Tälläkin palstalla on moneen kertaan esitetty ajatus puhkinaidusta huorasta, eli naisesta, joka on ollut lukuisten miesten kanssa. Nämä ajatukset seksistä naisen kanssa on palstalla naamioitu inhotuksen valepukuun, kirjoittaja väittää ajatusta vastenmieliseksi ja inhottavaksi, mutta silti leikittelee mielessään tällä ajatuksella ja roikkuu palstalla kirjoitellen tästä mielikuvastaan päivä toisensa jälkeen.
Psykoanalyysissä on ensimmäinen tulkinta tapaukselle, jossa analysoitava kertoo käyneensä ostamassa seksiä prostituoidulta kysymys: "Miksi haluat seksiä naisen kanssa jonka tiedät olevan sukupuoliyhteydessä muitten miesten kanssa?"
On hyvin mahdollista, että jopa suurimmalla osalla seksin ostajista tämä ajatus siitä, että kumppani on sinäkin päivän harjoittanut seksiä muitten miesten kanssa on nimenomainen motiivi ostaa seksiä. Esimerkiksi kerran Hollannissa oli tilanne punaisten lyhtyjen kadulla, jolloin lähes kaikki asiakkaat lähes jonottivat juuri yhden tietyn ilotytön luokse, joka sai sitten hoitaa asiakkaita putkeen yksi toisensa jälkeen ilman taukoja.
Ehkä tunnelma on samanlainen kuin gangbang-elokuvissa, joissa yksi nainen harjoittaa seksiä miesjoukon kanssa.
En väitä, että tällaisessa mielikuvassa olisi mitään väärää tai tuomittavaa, tai että se olisi oire jostain häiriöstä. Jokaisella on oikeus omiin seksuaalisiin mielikuviinsa, ja tosiasiassa meillä kaikilla salaiset seksimielikuvat ovat paljon perverssempejä, kuin mitä muille myönnämme. On ehkä hyvä kuitenkin tarkemmin itsekin tiedostaa, miksi hakeutuu ostamaan seksipalveluja ja että sama mielikuva puhkinaidusta huorasta on monilla muillakin miehillä eikä siitä tarvitse kantaa syyllisyyttä.
Puhkinaitu huora kiihottaa
17
5040
Vastaukset
- Äimän käki
Miten niin puhkinaitu? Naisen nahka on puhki siitä kohtaa heti ekan kerran jälkeen.
Eikä se kulu käytössä, sitä jää vielä hautaankin.- Ad Medical
David Reuben, gynekologian professori kertoo kirjassaan "Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä" tieteellisestä tutkimuksesta, jossa nainen oli peräkkäin yli 25 miehen kanssa, ja katsottiin kestääkö nainen tällaista röykytystä.
Hyvin kesti, ei mitään ongelmia. Usein seksin vastustajat väittävät, että kukaan nainen ei voi ryhtyä prostituoiduksi vapaaehtoiseksi, kun vagina ei kestä kovaa kulutusta. Kyllä tässä kuitenkin lääketieteen professori väitti tieteellisen tutkimuksen perusteella, että kyllä kestää, eikä ole mitään ongelmiakaan.
Taitaa olla vaan niin, että näillä seksin vastustajilla ei ole ollut koskaan tarpeeksi liukastusta, ja siksi seksi on heistä tuntunut niin kauhealle. - kiinalaistytsy
Ad Medical kirjoitti:
David Reuben, gynekologian professori kertoo kirjassaan "Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä" tieteellisestä tutkimuksesta, jossa nainen oli peräkkäin yli 25 miehen kanssa, ja katsottiin kestääkö nainen tällaista röykytystä.
Hyvin kesti, ei mitään ongelmia. Usein seksin vastustajat väittävät, että kukaan nainen ei voi ryhtyä prostituoiduksi vapaaehtoiseksi, kun vagina ei kestä kovaa kulutusta. Kyllä tässä kuitenkin lääketieteen professori väitti tieteellisen tutkimuksen perusteella, että kyllä kestää, eikä ole mitään ongelmiakaan.
Taitaa olla vaan niin, että näillä seksin vastustajilla ei ole ollut koskaan tarpeeksi liukastusta, ja siksi seksi on heistä tuntunut niin kauhealle.tehny sen enarin,jossa oli yli 500 kaveria putkeen luukuttamassa.muistaakseni siinäkin paikat kesti kokeen.
- käki äimän
Niin ei se järvikään soutamisesta kulu!
- Tilallinen
Meillä vaimo on se kokeneempi puolisko ja koen sen kyllä kiihottavana. Itse olen sidottu tilan töihin mutta vaimo joutuu/saa matkustella työn takia ulkomailla ja hankkii sopimuksemme mukaan kokemuksia. Ihan liukkaille en ole ikävä kyllä päässyt mutta nuo pienet ja suuret rakkauden jäljet maidon valkeissa rinnoissa kiihottaa, odotan niitä.
Miksi en tiedä ehkä jonkinlaista masokismiä. Mutta haluaisin vaimoni joskun puhki naituna ja spermalla kuorrutettuna tuoreeltaan. Miksi?- homman
Vaimo käy aika usein työmatkoilla ja on aina hyvin voideltu ja tyytyväinen kun tulee, joskus pääsen liukkaille ja se tuntuu hyvältä.
Kävimme jokin aika sitten yhdessä Saksalaisessa saunassa mikä tarkemmin sanottuna oli pornoklubi.
Oli mahtava nähdä vaimon ensin strippaavan ja sitten kaksi miestä pani vaimoani jota sain katsella vierestä.
Oli mahtavaa päästä liukkaille. - Kalluppi
Kun pääsette tilanteeseen että vaimoasi nai vieras tai vieraat miehet sinun katsellessa. Toivotko vaimosi olevan Passivinen patja vai Aktiivinen ratsastaja?
- Kalluppi
homman kirjoitti:
Vaimo käy aika usein työmatkoilla ja on aina hyvin voideltu ja tyytyväinen kun tulee, joskus pääsen liukkaille ja se tuntuu hyvältä.
Kävimme jokin aika sitten yhdessä Saksalaisessa saunassa mikä tarkemmin sanottuna oli pornoklubi.
Oli mahtava nähdä vaimon ensin strippaavan ja sitten kaksi miestä pani vaimoani jota sain katsella vierestä.
Oli mahtavaa päästä liukkaille.Kun pääsette tilanteeseen että vaimoasi nai vieras tai vieraat miehet sinun katsellessa. Toivotko vaimosi olevan Passivinen patja vai Aktiivinen ratsastaja?
homman kirjoitti:
Vaimo käy aika usein työmatkoilla ja on aina hyvin voideltu ja tyytyväinen kun tulee, joskus pääsen liukkaille ja se tuntuu hyvältä.
Kävimme jokin aika sitten yhdessä Saksalaisessa saunassa mikä tarkemmin sanottuna oli pornoklubi.
Oli mahtava nähdä vaimon ensin strippaavan ja sitten kaksi miestä pani vaimoani jota sain katsella vierestä.
Oli mahtavaa päästä liukkaille.Onnenpekka, kateeksi käy!
- samaa mieltä
Olen itsekin hmm...varsin kokenut naisihminen ja suoraan sanottuna ajatus siitä, kuinka moni mies minuunkin on työntynyt, kiihottaa, ei hävetä...
Erityisesti vieläpä miehiltä tulevat moitteet kiihottavat, tiedän saavani juurikin näiltä samaisilta miehiltä varsinaiset kyydit, jos tilaisuus tulee ;D- Asiankannattaja
Juuri tuollainen huorahtava nainen minua viehättää. Kerran olin suhteessa naiseen, jolla oli ollut n. 800 miestä omien arvioidensa mukaan. Eikä hän ollut prostituoitu, vaan vain kaunis nainen. Hän vain osasi nauttia antamisesta, ja minä nautin hänestä.
Aamulla, kun hän tuli kotiin, katsoin ensimmäisenä, oliko pillu turvoksissa, ja hän kertoi minulle, millaisia kokemuksia oli saanut. Neljä miestä peräjälkeen oli hänen kiihottavin kokeilunsa. Hän sai meidät molemmat sellaiseen kiimaan, että en hänen jälkeensä ole sellaista kokenut, enkä minä viidentenä jäänyt varmaankaan vähemmälle kuin neljää aiempaa.
- on ihminen
Puhkinaitu huorakin on ihminen eikä esine.Jotenkin koko kirjoitus kuulsi kuin olisi kysymys ämpäristä joka vuotaa tai jotain.Kysymyksessä on kuitenkin aina arvokas, yhden ainutkertaisen elämänsä elävä, tunteva, mutta olosuhteiden pakosta ala-arvoisten äijien astiaksi ja heidän jatkuvasti pakkoraiskatuksi joutunut nainen tai tyttö.
- läpituttu
Tunnen hyvin yhden 10 vuotta ilotyttönä toimineen naisen. Hänellä on ollut pitkälti yli 1000 asiakasta.
Hän on entinen aktiiviurheilija ja nykyisin arvostettu valmentaja. Ja minusta tosi hyvä tyyppi.
Ei hänellä ollut mitään pakkoa tehdä seksityötä. Halu keskittyä urheiluun ilman päivätyön rasitteita ja halu kiertää mailmaa olivat hänen motiivinsa. Naisurheilijoiden apurahat kun ovat mitä ovat.
Seksi hänen kanssaan on upeaa. Se on kuin todeksi tullutta pornoa, jossa monipuolinen seksi sujuu määrätietoisesti ja rennosti kuin urheilusuoritus.
Aivan käsittämättömiä nämä kaikki pakkohöpötykset. Ei seksi ole naisille mikään vastenmielinen ja väkisin tehty asia. - taida ymmärtää
Olipa se sairasta kieroutumaa, traumaa, tai ei, joitakin naisia todellakin itseäänKIN kiihottaa tuollainen tilanne/elämäntapa. Allekirjoitan tämän itse.
Sitäpaitsi, ei MINUA häiritse se, että toiset kiihottuvat siitä faktasta, että minulla harrastelijana, ei ammattilaisena, on ollut ~300 seksikumppania.
En, en todellakaan ole joutunut pakkoraiskatuksi, kunhan vain olen seksuaalisesti yliaktiivinen.
Vuosia takana 11 ekakerrasta, jona aikana on ollut viitisen vuoden suhdetta sekä yksi 3½ vuoden suhde.
Eli en ole todellakaan edes ollut koko aikaa sinkkuna, kun olen, niitä panosuhteita on sitten ollut sitäkin enemmän. - Niinhän sinä
taida ymmärtää kirjoitti:
Olipa se sairasta kieroutumaa, traumaa, tai ei, joitakin naisia todellakin itseäänKIN kiihottaa tuollainen tilanne/elämäntapa. Allekirjoitan tämän itse.
Sitäpaitsi, ei MINUA häiritse se, että toiset kiihottuvat siitä faktasta, että minulla harrastelijana, ei ammattilaisena, on ollut ~300 seksikumppania.
En, en todellakaan ole joutunut pakkoraiskatuksi, kunhan vain olen seksuaalisesti yliaktiivinen.
Vuosia takana 11 ekakerrasta, jona aikana on ollut viitisen vuoden suhdetta sekä yksi 3½ vuoden suhde.
Eli en ole todellakaan edes ollut koko aikaa sinkkuna, kun olen, niitä panosuhteita on sitten ollut sitäkin enemmän.Olet tehny.
Eikä se poikasikaan ole aviomiehesi siittämä.
3 sanot miehiä sinulla oleen, mutta unotusta on sinulla jäi se 99 pois siitä 3 perästä.
Joko olet päässyt kirkkovaltuustoon?
Se vanha pappi kun on niin rakas sinulle. - ai sanoin XD
Niinhän sinä kirjoitti:
Olet tehny.
Eikä se poikasikaan ole aviomiehesi siittämä.
3 sanot miehiä sinulla oleen, mutta unotusta on sinulla jäi se 99 pois siitä 3 perästä.
Joko olet päässyt kirkkovaltuustoon?
Se vanha pappi kun on niin rakas sinulle.noin kolmeSATAA tietääkseni sanoin, juu eikä poikaakaan ole, saati aviomiestä. Enkä koe tarvetta kumpaankaan, kiitos hei.
- Anonyymi
Onko maailma mennyt näin sikaiseksi että täällä kaikki nussimiset kerrotaan.
Voi hyvää päivää mitä tuommoisen ihmisen päässä liikkuu. Kaikkia ne alkoholistit tänne kirjoittaa niin sanotusti pohjasakkaa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380