Itse tässä muutama vuosi sitten pienehkön erikoisliikkeen perustaneena, kysyn teiltä muilta pikkukaupan pitäjiltä, että mitenkä jaksatte?
Itse voisin vastata, että ajoittain paremmin ja ajoittain taas melkein ei jaksa. On niitä lyhyehköjä onnellisiakin hetkiä, kun on tunne, että homma on tasapainossa. Ne ovat parhaita hetkiä, kun kauppa käy tasaisesti, asiakkaita piisaa ja ne ovat mukavia, rentoa rupattelua ja siinä samassa kaupantekoa, aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. Silloin sitä rakastaa, sitä hommaa, jonka on valinnut.
Sitten on niitä päiviä (aika paljonkin ), kun saa lähes yksin istua, on hiljaista, ja sitä pelkää, että ovatko asiakkaat unohtaneet sinut kokonaan. Muutaman kympin hikisiä päivämyyntejä, ulkona huono ilma ja rahahuolet painaa jatkuvasti mielessä, tympeitä asiakkaita ja siinä jo mietit, että onko tässä mitään järkeä?
Kuulostaako kenestäkään tutulle? Minun kokemukseni mukaan, kun olen jutellut muiden erikoisalan pienyrittäjien kanssa, suurin syy sille, että kannattamatonkin liiketoiminta pidetään yllä, on se kysymys, että: "Mitä sitten tekisin jos tämän lopettaisin"? Se tuntuu monella olevan, minkä vuoksi toiminta jatkuu, koska ei ole muuta vaihtoehtoa.
Itse voisin vastata, että ajoittain paremmin ja ajoittain taas melkein ei jaksa. On niitä lyhyehköjä onnellisiakin hetkiä, kun on tunne, että homma on tasapainossa. Ne ovat parhaita hetkiä, kun kauppa käy tasaisesti, asiakkaita piisaa ja ne ovat mukavia, rentoa rupattelua ja siinä samassa kaupantekoa, aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. Silloin sitä rakastaa, sitä hommaa, jonka on valinnut.
Sitten on niitä päiviä (aika paljonkin ), kun saa lähes yksin istua, on hiljaista, ja sitä pelkää, että ovatko asiakkaat unohtaneet sinut kokonaan. Muutaman kympin hikisiä päivämyyntejä, ulkona huono ilma ja rahahuolet painaa jatkuvasti mielessä, tympeitä asiakkaita ja siinä jo mietit, että onko tässä mitään järkeä?
Kuulostaako kenestäkään tutulle? Minun kokemukseni mukaan, kun olen jutellut muiden erikoisalan pienyrittäjien kanssa, suurin syy sille, että kannattamatonkin liiketoiminta pidetään yllä, on se kysymys, että: "Mitä sitten tekisin jos tämän lopettaisin"? Se tuntuu monella olevan, minkä vuoksi toiminta jatkuu, koska ei ole muuta vaihtoehtoa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
yrityksen tehtävänä on käydä kauppaa. Jos ei ole asiakkaita niin pitkästyyhän siinä ja alkaa harmittaa.
Erikoisliikkeillä varsinkin tahtoo olla se ominaisuus että ne on suunnattu jollekin erityiselle käyttäjäryhmälle. Niissä voi olla jyrkemmät sesongit kuin liikkeissä joissa on laajempi tuotevalikoima.
Sinun tapauksessasi saattaisi tuskaa lievittää jos voisit valmistaa hiljaisina aikoina tuotteita. Jos et itse valmista myytäviä tavaroita niin sitten ehkä hankkia jotain sellaista tekemistä mitä voi tehdä siinä sivussa.
Esim. jokin oheispalvelu jota voit tarjota ilman että se häiritsee varsinaista myyntityötä.
Toinen vaihtoehto on että otat valikoimiin jonkin/joitakin tuotteita jota yleisemmin käytetään. Pyrit myymään sitä halvemmalla kuin muut ja sillä tavalla houkuttelet asiakkaat käymään. Siinä sivussa ostavat varmaan jotain muutakin.
Lapissa olen nähnyt matkamuistomyymäliä joilla on tienvarressa mainos, munkkikahvi 0.50 euroa. samat munkkikahvit maksaa muualla 2.50 euroa. Tarkoitus onkin vain vetää ohikulkijat kahville, siinä sivussa ne ostaa usein jotakin muutakin mistä se myynnin kate tulee. Munkkikahvit luultavasti menee nolla katteella. Osa kävijöistä ei osta kuin sen munkkikahvin mutta juju onkin siinä että ihminen on loppujen lopuksi laumaeläin. Kauppa jonka pihassa on tungosta, vetää ohikulkijoita katsomaan mitä siellä tapahtuu. Oman edun tavoittelun vietti vetää ihmisiä :)
Eräs liike osti ison kuorman talous- ja wc-paperia. Kauppasi sitä halvemmalla kuin toiset ja sai ihmiset käymään. Jos ei saa asiakkaita käymään niin ei ne osaa kertoa liikkeestä muillekaan. Suusta-suuhun mainonta on monesti tekokkainta, eikä maksa juuri mitään.
Kannattaa valita sellainen oheistuote jota paljon kulutetaan esim. ohimennen, kuten munkkikahvi tai kotioloissa, kuten pyyhepaperit.
Yrittäminen vaatii kekseliäisyyttä :)
Jossakin vaiheessa saattaa liikkeen oheistuotteesta tullakin päätuote ja päätuotteesta oheistuote. yrityksen kannattaa etsiä eri vaihtoehdoilla suuntaa kannattavaan liiketoimintaan. Ei ole kivaa jos aika vaan kuluu työpaikalla eikä siitä saa oikeasti elantoa.
Vaihtoehto on myöskin että lopettaa yritystoiminnan ja hakeutuu vieraan palvelukseen. Siellä ei vain yleensä ole samanlaiset etuudet kuin omassa hommassa. Yrittäjällä on oma vapaus vapaa-/työajan käytön suhteen mutta monesti se vapaus saattaa olla kirouskin joka näkyy siinä ettei päivät lopu sen kahdeksan tunnin jälkeen. Yrittäjälle on huono oli töitä liikaa tai liian vähän. Toiset pitkästyy ja toiset uupuu, yrittää siinä sitten löytää se sopivan raja :)
Jos olet jaksanut lukea jutun tänne asti niin toivotan kaikille työssään tuskaantuneille idearikasta ja menestyksekästä tulevaisuutta yrittäjänä :)
Jaksoin lukea:) Minulla on juuri tuo että on "liikaa" töitä yhdelle ihmiselle.Eli hommaa on,mutta ei kuitenkaan ole varaa palkata työntekijää.Ja olenkin aika pahassa jamassa,uuput totaalisesti,mutta ei auta.
Lopettaisin heti yrityksen, mutta kun on sen verran velkaa että ne olisi saatava maksettua.
joutuu yleensä loistamaan itse :)
liika työ on aina helpompi ongelma kuin että olisi liian vähän. kannattaa miettiä onko toimiala liian lavea ja teetkö itse liikaa sellaista "tuottamatonta" työtä jonka voisi ulkoistaa. Yksin yrittäjällä on monesti se paha tapa että haalii kaikki mahdolliset työt itselle, joko siksi että tienaisi enemmän tai siksi että säästäisi enemmän. laaja-alaisuus vaatii monesti myös laajempia investointeja ja se taas pakottaa tienaamaan lisää. sitten pitää taas keksiä lisää tuloja ja homma paisuu ja paisuu.
monesti alan kaventaminen luo tilanteen että joitakin investointeja voi realisoida. ne saattavat olla esim. työkaluja, kalustoa tai varastoa. niistä saatavilla varoilla hoitelee sitten velkataakkaa pienemmäksi tai tehostaa muuta toimintaa.
jos on tilanne että tekee yrityksen piirissä vähän sitä sun tätä, kannattaisi tutkia ensiksikin ne osa-alueet jotka tuottavat eniten ja jättää vähemmän tuottavat pois. lisäksi mahdollisesti ulkoistaa joitakin asioita, jotka vie aikaa mutta jotka eivät tuo suoranaisesti rahaa kassaan. esim. kirjanpito tulee halvemmaksi teettää kuin olla siinä itse kiinni jatkuvasti. ulkoistettavat palvelut kannattaa ilman muuta kilpailuttaa mahdollisimman laajasti ettei joudu maksamaan liikaa.
yrittäjän "liika" työ on yleensä yrittäjän itsensä aiheuttama. josskain vaiheessa uupumus iskee ja sen hoitaminen saattaa viedä tosi pitkän aikaa. sen lisäksi uupumus tulee kalliiksi itsellekin.
Tosi asia on se, jonka varmaan olet huomannutkin, että ihmisen työllistäminen on tämän päivän suomessa tosi kallista. Jos palkkaat työntekijän niin tuotteista perittävä hinta ei välttämättä enää riitäkään kulujen kattamiseen, tai kate on -0. jos tuotteen hintaa nostaa niin on pelko meneekö se enää kaupaksi. monilla aloilla kilpailutus on tänä päivänä aika rankkaa.
monen yksin yrittäjän tilanne on se että toiminta on sen verran pientä ettei ole varaa palkata väkeä mutta sen verran suurta että sitä tuntuu olevan yhdelle ihmiselle liikaa.
oma hyvinvointi on kuitenkin sellainen johon kannattaa panostaa. paljon asioita voi korvata mutta menetettyä terveyttä ei saa ehkä koskaan takaisin. terveyttä ei kannata vaihtaa rahaan, se on huono vaihtoehto. terveenä voi hankkia rahaa mutta rahalla ei saa terveyttä.
yksi vaihtoehto on pyrkiä myymään toiminta jollekin toiselle. yleensä toinen yritys ei osta toisen koko yritystä vaan vain sen toiminnan. silloin ostettavan yrityksen rasitteet jää vanhalle yrittäjälle mutta toiminnot, vanhoine asiakkaineen siirtyy ostavalle yritykselle.
jos se tulisi kysymykseen niin myynnillä saatavat tulot saattaisivat kattaa olemassa olevat velat ja hommasta pääsisi eroon.
en tiedä tuoko nämä sanat lohtua synkkyyteen mutta yritetty on. yrittäjyys on vaikea laji :)