Perusarvoihin sdp

Ei kai sosialidemojratia ole vain kaupunkien hienostelevan "eliitin" mukava harrastus. Juostaan jonkun kummallisen talousteorian perässä, vaikka nähdään, että sellainen kasvattaa tuloeroja ja lisää köyhien määrää ja työttömyyttä. Eikö olisi parempi poistaa työttömyys ja säilyttää palkkataso sellaisena, että sillä tulee toimeen. Täydellinen "markkinavoimien" varaan heittäytyminen ei johda hyvään tulokseen. Silloin mahdollisesti johtaa joku tuntematon, jonka päämäärät ovat aivan toiset. Olisiko lisäksi jo Lipposen johtamisaika ohi? Uudet tuulet puhaltamaan ja uudet luudat lakaisemaan!
2141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paljon teitä on menny,menkää loputkin. Riittääkö sinulla eväitä pitää teollisuustöitä Suomessa.

Äänestä
  • Onko mahdollista, että esim. vaatetusteollisuudessa:
    1)Kaikki työnantajan oheiskulut poistetaan (tai ne otetaan esim. paperiteollisuuden työnantajalta, jossa palkat voitaisiin tarvittaessa huoletta tuplata ilman mitään vakavia seurauksia)
    2)Jokaista suoritustason työntekijää kohti työnantaja saisi valtiolta esim. 600 E/kk tuen.
    Näin kilpailukyky esim. Viroa vastaan paranisi. Eihän ole hyvä, jos kaikki työvoimavaltaiset yritykset siirtyvät Viroon, Portugaliin jne...
    Onko tällaista tukimuotoa käytössä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hienostelu pois kirjoitti:

Ei kai sosialidemojratia ole vain kaupunkien hienostelevan "eliitin" mukava harrastus. Juostaan jonkun kummallisen talousteorian perässä, vaikka nähdään, että sellainen kasvattaa tuloeroja ja lisää köyhien määrää ja työttömyyttä. Eikö olisi parempi poistaa työttömyys ja säilyttää palkkataso sellaisena, että sillä tulee toimeen. Täydellinen "markkinavoimien" varaan heittäytyminen ei johda hyvään tulokseen. Silloin mahdollisesti johtaa joku tuntematon, jonka päämäärät ovat aivan toiset. Olisiko lisäksi jo Lipposen johtamisaika ohi? Uudet tuulet puhaltamaan ja uudet luudat lakaisemaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu