Olin pomoni kanssa viime viikolla Tukholman risteilyllä ja jaoimme saman laivasviitin tämän n. 40 vuotiaan miehen kanssa. Olimme myöhään laivan ravintolassa ja tietenkin siinä illan mittaan tuli juotua kohtuullisen paljon. Aamuyöllä hytissä heräsin karmeaan janoon, ja piti mennä juomaan ja käymään kusella. Noustessani vuoteeltani, huomasin, että pomollani oli peitto valahtanut pois keskivartalon päältä ja hänellä oli kivikova stondis, ja kulli sojotti kuin oksa bokserin lahkeesta.
Näky jotenkin lumosi minut, enkä saanut siitä silmiäni irti. Pomoni näytti jotenkin niin irstaalta ja kiimaiselta siinä sängyllä, että enpä ole eläissäni vastaavanlaista näkyä nähnyt. Hänellä on ihanan karvaiset ja lihaksikkaat reidet, ja kroppa muutenkin kunnossa. Käymme nimittäin yhdessä treenaamassa salilla. Joka tapauksessa, pomoni kulli oli ainakin 20 senttinen ja paksu kuin HK:n sininen. Se näky oli niin kiimainen, että oma kullini pamahti kivikovaksi välittömästi, olisi tehnyt mieli tarttua tuohon kovaan kyrpään ja runkata sitä. Sitä en kuitenkaan tehnyt, mutta oli pakko mennä vessaan tumputtamaan. Vessan oven raosta katsoin samalla pomoni kiimaista kullia. Mällit roiskahtivat minuutissa vessan lattialle. Aamulla olin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En kahdannut kertoa tästä mitään tyttöystävälleni. Luulee pian homoksi. Toisaalta, tekisi kyllä mieli kokeilla miehen kanssa, vaikka pomoni. Että sellainen reissu.

Vastaukset 7
Vanhimmat
luulee :D
On enemmänkin vaihtoehtoja, kuin olla 100 % homo/hetero.
kyllä minä toivoin et olisit ottanut mun hk:n suuhusi, kyl mie tarkotuksella jätin sen sulle, otetaan uusiksi kun nyt on kumpikin valmiina
oisit nyt ihmeessa ottanu pomos kalun suuhun.
Oisit vaan ottanu kalun suuhun. Se ois tehny hyvää molemmille. Enpä usko että pomo ois ollu millään vaikka ois heränny. Teitähän oli vaan 2 siellä hytissä. Tais muuten olla TOSI KIIHOTTAVAA. Munki alkaa tekee mieli......
Homo mikä homo!
Hetero mikä hetero! Menkää vitun heterot vittuun täältä, olette kaikki ihan vitun sairaita!