Mistä johtuu että vaikka kuinka muut ihmiset ja itse vakuuttelisi että olen hyvä tyyppi jne. niin jotenkin aivot aina vain huomioivat kaikki negatiiviset asiat. Kaikki mokaukset jäävät päähän muhimaan ja häpeän tunne on aina läsnä. Kokoajan vaan pitää miettiä epäonnistumisia vaikka onnistumisia ja menestystäkin riittää.
Olen aika paljon koulukiusattu josta varmaan johtuu epäsosiaalisuuteni ja ankara itse-kriittisyys. Mielenterveystoimistossa on käyty jo vuoden päivät ja lääkkeitä kokeiltu. Mutta aina vain tuntuu pahemmalta ja pahemmalta. Paine kasvaa kun ikää tulee kokoajan lisää ja aina on vain yksinäinen paska, kun kaikki kaverit ovat parisuhteissa ja muutenkin elämässä kiinni.
Mitään tulevaisuuden näkymiä ei ole, ja koska kuolema koittaa kuitenkin joskus niin tuntuu että paras olisi kun hoitaisi sen heti pois. Pitäisi kai koittaa päästä jonkun hyvän terapeutin juttusille. Ei vaan tiedä mitä vittua pitäisi tehdä.
Olen aika paljon koulukiusattu josta varmaan johtuu epäsosiaalisuuteni ja ankara itse-kriittisyys. Mielenterveystoimistossa on käyty jo vuoden päivät ja lääkkeitä kokeiltu. Mutta aina vain tuntuu pahemmalta ja pahemmalta. Paine kasvaa kun ikää tulee kokoajan lisää ja aina on vain yksinäinen paska, kun kaikki kaverit ovat parisuhteissa ja muutenkin elämässä kiinni.
Mitään tulevaisuuden näkymiä ei ole, ja koska kuolema koittaa kuitenkin joskus niin tuntuu että paras olisi kun hoitaisi sen heti pois. Pitäisi kai koittaa päästä jonkun hyvän terapeutin juttusille. Ei vaan tiedä mitä vittua pitäisi tehdä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ette haluakaan tosissasi "parantua"... haluat elää itsesäälissä.
Olet käynyt terapiassa, mutta mikä on ollut oma suhtautumisesi? Ja asenteesi? Sellainenko, että yrittäkää te vaan, minä pysyn tällaisena??
Pyörit negatiivisuuden kehässä. Sun on tahdottava sieltä pois ja uskottava, mitä sulle yritetään sanoa.
Ota uudenlainen asenne, tilanteesi voidaan korjata.
En todellakaan halua elää itsesäälissä. Minua muutenkin aina suuresti ärsyttää sanonta "itsesäälissä rypeminen". Ei se mitään rypemistä ole. Totaalinen epätoivo ja lohduttomuus on niin hirveätä paskaa jota en kyllä soisi kenellekkään.
On kyllä hyviäkin aikoja joskus mutta ongelma on siinä että mieli lamaantuu kaikista vastoinkäymisistä. Nuorempana en ollut mieleltäni näin heikko, kai sitä voisi ajatella että jossain vaiheessa ylittyi joku raja.
Sun pitää alkaa kohdella omaa itseäsi paremmin. Aloita vaikka sillä, että et alituiseen ajattele itsestäsi kielteisesti.
En suostu uskomaan, että sussa ei löydy monia hyviä puolia!
Itselleen anteeksiantaminen ei ole helppoa. Sitä pitää tietoisesti treenata. Hirveä vaatimustaso itseä kohtaan on kohtuutonta ja ei johda kuin surkeuteen. Siinä elämä pian jää elämättä. Sulla taitaa oma peilikuva olla suurin vaatija, vai mitä? Toisille kelpaisitkin.
Sellainen kirjanen kuin " Miksi antaisin anteeksi" (Tuulikki Saaristo) on ajatuksia herättävä.
Negatiivisuuden kehästä VOI päästä, usko minua. Se vaatii työskentelyä, mutta se kannattaa. Olet älykäs ja fiksu, sen huomaa teksteistäsi. Toivon sulle iloisempaa tulevaisuutta ja rennompaa mieltä!
Olen ihan samassa tilanteessa.
On henki jo kuollut, nyt sitten tässä odotellaan seuraavat 50 vuotta että ruumiskin kuolisi.
Järki kieltäytyy uskomasta mihinkään positiivisuushöpinöihin!
Jos jotain meinaa tehdä asioden korjaamiseksi, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että aika vain pahentaa ongelmia. Lääkäri,lääkkeet,terapia... vaihtoehtoja on, täytyy vain käydä läpi mahdollisuudet.
Muutama vinkki itsehoitoon.
Tee tulevaisuuden suunnitelmia. Ei välttämättä mitään suurta, ensi viikolla elokuviin, ensi kuussa konserttiin, lomamatka ensi kesänä jne.
On paremmat fiilikset kun on jotain mukavaa tiedossa, jota odottaa.
Pidä yhteyttä ystäviin. Tiedän, vanhemmiten ystäväpiiri muuttuu, ehkä harvenee, mutta kuitenkin.
Harrastuksia pitää olla. Ulos lenkille mieluummin kuin sohvalla makoilu.
Moj! Mä oon 29-vuotias nainen ja koulukiusaamisten anoreksian riippuvuuksien jälkee tänä keväänä heränny näkemään miten vahvasti oon inhonnu itseäni, rääkänny ja ollu todella itsekriittinen. Kaverit on jääny kun ei oo osannu relaa, on vaan pitäny suorittaa ja panostaa ulkonäköön kaikki mahdollinen aika ja raha. Sotkin työasianikin täydellisesti ja nyt päässä pyörii mokat ja epäonnistumiset ja tyhmät tekemiset. Mun ÄO on varmaan tosi matala...masentaa ja ahdistaa..
niinpä niin, itse naisena näiden kesäkelien alattua harkitsen joko muslimikaavun hankkimista tai sukupuolenvaihdosleikkausta. Sen verran karmiva itseinho ainakin juuri nyt päällä. Samoista syistä varmaan kuin sinullakin.
Tosin esim viime kesänä tämä oli päällä jatkuvasti, mutta luulen, että saamani sairaalahoito, terapia ja lääkkeet on vähäsen auttaneet. Tiedän ,ettet tahdo elää noin. Ei kenenkään pitäisikään joutua kärsimään jatkuvasta itseinhosta. Itselläni auttoi tos hyvin myös itsesuggestio. Parasta siinä on se, ettei oikeastaan tarvitse edes itse uskoa positiivisiin ajatuksiin joita hokee päässään, se auttaa ilmankin. Seurustelusta sen verran, että kyllä huonosta itsetunnosta kärsiviä on parisuhteessaelävissäkin. Älä anna itseinhosi syödä ihmissuhteitasi.
Kaikkea hyvää sulle!