Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen työpaikalla

Terve!

Olen 35v mies ja työskentelen myöskin eräässä isossa oragisaatiossa.

Mainitsemasi tilanteet ovat liiankin tuttuja myös minulle.

Joskus nämä kahvittelut ja kokoukset kävivät niin ylitsepääsemättömäksi, että oli mentävä lääkärin juttusille.

Kaikki oikeastaan alkoi siitä, kun eräässä kokouksessa (vajaa 7v sitten) menin puheenvuorollani täysin lukkoon. En saanut sanottua sanaakaan sen jälkeen. Pää ja kädet tutisivat ja kahvin juonnista ei tullut mitään.

Sen jälkeen aloin välttelee erilaisia tilanteita, mutta eihän niitä loputtomiin voi vältellä. Siksi hakeuduin lääkärille.

Silloin hän määräsi eräitä lääkkeitä paniikkikohtauksiin ja ne kyllä toimivat. Olo oli paljon helpottuneempi sosiaalisissa tilanteissa. Sellainen tuskallinen/jännittämis olo kyllä katosi.

Mutta, mutta....Nämä lääkkeet on petollisen koukuttavia. Siis koukuttava yhtälailla kuin esim. vahvat huumet (ellei nopeamminkin).

Eli jos lääkäri määrää lääkkeitä, niin suosittelen että sitä annostusta kannattaa noudattaa.

Paras yhdistelmä on lääkehoito psykologi. Mutta näitä psykologeja on kyllä liian harvassa. Valitettavasti!

Sosiaalisten tilanteiden pelko / paniikkihäiriöt / paniikkikohtaukset eivät periaatteessa koskaan katoa mihinkään, niin miksi sitten kieltäytyä edes jostain hoitomuodosta (-->lääkehoito) !!!

Jos kärsii kivusta ja siihen ei ole hoitoa, niin yleensä käytetään kipulääkettä. Miksi siis ei myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon voi käyttää siihen tarkoitettua lääkehoitoa ?

Ei kukaan halua kärsiä jostain oireesta, jos siihen on tilapäinenkin hoito olemassa

Itse en käytä kuin tarvittaessa näitä lääkkeitä ja ne toimivat. Ei niitä joka aamu kannata popsia. 2-3krt/vk. Eikä niistä tällä käytöllä tule riippuvaiseksi. Sen olen kysynyt lääkäriltä!

Tämä fobia on kyllä TOSI yleinen, että ei siinä mitään. Eikä siitä yleensä kärsi ne jotka ovat niitä ujoimpia, vaan yllättävä kyllä ne, jotka ovat niitä äänekkäimpiä!!! Outoa mutta totta. He kun yrittävät sillä äänekkyydellään "peittää" omia ongelmiaan. Trust me, tunnen muutamia sellaisía "johtajatyypppejä", joilla on näitä fobioita!!

Eräässä artikkelissa mainittiin, että 10-15% väestöstä kärsiin sosiaalisista fobioista / paniikkihäiriöistä / ahdistuksesta jne.

Siis melkein jokainen vastaantulija.....

Ja suurinosa näistä vastaantulijoista käyttää yhtenä hoitomuotona juuri tätä lääkitystä. Näin on!

kuulostaa hyvinkin tutulta! Mikäli tunnet pärjääväsi työssäsi (niinkuin ilmeisemmin pärjäätki hyvin) ja vain nämä "kakkukahvit" ovat ongelmasi, suosittelisin kokeilemaan propralia, sitä saat ihan työterveyslääkäriltä tms. Tämä lääke ei ole rauhoittava vaan hidastaa sykettä ja auttaa myös käsien tärinään. Lääke on hyvin paljon käytössä juuri näiden hankalien tilanteidein apuna ja myös itse lääkärit ja muut esiintyvät ihmiset käyttävät tätä jänitämisen hallintaan. Lääkettä ei tarvitse syödä jatkuvasti vaan sitä voi ottaa vain tarvittaessa n. 1 h ennen tilaisuutta. Suosittelen tätä, koska itse sain "elämäni takaisin" tämän lääkkeen avulla ja nykyään jo esiinnyn yms työssäni, jota en olsii IKINÄ voinut kuvitella tekeväni. Tsemppiä sinulle, et todellakaan ole ainoa joka "kärsit" tästä.
Olet aika nuori, joten sinulla on vielä työelämää paljon jäljellä,,,voisit ehkä harkita myös terapiaa ongelmaasi, jostainhan jännittäminen juontaa...minulla meni monta vuotta siinä että pystyin hyväksymään itseni jännittäjänä, ja kun siihen viimein pystyin, katosi jännittäminen!

mene sinne missä ihmiset ovat kännissä, vaikka et tilaisuukista pitäisi. tunnelma on aina yleensä aika vapautunut noissa tilanteissa ja ihmiset, jotka ovat humaltuneita ..sanotaan erilaisia, selvinpäin olevan silmissä. kokeile. toki voisin suositella terapiaa, lääkkeitä ja muuta, mutta tuo näytti liian hyvältä tilaisuudelta passattavaksi. kokeile kerran ja kerro miten meni. jookos...

sosiaalisten tilanteiden pelko enkä koskaan oo käyttäny lääkkeitä. Lääkehoitoa kannattaa ajatella vasta sitten kun mikään muu ei auta. Terapia on erittäin hyvä vaihtoehto tai sitten menet ja luet kaiken minkä saat netistä tai kirjastosta irti kyseisestä ilmiöstä ja hoidat itse itseäsi. Minä tein niin. Pelko pahenee jos välttelet niitä tilaisuuksia ja kannattaa kertoa jollekin työryhmässä tästä asiasta johon luotat ja jonka kanssa tuntuu turvalliselta olla. Joka kerta kun uskaltaudut tekemään jotain sosiaalista tämä niin sanottu tukihenkilö "palkitsee" sinut(kehuu sinua). Pienestä pitää aloittaa ja yksilöllisesti se ottaa oman aikansa.
Nämä saunaillat ja kahvittelut sun muut ovat hyviä tapoja aloittaa. Eihän sun tarvitse puhua siellä mitään jos et halua aluksi. Joka kerta vähän enemmän oli mun tavoite. Ja ne ovat hyviä keinoja, että meet esim kaupungilla tuntemattomalta kysymään ohjeita johonkin tai vaikka aikaa (vaikka tietäisit sen jo). Siinä harjaantuu tämä tuntemattomien ihmisten pelko.
Lääkehoitoa en menisi heti suosittelemaan, koska monissa tapauksissa lääkkeet aiheuttavat (pahaakin) riippuvutta. Varsinkin rauhottavat ja tämä propral mitä yksi ehdotti ei varsinaisesti ahdistuslääke ole. Se toki madaltaa pulssia joka niissä tilanteissa varsin korkea joskus. Mutta lääkkeistä kannattaa puhua lääkärin kanssa ja kysyä suosituksia itsehoitoon ja terapiaan ja kaikkeen muuhunkin tähän liittyen. Varoen kannattaa suhtautua lääkehoitoon. Niissä kuitenkin aina sivuvaikutuksia ja ne ovat ylimääräisiä aineita kropassa. Vielä kannattaa katsoa minkälaiselle lääkärille menee...kannattaa mielummin varata yksityiseltä puolelta aika kun mennä jonottamaan tk:n koska asiasi vaatii kunnon tarkastelua.
(Lääkäri joka kirjoittaa reseptin parin minuutin keskustelun jälkeen ei ole hyvä lääkäri!)

moclobemidi ja propral ne pelittää.

Kuulostaa tutulta. Itse olen koulussa, ja joudun jatkuvasti kulkemaan ison porukan (eli siis luokkani) mukana. Luokallamme on yli 30 henkeä. En koskaan viittaa tunnilla, koska jännitän puhumista niin isossa joukossa. Koulussa on myös paljon esiintymistä luokan, joskus monenkin luokan edessä. Niissä tilanteissa näköni sumenee, pää ja kädet tärisevät ja en enää ymmärrä edes mitä puhun, ääni värisee ja tuntuu että taju lähtee ihan kohta. Näitä tärinöitä tulee joskus muutenkin kuin esiintyessä ihan vaan isossa ihmisjoukossa ollessani. Joskus tulee myös pyörtymisen tunnetta. Lisäksi ruokailut on ihan yhtä tuskaa, poden siis lisäksi "kahvikuppineuroosia". Luonnollisesti en oikein tutustukkaan keneenkään koska olen niin ujo, ja toisekseen näiden oireiden vuoksi viihdyn tavallaan yksikseni jottei niitä oireita tulisi. Muuten olen kyllä ihan ystävällinen ja mielestäni mukavakin, ja oikeasti olisi kiva jos olisi kavereita koulussa.

Tämä ongelma on ollut minulla ainakin yläasteesta asi, nyt olen siis 22v. Yritän aina motivoida itseäni tilanteisiin joita tiedän jännittäväni. Olen uskonut että ongelma poistuisi vanhemmiten. Mutta ei, tuntuu vain että ongelma pahenee pahenemistaan. Vaikka olisin kuinka tsempannut ja päättänyt että nyt ei tarvitse jännittää, niin se jännitys vaan tulee enkä mahda sille mitään.

Lääkärille en ole mennyt koska en usko pystyväni selittämään näitä juttuja kunnolla. Viime aikoina on kyllä tuntunut siltä että joillekkin lääkkeille olisi tarvetta, tämä ongelma raastaa elämää. Enkä haluaisi kouluakaan lopettaa tällaisen takia.

Hikoilu, päänsärky, punastuminen, lihasjumit, mindfock, hengenahdistus, itkeminen, panikoiminen ym. ovat jokapäiväistä.

Diapam on auttanut mua, mutta annos kannattaa pitää pienenä ja ottaa vain harvakseltaan. Koukkuun jää ja sitten tilanne on pahempi entistäkin. Mutta silloin tällöin auttaa hyvin. Tieto että on se pilleri mukana, ja että voi tosihädässä ottaa, auttaa jo paljon.

Nämähän on juuri kuin itse oisin kirjoittanut.
Olen 42v mies ja sosiaalisissa tilanteissa kuten lääkäri kauppa ihan oikeestaan mikä tahansa missä huomio vähääkään kääntyy minuun, jopa tuttavaan törmääminen kaupassa nykyään laukaisee helvetillisen hikoilu ja punastumis kohtauksen.
Minulla oli aikoinaan nuorempana masennusta ja paniikkia ja söin 2vuotta cipraa, oireet pysyi pois kymmenisen vuotta ja jostain ihmeestä ne palasi nyt takaisin.
Sain lääkäriltä 5mg cipralexii nyt ja kai se on aloitettava että tästä elämästä tulee edes jotain, kun ei pysty osallistumaan juuri mihinkään.

Kärsin ihan samoista ongelmista. Se on hemmetin noloa, ja haluaisin päästä eroon niistä. Se haittaa mun jokapäiväistä elämää. - 28 v mies.

Samaa täällä, paitsi että en työskentele toimistossa. Itse syön verenpainelääkettä sekä pientä annosta propralia. Auttaa jonkin verran vapinaan. Rauhoittavat auttoivat aluksi, nyk.vain pahentavat oireita. Särkylääke myös auttaa välillä. Mua auttaa myös se, kun ennen työpäivää tietoisesti vetää itsensä niin jäykäksi, että keho alkaa täristä. Saa hyvin purettua adrenaliinia. Kahvin juon vasta päivän lopussa, koska pahentaa oireita. Huonona päivänä ajoitan syömisen suosiolla yksinäiseen hetkeen, kun ei onnistu muuten. Yrttitee rauhoittaa myös, jos jaksaa juoda reilusti. Säännöllinen ulkoilu auttaa myös. Välillä vedän kuureina: e-epaa, magnesiumia, maitohappobakteeria ja karnosiinia. Pään tärinään auttaa, kun opettelee etsimään asennon, missä pää rentona mutta ryhdikkäänä.