Kysyisin miksei ole mahdollista toteuttaa kun on vaihtanut sähköntoimittajaa yhden laskun periaatetta kuin esimerkiksi nettilaajakaista yhteyksissä. Silloinhan maksetaan vain esim. Go Home ISP:lle vaikka yhteys kulkisikin esmes Elisan johtojapitkin kotiin jotenkin vaan tuntuu, että tämän sähköyhtiö jutun olisi voinut järkevämminkin toteuttaa kuin nykyinen käytäntö jossa kumpikin lähettää omat laskunsa sähköntoimittaja ja siirtoyhteyden tarjoaja.
Siirtomaksu
SÄHKÖ-
21484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eräs merkittävä syy yhden laskun mahdottomuuteen on se että toisin kuin sähköyhtiöiden tapauksessa, matkapuhelinoperaattorit laskuttavat verkon osalta kaikkia asiakkaitaan samoin perustein. Ei ole vain yksi vaihtoehtoinen sähkön siirtäjä vaan on monia vaihtoehtoisia sähkön siirtäjiä. Jos sähköyhtiö maksaisi sähkön siirron asiakkaan puolesta sähkön siirtäjälle ja laskuttaisi sen asiakkaalta niin muuttujia olisi aivan liian paljon toimivan laskutuksen ylläpitoon. Asiakkaat jakautuisivat aivan liian moneen jatkuvasti muuttuvaan laskutusryhmään jotta yhdellä laskulla laskutus olisi toimivaa.
Mm vattenfallilla on ollut ja on suuria vaikeuksia mm laskutuksessa jo nyt ja yhden laskun seuraukset olisivat katastrofaaliset.
Toistaiseksi en ole kilpailuttanut sähköyhtiöitä. Ainoastaan lukenut kilpailuttamisesta, ja ihmetyttänyt miksi siinä tulisi aina ne kaksi erillistä laskua.