Laitan saman kysymyksen tänne kuin hyötykasveihin: Meillä kun on lehmille melassia, niin käykö se myös lannotteena tomaatille. Kun Biolan yleislannotteessakin on kaliumin lähteenä melassi. Missä suhteessa laimennus? Ei kai sitä raakana voi laittaa?
melassi
lannoitteena
41719
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
käyttänyt tuota sokerijuurikasuutelannoitetta. En nyt muista, kuka tai mikä oli valmistaja, mutta myytiin puolen litran pulloissa.
Litku oli tummanruskeaa, läpinäkymätöntä lientä, jota muistaakseni laitettiin noin 5 g tai jotain sinnepäin, litraan.
Ilmoittaisitko ostopaikan, jotta voin hakea melassia, koska tiedän sen olevan hyväksi nimenomaan hyötykasveille.
melassi pohjaisia lannoitteita ja muita luonnonmkaisia lannoitteita saa esbau bio gardenista espoon friisilästä. http://www.esbau.fi/
Niin hän sanoi että kannattaa laimentaa raakamelassi 1 prosenttiin.
monine hyvine aineineen, tuommonen sana, ihmiselle, sokerista otetaan kaikki hyvä pois ja syötetään lehmille ja kasveille lannoitteena. Melassia kannattaisi syödä itse ja jättää se valkoinen jauhe mikä siitä irrotetaan käyttämättä, vai onko muuta tietoa :)