Mitä sanoo Suomen laki asiasta että on ihminen jolla todettu etenevä, orgaaninen aivotauti kymmenen vuotta sitten - hän toimii vielä ihan " normaalisti" eli hoitaa kotityöt - siivoukset - juoksevat asiat jne.
Ongelmia tuottaa lähinnä hahmotushäiriöt, ei erota suuntia ei syvyyksiä - huolehtii henk koht hygienistaan, hoitaa lastenlapsia tarvittaessa.
Nyt on aviomies alkanut uhkailla, että laittaa " muijan laitokseen".
Syynä taloudelliset intressit.
Millainen oikeusturva tällaisella ihmisellä on joka todistettavasti vielä ihan itse kykenee hoitamaan sekä itsensä että kotiaan ja siinä sivussa kiukkuista äijäänsäkin?
Onhan ihminen oikeustoimikelpoinen kun kaiken ymmärtää ja pystyy kaikkeen kuten ennen - tosin lähimuisti on huonontunut ja aikakäsitys on heikompi kuin ennen.
Mutta mitään terveydellistä syytä ei ole laittaa ketään " terveyskeskuksen vuodeosastolle" kuten tämä äijä uhkailee.
Kotisairaanhoidosta on käyty tämän naisihmisen luona, tehty testit ja tutkittu kaikin mahdollisin keinoin.
Lopputulos:
ei pääse EDES jonoon koskien mahdollista palvelutaloasumista koska on niin hyväkuntoinen.
Mutta äijänhyväkäs uhkailee siitä huolimatta.
Mitä vaimo voi tehdä, että saa asua omassa kodissaan jossa asunut viimeiset 27 vuotta?
Ongelmia tuottaa lähinnä hahmotushäiriöt, ei erota suuntia ei syvyyksiä - huolehtii henk koht hygienistaan, hoitaa lastenlapsia tarvittaessa.
Nyt on aviomies alkanut uhkailla, että laittaa " muijan laitokseen".
Syynä taloudelliset intressit.
Millainen oikeusturva tällaisella ihmisellä on joka todistettavasti vielä ihan itse kykenee hoitamaan sekä itsensä että kotiaan ja siinä sivussa kiukkuista äijäänsäkin?
Onhan ihminen oikeustoimikelpoinen kun kaiken ymmärtää ja pystyy kaikkeen kuten ennen - tosin lähimuisti on huonontunut ja aikakäsitys on heikompi kuin ennen.
Mutta mitään terveydellistä syytä ei ole laittaa ketään " terveyskeskuksen vuodeosastolle" kuten tämä äijä uhkailee.
Kotisairaanhoidosta on käyty tämän naisihmisen luona, tehty testit ja tutkittu kaikin mahdollisin keinoin.
Lopputulos:
ei pääse EDES jonoon koskien mahdollista palvelutaloasumista koska on niin hyväkuntoinen.
Mutta äijänhyväkäs uhkailee siitä huolimatta.
Mitä vaimo voi tehdä, että saa asua omassa kodissaan jossa asunut viimeiset 27 vuotta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei se äijä sitä päätöstä tee!! ja toinen vaihtoehto on heittää tollanen äijä pihalle!!
rohkaisusta, tilanne vain niin vaikea.
Äijä on huomattavasti vanhempi ja pelkää että vaimo saa jäädä yhteiseen kotiin jos äijä heittää veivinsä - uhkaili kerrankin vaimoa sanoilla että:
luuletsä, että jäät tähän maleksimaan, jos musta aika jättää?
Ohimennen tönäisi vaimoa päin ovea.
Kieltää kaiken - uhkailun - tönimisen.
Tilanne vain on niin surullinen muutenkin, vaimo tietää, että taudin ennuste on huono mutta hyvin on nämä vuodet pärjännyt kuitenkin.
Yrittää, ettei anna periksi,
sitten tuo kuvatus uhkailee, virnuilee harva se päivä - kutsuu vaimoa " aivovammaiseksi" joo, tottahan se on, mutta ei kai siitä pilkkaa tarvisi tehdä?
Eikä kukaan tiiä, mikä äijälle tulee kun tosta vielä vanhenee, se on nyt 73.
Kiitos kuitenkin vastauksesta, siitä ulosheittämisestä - ei onnistu koska omistamme molemmat puoliksi tätä kotia.
käytöstä mieheltä. Ei ketään laiteta laitokseen jos pärjää vielä hyvin kotona ja haluaa itse kotona olla. Ei silloinkaan laiteta laitokseen vaikka muisti olisikin jo niin huono ettei ole oikeustoimikelpoinen, jos kotona pärjäilee vaikkapa kotisairaanhoitajien käyntien avulla. Sitten vasta joutuu laitokseen kun ei enää kerta kaikkiaan kotona pärjää.
Kannattaisi miettiä haluaako viettää loppuelämänsä päivittäin kiusaavan, loukkaavan ja uhkailevan miehen kanssa vai kannattaisiko ottaa ero. Tämä on kuitenkin ainoa elämämme, sitä ei kannata tuhlata tuollaiseen jos on itse mahdollisuus asiasta päättää. Ero on helpompi ottaa nyt kun muisti ei ole vielä niin pahasti heikentynyt, pystyy katsomaan että saa varmasti oman puoliskonsa omaisuudesta eikä mitään pimitetä.
Kyllähän se varsin ikävää on, varsinkin kun tuntee voimattomuutta:
uhkaillaan:
et sä kuitenkaan pärjää
mä järjestän sut holhoukseen
ei siitä mitään tule
ja sitten kun ajattelee - yhteistä taivalta on
takana liki 40 vuotta.
Tuo taloudellinen puolihan tässä on se suurin kompastuskivi.
Eli hän pelkää että kuolee ennen minua ja saan " nauttia" yhteisestä kodista.
Miten kammottavaa.
Ja sitä paitsi, olen ajatellut, että kun hänestä tai minusta aika jättää - mitä merkitystä on silloin enää millään omaisuudella?
Ei kukaan vielä ole sitä mukaansa saanut.
Kyllähän minä pois tahtoisin, mutta ei taida riittää voima - ihan nämä käytännön asiat pelottavat eli - itse pakkaaminen - lähtö - asettuminen uuteen kotiin -
Olen vain niin totaalisen yksin.
Lapset kyllä ovat kaikin puolin kilttejä ja välittävät, kyllä minä sen tiedän, mutta en liiaksi tahtoisi heitäkään rasittaa.
Tämä äijä tässä on oikeasti sairas; hänellä on näitä " vanhan miehen vaivoja" eli juoksee tuhka tiheään veskissä, harvoin sieltä mitään tulee ja valitettavasti kun kotona usein on hiljaista - kuulen miten hän yrittää ja yrittää.
Minä itse luulen - vaikken lääkäri olekaan -
että hän pelkää tai niin voi ollakin - että
sairastamansa syöpä on levinnyt ja hän on siitä kiukkuinen.
Kun ajattelee minuakin; siitä on monta vuotta kun sain sen ikävän diagnoosin - mutta en ole jäänyt tuleen makaamaan - teen joka päivä jotakin että olisi sisältöä elämässä.
Kirjoitan paljon, leikin lastenlasten kanssa ( he asuvat lähellä).
En ole siis antanut periksi.
Tarvitsisin tukea.
Henkistä tukea.
Kun kävivät kotisairaanhoidosta arvioimassa " tilaani" äijä oli myrtsi.
Kas, minähän pärjäsin liian hyvin.
Sieltä hän ei ainakaan saa tukea näille uhkauksille.
Olen miettinyt, hän on oikeastaan myös lausunut laittomia uhkauksia uhatessaa tappaa minua.
Mutta siihenpä ei ole todistajia.
Nyt jatkan vain päivä kerralaan eteenpäin.
Olen iloinen, että joku vastasi asiallisesti minulle,
kiitos ja hyvää vointia kaikille!
itsellesikin, ja koeta nauttia tulevasta kesästä!