haluaisin kovasti hankkia lehtisammakon... olisin kuitenkin kiinnostunut tietämään kuinka kovaa meteliä sammakot pitävät? onko terraariota mahdollista pitää makuuhuoneessa?
Vastaukset 1
- Joonas @ Sammakkolampi.net
Ääntely riippuu lajista. Jotkin lajit ovat kovaäänisempiä (ja ääntelevät aktiivisemmin) kuin toiset. Ja nukkuminen samassa huoneessa taas riippuu nukkujan unenlahjoista: joku nukkuu missä vaan, toinen häiriintyy kaikesta. Mutta useimpien lajien ääni on kyllä sen verran voimakas etten minä ainakaan siinä pysty nukkumaan.
On myös hyvä muistaa, että kunnon huutaminen on yleensä koiraiden hommaa, naarassammakot ovat hiljaisia tai hiljaisempia. Mutta toisaalta sukupuolen määrittämminen kaupassa voi olla vaikeaa, yleensä eläinkauppiaat eivät sitä osaa tehdä. Ja vaikka väittävät osaavansakin, eivät läheskään aina siltikään osaa.
Niinpä jos haluat pelata varman päälle, älä laita lehtisammakkoa makkariin. Mutta toisaalta saatat saada naaraankin, tai otuksen joka ääntelee normaalisti vain muutamankymmentä sekuntia kerrallaan. Joten toisaalta homma voi vallan hyvin onnistuakin. Onpi vähän tuurista kiinni :(
p.s. muista myös että sammakoille usein ruoaksi käytettävät sirkat sirittävät aikuisina yöt ja päivät läpeensä, ja sekin melu voi olla jollekulle unen estäjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202452Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401622Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk81749Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71718