämmittämään.
Mitä takeita USA:n presidentillä olisi siitä, ettei kepulaismyyriä ja vastaavalla harkinnalla siunattuja poliitikkoja enää piisaisi?
Suomalaisen politiikan käsitteitä ovat pekkarointi ja väyrystely. Niitä ei kansallisella tasolla osata kummastella ja ne ymmärretään kepulaisten poliittisiksi pöytätavoiksi. Kansainvälisissä suhteissa ei sellainen kuitenkaan vetele.
Olisiko presidentti joutunut sijaiskärsijäksi ja maan kansainvälinen arvostus, jälleen kerran, Kepun sisäpolitiikan astinlaudaksi?
Muistellaanpas mitä tapahtui viimeksi, kun USA:n presidentti otti vastaan Suomen johtoa: Kepulaismyyrä Manninen vuosi keskustelumuistiot presidentin kansliasta ja Jäätteenmäki spekuloi vaalituloksen, rohkenipa tämä kepu palata astialle seuraavienkin vaalien aattona keitostaan lämmittämään.
Mitä takeita USA:n presidentillä olisi siitä, ettei kepulaismyyriä ja vastaavalla harkinnalla siunattuja poliitikkoja enää piisaisi?
Suomalaisen politiikan käsitteitä ovat pekkarointi ja väyrystely. Niitä ei kansallisella tasolla osata kummastella ja ne ymmärretään kepulaisten poliittisiksi pöytätavoiksi. Kansainvälisissä suhteissa ei sellainen kuitenkaan vetele.
Olisiko presidentti joutunut sijaiskärsijäksi ja maan kansainvälinen arvostus, jälleen kerran, Kepun sisäpolitiikan astinlaudaksi?
Vastaukset 90
Vanhimmat
kuuluisi yleitä politiikkaa palstalla, ei se sitä meinaa jos joku palsta on suositumpi niin sinne saa kirjoittaa mitä tahansa
Ulkoministerihän sanoi, ettei Bushin tapaaminen liity Haloseen suoraan.
Olisi vaan reilusti sanonut senkin, mihin se liittyy, eli juuri siihen, etttä Bush tosiaan pelkää sitä, minkä sopan Suomen keskusta onnistuisi asiasta kehittelemään.
... tapaaminen liity suoraan Haloseen - jätti sanomatta, että se liittyy Lipposen epäluotettavuuteen.
... niin kiireisiä, ettei heillä ole aikaa seurustella suomalaisten poliitikkojen kanssa. On vielä muistettava, että maiden välillä ei ole mitään ongelmia tai selvittämättömiä asioita. Kyllähän nämä johtajat seurustelevat esim. virolaisten kanssa, minkä tarkoituksena on tukea Viroa sen kärhämöinnissä Venäjän kanssa.
Voihan myös olla, että ainakin Bush sai tarpeekseen suomalaisista poliitikoista, kun Lipponen kävi hänen luonaan ja sopi osallistumisesta Irakin koalitioon, mutta joutui perumaan puheensa kun tuli kotimaahan, jossa presidentin johtama hallituksen ulkopoliittinen valiokunta puuttui asiaan.
Tosin en pidä kovin suurena vahinkona vaikka Bush olisi ottanut nokkiinsa. Sen miehen suosiota ei kannata tavoitella, mieluummin pysyä kaukana.
Ja kohta Jäbä varmaan kysyy, kuinka Bush ehti tapaamaan Reinfeldin?
USA:n presidentti on paitsi henkilö, ennen kaikkea instituutio. Asioita on kansainväilisissä yhteyksissä pyrittävä hoitamaan myös sellaisten viranhaltijoiden kanssa, jotka eivät ole henkilökohtaisia kavereita.
Se, että suomalaiset ovat tottuneet Maalaisliiton poliittiseen iltalypysyyn ei tarkoita sitä, että toisen valtion päämiestä kannattaa pyrkiä vetämään liian usein kölin alta kotimaisten irtopisteiden keräämiseksi.
Poliittinen viisaus kertoo, että kepu pettää aina. Siihen ovat suomalaiset joutuneet alistumaan. Kansainvälisissä suhteissa luottamus voidaan menettää yhden kerran.
Pysähtyneisyyden ja rähmällään olon aikana Maalaisliitto-Kepu käytti ulkopolitiikan korttia sisäpoliittisena lyömäaseena. Kuitenkaan luottamuksiellisia keskusteluja ei sellaisenaan vuodatettu julkisuuteen. Silloin ei puoluepoliittiseen kähmintään kyetty sotkemaan USA:n presidenttiä. Luultavasti ei näin voida menetellä myöskään lähitulevaisuudessa istuipa Valkoisessa talossa kuka hyvänsä.
... se oli Lipponen, joka veti Bushin kölin alta joutuessaan perumaan puheensa Irakin hyökkäyksen tukemisesta. Tuommoinen muistetaan kauan. Turha puhua Mannisesta tässä yhteydessä, hän on pikkutekijää, jotta tuskin USA:ssa tiedetäänkään miehestä mitään.
Lipponen on muuten toisenkin kerran aiheuttanut hämminkiä USA:n hallinnolle. Hän oli innokas Nato-intoilija aikoinaan, mutta Halosen viimeisen vaalikampanjan aikana hän asettui vastustamaan liittymistä. Tämän hän teki siksi, että tiesi valtaosan kansasta vastustavan Natoa, ainakin Bushin johtamaa. Lipponen ei voinut olla tukematta sossupuolueen puheenjohtajana sossuehdokasta, vaikka hänelle äärioikeistolaisena tosiasiassa olisi ollut Niinistö mieleisempi. Niinistön Nato-myönteinen kanta olisi ollut Lipposelle myös poikaa.
... tapana ottaa jonkin maan uusi johtaja vastaan, siksi Reinfeld nyt tapaa Bushin, vaikka ei hänellä Ruotsillekaan mitään asiaa ole.
Kertoisitko tarkemmin, miten Lipponen perui puheensa USAnsa tukemisesta Irakin asiassa. Muistathan toki, että Lipponen tuki sellaista vaihtoehtoa, missä sotaan voidaan lähteä vain YK:n johdolla ja YK:n päätöksen varassa. Voisitko siis tarkentaa sen, milloin Lipponen lupasi, että Suomi tukee mitään laitonta hyökkäystä Irakiin.
... oli jo tiedossa, että YK ei anna tukeaan Irakin hyökkäykselle ja USA oli antanut ymmärtää, että hyökkäys tapahtuu riippumatta YK:n kannsata. Mutta Lipponen tuki USA:n Irak-politiikkaa estottomasti ja kiitti televisiossakin nähdyssä tapaamisessa Bushia johtajuudesta Irakin kysymyksessä.
Juuri siksi hallituksen ulkopoliittisen valiokunnan piti lähettää oikaisu diplomaattikanavia myöten USA:n hallinolle. Oikaisussa korostettiin, että Suomi tukee vain YK:n mantaatilla tapahtuvaa toimintaa Irakissa.
Miksi Bush ei ota Tarja Halosta vastaan? Protokollan mukaan hänen pitäisi ottaa Tarja Halonen vastaan ainakin kerran sen jälkeen kun Halonen on valittu uudelleen Suomen presidentiksi.
Tietysti myyrä-Manninen oli mitätön vakoilija ja toimeksiantaja taitamaton spekulantti. Mitä muuta arvelet outoa agraarista populistipuoletta - Maalaisliitto-Kepua - koskevassa kansiossa Valkoisessa talossa olevan kirjoitettuna?
Niin, ylimmän neuvostoystävyyden- ja rähmälläänolemisen aikaan Maalaisliitto ja kommarit syyttivät demareita ulkopoliittisen linjan horjuttamisesta. Sama laulu näyttää jatkuvan edelleenkin. Taitaa neukkula olla vielä voimissaan ainakin maalaisliiton politiikassa.
Kirjoituksesi on historiallista vääristelyä. Lipposen vierailun aikaan ei ollut suinkaan vielä tiedossa, ettei YK anna tukeaan hyökkäykselle. Asiahan käsiteltiin YK:ssa vasta Lipposen vierailun jälkeen ja USAn ulkoministeri Colin Powell esitteli todistusaineistoaan YK:ssa vasta pari kuukautta Lipposen vierailun jälkeen.
Se on kyllä totta, että USA aikoi toteuttaa hyökkäyksen ilman YK:n suostumustakin, mutta ensi vaiheessa se yritti saada asian hoidetuksi YK:n kautta. Kaikki länsimaat puolsivat viime mainittua mallia, myös Ranska, Saksa ja Belgia, jotka sitten asettuivat poikkiteloin USAn kanssa.
Vanhanen oli uusi johtaja neljä vuotta sitten. Miksi Bush ei ole halunnut tavata häntä? Lipposenhan hän tapasi useita kertoja.
Oiva, usko pois että Halonen-Tuomioja-Vanhanen ovat epäsuosiossa USA:ssa sanomisiensa ja tekojensa (kepun vuoto ja Irak kysymyksen käyttö sisäpoliittisiin suhmurointreihin) vuoksi. Kenerva sai kutsun heti ensimmäisellä ministeriysviikollaan, Vanhanen ei vastaavaa kutsua edes tule saamaan
Oiva, olen ennenkin ammattikuntamme puolesta pyytänyt ettet kertoisi palstalla suoranaisia valheita. Toistan taas pyyntöni, tuo tekstisi oli kauttaaltaan väärää. Annat todella arveluttavan kuvan rehdeistä rakennusinsinööreistä.
Kiitos jo etukäteen tapojesi korjaamisesta
Mpp:kin myöstää, että USA oli uhannut hyökätä ilman YK:n lupaa. Se, että YK:n lupaa ei tule, oli jo asiantuntijoiden tiedossa silloin. Asiahan päätetään turvallisuusneuvostossa, jonka suurvaltajäsenillä on veto-oikeus. Kiina ja Venäjä olivat hyökkäystä vastaan kaikissa vaiheissa. Ja Lipponen meni tukemaan tuota Bushin politiikkaa.
... veto-oikeus. Kiina ja Venäjä vastustivat hyökkäystä Irakiin kaikissa vaiheissa. Bush tiesi tämän ja alkoi uhkailla hyökkäyksestä ilman YK:n mantaattia. Se on vain teille kokolipeille niin vaikea tunnustaa, että Lipponen töpeksi.
... johtaja Suomessa ja Halosen Bush on ottanut vastaan. Lipponen tosiaan pääsi Bushin puheille osoitettuaan suurta harrastusta Natoon ja Bushin politiikkaan, mutta tuli petetyksi Lipposen puoleslta niin kuin toisaalla kerron tässä ketjussa. Voi olla, että hän ei ota enää vastaan Suomen pääministeriä eikä presidenttiä. Siitä ei kannattaisi olla niin hirveän pahoillaan. Poliitikolle voi olla eduksi kun ei leimaudu Bushin ystäväksi.
Kanerva ei saanut kutsua presidentiltä vaan ulkoministeriltä.
Lipponen perui - tai oikeammin sanoen jatkoi sekoiluaan - puheissaan mm. vuoden 03 huhtikuussa, jolloin hän yhä edusti Suomea EU:n Kreikan huippukokouksessa. Siellä kansainvälisen lehdistön tentissä hän vastasi kysymykseen "kuuluuko Suomi USA:n sotakoalitioon" ensin että Suomi on muuttanut kantaansa eikä kuulu enää koalitioon, ja sitten, saatuaan pöydän sivusta työnnetyn pienen paperilapun eteensä, tavaili siitä: "eiii... Suomi ei ole muuttanut kantaansa..."
Ja tähän sitten ne Lipposen erinomaisen tyylikkään ja kuuluisat, typeryydessään ylittämättömät hörähtelyt päälle.
Lipposen ajatukset ja puheet, joista sitten on tullut ja ei ole tullut tekoja, ovat matkan varrella olleet erinomaisen sekavat. Alunalkaen olisi suhteita USA:an pitänyt hoitaa vain siinä laajassa kontekstissa, jossa USA oli 911-tapahtumien jälkeen omaksunut uuden ulko- ja turvallisuupolitiikan, jossa toimiminen ilman YK:a vain itse kerätyn koalition tuella oli koko ajan olemassaoleva mahdollisuus. Mutta Lipponenhan ei näin toiminut, vaan salli Bushin päästä kiittämään Suomen hallitusta koalitioon liittymisestä.
Mihin koalitioon? Oppi "monista koalitioista" on vain Suomessa kehitetty, vain täkäläisiin lippospuolustelun tarpeisiin keksitty hätäselitys. Jos asiassa olisi alunalkaen toimittu USA:n virallisesti ilmoittamien ohjelmajulistusten sisältö huomioonottaen, mitään sekoiluja ei edes paksukalloisen Lipposen toimesta olisi syntynyt. Mutta nyt kun syntyi, vielä USA:n hyökkäyspäivän aamuna piti meiltä panna mies varmistamaan, ettei vain Suomi enää missään tapauksessa ollut USA:n koalitiolistalla.
merkitse mitään. Jäätteenmäki töpeksi Mannisen avustuksella. Ei näytä hänellä olevan paluuta kotimaan politiikkaan edes kuten Väyrysellä. Kyllä Jäätteenmäki voitti vääryydellä vaalit, mutta sai rangaistuksensa. Lipponen olisi vielä halunnut pääministeriksi, mutta parempi oli, että hän jäähdytteli arvovaltaisesti puhemiehenä. Vanhanen on ihan hyvä pääministeri, jos hän pystyy pitämään pekkaroinnit ja väyrystelyt aisoissa. Jos taas ei pysty, niin paluu sinipunaan on edessä. Demarit joutuivat ilman Lipposen johtoa tuuliajolle, mutta eiköhän sielläkin viisastuta. Olisi demarienkin pitänyt arvata, että jos Oiva H kehuu, tarkista kantasi.
Silloin, kun Lipponen ja Bush keskustelivat, mikään valtio maailmassa ei vastustanut USA:n aikomuksia, koska silloin USA aikoi muuttaa politiikkaansa ja muotoilla Irakia vastaan tarkoitetun päätöslauselmaehdotuksensa uudella tavalla ja viedä tämän uuden ehdotuksen YK:n turvaneuvoston käsittelyyn.
USA:n Irak-politiikka oli Lipposen ja Bushin tavatessa aivan samoilla linjoilla.
Tilanne muuttui vasta vuoden 2003 alussa, kun vasta silloin selvisi, ettei YK hyväksy uuttäkaan muotoilua päätöskauselmaksi.
Jäätteenmäki siis valehteli törkeästi väittäessään, että Lipponen olisi ollut liittämässä Suomea johoinkin, jota ei edes ollut olemassa vielä joulukuun alussa 2002.
Ainoa töpeksijä koko asiassa on ollut Jäätteenmäki, joka menetti jopa oman puolueensa tuen, joutui eroamaan ja pakenemaan EU:n parlamettiin 20 000 aiempaa kannattajaansa menettäneenä.
Mpp:kin myöstää, että USA oli uhannut hyökätä ilman YK:n lupaa.
----------
Mitä uhkailut merkitsevät. Venäjäkin uhkailee Viroa. Ja Suomi oli jo ennakkoon tuominnut kaikki aikeet hyökätä Irakiin ILMAN YK:n lupaa.
Se, että YK:n lupaa ei tule, oli jo asiantuntijoiden tiedossa silloin.
------------------
Taitaa olla aika jälkiviisasta vedota asiantuntijoihin tuolla tavalla.
Asiahan päätetään turvallisuusneuvostossa, jonka suurvaltajäsenillä on veto-oikeus.
----------------
Pitää paikkansa.
Kiina ja Venäjä olivat hyökkäystä vastaan kaikissa vaiheissa.
-----------------
Ota huomioon se vaihe, jota elettiin joulukuussa 2002. Silloin oltiin nimenomaan sellaisessa vaiheessa, jossa USA ei aikonut hyökätä Irakiin onin päin, vaan oli vartavasten suunnittelemassa uudelleen muotoiltua päätöslauselmaluonnosta siinä tarkoituksessa, että myös Venäjä ja Kiina voisivat sen hyväksyä.
Ja Lipponen meni tukemaan tuota Bushin politiikkaa.
------------------
Tottakai Lipponen tukee sellaista politiikkaa, jossa Bush oli hakemassa asialleen YK:n hyväksyntää. Siitähän herrat toisiaan kiittelivät ja siksi Bush sanoi maiden kuuluvan samaan koalitioon.
Kun tilanne sitten vasta seuraavassa vaiheessa muuttui USA:n sodankäynniksi ilman YK:n lupaa, niin se on jo toinen juttu, mitä snä ja valehteleva Jäätteenmäki ette halua myöntää, koska silloin paljastuisi Jäätteenmäen suuri typeryys.
Jabamaisuudessa on se ominaisuus, ettei mitään konteksteja hahmoteta. Perustelujen lähtökohdaksi riittää pysäytetty ajanhetki ja siinä käsitteellisesti mahdolliset määrittelyt. Ikään kuin kukaan ei koskaan ajattelisi tai tekisi mitään minkään tension vallassa, vaan mikä tahansa ajatus tai teko voitaisiin leikata halutussa kohdassa irti kaikista kytkennöistä ja määritellä itsenään.
Siitä lähtien kun USA julkisti uuden Kansallisen Turvallisuuden Strategia -ohjelmnansa se oli kaikkialla maailmassa kaikkien kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden ykköspuhhenaihe. Koskaan nimittäin sivistyksemme historiassa mikään maa ei ole julistanut olevansa oikeutettu ensi-iskuun. Oli myös täysin pyöristyttävää että virallisessa ohjelmapaperissa ilmoitetaan pyrkimys toimia ensin YK:n kanssa yhteistyössä ja sitten, jos YK:a ei saada mukaan, oman tarpeseen kootun samanmielisten maiden koalition avulla.
Tätä USA:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vasten kaiken tapahtuneen tarkastelun tulee tapahtua. Ei tuollalailla jabamaisesti tajuamatta ensimmäistäkään valtioiden toimintaa määrittelevää laajaa kontekstia.
Ota nyt laajassa kontekstissasi hahmottelemalla huomioon, ettei silloin ole kyse USA:n toiminnan tuomitsemisesta, kun puhutaan Lipposesta, joka valtiovierailullaan keskustelee Bushin kanssa juuri sillä pysäytetyllä ajanhetkellä relevantista USA:n Irak-poliittisesta linjauksesta, joka oli täysin yksiselitteisesti sillä hetkellä se, että USA oli hakemassa toimenpiteilleen sellaista päätöslauselmamuotoilua, jonka se itse yrittyi saada YK:ssa läpi.
Tätä ei voi ohittaa, jos puhutaan Lipposen toiminnan arvioinnista.
Jos puhutaan USA:n tuomitsemisesta, ollaan vaihdettu puheenaihetta, jäbämäistä jäbäperustelua tai sitten ei.
Kansainvälinen politiikkakin lienee vuorovaikutusta. Omalla toiminnalla ehkä halutaan tukea ja vaikuttaa johonkin suuntaan. Lipposen vierailun aikana oli kaksi olemassaolevaa mahdollisuutta: Joko asia käsitellään YK-vetoisesti tai USA toimii omavaltaisesti. Lipposen vierailun aikana USA näytti kallistuneen YK-vetoisen toimintamallin puolelle. Tätä mallia Suomi sitten halusi tukea. Lipposen puhe voidaan aivan hyvin nähdä tällaisen toimintatavan ylistyksenä ja kannustuksena siihen.
Tietysti voidaan ajatella, että kaikille maille pitäisi olla itsestään selvää, että asioita käsitellään yhteisesti kansainvälisesti tunnustetuilla forumeilla. Monet maat kuitenkin ottivat olemassaolevana faktana sen, että USA suurvaltana toimii tarvittaessa myös omavaltaisesti.
USAn kannustaminen YK-vetoiseen toimintaan olemassaolevista muista mahdollisuuksista huolimatta saattoi olla parempi toimintatapa niin Suomen kuin Suomen lailla kansainvälisten asioiden hoitamisesta ajattelevien maiden osalta. Näin annettiin edes mahdollisuus sille, että asiassa voidaan löytää laajasti kannatettava yhteinen ratkaisu. Toisenlainen tie eli USAn olemassaolevan politiikan tunnustaminen realitiiksi, jota ei voi millään järkipuheella tai yritteliäisyydellä sivuuttaa, olisi johtanut siihen, että USA oli hyökännyt ilman mitään YK:ssä käytyä näytelmää. Nyt kuitenkin USA astui edes joksikin aikaa laillisuuden polulle.
Jos halutaan ottaa jokin USAn ohjelmapaperi pelkästään politiikan ohjenuoraksi, mitätöidään usko kansainvälisen vaikuttamisen mahdollisuuteen. Eri maissa on kautta historian ollut erilaisia kansallisia ohjelmapapereita ja tavoitteita, mutta silti näiden maiden on aina ollut pakko huomioida enemmän tai vähemmän myös muiden maiden käsityksiä. Asiassa on siis muitakin muuttuvia tekijöitä kuin USAn kansallisesti laadittu turvallisuuspoliittinen ohjelma. Kaiken lisäksi USAlle näytti olevan tärkeää löytää mahdollisimman laaja kansainvälinen yhteisymmärrys ja tuki. Tässä on kuitenkin merkittävä ero esim. Hitlerin Saksan laajentumispolitiikan kanssa. Sille Hitler ei pyrkinyt löytämään minkäänlaista kansainvälistä tukea.
USAn heikkous (hyvässä mielessä) onkin siinä, että se on ns. vapaa demokratia. Kansalaismielipiteen muodostuminen on merkittävä poliittinen realiteetti. Tämä on nytkin nähtävissä, kun Irakin sodan vastustus on maassa lisääntynyt. Tämänkaltaisiin maihin puree myös muiden maiden vuorovaikutuspolitiikka, koska asiat eivät pysy salassa kuten ne pysyvät totalitarismissa.
USAn laitontakin sotatoimintaa oli tukemassa 48 maan koalitio. Näiden joukossa oli noin tusinan verran nykyisiä EU-maita (mm. Englanti, Espanja, Hollanti, Tanska, Viro). Nämä antoivat julkisesti tukensa hyökkäykselle ja osa osallistui USAn kumppanina hyökkäykseen. Se on tietysti valitettavaa. Tähän verrattuna Suomi toimi asiassa kaiken aikaa kuitenkin varovasti. Me emme olleet siis ainakaan siinä koalitiossa, joka loppuun asti antoi tukensa hyökkäykselle, tapahtuipa se YK-vetoisesti tai omavaltaisesti. Irrottautuminen tästä koalitiosta on kuitenkin merkitykseltään kaikkein selvin. Suomen politiikassa on siis erittäin selvä ero tässä suhteessa esim. Tanskan politiikkaan verrattuna. Ruotsissa ja Suomessa USAn hyökkäystä nimitettiin suoranaisesti laittomaksi. Kummassakaan maassa hallitus ei tänä aikana vaihtunut.
Suomen hallitus (Lipposen hallitus) pahoitteli USAn hyökkäystä ja presidentti piti sitä laittomana. Nämä toimet ovat joko selvä merkki Suomen ulkopolitiikan kurssin muuttumisesta tai sitten siitä, että arvostelun kohteena ollut USA muutti politiikkaansa suuntaa. Itse kallistun viime mainitun selityksen puolelle.
Ongelmana ovat nimenomaan Lipposen keskustelut. Ehkä hän oli vain hyväuskoinen hölmö, joka keskusteli mitä keskusteli -- ja lähinnä itsensä kanssa. Bush sen sijaan kiitti kauniisti koalitioon liittymisestä.
Tätä ei voi ohittaa, jos puhutaan Lipposen toiminnan arvioinnista.
Tämä on tekopyhyyttä:
>> Lipposen vierailun aikana oli kaksi olemassaolevaa mahdollisuutta: Joko asia käsitellään YK-vetoisesti tai USA toimii omavaltaisesti. Lipposen vierailun aikana USA näytti kallistuneen YK-vetoisen toimintamallin puolelle.
Sillä näin asioita ei voida jälkikäteen määritellä. Ko. ajanhetkenä ei ollut näkyvillä mitään mikä olisi poikennut USA:n ilmoittamasta toimintalinjasta. Tuo linja oli ja on yhä luettavissa Kansallisen Turvallisuuden Strategia -ohjelmapaperissa.
Tämä on niinikään tekopyhyyttä:
>> Eri maissa on kautta historian ollut erilaisia kansallisia ohjelmapapereita ja tavoitteita,
Sillä mikään, ei koskaan eikä missään kirjoitettu ohjelmapaperi ei ole ollut verrattavissa USA:n tekemiin linjauksiin. On käsittämätöntä pään pensaaseen panemista kun pienessä Suomessa yhtä pölkkypääpoliitikkoa suojellaan niin hirvittävästi, että on jopa kehitettävä ihan oma argumentaatio "monine koalitioineen" ynnä muine väistöliikkeineen sen yksinkertaisen, kaikkialla muualla maailmassa vesiselvän asiaintilan hämärtämiseksi, että USA:n toimintaa määräsi ja määrää yhä vain se etu minkä he itse määrittelevät.
Lipponen ei ansaitse mitään kiitosta eikä puolusteluja. Hän toimi niin typerästi, ettei enää typerämmin voisi toimia. Jäätteenmäki joutui kärsimään menettelytapojensa vuoksi, mutta asiasubstanssissa hän oli aivan oikeassa.
Suomen pääministeri reagoi tietenkin ainoastaan muiden valtioiden kullakin hetkellä viralliseen Írak-politiikan linjaan. Joulukuussa 2002 USA:n virallinen linja oli tasan sama kuin Suomen linja: Irakia vastaan suunnattaville voimatoimille haetaan YK:n päätöslauselman hyväksyntä.
Se, että USA samaan aikaan uhkaili hyökkäävänsä joka tapauksessa, jos YK:n hyväksyntää ei tule, on tässä valossa vain poliittista retoriikkaa, jolle Lipponen ei tietenkään mitään tukea antanut, kun kiitteli Bushia tämän senhetkisestä virallisesta linjasta.
Nimenomaan tätä tosiasiaa ei voida missään nimessä ohittaa, jos puhutaan Lipposen toiminnan ja puheiden arvioinnista.
Toivottavasti kaikki jäätteenmäkiläiset lipposvihaajat lukevat asiallisen ja erittäin totuudenmukaisen analyysisi asiasta.
Kirjoitit asiasta juuri niin kuin sen näkevät kaikki sellaiset, joilla ei ole tarvetta syyllistää ketään, vaan tarkastella tilannetta ainoastaan sellaisena kuin se 2002-03 todellisuudessa oli.
Kiitos
Jäbä
Osaat kuvailla asiat täysin oikein, mutta pölkkypäät eivät halua sitä ymmärtää, kun tarve syytellä Lipposta ylittää neutraalin arviointikyvyn.
Ko. ajanhetkenä ei ollut näkyvillä mitään mikä olisi poikennut USA:n ilmoittamasta toimintalinjasta. Tuo linja oli ja on yhä luettavissa Kansallisen Turvallisuuden Strategia -ohjelmapaperissa.
----------------------------------------
Joulukuussa 2002 USA toimi erittäin näkyvästi sen linjan mukaisesti, että YK:n tulee hyväksyä hyökkäys Irakiin.
Vielä tammikuussa - kuukausi Lipposen ja Bushin tapaamisen jälkeen - USA muokkasi ja muotoili yhdessä Britannian kanssa sellaista päätöslauselmateksitiä, jonka taakse se pyrki saamaan venäjän, Kiinan ja Ranskan.
Tässä ei ole mitään jälkikäteen määriteltyä.
Tämä on palkkää faktaa, josta media uutisoi joka päivä miltei kuukauden ajan.
Hyökkäyskoalitio muodostettiin vasta sen jälkeen, kun asia ei saavuttanut kaikkien YK:n turvaneuvoston jäsenmaiden hyväksyntää.
Sillä, että USA poikkesi aiemmasta strategiastaan hyökätä ilman YK:n hyväksyntää siksi ajaksi kun se aktiivisesti haki YK:n hyväksyntää on koko prosessin kannalta erittäin suuri merkitys.
Hurskastelusta ei ole ollenkaan kyse silloin, kun tosiasiat tunnustetaan sellaisina kuin ne tapahtuivat.
Kansallisen Turvallisuuden Strategia -paperi julkistettiin jo syksyllä 02, ja sen jälkeen se oli varmasti maailman puhutuin asiakirja niin oikeusoppineiden kuin maiden ulkosuhteista vastaavien poliitikkojen keskuudessa.
Tuon ohjelmapaperin mukaisesti USA pyrkii ensin saamaan toimilleen YK:n tuen, mutta ellei se sitä saa, toimii "samanmielisten maiden kanssa muodostetun koalition" kanssa.
Tästä julkistamastaan periaatteesta USA ei ole missään vaiheessa lipsunut. Sen sijaan Lipponen lipsui Suomen virallisesta linjasta kun antoi Bushin ymmärtää asiat niin, että tämä pääsi kiittämään Suomen hallitusta koalitioon liittymisestä.
Asia on sangen yksinkertainen.
... käynnissä saada YK:n siunaus hyökkäykselleen. Olisihan se toki ollut parempi hänen kannaltaan. Mutta hänhän uhosi hyökätä joka tapuksessa riippumatta YK:sta. Eihän tuommoisessa politiikassa ollut mitään järkeä. Ja kyllä Lipponen kin sen tajusi, mutta hän vain oli silloin niin Bushin lumoissa ja Nato-kiimassa.
Oli paikallaan, että Jäätteenmäki paljasti tuon Lipposen töppäilyn ja Suomi saatiin pelastettua joutumasta koalitioon.
>> Joulukuussa 2002 USA:n virallinen linja oli tasan sama kuin Suomen linja
Ei alkuunkaan. USA:n virallinen linja on luettavissa sen julkistamasta virallisesta Kansallisen Turvallisuuden Strategia -ohjelmapaperista. USA noudatti ja on yhä naudattanut tuota ohjelmapaperia aivan siinä ilmoitettujen periaatteiden mukaan. Näiden periaatteiden mukaan USA hakee ensin YK:n hyväksyntää toimilleen, mutta ellei sitä saa, toimii "samanmielisten maiden kanssa muodostetun koalition" kanssa.
YK:n tuen hakeminen on tässä ohjelmajulistuksessa ilmoitettu. Samoin se mitä "koalitio" tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä liittymää, joka tulee kyseeseen vain ja nimenomaan siinä tapauksessa että YK:n tukea ei saada.
Ja Bush kiitti Lipposelle Suomen hallitusta koalitioon liittymisestä.
Tuossa joku kuukausi sitten näytettiin jollakin kanavalla, kun Bush Jr kävi televisioidulla päivittäistavaraostoksilla kotiperällään. Kävi niin George-pojan miellyttävään tuotteeseen hintaa ei oltu merkitty pakettiin. No tietysti Jr ajanhengestä ja tekniikan saavutuksista tietoisena kävi raaputtaamaam EAN koodia, koska siihenhän se hinta on kätketty, tai sitten sen alle... Jessus ja tämä on tosi eikä edes mikään piilokameravitsi.
Oiva Härkösen lipposviha ylittää jo mielenterveyden rajan.
Niin vain Paavo laittoi pisteen Jäätteenmäen pääministeri-uralle.
Näiden periaatteiden mukaan USA hakee ensin YK:n hyväksyntää toimilleen
---------------
Juuri tuo oli päällimmäisenä joulukuussa 2002.
Puheesi koalitio-termistä on sen sijaan täyttä mielikuvitusta. Maailmassa ei ole yhtään käsitettä, joka olisi määritelty yksiselitteisesti.
Näin on.
Juu, virallisen ohjelmajulistuksensa mukaisesti USA pyrki ensin yhteistyöhön YK:n kanssa.
Samassa ohjelmassa määritellään myös hyvin yksiselitteisesti käsite koalitio. Se tarkoittaa sitä vaihtoehtoa joka tulee kyseeseen, ellei YK:n kanssa päästä yhteistyöhön.
Asia on luettevavissa ko. papereista. Mitään oman ohjalmansa kanssa ristiriitaista USA ei ole missään vaiheessa tehnyt.
... N-liiton aikana Suomen neukku-politiikkaan arvostavasti. Itsehän se oli sodan loppuselvittelyissä jakamassa etupiirejä. Itse se oli sopimassa Suomen kuuluvan N-liiton etupiiriin. Kylmän sodan aikana suurvallat pitivät kiinni piireistään hyvin tiukasti ja välttivät sekaantumast toistensa etupiireihin. Jos sekaantuivat, toinen puolusti niitä vaikka asein. Siitä olivat esimerkkeinä Korea, Kuuba, Lähi-Itä, Unkari, Vietnam, Tsekkoslovakkia, Panama jne.
Niin, että oli hyvä, ettei USA yrittänytkään meitä irroittaa neukuista, niin vältyimme N-liiton sotilaalliselta sekaantumiselta.
Kukaan ei puolustele ketään, kun analysoidaan asioiden todellista tapahtumajärjestystä.
USA:n ulkoministeri kutsui Ilkka Kanervan heti vieraakseen.
Näin saa Suomi tilaisuuden korjata sen, mitä Halonen ja Tuomioja eivät ole pystyneet saamaan aikaan eikä Matti Vanhanen ole kyennyt, kun ei osaa edes kieltä.
hähähähä
Jäbästä riippuvaiset luuserit panikoituvat, kun eivät enää tunnista idoliaan.
Milloin Halonen on muka ollut virallisella valtiovierailulla USA:n presidentin kutsumana?
Vastaukseksi ei kelpaa, että Halonen on oikonut Bushin kravattia YK:n kokouksissa.
Kumma juttu,
Kirjoittanut: tosiaan 6.4.2004 klo 21.07
Tosiasioiden toistuva luetteleminen ei tee sinuun mitään vaikutusta. Yritetäänkö vielä kerran? Eihän sitä tiedä milloin se ajatus irtoaa ja lähtee liikkeelle. Toasiasiat, joilla on merkitystä ovat:
Wolfowitzin-Cheneyn-Rumsfeldin-Libbyn ja Jeb Bushin jo vuonna 2000 laatima ohjelma PNAC, jossa mm. esitettiin, että Irakiin tullaan menemään riippumatta siitä pysyykö Saddam siellä vallassa vai ei. Tämän paperin pohjalta laadittiin Nationa Strategy -ohjelmajulistus, jossa USA otti itselleen omankädenoikeuden ennaltaehkäiseviin iskuihin, eli totesi toimivansa tarpeen vaatiessa ilman YK:a, ottavansa itse johtajuuden ja kokoavansa tukijakseen samanmielisten valtioiden koalition. Sana "koalitio" on siis tämän ohjelmapaperin termi, eikä Bush puhuessaan koalitiosta tarkoittanut mitään muuta kuin tätä nimenomaista, tarvittaessa YK:n sivuuttavaa koalitiota.
Ulkoministeriön muistio, jossa Bush - Lipponen neuvotteluja selostettiin, toteaa yksiselitteisesti: "Bush kiitti Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon."
Ns. Grossmann-muistion mukaan Suomi osallistui koalition kokoukseen.
Suomi karkoitti irakilaisdiplomaatteja, mikä oli Pentagonin suunnittelema operaatio nimeltään "Uhkaava taivaanranta". Ruotsi, joka ei osallistunut koalition kokoukseen, karkoitti myös irakilaisdiplomaatteja, mutta ilmeisesti toimitti asiasta tietoja Washington Postille, varmistaen näin puolueettomuuttaan.
Diplomaattikarkoituksia koskenut YLE:n amerikankirjeenvaihtaja Sarvamaan uutinen koki suorassa lähetyksessä merkillisen "särinäilmiön", jonka johdosta vain osa uutisesta tuli läpi. Tämä osa uutistekstistä on usein ollut nettipalstoilla. Uutista ei koskaan uusittu vaikka niin luvattiin. Ulkoministeriö on myös vaiennut kaikesta mikä liittyy diplomaattikarkoituksiin.
Jäätteenmäki herätti vaalitentissä 6.3 kysymyksen Suomen Irak-politiikasta. Seuraavana päivänä kokoontui hallituksen ulko- ja turvallisuupoliittinen valiokunta, joka käsitteli asiaa jälleen kerran. Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi UTVA:n kokouksen jälkeen: "Yhdysvallat on lähtenyt tulkitsemaan Suomen asemaa väärin. Suomi ei kuulu minkäänlaiseen sotakoalitioon." (HS) Mistä saakka tämä väärintulkinta oli olemassa? Alusta alkaen? Siitä saakka kun Bush kiitti koalitioon liittymisestä?
UTVA ei aluksi ollut muotoillut mitään ulkopolitiikkaa, jossa USA:n omaksuma omankädenoikeus ja hyökkäysaikeet olisivat heijastuneet. Menimme siis soitellen mukaan Bushin vedätykseen.
UTVA:n kannanmutoilu 4.12.2002 ei puhu mitään mistään väkivaltatoimien oikeutuksesta eikä edellytä YK:n hyväksyntää sellaisille.
Tämä pointti tulee UTVA:n lausuntoon vasta 14.2.03. Silloin sanotaan: "Mahdollinen sotilaallinen voimankäyttö edellyttää YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta."
Ja vasta tuon kuuluisan vaalitentin jälkeen, jolloin Jäätteenmäki nosti asian pöydälle, 7.3.03, UTVA täsmensi kannanottoaan. Virkkeeseen "Mahdollinen sotilaallinen voimankäyttö edellyttää YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta." lisättiin seuraava sivulause: "eikä voimankäyttö ilman sitä ole hyväksyttävää."
Mannisen esitutkintamateriaalista käy ilmi, että vaikka diplomaattikanavia varmaan pidettiin kuumina, edes oma ulkopoliittinen johtomme ei luottanut siihen vaan pani amerikansuurlähettiläs Valtasaaren vielä Irak-hyökkäyspäivänä varmistamaan USA:n ulkoministeriöstä ettemme vain enää kuuluneet koalitiolistalle.
Tuomiojan lausunto tätä koskien on luettavissa edellisissä puheenvuoroissa.
Että sellaista se on olut. Ikävää sekoilua hullun suurvaltajohtajan jaloissa. Typerää nuoleskelua, tiedä miksi. Koko jutussa ei ole mitään suurta, vain eksyksissä olevia poliitikkoja Lipposesta alkaen.
Lipposen mokat ovat johtaneet hänen syrjäyttämiseensä käytännössä. Pitäisikö koko asia kuitenkin vielä tutkia vaikkapa jonkinlaisessa kansallisessa totuuskomissiossa.
Asiaa ei tietenkään tee helpoksi ymmärtää se että koko juttu on ollut yhtä suurta salailua ja tarkoituksellista hyssyttelyä. Sitten on niin paljon ihmisiä, jotka, kuten sinä, sekoittavat keskenään USA:n lähtökohdat (koalitio) ja Suomen omat käsitykset siitä mitä on (ehkä hyvässä uskossa) tavoiteltu, missä on haluttu olla mukana ja mihin on ulkopuolisten silmissä menty mukaan.
Ja kun sitten ulkopoliittiseen sekoiluun kaadetaan päälle Jäätteenmäki-soppa kaikkine tunnevaltaisine ja irrationaalisine aineksineen, monen pienet aivot menevät ihan solmuun. Älä välitä, et ole ainoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002933665#22000000002933665
salaliittoteoriasi on aukoton, mutta vain sinulle itsellesi.
sehän on edellä kumottu jo sataan kertaan.
Ei ihme että täällä yhä väitellään viime sotien tapahtumista. Kyvyttömyys nähdä sitä mitä ympärillä tapahtuu ei ole tämän päivän häiriö. Siitä Suomen koko historia muodostuu.
Jostain syystä meille on tärkeää vängätä asioita käsitteellisesti hyväksyttävään muotoon. Verinen sisällissota voisi syttyä vaikkapa väittelystä saimmeko jatkosodassa torjuntavoiton vai ei.
Suomalainen historiankirjoitus on ikään kuin jatkuvaa aukkojen paikkailua ja käsitteiden korjaamista. Mistähän syystä. Mistä johtuu että nimenomaan meille on mahdotonta hyväksyä asiat sellaisina kuin ne tapahtuvat? Emme hyväksy niitä silloin kun ne tapahtuvat, enmmekä silloin kun ne jo ovat historiaa.
USA on täydellinen roistovaltio. Joka suhteessa. Jostain syystä tämä ei mene tajuntaamme. Meille on yhä tärkeää vain että saisimme sieltä kiitosta ja hyväksyntää. Kai me sitten haluamme että joku toineen meille määrittelee mikä on totta ja mikä ei -- itse emme siihen pysty.
...tosiaankaan kutsua USA:n presidentiltä, vaan kyseisen maan toiseksi vahvimmalta poliittiselta toimijalta. Viimeinen näin korkean tason tapaaminen tapahtui Lipposen toimesta. Sen jälkeen oli viisi vuotta tyhjää.
Halosen-Tuomiojan-Härkösen-linja kun tuolla USA:ssa ei oikein sytytä. Heidän seura ei kelpaa - vaikka kuinka nyt tyrkytettäisiin itseä tykö. Sitä saa mitä tilaa. Neukkulaa nuoleskelevalla & typeryyksiä latelevalla linjalla kun ei ole elinmahdollisuuksia.
Ai niin tuosta Kanervan vierailusta. Kanerva aikoo samalla reissullaan hoitaa presidentin asiat. Kohta on taas suomen ja USA:n suhteet paremmassa kunnossa. Eikö niin, Oiva? Kts. YLE:n uutinen:
"Ulkoministeri Ilkka Kanerva kertoi YLE TV1:n Lauantaiseurassa, että tapaaminen Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen kanssa on sovittu kesäkuun 11. päiväksi.
Kanervan mukaan tapaamisessa nousee esiin muun muassa uuden hallituksen ohjelma.
Parhaillaan Yhdysvaltain-vierailuaan lopetteleva presidentti Tarja Halonen ei ole tavannut matkallaan maan poliittista johtoa. Kanerva aikoo Washingtonissa puhua myös presidentin puolesta.
YLE Uutiset"
... kutsua aina jonkin valtion uusi korkein ulkopoliittinen johtaja presidentin luo. Halonen on jo ollut. Myös USA:n ulkoministeri kutsuu uuden ulkoministerin, tässä tapauksessa Kanervan luokseen. Myös Tuomioja on tavannnut USA:n ulkoministerin. Vanhanen ei ole Suomen korkein ulkopoliittinen johtaja eikä ASA:ssa ole edes erikseen pääministeriä.
Lipponen kyllä pääsi Bushin luo kun kovasti osoitti nuolemistaitoja ja Nato-intoa. Olisi vain ollut parempi, että Lipponen ei olisi koskaan mennyt valkoiseen taloon. Hänhän aiheutti skandaalin antamalla ymmärtää, että tuemme USA:n silloista Irak-politiikkaa, joka oli hyökkäys koaliition avulla riippumatta, mitä mieltä YK siitä on.
USA ei ole koskaan kutsunut Halosta, Tuomiojaa eikä Vanhasta mihinkään.
Vain Kanerva on kutsuttu.
Älä kuvittele että vain kutsutut ovat henkilöitä. Myös kutsujat ovat. Siis vain henkilöitä.
Ei USA ole koskaan kutsunut ketään. Kulloinkin vallassaoleva poppoo on kutsunut kulloin ketäkin.
Kutsutut ovat myös vaihdelleet. Jos Bush kutsuu Kanervan, sitä nolompaa Kanervalle.
Miksi voitaisiin kutsua tuota jabamaista tapaa kuitata salaliittoteoriaksi kaikki mitä ei itse ajattelukoherenssin puutteen vuoksi ymmärrrä tai halua hyväksyä?
Salaliittomitätöinti? Salaliittoleimaaminen? Salaliittokuittaus?
Bushin taustapiiri -- salaliitto? -- on hajonnut miltei kokonaan. Wolfowitz saa lähteä lätkimään kaikesta Bushin tuesta huolimatta. Ehkä pian hänet korotetaan taas sotasuunnittelijaksi. Liekö Iran sitten se seuraava uhri?
kaikki sanottu yllä, koska luulet vaan et tiedä mitään.
EU:n piirissä kannattaisi ehkä herätellä kysymystä siitä, missä muodossa suhteita EU:n ulkopuolisiin maihin ja erityisesti suurvaltoihin harrastetaan. EU-maiden kannalta voisi olla edullista pyrkiä yhtenäiseen esiintymiseen.
Viron ja Venäjän kiistan osalta luultavasti parhaaseen lopputulokseen päästään, kun puheenjohtamaan Saksan johdolla muodostetaan asiaan EU:n kanta. Näin vältytään siltä, että EU-maissa on 20 erilaista kantaa samaan asiaan.
USAn pyrkimyksenä on hajottaa ja hallita Eurooppaa. Sille on edullista, että EU-maat toimivat erillisinä, heikkoina ja toisiaan vastaan kilpailevina. Tällöin voi alkaa esiintyä myös keskinäistä kilpailua suurvalta USAn suosiosta. EU:ssa on kadotettu ajatus siitä, että yhtenäinen EU olisi tasavertainen suurvalta USAn kanssa. EU saisi tällöin aivan erilaista painoarvoa ja kaikki EU:n jäsenmaat hyötyisivät tästä.
Irakin kysymys oli typeryydessään tyypillinen. EU-maat ratkaisvat koalitiokysymyksen erillisenä, kun yhtenäisellä EU:lla olisi ollut mahdollisuus sanoa USAn älyttömille hankkeille jyrkästi ei. Nyt kävi niin, että vain Ranska, Saksa ja Belgia suhtautuivat jyrkän kielteisesti. Englanti, Espanja, Italia ja Itä-Euroopan EU-maat taas jyrkän myönteisesti. Muut olivat neutraaleja.
Eurooppalaisten maiden suhtautuminen USAhan vaihtelee muutenkin suuresti. Nöyrimpiä nuolijoita ovat Viro ja Puola. Saksa on eurooppalaisista valtioista se, jossa luultavasti ymmärretään parhaiten yhtenäisen Euroopan voima. Ranskassakin se ymmärretään osittain, mutta Ranska on toisaalta suuressa määrin kansallisia etuja korostava valtio. USAlle tietysti sopii heikko ja epäyhtenäinen Eurooppa, joka ei kykene kilpailemaan taloudellisesti sen kanssa.
Kyllä kai EU:n yhteinen kanta olisi opitimi. Siihen on kuitenkin pitkä matka sillä intressit ovat erilaiset. Mitä monimutkaisempi asia, sitä vaikemapaa on yhteisen EU-kannan muodostus.
Kansalllisilla eduilla ja kahdenvälisilläkin suhteilla on mm. siksi vielä merkitystä.
Eri juttu on vielä se, että virallisten kantojen lisäksi on välistävetäjiä ja spekulantteja... Sellaisten kanssa Valkoinen talo tuskin on kiinnostunut asioimaan.
"USAn pyrkimyksenä on hajottaa ja hallita Eurooppaa."
Myös Venäjä pyrkii koko ajan hajottamaan ja hallitsemaan EU:a. Se pyrkii läheisiin kahdenvälisiin suhteisiin erityisesti Saksan ja Italian kanssa. Edellisen kanssa se on helppoa, sillä siihen on molemmilla painavat taloudelliset interssit ja jälkimmäisen kanssa se on erityisen helppoa jo Neuvostoajoilta perua olevien lämpimien suhteiden ansiosta. Aivan selkeästi tämä on nähtävissä näiden maiden etusija puhuttaessa esim. Venäjän öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisestä. Esimerkiksi Italian valtion suureksi osaksi omistama energiayhtiö ENEL sai luvan mittavan voimalaitoksen rakentamiseen Pietarin lähelle. Suunnitelmissa on myös ENelin toimesta rakentaa kaasuputki Mustanmeren ja Turkin kautta Italiaan. Itämeren kaasuputkihan sitten on taas Saksan ja Venäjän kahdenvälinen hanke.
EU voi hoitaa omaa ulkopolitiikkaansa, mutta se ei voi ottaa kiistoissa kantoja jäsentensä nimissä, koska jäsenet ovat itsenäisiä.
Kunhan pääministeri Matti Vanhanen tekee valtiovierailun USA:han saamme suhteet kuntoon. Toivottavasti matka järjestyy pian.
sotaa käyvän valtion kanssa pitäisi kauheasti veljeillä.
tarkoita, että sinun pienen ihmisen pitäisi veljeillä. Mitä mieltä muuten olet siitä paljon suuremmasta veljeilystä, jota Neuvostoliiton kanssa harjoitettiin
Halonen ja Vanhanen ovat ruinanneet valtiovierailukutsua Bushin luo ja ovat kateudesta tönkköinä, kun Kanerva kutsuttiin ennen kuin tämä oli ollut viikkoakaan ulkoministerinä.
Hienoa, että Suomi ja Kanerva pääsevät korjaamaan Halosen ja Tuomiojan virheet ja Vanhasen saamattomuuden seuraukset.
... ulkoministerin luo.
Halonen, Tuomioja ja Vanhanen eivät ole saaneet yhtään virallista kutsua USA:n presidentiltä eikä ministereiltä.
Vain Kanerva on.
kun USA:ssa ei ole pääministeriä. Jostain syystä Lipponen kutsuttiin presidentin vieraaksi. Olikohan muuten niin, että Kääriäinen kutsuttiin Rumsfeldtin vieraaksi, mutta molemmathan ovat sitten saaneet potkut.
... kutsuttuna USA:n pereisdentin luona ja myös Tuomioja ulkoministerin luona. Kanerva on uusi ulkoministeri, usalaisilla on tapana kutsua uusi johtava poliitikko käymään tällaisesta maasta,jolle USA:lla ei ole erikoista asiaa.
Vanhanen ei ole saanut kolleegaltaan kutsua, USA:ssa tosin ei ole pääministeriä. Se, että Ruotsin pääministeri on kutsuttu presidentin luo johtuu taas siitä, että hän on korkein ulkopoliittinen johtaja Ruotsissa, meillä se on presidentti.
Kyllä saitin koklipiläisellä joukolla on kamala ongelma, kun Suomen johtajat eivät pääse Bushin luo. Minusta pitäisi olla tyytyväinen, ettei vakavasti otettavan suomalaisen poliitikon tarvitse vaivautia ja pilata nimeään.
Aina kun puolustusvoimat saa uutta merkittävää kalustoa, niin erityisesti Venäjä kokeilee Suomen rajavalvonnan tasoa, lentokoneet eksyilee ja laivat erehtyy kursseiltaan. Sama se on ulkopolitiikassakin. Suomessa on pitkään aikaan uusi ulkoministeri, ja hänen linjansa tai paremminkin ulkopoliittiset kykvyt ja taidot puristetaan esiin.
Ja Kanerva pistetään Ö-mappiin merkinnällä "hyväntahtoinen hölmö".
joka sortaaa ja riistää muuta mailmaa, sekä tapaa surutta ihmisiä pitkin mailmaa....
Nykypäivän NatsiUsa ei kaipaa suomesta liitolaista.
Jos suhteita ei olisi, olisimme köyhiä kuin kiinalaiset.
on USA:sta kotoisin? Ehkä se reikä?
...tulee Venäjältä.
Totuus on, että enin osa suomalaisista pörssinotteratuista yrityksistä on amerikkalaisomistuksessa. Emme siis ole enää itsenäinen valtio. Koko maan tuotantotoiminta tuottaa hyötyä amerikkalaisille sijoittajille.
Tilannetta ei kannata määritellä niin, että "Amerikasta tulee Suomeen laipä", vaan että kaikesta mitä me täällä tuotamme menee kerma päältä Amerikkaan. Tai ehkä paremminkin johonkin veroparatiisiin.
USA on kuitenkin jokseenkin täydellinen roistovaltio. Taloudellista maailmanvalloitusta tuetaan sotilaallisten tukikohtien ylläpidolla ympäri maapalloa. Ja nyt uusiin, virallisiin yturvallisuuspoliittisiin oppeihin kuuluu se että USA ottaa omankädenoikeuden suorittaa iskuja siellä missä se kokee turvallisuutensa uhatuksi.
Bushin ensimmäiset sanat 911-uutisten jälkeen olivat: "Hakekaa minulle todisteet että Saddam on tämän takana." Todisteet haettiin ja havaittiin mm. YK:ssa kestämättömiksi valheiksi. Hyökkäys Irakiin toteutettiin mistään piittaamatta. Sen tuloksena maa on nyt päättymättömässä sisällissodassa. Mutta ehkä joku kauppaa jossain amerikkalaisille sitä öljyä, jota Irakista on koko ajan salaperäisesti kadonnut. Ehkäpä he polttavat sitä taivaalle "amerikkalaisen elämäntapansa" oikeutuksella? Ja Bush vääristelee ilmastotutkijoiden ja tiedemiesten raportteja, eikä ratifio Kioton ilmastosopimusta.
Kuka kaipaa kutsua tällaiselta mieheltä? Eikö ole häpeä jos joku saa tällaiselta mieheltä kutsun?
kansainvälisiä suhteita
Jatkuvan eron pääministeri
5-naista hallituskaudella!
tästä se taas lähtee...
keskustalla naisministereitä! Hyvin on suhteet kunnossa, hyvä niin!
Suomi teki pahan virheen nuoleskellessaan Lipposen suulla Bushia. Tällaista virhettä ei saa päästää toistumaan.
USA on roistovaltio. Se ei ole sisäisesti ehjä eikä demokraattinen, ja maailmalla se harrastaa riisto- ja hyökkäyspolitiikkaa. Se on irtisanoutunut kansainvälisestä oikeudesta ja YK:n peruskirjasta. Se on ylivoimaisesti maailman pahin saastuttaja, mutta ei ole ratifioinut Kioton ilmastosopimusta. Sen presidentti vääristelee ilmastomuutoksesta kertovia tiedemiesten raportteja.
Suomella ei ole mitään syytä jättää ääneen sanomatta, että muodolliset suhteet nykyiseen USA:n johtoon saavat todellakin olla vain muodollisia suhteita. Suomella ei ole tarvetta tukea USA:a sen roistovaltiopolitiikassa.
...
uskalla kirjoittaa omalla jäbälläsi.
Mutta oli jo todellakin aika pudottaa hänet maan pinnalle sieltä norsunluutornistaan, jossa kaikki hänen sanomansa (myös mielipiteet) olivat yhtä kuin ainoa oikea tieto!
Täällä te luuserit päivystätte jäbää, jota ei enää ole.
Halonen maksaa nyt hintaa siitä että Suomi muutti politiikkaansa eikä mennytkään mukaan USA:n sotakoalitioon.
Lipponen antoi Bushin ymmärtää että suomalaiset tukevat hänen politiikkaansa ja yleensäkin hänen ottamaansa "johtajuutta". Bush kiitti Suomen hallitusta koalitioon liittymisestä.
Tietenkin Suomi koetaan Bushin taholta petturina. Ja Halonen saa maksaa tästä suunnanmuutoksestamme hinnan. Se on tietenkin tosiasiassa pieni hinta, sillä sen vaihtoehtona olisimme mahdollisesti joutuneet maksamaan tosi pahan hinnan.
Oma jälkipyykkimme Lipposen töpeksinnän suhteen on yhä pesemättä. Se on hyvin ikävä tehtävä. Lipposen tukijoukot masinoivat hirvittävän vyörytyksen Jäätteenmäen niskaan, ja nyt yritetään aivan epätoivon vimmalla pitää yllä Lipposen typeryyttä peittäviä käsitekulisseja.
Hienoa huomata, että ajattelemme samalla tavalla.
Tänään lauantaina saa Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa Michael Mooren uusin filmi "Sicko". Se on hyvin surullinen kertomus siitä kuinka amerikkalainen terveydenhuolto toimii. Tai siis ei toimi. Tai toimii, jos asiaa katsotaan dollarinkahmijoiden kannalta.
Mutta jos asiaa katsotaan esimerkiksi niiden WTC-tornitapahtumien pelastustöihin osallistuneiden kannalta, jotka eivät saaneet saamiinsa vammoihin hoitoa, systeemi petti heidät karmealla tavalla.
Syy miksi Mooren filmi esitetään ensiksi Cannesissa on se että Bushin hallinto jahtaa Moorea. Se yrittää saada filmin takavarikoiduksi, ja tekosyynä käytetään väitettä, että filmissä esitetään materiaalia joka on tuotu Kuubasta.
Sanan- yms. kansalaisvapauksien maassa ei vainota siis vain toisinajattelijoita vaan myös Mooren kaltaisia patriootteja, jotka ovat vain yleensä ajattelijoita. Ja vainoajana on tällä hetkellä George Walker Bush.
USA-kritiikin pitäisi olla koko sivistyneen maailman omaksumaa. Suomen olisi tehtävä valinta. Haluammeko jatkaa lipposperinnettä ja veljeillä roistovaltion pahimpien roistojen kanssa, vai haluammeko kuulua sivistyneeseen maailmaan?
Suhteet USA:aan eivät tarkoita sinänsä mitään, ellei määritellä kenen suhteista ja mistä asiasubstansseista on kyse. Nykyiseen presidenttiin ja hänen hallintoonsa ei kenenkään kansaansa älykkäänä ja moraalisena pitävän hallituksen kannata erityisemmin yhteyksiä ottaa. Miltei jokainen maailman maa voisi antaa USA:lle jotain, jos heillä olisi kykyä ottaa mitään vastaan. Mutta varsinkin Bushin hallinto on vain -- ihan virallisestikin -- pyrkinyt maailmanvalloitukseen ja toimintaan maailmanpoliisina.
Yhdysvalloissa olisi valtavasti heidän omia sisäisiä ongelmiaan, mutta niitähän he eivät halua ratkaista:
http://www.iltalehti.fi/leffat/200705196130236_le.shtml
Me kunniallisten maiden kansalaiset voimme auttaa parhaiten USA:a esim. käymällä katsomassa Mooren elokuvan.
Miksi se Halonen vonkaa siellä Valkoisen Talon porstuassa? Moore on muuten ylilihava valkoinen mies, jolla on ylikansallisen yrityksen maksama sairasvakuutus. Kaksinaismoralisti törkeimmästä päästä.
Olisiko niin, että Halonen olisi halunnut kysyä Bushilta, josko tämä tulisi todistamaan mikäli Paavo Lipponen vedettäisiin täällä valtakunnanoikeuteen? Ainakin tämä kysymys on maittemme suhteissa vielä pahasti auki.
Ja mitä Mooreen tulee, se että hän on valkoinen ja ylilihava ei ole kovin kiinnostavaa. Ei edes se missä hänen sairausvakuutuksensa on. Se miten hän kritisoi amerikkalaista terveydenhuoltoa on sen sijaan kiinnostavaa, koska sitä informaatiota voimme käyttää omaa järjestelmäämme arvioitaessa.
Ovatko Suomen ja USA:n välit huonommalla vai paremmalla tolalla kuin Bushin ja USA:n välit?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200705216137825_uu.shtml
Katsotaanpas ulkoapäin millaisen porukan kanssa muut ovat tekemisissä.
Agraarinen Maalaisliitto-Kepu elää maataloustukiaisista ja haluaa jatkaa niiden kasvattamista viimeisen veronmaksajan menehtyimiseen saakka. Patavanhoillinen Kepu kuuluu isovenäläisen Zhirinovskin ja pornotähti-Ciccolinan sekä muiden populistien keralla EU-parlamentissa liberaalien ryhmään, joka haluaa lopettaa maataloustukiaiset. Maalaisliitto-kepu on myös Eino Uusialon hymyllä ja P Väyrysen tahdolla aateloitu puhdaskaulainen neuvostoystävä.
Siten kepun sekatavarakauppaa muistuttavaa osto- ja myyntiliikkeen politiikkaa luonnehtii lähtökohtaisesti mittava kysymysmerkki. USA:sta(kin) katsoen tämän kysymysmerkin edessä on pitkä miinus: -?
Vakavasti tämän porukan voisi ottaa, jos he seisoisivat omilla jaloillaan tai ainakin välttäisivät edes loisimista oikeaa työtä tekevien veronmaksajien kimpussa. Siinäpä resepti sisäisten ongelmien hevoskuuriin. Parantumisen jälkeen voisi ehkä uudelleen pyrkiä jakamaan neuvoja siitä, miten muualla kunnialla eletään:)