Hei,
Vanhempani ovat olleet avioliitossa 30-vuotta, joista viimeiset kuusi on mennyt (diagnosoidun) parkinsonin taudin varjossa. Perheellämme on ollut hyviä ja huonoja hetkiä. Viime aikoina isäni kunto on romahtanut. Hän on vajonnut omaan maailmaansa, elää nettielämää öisin, katoaa meiltä lapsilta puolisosta puhumattakaan. Sifrol-lääkitys on tuonut esiin pelihalut sekä löyhentänyt kaikki pidäkkeet, jotka "terveellä ihmisellä" pelaa. Hän on viettien vietävissä ja kärsii ilmeisesti frontaalista dementiasta. Kyseessä on siis alle 60-vuotias mies.
Perheemme suru isämme menettämisestä on syvä. Vast´ikää hän päätti hylätä perheensä ja muutti toisen parkinsonilaisen luokse asumaan. Hän on kuulema rakastunut. Minun on vaikea hyväksyä tapahtunutta. Äitini ja perhe on seissyt hänen rinnallaan koko sairauden ajan, mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä. Hän ei ymmärrä omaisten tuskaa, tai sitten ei välitä.Hän on aina ollut hiljainen mies tunteissaan mutta nyt hän on mykkä. Minua riepoo ristiriidat, tuska ja ahdistus. Hän on ollut hyvä isä minulle, mutta hylkäämiseksi tulemisen kokemus on rankka. Kaiken tämän sotkun keskellä paljastui myös, että hän on pettänyt äitiäni koko 30-vuotisen avioliiton ajan. Isäkuvani on lopullisesti muuttunut. Isänrakkaus, lapsenrakkaus, perhe, menneisyys, onni, kenen onni... sanoja joita pyörittelen päässäni. Suru, sääli, viha. Olen lamaantunut.
Onko muita, jotka pystyvät jakamaan samaa tai haluaa muutenvain asiallisesti kommentoida?
Kiitos.
Vanhempani ovat olleet avioliitossa 30-vuotta, joista viimeiset kuusi on mennyt (diagnosoidun) parkinsonin taudin varjossa. Perheellämme on ollut hyviä ja huonoja hetkiä. Viime aikoina isäni kunto on romahtanut. Hän on vajonnut omaan maailmaansa, elää nettielämää öisin, katoaa meiltä lapsilta puolisosta puhumattakaan. Sifrol-lääkitys on tuonut esiin pelihalut sekä löyhentänyt kaikki pidäkkeet, jotka "terveellä ihmisellä" pelaa. Hän on viettien vietävissä ja kärsii ilmeisesti frontaalista dementiasta. Kyseessä on siis alle 60-vuotias mies.
Perheemme suru isämme menettämisestä on syvä. Vast´ikää hän päätti hylätä perheensä ja muutti toisen parkinsonilaisen luokse asumaan. Hän on kuulema rakastunut. Minun on vaikea hyväksyä tapahtunutta. Äitini ja perhe on seissyt hänen rinnallaan koko sairauden ajan, mutta sillä ei tunnu olevan merkitystä. Hän ei ymmärrä omaisten tuskaa, tai sitten ei välitä.Hän on aina ollut hiljainen mies tunteissaan mutta nyt hän on mykkä. Minua riepoo ristiriidat, tuska ja ahdistus. Hän on ollut hyvä isä minulle, mutta hylkäämiseksi tulemisen kokemus on rankka. Kaiken tämän sotkun keskellä paljastui myös, että hän on pettänyt äitiäni koko 30-vuotisen avioliiton ajan. Isäkuvani on lopullisesti muuttunut. Isänrakkaus, lapsenrakkaus, perhe, menneisyys, onni, kenen onni... sanoja joita pyörittelen päässäni. Suru, sääli, viha. Olen lamaantunut.
Onko muita, jotka pystyvät jakamaan samaa tai haluaa muutenvain asiallisesti kommentoida?
Kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei sinä parkinsonpotilaan lapsi,olen surullinen iäsi muutoksista ja huomaan samoja piirteitä itsessäni. Mainitsot Sifrol lääkkeen ja sama lääke aiheuttaa minullakin monenlaisia riippuvuuksia mutta jos nykyistä annosta (3 x0.7)yrittää pienentää alkavat lihaskivut olla sietämättömiä.Tuntuu kuitenkin käsittämättömältä että isäsi hylkäsi perheen joka kumminkin on tukenut ja auttanut. Nyt kuitenkin sanoisin että elä omaa elämääsi ja anna isäsi tehdä omat tyhmyyksensä.Sinä olet vielä melko nuori ja voit ottaa elämääsi sellaisen suunnan kuin haluat. Voimia tähän kaikkeen tv 5v sairastanut isä
Kiitos myötätuntoisesta vastauksestasi. Kaikki on tällä hetkellä yhtä myllerrystä ja toivon, että ajan kanssa kaikki löytävät jostain oman paikkansa. Kestää kauan, että voin hyväksyä tapahtuneen ja ymmärtää edes osan siitä. Kaikesta huolimatta isä on minun ainoa isäni ja rakastan häntä. Ja tunnen voimattomuutta taudin raivoa ja sen armottomuutta kohtaan.
Onko Sinulla tietoa, onko p-potilasyhdistyksellä omaa nettisivustoa missä voisi keskustella esim lääkkeistä?
Heip.
Tällainen sivusto löytyy kuin http://groups.msn.com/parkkispaikka. Käys kurkaan!
Tunnen sinua kohtaan todella suurta sympatiaa koska itsekin olen joutunut kohtaamaan oman vanhempani muuttuvan parkinsonin kautta ihan erilaiseksi ihmiseksi. En ole samalla paikkakunnalla seuraamassa tilannetta mutta kuulen asiasta joka ikinen paiva ja koen kasvavaa ahdistusta aitini ainaisesta terveydentilan huononemisesta, mutta ennemminkin parkinsonin kokovaltaisesta sairastamisesta.
Lisaksi han on alkanut kuluttaa rahaa ties minne - kukaan ei oikein tieda minne elake kuluu ja kaiken huipuksi han lainailee kaikilta mahdollisilta sukulaisilta, tuttavilta ja ottaa jopa vippilainoja joiden maksamisen kanssa sitten kamppailee tuskissaan. Hirmuinen itsekeskeisyys ei kenties ole tyypillisin piire, mutta perheemme on ihan pimahtamiseen saakka saanut kuulla parkinsonista. Saahan asiasta puhua, mutta tarvitseeko velloa? Jokaikinen kaupan kassa ja apteekkari, ohikulkija, naapuri ja sukulainen kuulee saman toistuvan laulun aina kun mahdollista. Kaikki junnaa sairauden samaa rataa ja olotila huononee koko ajan, runsaista pilleriannoksista huolimatta.
En tunnista tosta itseäni vaikka kuljenkin ja olen tietokoneella paljon.Isäsi vaikeudet on alanneet paljon ennemmin, koska hän petti äitiäsi jatkuvasti.
Itse koen, että kun lapset on aikuisia minulla on oikeus omaan elämäänikin. Siihen kuuluu kulkeminen ja ystävät muunmuassa. Huomioin kyllä lapseni ja puhumme suoraan asiat, toivottavasti.
Eikä Parkinson välttämätä ihmistä muuta jos hänellä säilyy elämänote. Välillä huonommin mutta nousee aina mieleltään ylöspäin. Sifroli lisää energisyyttä, minulla oli sitä ennenkin kulkenmisen suhteen.
Nukkua tarvii,minulla oli sifrolin takia 4 tunnin unet. sain lääkäriltä uta tasaavan lääkkeen mirtazapin 15 mg se on auttanut.
Rähäkkä
Hei!
Ymmärrän jonkin verran tuskaasi, sillä äitini on niin ikään sairastanut Parkinsonia muutaman vuoden. Hänellä Sifrol aiheuttaa (tai tauti itse, Eldepryl, joku muu läke yhdistelmänä en tiedä mikä?) mustasukkaisuuden tunteita. Hän luulee, että isälläni käy vieraita naisia, jotka tekevät jälkiä lattiaan jne. He ovat myös olleet 40 v aviossa, mutta joskus ajattelen miten tässä oikein käy. Äiti itse yrittää säännellä lääkkeitä, kun pitoisuus on pienempi hän on kuin oma entinen itsensä, mutta heti jos nestetasapaino tms. järkkyy, oireet pahenevat. Yritän miettiä koko ajan josko keksisin keinon, jolla asiat paranisivat. Kirjoita, jos haluat kertoa enemmän tilanteestanne. Tämäkin, että saa puhua ja tietää ettei ole yksi auttaa vähäsen.
Sissi