baarit

Käyn melko harvoin baareissa, mutta silloin kun käyn, krapula on jostain syystä monin verroin pahempi. On taas niin maailmanloppu lähellä että piti oikein itku tirauttaa. Enkä muista juoneeni mitenkään erityisen paljon, mutta sekaisin kyllä. Ja aivan tajuton morkkis vaikka tuskin mitään erityistä edes tapahtui. Taidankin tästä lähtien jatkaa vaan kotona tissuttelua, niin ei voi käydäkkään mitään ja krapulatkin ovat lähes siedettäviä.
61426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siinä on nyt vaara, että alat tempomaan siellä kotona oikein kunnolla "kun mitään ei voi tapahtua". Meikkiksellä kävi niin, ei ollut mitään rajaa siinä juomisessa. Baaarista kuitenkin poistuu jossain vaiheessa ja siellä jotenkin pyrkii pitämään kontrollin ettei nolaa itteänsä. Kotonahan ei oo oikeestaan mitään väliä, saat sammua vaikka sohvalle jne.

Äänestä
  • Niin saa puhua kieliä pöntölle. Puhuin viimeksikki niin rajusti norjaa, että oli olkapäätki kipiänä. Melko hirviää touhua. Muistin taas miksi olin 1,5v juomatta. Taidampa olla 1,5v taas juomatta

    Äänestä

keino kotona tissuttelun sijaan on lopettaa koko juominen. Välttyy monelta harmilta eikä mene alkuviikko harmitellessa sitä mitä tulikaan taas viikonlopulla tehtyä ja mitä jäi juomisen takia tekemättä.

Äänestä

Parin kapakkapaukun hinnalla saa kaupasta puolikkaan kossupullon.
Saa itsensä juopoksi paaaaaljooon halvemmalla.
Ei ne isot tulot, vaan pienet menot.

Äänestä

Tutun kuuloista juttua tuo. Minuakin alkoivat baarit ja ne ihmiset tympimään ja aloin juoda kotona yksin.

Aluksi oli ihanaa kun hain kunnon lastin alkosta kaikenlaisia juomia pitempien vapaitteni aluksi. Se tunne, että olin oman elämäni herra (tässä tapauksessa neiti) oli jotenkin mahtavaa. Ei tarvinnut meikata ja sai olla asussa kuin asussa ja katella telkkua ja chattailla. Aamulla kun oli krapula, niin oli ihanat kylmät kaljat odottelemassa ja siitä se päivä jatkui yöhön saakka, kunnes taas sammuin. Parin päivän jälkeen olo oli niin hirveä, että ei voinut kuin jatkaa taas ja lopetteleminen olikin vaikeata.

Näin minä alkoholisoiduin ja erakoiduin ihan kunnolla.

Nyt sitten olen ollut puolitoista vuotta lähes selvin päin ja en osta kotiin enää mitään viinaksia. Elämä on helpompaa ja saa jotain aikaiseksikin. Tänään olin tuttujen kanssa Kaivopuistossa ja mieli pirteä ja mikä parasta huomennakin on vapaapäivä, eikä ole krapulaa. Life is good!

Ihan itse en olisi tähän pystynyt, sillä työpaikan terkkari puuttui juomiseeni ja ohjasi hoitoon. silloin veetutti ihan kunnolla, että mitä olette menneet puuttumaan minun omaan elämääni, saan tehdä mitä haluan! No, nyt selvänä vasta saan ihan oikeasti tehdä niinkuin haluan.

Tämmöistä.

Äänestä

röökiä niin lopeta se (ensi alkuun). rapulat helpompia savuttomilla..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perseestä kirjoitti:

Käyn melko harvoin baareissa, mutta silloin kun käyn, krapula on jostain syystä monin verroin pahempi. On taas niin maailmanloppu lähellä että piti oikein itku tirauttaa. Enkä muista juoneeni mitenkään erityisen paljon, mutta sekaisin kyllä. Ja aivan tajuton morkkis vaikka tuskin mitään erityistä edes tapahtui. Taidankin tästä lähtien jatkaa vaan kotona tissuttelua, niin ei voi käydäkkään mitään ja krapulatkin ovat lähes siedettäviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu