Eduskunta maanpakoon

Erittäin vaarallisia ympäristömyrkkijä myydään kuluttajille, yksityisten ihmisten tietämättä. Suomalaisten kansanterveyttä myrkytetään hyönteismyrkyillä ja lisäaineilla julmasti, tunkemalla ruokaan karsinogeenejä ja erittäin myrkyllisiä lisäaineita.

Mitä Muuta on eduskunta kuin verorahoilla elävä loinen, joka pakottaa Suomeen yli 10 000 sivun lain. Suomalaisten vapaus on riistetty ja yritykset pakenevat maanpakoon kilvan Suomesta. Sallimmeko ME tämän jatkuvan, vai vaadimmeko oikeutta ja vastuuta Eduskunnalle? Eduskunta tuhlaa verorahat virkamiesten taskuihin ja väärinkäyttää yhteiset verorahamme. Tätäkö on olevinaan tasavalta?

Työttömyysaste on yhä 10%:ntia. Emme ole toipuneet 90-luvun lamasta edes tyydyttävästi. Työttömille annetaan esimakua rahasta ja sanotaan ´kärsi vähäisillä rahoillasi´. Se on totuus todellisesta Suomesta. Työttömät orjuutetaan ja rikkaat kannustetaan jäämään työttömäksi Prog.verotuksella.

Rikkaita pakotetaan elämään yhteisön ehdoilla ja kärsimäään.. Todellista vapautta ei saa, edes raatamalla työpaikoilla, kuin orja. Tämä on totuus, mihin Eduskunta on pystynyt. ainaisilla sosialismisoinneillaan ei ole saanut aikaan mitään, Suomen itsenäisyyden jälkeen.

Tasa-arvoa ei ole. Naisille maksetaan vähemmän palkkaa ja miehet pakotetaan armeijoihin, varallisuudesta riippumatta. Suomi on riistovaltio, pakkososiaalisoinnin kehto ja täydellinen orjuutusvaltio, jollaista ei maapallossa ole toista.

Eduskunnasta ollaan siirtymässä kohti diktatuuria. Puoluetukia on nostettu 40%:ntia Eduskuntapuolueille, muille puolueille tuet ovat 0€:roa. Lieneekö eduskunta kadottanut viimeisenkin järkensä? Diktaturistit voisivat käydä Jäämeressä uimassa palveluksistaan Suomen hyväksi. Niin olemattomat ovat aikaansaannokset Suomen kansan hyväksi.

Mielipiteenvapautta yritettään rajoittaa väkivalloin, kuten Smash Asemissa. Virkavalta haluaa säilyttää diktatuurinsa. Suomea yritetään väkivalloin kieltää sananvapaus ja mielipiteenvapaus.

Ihmiset pakotetaan käymään laaduttomampia kouluja kuin missään Euroopassa. Päättäjillä on vielä kanttia sanoa, tätä kouluksi, totuus on se, että Suomen koululaitos on kansainvälisesti kehno, pakkoruotsia opetetaan ja todellinen aivopesu aloitetaan jo lapsena pikku-kakkosien katsomisella. Nykyinen koulujärjestelmä on ennemmin kasvatuslaitos, jossa pakotetaan orjallisesti oppimaan yhtä oikeaa totuutta, sitä minkä päättäjät ovat julistaneet oikeaksi.

Rikolliset ryöstelevät kaduilla jo päivisinkin. Mikä on tämä kelvoton hallinto, joka ei halua puuttua kenenkään asioihin? Palkankorotuksia, lahjuksia, petturuutta ja rikollisuutta ovat olleet eduskuntalaisten toimet Itsenäisyydestä lähtien. Pimeästä rahasta on jäänyt vuosien aikana kiinni useita kansanedustajia, puolueiden johtohahmot ovat jäänneet kiinni epäsuorasti Mafiasta ja Eduskunta on muuttunut suomen kansainriiston keskukseksi.

Onko eduskunta onnistunut missään? He ovat onnistuneet myymään Suomen EU:lle, pilaamaan Suomen talouden ja pilaamaan Suomalaisten hyvinvoinnin. Sekään ei riitä vaan vielä Suomea yritetään myydä Natolle. Kansanvalta on annettu vastuuttomille henkilöille ja pikku-kakkosten katsojille.

Työntekoakin halutaan ´väkivalloin virkavallan´ toimesta hillitä. Kukaan ei saa tehdä töitä niin paljoa kuin haluaa tai käydä kaupassa silloin kun haluaa. Järjestelmällinen vallanväärinkäyttö, vapaudenriisto, lainsäädännön väärinkäyttö on rikos Suomen kansaa kohtaan.

Suomessa kuuluisi olla 10%:ntin talouskasvu. Mikä on tämä eduskunta, joka tyytyy surkuhupaisiin 5%:ntin lukuihin. Suomi on pelastettava tyrannejen käsistä, ja meidän on tehtävä nöyrästi tehtävämme Suomen pelastamiseksi Suomen ja ylpeytemme eteen.
Inflaatio on Suomessa ongelma. EU:n 2%:ntin tavoitteiista on lipsuttu toistuvasti. Suomeen on hankittava teräksenvakaa valuutta, joka ei lipsu milliäkään. Suomessa tarvitaan tekoja, eikä sanahelinää, vaan pitkäaikaisia toimia talouden ja yhteisen hyvinvoinnin parantamiseksi.

Suomessa tehdään kuntaliitoksia vastoin kuntalaisten mielipidettä. Suomen olisi aika siirty eroon kunnista, hukkatyövoimasta ja ryhdyttävä laadukkaiden palveluiden aikaan. Verovarojen väärinkäytölle on sanottava EI. Väärinnoudatettu sosialismisointi on karannut Suomessa käsistä. On aika siirtyä yksilöitä palvelevaan yhteiskuntaan, jossa rikkailla, että köyhillä on oikeus hyvinvointiin.

Lakeja lykätään eduskunnassa vuosia. Ministerit tarkoituksella lykkäävät epämiellyttäviä lakeja. Onko tämä olevinaan demokratiaa? Demokratiasta eivät ole päättäjät kuulleetkaan. Suomen Eduskuntajärjestelmä on aikansa elänyt ja loisien aika on ohitse.

Ympäristöä saastutetaan. On aika lopettaa ympäristön typerä saastuttaminen ja siirryttävä kohti saasteetonta yhteiskuntaa. EU:n päästörajoitukset ovat säälittäviä, tarvitaan todellista toimintaa Suomen puolesta. On otettava ankarat päästörajoitukset käyttöön.

Mikä on tämä saastainen yhteiskunta, jossa kukaan ei voi hyvin. Rikkaiden järjestelmällinen riisto ja pakkososisoijien toimesta on tuomittava. Vaadimme korkeampaa hyvinvointia ja elintasoa. Nykyinen malli ei ole onnistunut, ja nykyiset päättäjät pitäisi kuljettaa Jäämeren toiselle puolelle, mistä heidän aatteensa ovat tulleet. Kelvoton Eduskunta on laitettava jäähylle ja valta on annettava kansalle, eikä kansanedustajille ja varkaille. Väkivalloin ovat Eduskuntalaiset pilanneet kirotut päivät Suomen Itsenäisyyden jälkeen.

Yksityisihmisten järjestelmälliselle hapatukselle ja julkishenkilöiden vallan väärinkäyttölle on sanottava EI, kolmipuoluejärjestelmä on lopetettava ja siirryttävä todellisen demokratian aikakauteen. Kunnioituksella kaikkia suomalaisia ja suomessa asuvia kohtaan, MINÄ ja tuomitsen eduskunnan työn Itsenäisyyden riistona, järjestelmällisenä rikoksena ihmisyyttä ja hyvinvointia vastaan. Vaadin eduskunnalta toimintaa asioiden hyvittämiseksi kansalle, ja vaadin Eduskunnan puhdistamista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Smash_Asem
http://www.promerit.net/trans_international.htm
9693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suomen itsemäärämisoikeus on ohattuna EU:n perustuslain vuoksi. Loput ongelmat tulevat jälkijunassa, jos nyt päästetään neokonservatiivit valtaan. Uusi maailmanjärjestys tunkee nyt joka paikasta, tiedotusvälineet ovat suurimmaksi osaksi neokonservatiivien omistuksessaan.

Itsemääräämisoikeuden luovuttamiseen pyritään hyökkäyksellä mieltämme vastaan (kuten 9/11:ssatapahtui ajamalla terrorismin vastaiset lait läpi), jotta antaisimme vapaaehtoisesti pois sen mikä meille kuuluu. Kansa ei perustuslakimme mukaan voi edes itse siirtää valtaansa pois. Siksi suurin uhka tulee nyt sieltä laittomuuksien kannattajista, jotka pyrkivät tekemään maastamme ja kansastamme osan laajempaa maailmanjärjestystä, maailmanvaltiota, jossa ihminen on enää rahakoneiston orja. 4/5 maailman ihmisistä ovat tämän agendan mukaan turhia, jotka pitää eliminoida. Vaikuttaako tämä demokraattiselta toiminnalta?

Bilderberg Meeting 2007

One world economy
One world government - UN
Cash currency abolished - to restrict peoples freedom
A big part of worlds population has to be eliminated
More left for the rest - energy reserves who controls them
Kosovo & Iraq - part of NWO & Bildenberg

http://www.youtube.com/watch?v=Qcjk0_wj7Do

USA haluaa EU:n puhuvan yhtä ääntä kanssaan. Mutta kaikki mihin USA on koskenut NATO:n avulla, on muuttunut arvottomaksi. Irak on hajoamispisteessä. Seuraavana on vuorossa Iran. Tämä järjestelmällinen tuhoaminen on jatkunut jo vuosimymmeniä.

Suomen hallituskin ajaa tätä politiikka, joko tietoisesti tai tiedostamatta, tämän päätellä jo hallituksemme vapaamuurareiden innokkuudesta tavata USA:n neokonnaveljiä. USA tapailee vain niitä, jotka toteuttavat agendaansa? Siitä ei Halosenkaan kannata olla pahoillaan.

Onko EU:n perustuslaki ponnahdulauta kansamme itsemäärämisoikeuden rajoittamiseksi oheisen agendan mukaisesti?

Turvallisuuspoliittiseen selontekoon pitää ehdottomasti saada kirjattua tällä hetkellä suurin Suomea uhkaava vaara, joka on itsemääräämisoikeuden menettäminen kansainvälisille pankkipiireille. Jo nyt on nähty, kuinka askel kerrallaan häikäilemättömästi viedään tätä suunnitelmaa kohti päätöstään. On turha kuvitella tämän jäävän vain jollekin lievälle asteelle. On vain ajan kysymys koska koko maailma on julistettu siionistiseen diktatuuriin. Sen jälkeen asevoimatkaan eivät enää voi Suomea puolustaa. Tätä selontekoa pitää aikaistaa tapahtuvaksi. Tämän vuoden lopussa aletaan taas ajamaan sisään EU:n perustuslakia.

Suurin uhkatekijä ei ole Venäjä vaan uusi maailmanjärjestys, joka tunkee nyt paikasta, jolle ei nyt pidä antaa valtaa.

YLE A2 15.5.2007: EU:n perustuslaki - läpi vaikka väkisin
http://www.yle.fi/a2/juttu.php?tunnus=2956

Illuminaattien agenda on jo vanha, mitä tuleman pitää
http://www.incapabledesetaire.com/edito/secretwash.htm

Voit suojella mieltäsi ymmärtämällä mistä on kysymys

2012 - The Future of Mankind
http://video.google.com/videoplay?docid=-8545585184878490822

Äänestä
  • Siinä on turhautunut kaveri! Mies ei ole eläissään saanut aikaan, muuta kuin vihaa ja sortoa. Tosin ajattelijoita kohtaan! Ilkan Ihanne kulkuneuvo METRO täyttää 25v! Passaa siinä Ilkka pojan matkustaa, kun ajokortti on jo tainnu lähtee pois!

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Siinä on turhautunut kaveri! Mies ei ole eläissään saanut aikaan, muuta kuin vihaa ja sortoa. Tosin ajattelijoita kohtaan! Ilkan Ihanne kulkuneuvo METRO täyttää 25v! Passaa siinä Ilkka pojan matkustaa, kun ajokortti on jo tainnu lähtee pois!

    http://vapaansuomenliitto.fi/PDF/epaluottamuslause.pdf

    Äänestä


  • 13 luku Valtiopetosrikoksista
    1 §
    Valtiopetos

    Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen

    1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
    2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
    tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

    Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.

    2 §
    Törkeä valtiopetos

    Jos valtiopetoksessa

    1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
    2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
    3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
    4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen
    ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

    3 §
    Valtiopetoksen valmistelu

    Joka tehdäkseen valtiopetoksen

    1) ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,
    2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
    3) antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
    4) värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,
    on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

    Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.

    Äänestä

nyt oot huomannu, että kellään ei kiinnosta sinun kommarimielipiteet. Suomessa on asiat ihan hyvin. Vertaappa vaikka venäjään tai johonki muuhun itäblokin harmaaseen maahan.

Äänestä
  • Vai Helsingissä? Näitä tiedottomia on maa täynnä.Kirjoittaja on oikeassa.

    Äänestä

  • elät? kirjoitti:

    Vai Helsingissä? Näitä tiedottomia on maa täynnä.Kirjoittaja on oikeassa.

    Itsenäisyyspuolue voisi laajentaa hieman ohjelmaansa ja muuttaa nimensä kansallispuolueeksi ja muuttaa ohjelmaansa hieman erilaiseksi PS:sään nähden.

    Äänestä

Enpä ole ikinä nähnyt rikasta työn teossa. Miksi tekisikään mitään? Lorvimalla rahaa saa parhaiten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eduskunta maanpakoon kirjoitti:

Erittäin vaarallisia ympäristömyrkkijä myydään kuluttajille, yksityisten ihmisten tietämättä. Suomalaisten kansanterveyttä myrkytetään hyönteismyrkyillä ja lisäaineilla julmasti, tunkemalla ruokaan karsinogeenejä ja erittäin myrkyllisiä lisäaineita.

Mitä Muuta on eduskunta kuin verorahoilla elävä loinen, joka pakottaa Suomeen yli 10 000 sivun lain. Suomalaisten vapaus on riistetty ja yritykset pakenevat maanpakoon kilvan Suomesta. Sallimmeko ME tämän jatkuvan, vai vaadimmeko oikeutta ja vastuuta Eduskunnalle? Eduskunta tuhlaa verorahat virkamiesten taskuihin ja väärinkäyttää yhteiset verorahamme. Tätäkö on olevinaan tasavalta?

Työttömyysaste on yhä 10%:ntia. Emme ole toipuneet 90-luvun lamasta edes tyydyttävästi. Työttömille annetaan esimakua rahasta ja sanotaan ´kärsi vähäisillä rahoillasi´. Se on totuus todellisesta Suomesta. Työttömät orjuutetaan ja rikkaat kannustetaan jäämään työttömäksi Prog.verotuksella.

Rikkaita pakotetaan elämään yhteisön ehdoilla ja kärsimäään.. Todellista vapautta ei saa, edes raatamalla työpaikoilla, kuin orja. Tämä on totuus, mihin Eduskunta on pystynyt. ainaisilla sosialismisoinneillaan ei ole saanut aikaan mitään, Suomen itsenäisyyden jälkeen.

Tasa-arvoa ei ole. Naisille maksetaan vähemmän palkkaa ja miehet pakotetaan armeijoihin, varallisuudesta riippumatta. Suomi on riistovaltio, pakkososiaalisoinnin kehto ja täydellinen orjuutusvaltio, jollaista ei maapallossa ole toista.

Eduskunnasta ollaan siirtymässä kohti diktatuuria. Puoluetukia on nostettu 40%:ntia Eduskuntapuolueille, muille puolueille tuet ovat 0€:roa. Lieneekö eduskunta kadottanut viimeisenkin järkensä? Diktaturistit voisivat käydä Jäämeressä uimassa palveluksistaan Suomen hyväksi. Niin olemattomat ovat aikaansaannokset Suomen kansan hyväksi.

Mielipiteenvapautta yritettään rajoittaa väkivalloin, kuten Smash Asemissa. Virkavalta haluaa säilyttää diktatuurinsa. Suomea yritetään väkivalloin kieltää sananvapaus ja mielipiteenvapaus.

Ihmiset pakotetaan käymään laaduttomampia kouluja kuin missään Euroopassa. Päättäjillä on vielä kanttia sanoa, tätä kouluksi, totuus on se, että Suomen koululaitos on kansainvälisesti kehno, pakkoruotsia opetetaan ja todellinen aivopesu aloitetaan jo lapsena pikku-kakkosien katsomisella. Nykyinen koulujärjestelmä on ennemmin kasvatuslaitos, jossa pakotetaan orjallisesti oppimaan yhtä oikeaa totuutta, sitä minkä päättäjät ovat julistaneet oikeaksi.

Rikolliset ryöstelevät kaduilla jo päivisinkin. Mikä on tämä kelvoton hallinto, joka ei halua puuttua kenenkään asioihin? Palkankorotuksia, lahjuksia, petturuutta ja rikollisuutta ovat olleet eduskuntalaisten toimet Itsenäisyydestä lähtien. Pimeästä rahasta on jäänyt vuosien aikana kiinni useita kansanedustajia, puolueiden johtohahmot ovat jäänneet kiinni epäsuorasti Mafiasta ja Eduskunta on muuttunut suomen kansainriiston keskukseksi.

Onko eduskunta onnistunut missään? He ovat onnistuneet myymään Suomen EU:lle, pilaamaan Suomen talouden ja pilaamaan Suomalaisten hyvinvoinnin. Sekään ei riitä vaan vielä Suomea yritetään myydä Natolle. Kansanvalta on annettu vastuuttomille henkilöille ja pikku-kakkosten katsojille.

Työntekoakin halutaan ´väkivalloin virkavallan´ toimesta hillitä. Kukaan ei saa tehdä töitä niin paljoa kuin haluaa tai käydä kaupassa silloin kun haluaa. Järjestelmällinen vallanväärinkäyttö, vapaudenriisto, lainsäädännön väärinkäyttö on rikos Suomen kansaa kohtaan.

Suomessa kuuluisi olla 10%:ntin talouskasvu. Mikä on tämä eduskunta, joka tyytyy surkuhupaisiin 5%:ntin lukuihin. Suomi on pelastettava tyrannejen käsistä, ja meidän on tehtävä nöyrästi tehtävämme Suomen pelastamiseksi Suomen ja ylpeytemme eteen.
Inflaatio on Suomessa ongelma. EU:n 2%:ntin tavoitteiista on lipsuttu toistuvasti. Suomeen on hankittava teräksenvakaa valuutta, joka ei lipsu milliäkään. Suomessa tarvitaan tekoja, eikä sanahelinää, vaan pitkäaikaisia toimia talouden ja yhteisen hyvinvoinnin parantamiseksi.

Suomessa tehdään kuntaliitoksia vastoin kuntalaisten mielipidettä. Suomen olisi aika siirty eroon kunnista, hukkatyövoimasta ja ryhdyttävä laadukkaiden palveluiden aikaan. Verovarojen väärinkäytölle on sanottava EI. Väärinnoudatettu sosialismisointi on karannut Suomessa käsistä. On aika siirtyä yksilöitä palvelevaan yhteiskuntaan, jossa rikkailla, että köyhillä on oikeus hyvinvointiin.

Lakeja lykätään eduskunnassa vuosia. Ministerit tarkoituksella lykkäävät epämiellyttäviä lakeja. Onko tämä olevinaan demokratiaa? Demokratiasta eivät ole päättäjät kuulleetkaan. Suomen Eduskuntajärjestelmä on aikansa elänyt ja loisien aika on ohitse.

Ympäristöä saastutetaan. On aika lopettaa ympäristön typerä saastuttaminen ja siirryttävä kohti saasteetonta yhteiskuntaa. EU:n päästörajoitukset ovat säälittäviä, tarvitaan todellista toimintaa Suomen puolesta. On otettava ankarat päästörajoitukset käyttöön.

Mikä on tämä saastainen yhteiskunta, jossa kukaan ei voi hyvin. Rikkaiden järjestelmällinen riisto ja pakkososisoijien toimesta on tuomittava. Vaadimme korkeampaa hyvinvointia ja elintasoa. Nykyinen malli ei ole onnistunut, ja nykyiset päättäjät pitäisi kuljettaa Jäämeren toiselle puolelle, mistä heidän aatteensa ovat tulleet. Kelvoton Eduskunta on laitettava jäähylle ja valta on annettava kansalle, eikä kansanedustajille ja varkaille. Väkivalloin ovat Eduskuntalaiset pilanneet kirotut päivät Suomen Itsenäisyyden jälkeen.

Yksityisihmisten järjestelmälliselle hapatukselle ja julkishenkilöiden vallan väärinkäyttölle on sanottava EI, kolmipuoluejärjestelmä on lopetettava ja siirryttävä todellisen demokratian aikakauteen. Kunnioituksella kaikkia suomalaisia ja suomessa asuvia kohtaan, MINÄ ja tuomitsen eduskunnan työn Itsenäisyyden riistona, järjestelmällisenä rikoksena ihmisyyttä ja hyvinvointia vastaan. Vaadin eduskunnalta toimintaa asioiden hyvittämiseksi kansalle, ja vaadin Eduskunnan puhdistamista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Smash_Asem
http://www.promerit.net/trans_international.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu