Sain työkaveriksi romaninaisen

Hän on puoliksi romani mutta pätevä kuin mikä! Tulee ajallaan ja tekee työnsä loistavasti. Pukeutuu farkkuihin tai trendihameisiin ja jos törmää kokokaaleisiin farkuissa, ei piilottele mitään, ottaa ne asiakkaina kuten muutkin. Erikoisia ehdotuksia romaninaisilta sai nuori nainen muutaman kuukauden päästä.. liittyen siihen että kääntää pään pois tietyssä tilanteessa. Hän on hyvin tumma ja selkeästi enemmän perinyt ulkonäköään romaneilta. Tämä tomera työntekijä kertoi esimiehelleen ehdotuksesta ja porttarin sai se trio jotka ehdottelivat ikäviä. Sitten tapahtui ikävä asia, ne 3 naista odottivat liikkeen sulkemisajan jälkeen ja hakkasivat sen reippaan likan. Jouduttiin puhumaan viikkoja että tyttö uskalsi tulla takaisin töihin, onneksi tuli. Miksi pitää olla vilppi ja jos ei toinen suostu niin väkivallalla kostetaan? Yksi hyökkääjistä taisi olla kaukaista sukua. Nykyään meillä on iltaisin vartijat vahtimassa että pääsemme kotiin kaikki turvallisesti.
242419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jos joku väittää nyt, että ei varmasti ole totta, niin voin sanoa että itselleni on tehty ihan samanlainen ehdotus yhden romaniporukan toimesta.Tietenkään en sellaiseen lähde, joten sain jälkikäteen haukut, kiinni eivät sentään käyneet.Itse en kylläkään ole romani, vaan edustan valtaväkeä, se ehdotellut porukka oli tuttuja naapurista.

Äänestä
  • -turpaas saat ku töistäs pääset jos ei norttia ala tulemaan. Onneksi kauppakeskuksen vartija antoi lähdöt niille SELVÄSTI alaikäisille joilla ei ollut papereita. Samaiset tyypit hengailee lähistöllä "nortit"suussa, kukalie myynyt,ja täytyy myöntää että välillä pelottaa varsinkin kun kerran yksi tyttö alkoi huutelemaan ja räkimään perään.

    Äänestä

auringon alla. Uhkailuja ja turpiinsa saa myös jos ei halua elää muiden kaaleitten tavoin...

Äänestä

puheitasi, puhutko itsestäsi

Äänestä
  • sorry.

    Äänestä

  • cata-hki kirjoitti:

    sorry.

    Töitä ?

    Muistan vuonna 1962 oli eräässä ammattikoulussa romaani ja hänen setänsä oli tehtaanpuolella töissä..

    Toinen tapaus oli 1981 kun eräs romani piti romuliikettä samassa kunnassa kuin asuin.

    Äänestä

  • Tekevät kirjoitti:

    Töitä ?

    Muistan vuonna 1962 oli eräässä ammattikoulussa romaani ja hänen setänsä oli tehtaanpuolella töissä..

    Toinen tapaus oli 1981 kun eräs romani piti romuliikettä samassa kunnassa kuin asuin.

    Millähän vuosisadalla mahdat elää sinä joka ihmettelet että tekevätkö romanit töitä???
    Tänäpäivänä tosi monet romanit tekee töitä ja opiskelee nykyään. Jos et tosiaan ole nähnyt etkä kuullut sellasta niin ihmettelen että mitä itse puuhaat?? Ooot jämähtäny jonnekin kauas.
    No, mutta sellasta se on...eihän sitä voi millään pysyy mukana kaikissa asioissa. Mut hyvää elämää sullekin ja toivottavasti työt maistuu sulle myös :)

    Äänestä

  • *valkolainen* kirjoitti:

    Tuossa syksyllä vein tavaraa lähelle Helsinkiä olevaan tukkuliiikkeeseen..

    Vaikutti siltä kuin siellä olisi ollut hommissa romani nuorukainen varastomiehenä..

    Äänestä

  • Yrittäjä.. kirjoitti:

    Tuossa syksyllä vein tavaraa lähelle Helsinkiä olevaan tukkuliiikkeeseen..

    Vaikutti siltä kuin siellä olisi ollut hommissa romani nuorukainen varastomiehenä..

    Töihin..

    Äänestä

  • Heitä kirjoitti:

    Töihin..

    yksi vastaus suuresta osatekijästä miksi moni romani ei oel töissä.. heitä ei HUOLITA eikä OTETA töihin!!! Oma vika oma moka... joka tapauksessa se on teidän pussista pois kun verorahoja menee sitten toimeentulotukiin ja päivärahoihin kun ei kerta mahdollisuutta anneta elantoonsa tienata! Sorry!

    t. töissä oleva romani

    Äänestä

  • teille!!!! kirjoitti:

    Verorahoja ?

    Äänestä

  • Valkolaisten kirjoitti:

    Verorahoja ?

    välillä ku kirjottelet... ei pijä haista pahalle

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    välillä ku kirjottelet... ei pijä haista pahalle

    tuttavani oli sivassa töissä ja romanit myös olettivat koska tämä oli tuttava heille että hänen tulisi kääntää muka pää toiseen suuntaan ja antaa heijän rauhassa varastella..nainen haukuttiin ja mollattiin kun ei suostunut.hän oli kyllä valkolainen

    Äänestä

  • siwassa kirjoitti:

    nii törkeetä nii törkeetä ja rahaa olisi kun on teettää renkaista lähtien

    Äänestä

  • vieraana kirjoitti:

    nii törkeetä nii törkeetä ja rahaa olisi kun on teettää renkaista lähtien

    mulla oli keittiön lastentarhas työkaverina romaninainen,ja tilipäivän tullessa alko romanit pyörii tarhan parkkipaikalla että saisivat rahaa tältä naiselta.hän meni piiloon keittiön komeroihin ja ma jouduttiin sanoa ettei hän ole töissä.mutta he istuivat autossa vaikka koko päivän kun tahtoivat et maru antas heille rahaa,eikä pikkusumnmista ollut kyse..vaik naisella oli omakin perhe elätettävänä eikä ollut velkaa näille muille...eikä ees sukus

    Äänestä

  • Tekevät kirjoitti:

    Töitä ?

    Muistan vuonna 1962 oli eräässä ammattikoulussa romaani ja hänen setänsä oli tehtaanpuolella töissä..

    Toinen tapaus oli 1981 kun eräs romani piti romuliikettä samassa kunnassa kuin asuin.

    Radiomafiassa (kun se oli vielä olemassa) oli taannoin kisa maailman OHUIMMASTA kirjasta.

    Voittaja oli ilman muuta: MUSTALAISTYÖTAPATURMAT KAUTTA VUOSIKYMMENTEN

    Äänestä

  • joroquist kirjoitti:

    Radiomafiassa (kun se oli vielä olemassa) oli taannoin kisa maailman OHUIMMASTA kirjasta.

    Voittaja oli ilman muuta: MUSTALAISTYÖTAPATURMAT KAUTTA VUOSIKYMMENTEN

    Tieto on väärä: maailman ohuimmat kirjat on: "Saksalainen huumori kautta aikojen" ja "Italian armeijan voittoisat taistelut kautta vuosisatojen".
    t. Mirkku

    Äänestä

  • Heitä kirjoitti:

    Töihin..

    No,vieläkö ihmetellään miten niin vähän on romaneja töissä?asenne vamma monella työn antajalla.ymmärrän jos on joku pätevä syy mutta ei "rotu"oo mikään syy.

    Äänestä

  • romani nainen kirjoitti:

    No,vieläkö ihmetellään miten niin vähän on romaneja töissä?asenne vamma monella työn antajalla.ymmärrän jos on joku pätevä syy mutta ei "rotu"oo mikään syy.

    Ei rotu oo syynä vaan ne tavat joita vaalitte. Vaatteet on estona ja karsee puheaksentti, ne on ekana mieleen tulevat.

    Äänestä

kateutta

Äänestä
  • Mun tuttu pääsi vaatekauppaan työhön ja eikö siitä kylän ämmät huutamaan, että kyllä on olevinaan ja kaajenmoinen kun käski että hänen työpaikalle EI SAA mennä häiritsemään ja että hän ei anna alennuksia tai seurustele työaikana!

    Nyt kaverini on äitiyslomalla kampaajan hommista, joksi sitten opiskeli.Eikä pidä hametta, vaan menee farkuissa ja muissa tykkäämissään vaatteissa. Ja jopa hiukset on lyhyet!! Eikö oo kauheeta ;)

    Äänestä

  • tutun tuttu täältä kirjoitti:

    Mun tuttu pääsi vaatekauppaan työhön ja eikö siitä kylän ämmät huutamaan, että kyllä on olevinaan ja kaajenmoinen kun käski että hänen työpaikalle EI SAA mennä häiritsemään ja että hän ei anna alennuksia tai seurustele työaikana!

    Nyt kaverini on äitiyslomalla kampaajan hommista, joksi sitten opiskeli.Eikä pidä hametta, vaan menee farkuissa ja muissa tykkäämissään vaatteissa. Ja jopa hiukset on lyhyet!! Eikö oo kauheeta ;)

    jos antaa ylimääräsiä alennuksia,jaa kuki pitäköön haluamiaan vaatteita ja tukkaa

    Äänestä

  • Ja sinäkö sen tiijät ET!

    Äänestä

  • --------- kirjoitti:

    Ja sinäkö sen tiijät ET!

    väitellä,on menny päivä siivotes joo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

cata-hki kirjoitti:

Hän on puoliksi romani mutta pätevä kuin mikä! Tulee ajallaan ja tekee työnsä loistavasti. Pukeutuu farkkuihin tai trendihameisiin ja jos törmää kokokaaleisiin farkuissa, ei piilottele mitään, ottaa ne asiakkaina kuten muutkin. Erikoisia ehdotuksia romaninaisilta sai nuori nainen muutaman kuukauden päästä.. liittyen siihen että kääntää pään pois tietyssä tilanteessa. Hän on hyvin tumma ja selkeästi enemmän perinyt ulkonäköään romaneilta. Tämä tomera työntekijä kertoi esimiehelleen ehdotuksesta ja porttarin sai se trio jotka ehdottelivat ikäviä. Sitten tapahtui ikävä asia, ne 3 naista odottivat liikkeen sulkemisajan jälkeen ja hakkasivat sen reippaan likan. Jouduttiin puhumaan viikkoja että tyttö uskalsi tulla takaisin töihin, onneksi tuli. Miksi pitää olla vilppi ja jos ei toinen suostu niin väkivallalla kostetaan? Yksi hyökkääjistä taisi olla kaukaista sukua. Nykyään meillä on iltaisin vartijat vahtimassa että pääsemme kotiin kaikki turvallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu