Hei,
olen itse kieltänyt uskoni äskettäin. Olisin kysynyt muilta uskonsa kieltäneiltä, että miten pitkään teillä meni tottua uusiin "tapoihin" eli ei lähdekkään seuroihin tiettyyn aikaan, en käy iltakylissä, kesällä ei lähde suviseuroihin ym? Tunsitteko haikeutta tai ehkä masennustakin, kun (kaikki) vanhat tavat jäivät taakse, vaikka pohjimmiltanne olitte onnellisia uskonne kieltämisestä?
Itsellä ihana onnentunne, mutta samaan aikaan ehkä hieman outo olo. En tiedä miten pitkään jatkuu, viikkoja, kuukausia, vuosia . . .
olen itse kieltänyt uskoni äskettäin. Olisin kysynyt muilta uskonsa kieltäneiltä, että miten pitkään teillä meni tottua uusiin "tapoihin" eli ei lähdekkään seuroihin tiettyyn aikaan, en käy iltakylissä, kesällä ei lähde suviseuroihin ym? Tunsitteko haikeutta tai ehkä masennustakin, kun (kaikki) vanhat tavat jäivät taakse, vaikka pohjimmiltanne olitte onnellisia uskonne kieltämisestä?
Itsellä ihana onnentunne, mutta samaan aikaan ehkä hieman outo olo. En tiedä miten pitkään jatkuu, viikkoja, kuukausia, vuosia . . .
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tunsin hieman haikeutta, kun ajattelin suviseuroja joihin tänä vuonna en mene. Ja kaikki maakunnalliset seurat myös. Toisaalta tunsin helpotusta, kun ahdistuisin vain siitä mihin en usko, se olisi niin vahvana esillä.
Meikkaaminen, hiustenvärjääminen, musiikinkuuntelu, kiroilu, juominen ym, ennenkin olen tehnyt tätä, kun olin maailmassa, mutta nyt kun taas menin maailmaan sain oikein luvan kanssa tehdä.
Minä en juuri tapoja muuttanut uskon kieltämisen jälkeen. Seuroissa olen käynyt silloin tällöin ja suviseuroihinkin olen menossa. En voi sanoa, että tavoissani tai ystäväpiirissäni mikään olisi muuttunut.
Hänen elämässään ei muuttunut muu kuin tervehdys vl-tavalla ja tupakointikin jäi pois. Suviseuroissa on käynyt kerran, muissa seuroisssa ei kertaakaan. Saunakaljan voi ottaa, jos joku tarjoo. Siionin laulujen ja virsien, samoin kuin puheiden kuunteleminen ei hänestä tunnu hyvältä. Itselläni muutokset elämässä olivat noiden lisäksi kirosanat, baarit, viinan käytöstä seuraavat nousuhumala ja krapula, tv, musiikki. Tupakkia en ole vakituisesti polttanut koskaan. Itsäni ei haittaa seurapuheiden kuuntelu, esim. vanhempieni luona. Nyt niitä kuuntelee vain vähän eri tavalla.
Itselleni seuroissa käyminen oli ollut jo pitemmän aikaa pelkästään rasittavaa, joten en tunne mitään menettäneeni kun en käy seuroissa. En saanut saarnoista mitään itselleni, ja koko touhussa oli vieras ja tympeä keinotekoisuuden tuntu.
Suviseurat taas ovat pelkkä sosiaalinen tuttujen tapaamisjuttu. Tietty se tuottaa SRK:lle ja järjestävälle ry:lle lihavat pankkitilit. Suviseurat on myös SRK:lle sen rapistuneen julkisuuskuvan kiillotusta. Siinä SRK hyödyntää systemaattisesti sen että niin monet nuoret tulee sinne muka "sanan kuuloon". Suviseuroissa on ollut jo pitkään omahyväinen oman yhteisön ylistämiskokouksen leima. Sinne ei ole näistä syistä ollut koskaan ikävä.
Paljon reilumpi ja avoin ilmapiiri on ihan tavallisissa kulttuuritapahtumissa joissa käyn ystävien kanssa. Ei yritetä olla mitään ihmeellistä eikä muita ihmisiä parempia, vaan ollaan ihan tavallisia ihmisiä jotka nauttivat musiikista, kesästä ja yhdessäolosta.
Minut on kans yllättänyt se, että "maailman ihmisten" yhdessäolossa on reilu ja rehellinen oloinen ilmapiiri. Ja miten ystävällinen ja kaunis käytös sekä tavat...
En muuten ole joutunut maantienojaan enkä käytä mitään päihteitä, vaikak en ole enää vl. Sellaiseksihan meidät mielellään ry:llä leimataan.
Terveelliset ja hyvät elämäntavat eivät ole vl-uskovisten yksinoikeus!
Aina on niin huvittavaa, kun vl:t mainostavat arvostavansa terveellisiä elämäntapoja, vaikka tupakkaa kuitenkin poltellaan kuin viimeistä päivää. Niin kaksinaamaista, ettei voi enempää olla.
seuroissa muuten ku sillai että isä uhkas että en pääse lomalle tai kavereille. Kaverit ei ollut lestadiolaisia.
Outo olo kesti mulla vaan ehkä noin kuukauden. Kun en ollu mielellään seuroissa käyny niin oli vaan helpotus kun lopetin. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle!
ja huoraamaankin. Epäuskoisten tavoille opetteleminen ottaa aikaa ja on rankkaavarsinkin pidempään uskovaisena eläneelle. Mutta kannattaa opetella kun sinusta kuitenkin sellaisia juttuja selän takana puhutaan..
Ei entisen lestadiolaisen ole pakko toistaa sitä ennustetta jonka hän saa "rakastavilta" ent.uskonystäviltään kuulla omasta tulevaisuudestan uskostaan luopuneena.
Miksi ihmeessä sitä pilaisi elämänsä ryyppäämällä ja holtittomilla suhteilla? Kun on yhdestä riippuvuudesta eli vl-yhteisöstä eroon päässyt, ei uusia riippuvuuksia tosiaankaan halua!!
Minulla on paljon ei-koskaan-lestadiolaisina eläneitä ystäviä, opiskelijoita ja työssä käyviä. Ei heitä kiinnosta viinan kanssa läträäminen ja he haluavat kestävän parisuhteen ja perheen. Ihan normaalia.
VL-piireissä projisoidaan "pahuus" ulkopuolella oleviin tavallisiin kunnon ihmisiin ja on luotu "epäuskoisista" mustamaalaamalla paheiden ja synnin harjoittajia. Mitä te VLt siitä hyödytte että haukutte meitä syntisiksi?
joku vaan kertoi, mitä lahkoon jääneet juoruavat eronneista! Eläkäämme sitä normaalia elämää, minkä kukin kohdallaan normaaliksi kokee. Hyvää jatkoa sinulle!
monikaan uskosta lähtijä rupea viettämään siveetöntä elämmä. Tunnen tosi paljon perheiden lapsia. olemmeedelleen samalla lailla tekemisissä. He eivät vierasta minua enkä minä heitä. Olen yhä kiinnostunut heidän kuulumisistaan. he pitävät myös yhteyttä.Jokainen tekee itse valintansa.
Täytyy sanoa, että tätä palstaa on kyllä mielenkiintoista seurata, varsinkin kun ei ole mitään tekemistä. Mainittakoon vielä, että olen tylsissä hommissa:) Siksi tämä runsas palstan seuraaminen tällä hetkellä.
Jo Kalle Päätalon kirjassa aikanaan seikkaili eräs henkilöhahmo "joka sai kiroilla ihan vapaasti, kun ei ollut uskovainen". Tästä on eräs taiteilija piirtänyt kuvankin, ja minua ex-lestadiolaisena tuo kuva huvitti suuresti:) Olen ripustanut sen seinälle! Olen aikoja sitten luopunut sellaisesta ajattelutavasta, että vanhoillislestadiolaisuudesta lähteminen olisi uskonsa kieltämistä, toki joku voi ihan oikeasti kieltää uskovansa Jumalaan ja siten kieltää uskonsa, mutta sinänsä vl-liikkeestä lähtemisellä ja uskonsa kieltämisellä ei minusta ole mitään yhteyttä keskenään.
Jos on tutustunut diskurssianalyysiin, niin voi ymmärtää, että maailmassa on vain erilaisia tapoja puheen avulla tuottaa todellisuuksia, vanhoillislestadiolaisuus on vain yksi tapa ajatella maailmasta ja uskosta.
Mitä tulee tuohon uusiin tapoihin tottumiseen, niin pelkkää helpotustahan se on, kun ei tarvitse siellä enää olla, johon ei usko.
Näitä tuhlaajapoikajuttuja en oikein viitsisi kuunnella, kun minun omatuntoni ei minun sallinut kuulua yhtisöön, jossa oli kummallisia itse keksittyjä juttuja.
Minusta kannattaa aina epäillä sellaista, joka sanoo varmasti löytäneensä totuuden. Mistä kukaan voi varmasti osoittaa, että Jumalan valtakunta sijaitsee juuri täällä tai tuolla. Sehän voi sijaita missä vain.
raja kulkee sydämestä sydämeen, eikä sillä ole SRK:ta johdossa.
..sitten, kun on, se Jumalan valtakunta. Se ei täällä eikä tuolla, vaan sisällisesti ihmisessä, jos on.
"Suoritetaanpa ensin pieni käsitetarkistus. Sanoisin vähän rohkeasti, ettei kristinuskoa ole olemassa kollektiivisena tosiasiana. Otamme hyllystämme Raamatun, se on kädessämme ja jakaantuu Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin, se on siis olemassa. Jos etsimme kristittyä, löydämme ihmisiä, joista kukin sanoo: "Minä olen kristitty." Hyvä. Olemme siis löytäneet kristityn. Kun sitten rupeamme keskustelemaan siitä, mitä kristinusko on, hän antaa meille siitä oman tulkintansa. Ajatelkaamme, että hän on pohjalainen, ja selittää uskonsa Lutherin ja Laestadiuksen oppien perusteella, sellaisena kuin hän on sen saarnamiesten avulla käsittänyt.
Otamme sitten samaan tilaisuuteen toisen kristityn vaikkapa täältä Helsingistä, maailmankirjallisuutta paljon lukeneen, hartaan kristityn, vaikkapa nuoren pastorin ja kysymme, mitä hän ajattelee edellisen veljen kristillisyydestä. Koska hän on hyvä ihminen, hän sanoo ymmärtävänsä toista puhujaa, mutta jos tiukkaamme häneltä kahden kesken, uskooko hän samoin, niin hän selittää, että hänen kristinuskonsa on aivan toisenlainen.
Jos otamme näytteitä yhä laajemmalta tutkimuskentältä, niin lopulta löydämme yhtä monta erilaista kristinuskoa kuin on sen tunnustajaakin. Tämä on yksi unitilan illuusioita, me väittelemme eri uskonnoista, kristinuskosta, hinduismista, islamista tms., mutta niitä ei ole olemassa minkäänlaisina reaalisina todellisuuksina. On vain fraseologiaa, sanontoja, jotka toistuvat. Sanat merkitsevät eri yksilöillä aina hiukan eri asioita, jopa siinä määrin erilaisia, että niiden kannattajien on surmattava toisensa näiden jyrkästi eroavien tulkintojensa vuoksi. Tämän historia on meille todistanut.
Jeesuksella oli arvatenkin joku usko, mutta todennäköisesti hän ei nimittänyt sitä kristinuskoksi. Paavali keksi tämän muodon ja alkoi puhua termeillä, jotka ovat periytyneet meille. Hänen ja kirkkoisien formuloinnin pohjalle on sitten muodostunut tuollainen epämääräinen käsite kuin kristinusko. Ja sen vuoksi protestantit ja katoliset, heidän mukanaan meidänkin esi-isämme tappoivat toisiaan sodassa 30 vuoden ajan oikein hartaasti, koska molemmat osapuolet olivat syvästi vakuuttuneet siitä, että vastapuoli oli isän perkeleen asialla."
http://www.teosofia.net/muut/kallishaastattelu.htm
..potentiaallisesti(mahdollinen) kaikissa ihmisissä. Joillakin se on totisinta totta tälläkin hetkellä.
on kyllä ihan selvät "piirustukset" Raamatussa.Siellä puhutaan jopa rajoista, muureista, vartijoista.
Mutta voitko sinä esimerkiksi näyttää tai vetää ne rajat? tai muut vl:t?
Joskus kaipaan joitaki tiettyjä hetkiä, esim.suviseurareissuja ja niitä iltakyliä. Seuroihin en koskaan tykänny lähteä, lapsena oli vaikea istua paikallaan tunteja ja vanhempana siellä tuli ahdistava olo.
Lohdullista huomata, että muilla samoja tuntemuksia. Välillä miettii, että olinko sittenkään vielä valmis tähän. Toisaalta miksi kieltää itseltään tosiasioita ja kiellä uskonsa.
Tiedän että on vaikea jättää taakseen lestadiolaisuus, onhan siinä pienestä pitäen opetettu että sinä ja sinä joudut helvettiin, sinä pääset taivaaseen. Ja voi sitä kuolemanpelkoa joka vieläkin vaivaa!
Olen useasti joutunut käymään terapiassa tämän asian kanssa, ja voi sanoa että prosessi on vieläkin kesken, kyllähän sen arvaa.
Nämä eivät ole mitään helppoja asioita. Mutta, yksin et todellakaan ole, meitä on paljon.
Vieläkin päässä on ajatus, että minä joudun helvettiin... Mutta yritän päästä siitä eroon, terapian avulla.
Tiedän, että edessä on vielä paljon terapiakäyntejä.
Voimaa ja jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville!
tiedän todellakin kuinka ankeaa oli aina lähteä seuroihin ja muihinkin tapahtumiin joskus lähdin vanhempien pyynnöstä joskus kaverien, mutta se "rajamailla" eläminen ei ollut helppoa. Maailma veti puoleensa, mutta toisaalta ei olisi ollut mukava pahoittaa vanhempien mieltä.
Kun murrosikäni päättyi oli valintojeni aika tiesin molempien hyvät ja huonot puolet mutta olen silti onnellinen kun olen säilyttänyt uskoni.
Rajamailla elo on fyysisesti ja henkisesti raskasta ja neuvon niitä jotka elävät siinä, että tehkää päätöksenne kumpaan puoleen se sitten kallistuukin. Kuitenkin jokaisen on kunniotettava toisten päätöksiä. tiedän että itsellenikin olisi voinut käydä toisin.
Olen seurannut läheltä miestä joka murrosiän jälkeen lähti lapsuudenuskosta, mutta niin tiukat on narut lapsuuden kasvatuksesta jääneet, että helvetin pelko on aivan kauhea. Myöhemmin on alkoholisoitunut pahasti.Uskon että juuri näiden kauheuksien ajattelu on suuri syy alkoholismiin, kun kaikki muut perheessä ovat uskomassa, ja sen huomaa kanssakäymisessä, että pidetään eriarvoisena.
juttu. Olen käyny terapiassa jo pitkään ja vielä pitää käydä. Lähipiirissä on ihmisiä jotka elää samaa vaihetta. Tuemme toinen toisiamme=)
Voin kuitenki sanoa että mulle on käynyt aika hyvin. Onneksi aivopesu ei mun kohdalla onnistunut. Joskus vielä pystyn elämään normaalia elämää.
vl-riippuvuuden, ellei osaa hakea apua. Naapuristossa sen ovat korvanneet hulluinhuone ja sen jälkeen mielialalääkkeet; ei ole kaksista katseltavaa sekään. Mutta mielenterveyspotilaan on hankala päästä pois kotoa ja saada tukiasuntoa.
Suurkiitos avoimesta ja rohkeasta kirjoituksesta. On hienoa että terapiaan sentään pääsee... vaikka tosin välillä sitä miettii että ehkä olisi ollut elämä helpompaa jos ei olisi tarvinnut syntyä v-lest. kotiin... Olisi henkisesti paremmassa kunnossa...Mutta elämä voittaa sittenkin! Onnellisin olen siitä että pääsin eroon painostavasta uskosta ja porukasta ja löysin uusia ystäviä.
Kaikkea hyvää sinulle - ja kaikille jotka ovat kertoneet kokemuksistaan tässä ketjussa!
Erottuani vl-liikkeestä, mutta siihen aikaan oli paljon muitakin asioita mielessä jotka tavallaan olivat kasautuneet. Vl-liikkeestä eroamiseen liittyviä asioita tuli puitua jonkin aikaa tehokkaammin. Tosin olen niin hyvin selvinnyt asiasta, ettei minulla ole mitään suuria muistikuvia noista nimenomaan eroamiseen keskittyvistä terapiakeskusteluista. Tarkoitan sitä aikaa, kun erotilanne oli "akuutti". Siinä saatettiin puhua kokonaisvaltaisesti tilanteesta.
Ero vl-liikkeestä oli tavallaan se kulminaatiopiste, jossa elämä muuttui radikaalisti toisenlaiseksi. En tosin pelännyt lainkaan helvettiä enää missään vaiheessa uskon kieltämisen jälkeen. Minulla on tietynlainen varmuus mielessäni siitä, että Jumala ei pistä ketään helvettiin vaikka toisinkin väitetään. Tämä ajatus perustuu siihen, että mikäli Jumala on olemassa, niin hän ei pistä ketään helvettiin.
Muistikuvani eroamisen jälkeisistä tunteista ovat hyvin hataria terapiaan liittyen, kummallista että miten sellaiset asiat katoavat. Ehkä mieli on niin ovela, että se saattaa poistaa hankalat asiat. Minulla on muistikuva, että menin terapiaan, mutta itse terapiasta en muista juuri mitään. =)
Elän nykyisin täysin oman uskoni mukaisesti, en ry:n tai SRK:n määräämän. Yhtään en kaipaa muotomenoja, Suviksia kaikein vähiten.
Miksi Sheriffi on poistanut tästä ketjusta parikymmentä viestiä?
Täsäs oli eritätin vilkas keskustelu mm. nimim. Kamaelin kirjoittamasta, uskosta eronnutta entistä vl-nuorta pelotelleesta ja painostaneesta kirjoituksesta.
Miksi niin suuri pala asiallista keskustelua on poistettu?
Nyt keskustelusta tuli tynkä!
Sheriffin toiminta on väkivaltaista ja manipuloivaa.
Minusta tuntuu, että Kamael poisti itse viestinsä ja sen mukana lähtivät muut viestit.
Ehkä.
Kun/jos lähdet lukemaan vihdoin UT:a, niin pian huomaat, että seuroissa käynti ei ollutkaan uskon edellytys ja ainut mittari.
Ymmärrän, että väärin opetettu ei millään uskalla uskoa enää paljon mihinkään. Tämä johtuu siitä, että kuitenkin uskotaan kaikkien muiden olevan harhaoppisia edelleen. Ja kuitenkin peilataan kaikkea vl:n opin kautta vaikka ollaan saatu heistä ehkä tarpeekseen.
Tilanne on siis paradoksaalinen ei olla uskomassa, mutta kuitenkin ollaan elämässä edelleen niiden oppien mukaan, koska ei ole kykyä "uskonpuhdistukseen".
Annan nyt yhden neuvon niille, jotka haluavat päästä tuntemaan oikean evankeliumin ja uskon vapauden.
- Lukekaa UT:ia ja rukoilkaa Jumalan johdattamaan todellisten uskovien yhteyteen ja terveeseen opetukseen.
Miksi kieltää uskonsa? Etkö voisi jatkaa uskoa siihen ENTISEEN uskoon, eli - vapaaseen amonevankeliumiin? Älä siis kiellä uskoasi. Usko vain niinkuin ennen uskottiin, eli, että Jeesauksen veressä ja nimessä on synnit anteeksiannetut - jopa nimettömätkin.
Eihän aina monikaan kiusattu synnintuntoinen rohkene mennä seurakunnan eteen tunnustamaan "salatuimpia" syntejään.
Kuule veli ja sisar. Purjehdimme kaikki samalla laivalla, epäilevinä ja synnintuntoisina. Totta kai, koska ei ihmistä ole maan päällä, joka ei lankeilisi syntiin.
Onhan jo pahat ajatukasetkin syntia, Jumalan sanan mukaan.
Olemme vain erehtyväisiä uskovaisia. Kaikkeen syntiin lankeavia. Ei edes saarnaveljetkään ole vapaita kiusauksista. Itse Saatana, sielujen ruhtinas, yritti langettaa Jeesuksen syntiin.
Jeesus lankesi vain kerran - ristin puussa riippuessaan. Hän huokaisi:
"Jumalani, jumalani. Miksi minut hylkäsit?"
Näillä sanoilaan hän lunasti myös meidän kaikkien EPÄILYKSETKIN, jotka hän ristinkuolemallaan vapautti.
Te kaikki, eronneet, tai erotetut. Älkää kieltäkö uskoanne. Tulee lopulta aika kun kaikki selviää ja kun "rikolliset" asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen vastaamaan teoistaan.
Lainaus: "Jeesus lankesi vain kerran - ristin puussa riippuessaan. Hän huokaisi:
"Jumalani, jumalani. Miksi minut hylkäsit?"
Jeesus sanoo Pietarille jotenkin näin: "Saatana, sinä olet minulle pahennukseksi".. Ja, eikö hän myös kaatanut rahanvaihtajien pöytiä kiivastuneena.. Jeesus närkästyi ja sanoi heille: 'Sallikaa lasten tulla"...
Ei ollut mitään vaikeuksia tottua mihinkään. Olinhan jo monta pitkää vuotta ennen varsinaista kieltoani vain kärvistellyt seuroissa, kävinkin siellä lähinnä vanhempieni mieliksi. (Äitini tosin tiesi seurahaluttomuudestani jo kauan, ei sitä voinut olla huomaamatta.) Lopulta ajattelin, että en valitse tätä elämäntyyliä, että elän vanhemmilleni ja jätän oman elämäni elämättä, niinpä eräänä sunnuntainta suosiolla häivyin kotoa kun porukat lähti seuroihin. Enkä sen jälkeen är yylle ole mennyt, enkä sekuntiakaan ole sitä ahdistavaa manipulointilaitosta kaivannut. Huh, oikein ahdistaa vieläkin muistella niitä valkoisia, karuja seiniä ja pylväitä, ruskeita rumia penkkejä ja istumista paikoillaan kuunnellen, miten puhuja saarnaa 4000 vuotta vanhoista sivellisyyslaeista ja säännöistä, joiden mukaan yhteiskunta silloin pelasi. Katselin monesti ympärilleni penkissä istuessani ja mietin, miten surullista on että ihmiset sillä tavalla, helvetillä pelottelemalla saadaan uskomaan mitä tahansa.
Muistuttaa omia kokemuksiani siinä mielessä, että vasta silloin kun lupasin itselleni, että minun ei enää ikinä - EI IKINÄ - tarvitse tulla näiden ry:n seinien sisälle, niin vasta silloin alkoi elämä. Se oli niin valtava helpotuksen ja turvallisuuden tunne kun olin tehnyt sen päätöksen ettei minun tarvitse enää ikinä tänne tulla. Vasta silloin tavallaan synnyin, astuin valoon. se oli onnen tunne.
Ja tosiaan en ole ikinä sen jälkeen niiden seinien sisällä käynyt.
Kirjoituksesi herätti omat muistoni ajalta kun olin päässyt eroon vl-uskosta ja ry-yhteisöstä. Se vapauden tunne! Tunsin että nyt minun ei tarvitse enää pelätä mitään. Että tämän jälkeen ei ole mitään pelättävää! Ainutlaatuinen, riemullinen vapautumisen ja rauhan tunne. Irrottautuminen vl-uskosta on elämäni unohtumaton aarre, saavutus joka voimaannuttaa minua läpi elämäni.
Muistelen sitä tunnetta aina silloin jos tulee elämässä vaikeuksia vastaan. Muistutan silloin itseäni: katsopa, sinä selvisit vl-uskon pauloistakin. Kyllä silloin kaikesta muustakin selvitään!
saanu elämän halun! Sillon pikkutyttönä ajattelin että voisin hypätä vaikka rekan eteen. Kotona oli kauheata ja koulussaki enimmäkseen VL-pojat kiusasi.