koiralle maksimi aika jonka sen voisi jättää yksin kotiin.miten pitkiä aikaoja pidätte. joutuisi aamulla lähtemään puoli 8 ja tulisin kotiin puoli 5'
eli 9 tuntia joutuisi olemaan yksin. Taitaa olla liian pitlä aika? pitänee varmaan joku hommata käyttämään koiraa ainakin kerran tuossa välillä ulkona.
eli 9 tuntia joutuisi olemaan yksin. Taitaa olla liian pitlä aika? pitänee varmaan joku hommata käyttämään koiraa ainakin kerran tuossa välillä ulkona.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koira pärjää yksin korkeintaan 7-8 tuntia. Kaikki koirat eivät pärjää yksin hetkeäkään ja jotkut pärjäävät 9 tuntia, mutta mielestäni 9 tunnin yksin oleminen ilman mahdollisuutta tarpeiden tekemiseen on kohtuutonta vaikka koira sen nippa nappa pakosta kestäisikin. Jos koiran on oltava yksin yli 8 tuntia tai koira ei yksinkertaisesti pärjää koko työpäivää yksin oli sen pituus mikä vain niin parasta olisi järjestää koiralle ulkoiluttaja tai viedä se päivähoitoon, mutta yksi vaihtoehto on opettaa koira pissaamaan suihkutilan viemäriin (voi vaikuttaa oudolta, mutta on yllättävän yleistä ja toimivaa ja mm koiran sairastuessa välttämätöntä).