Tetran evissä valkoista, paljon

H.M.K.

Epätoivo valtaa taas aloittelevan akvaristin kerta kaikkiian.

Sera Omnipur-niminen kuuri (pitäis tehota laajamittaisesti makeanveden akvaarion kalojen sairauksiin: bakteeriperäiset infektiot, evärutto, homeinfektiot, ihosamennukset, ihovauriot ja haavat, etc.)loppui toissa päivänä (keskiviikkona siis).

Tänä aamuna huomasin, että neontetralla on evissä valkoista. Valkoista ei näy olevan muualla kuin evissä. Vaikutti jotenkin laihtuneeltakin, ei syö kunnolla. Voiko olla, että kuuri ei ole tehonnut? Keltabarbissa oireita ei ole.

Mikä tauti voisi olla kyseessä? Yritin katsoa tautiluettelosta aiemmasta linkistä, mutta aloittelijan on niitä hankala määrittää.

Alan olla jo hiukka epätoivoinen. Olen joutunut antamaan pilkkutauti kuurin kaloille jo aiemmin.

Vaihdoimme noin puolet vedestä eilen ja lapposimme pohjan puhdistin suodattimen. Otimme myös vesiarvot ja kaikki näytti ok. Tosin jouduimme lisäämään hieman kipsiä.

Akvaario on 100 l. Meillä on suodatin, uusi lamppu, ilmastin ja lämmitin. Akvaariossa asustaa tällä hetkellä 1 neontetra, 1 keltabarbi ja 1 tummapiikkisilmä. Toivoisin saavani taudit nujerrettua, että voisin ostaa lisää kaloja.

Taidan laittaa hamsterin!! Meiltä kuolee kaikki kalat, enkä saa tautia pois!!!!! APUA!!!

6

1002

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • H.M.K.

      Luin jostain viestiketjusta, että lääkekuurin aikana ei saisi pitää valoja päällä??? Onko asia näin? Onko asia näin vain joidenkin lääkekuurien kohdalla? Miten pilkkutaudin tai eväruton kohdalla??

      Kiitos osaavista vastauksistanne aloittelijan akvaarion hyväksi.

      • H.M.K.

        Näistä mieltä kaihertavista kysymyksistä ei tule taas loppua...

        Epäselvyyksien välttämiseksi tiedustelisin vielä:

        1) Voinko ruokkia kalat normaalisti lääkekuurien aikana?

        2) Vettä EI saa vaihtaa koko lääkekuurin aikana??

        3) Voiko kalojen apaattisuus lääkekuurin aikana/ilman lääkekuuria johtua myös siitä, että niillä ei ole kavereita tällä hetkellä? (ostetaan lisää kunhan lääkitys tehoaa ja kaikki ok akvassa).

        Kiitos avusta!

    • RRR

      1) Voinko ruokkia kalat normaalisti lääkekuurien aikana?
      JOS VAAN SYÖVÄT

      2) Vettä EI saa vaihtaa koko lääkekuurin aikana??
      MIELELLÄÄN EI

      3) Voiko kalojen apaattisuus lääkekuurin aikana/ilman lääkekuuria johtua myös siitä, että niillä ei ole kavereita tällä hetkellä? (ostetaan lisää kunhan lääkitys tehoaa ja kaikki ok akvassa).
      TOTTAKAI VOI .PARVIKALA TARKOITTAA SITÄ ETTÄ ON ISO PARVI YMPÄRILLÄ.TOSIN TUONNE EI VOI OSTAA KUN NEONILLE KAMUJA.KELTABARBI LIIAN PIENESSÄ ALTAASSA

      Luin jostain viestiketjusta, että lääkekuurin aikana ei saisi pitää valoja päällä??? Onko asia näin? Onko asia näin vain joidenkin lääkekuurien kohdalla? Miten pilkkutaudin tai eväruton kohdalla??
      AINAKIN PILKKUTAUDIN AIKANA SAISI OLLA ALLAS PIMEÄNÄ

      Vaihdoimme noin puolet vedestä eilen ja lapposimme pohjan puhdistin suodattimen.
      OK

      Otimme myös vesiarvot ja kaikki näytti ok. Tosin jouduimme lisäämään hieman kipsiä.
      VESIARVOT NUMEROINA PLIIIIS..
      MIKSI LISÄSITTE KIPSIÄ??

      PYSTYISITKÖ LAITTAAN KUVAA JOHONKIN SIITTÄ TETRASTA JA VALKOSESTA JUTSKASTA???

      • H.M.K.

        Tetra raasulla on vähentynyt se valkoinen, lähes poissa. Tosin musta tuntuu, että evät on jollain tapaa liiamutuneet toisiinsa. lisäksi se oleskelee pinnan tuntumassa, eikä syö kunnolla.

        Meillä ei ole kunnollista kameraa jolla saisi hyvän kuvan, varsinkaan nyt kun akvaarion vesi on vihreää lääkityksen takia. Onko veden tummuminen/vihreäksi muuttuminen ihan normaalia? Lisäksi pintaan kertyy vaahtoa, kuplia ja jotain ruskeata lääkekuurin aikana. Säälittää pitää niitä tolla kuurilla, mutta tetralla oireet pahenee heti kun kuurin lopetin viimeksi.

        Lääke tuntuu syövän happea akvaariosta, vaikka meillä on siellä hapetin???? Mitä voin tehdä? En haluais vettäkään vaihtaa jatkuvasti, että lääke vaikuttais.

        Kalat on ihan apaattisia, raukat. Ruoka ei maistu ja eivät jaksa uidakaan juuri. En tiiä mitä niille enään voi muuta tehdä. Eläinkaupasta suosittelivat tuota lääkettä. Lääkkeen nimi on Sera omnipur.

        Mietin sitä valaistusjuttua. Ainakaan lääkepaketin ohjeissa ei mainittu mitään valaistuksesta. Maininta oli vain ultraviolettivalosta, mutta meillä ei ole semmoista valoa.

        Kipsiä lisättiin viimeksi veden vaihdon yhteydessä, koska vesi meillä on tosi pehmeää (GH oli noin 3.

        Uusimmat testiarvot, otettu hetki sitten:
        NO3: n. 10
        No2: 0
        GH: 8
        KH: 3
        PH: 7

        Testit tehtiin tetra test 5 in 1 -liuskoilla.

      • H.M.K.
        H.M.K. kirjoitti:

        Neontetralla on valkoista enään evien päissä. Oliskohan tauti talttumassa? Oleskelee edelleenkin pinnan tuntumassa, suurimmaksi osaksi. EI syönyt aamulla mtn. Lisäsin taas lääkettä ohjeen mukaan.

    • H.M.K.

      tai tarkemmin jouduin sen lopettamaan. Siitä lähti värit (eli haaleni)ja se vaan makasi akvaarion pohjalla ja haukkoi henkeään. EI jaksanut enään edes liikkua.

      Olen jo aivan epätoivoinen. Mitä voin tehdä??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6735
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      66
      6488
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      141
      5358
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4323
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4049
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3580
    7. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3520
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      172
      2975
    9. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      2958
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2849
    Aihe