Kiitos hallitus

Kerrankin on hallitusohjelmaan todella kirjattu sellaisia uudistuksia jotka ovat myös tavallisen pienen ihmisen puolella.
Tämä tuli selväksi aamutelevisiossa sosiaalialan ihmisten kannanottona uuden hallituksen ohjelmasta.
3129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sosiaalipalveluja siis lisätään syrjä- ja haja-asutusalueille. Rahat kasvukeskuskunnilta ja palkanansaitsijoilta. Kurjistuminen jatkuu kotikaupungissani.

Äänestä
  • laskee sinun kotikaupungissasi, ja sairaat pääsevät hoitoon.

    Äänestä

Uusi hallitus palaa vanhaan tulonjakopoltiikan kulta-aikaan. Sulle mulle välittämättä siitä kuka maksaa ja mistä rahat tulevat. Marssijärjestyksen pitäisi olla se, että ensin hankitaan rahat ja sitten pannaan haisemaan.

Hallituksen tärkein asia olisi saada työllisyyden määrä kasvamaan. Sitä kautta alkaisi tulla uutta jakovaraa. Nyt suunniteltu tuloveron alennus on oikeansuuntainen, mutta pahasti alimitoitettu. Uuden hallituksen ongelma onkin siinä, että ei panna turbovaihdetta päälle, vaan nyperretään vähän sieltä ja täältä. Todella suuren luokan typeryyttä on alkaa tehdä teitä siine, missä kulkee muutama auto harvakseltaan päivisin. Keskustan aluepolitiikka saattaa tässä tehdä taas kerran pahaa jälkeä.

Hallitus tuskin kestää koko vaalikautta. Eväät ovat jo alussa sen verran huonot. Demarit jättävät viisaasti ykkösketjun hallituksen ulkopuolelle. Maata voidaan jälleen alkaa rakentaa sitten Kokoomuksen kanssa, kun Kepupolitiikan tulokset alkavat tulla kaiken kansan ihmeteltäviksi.

Vanha viisaus on siinä, ettei voi elää yli varojensa. Ainakaan kovin pitkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kari kirjoitti:

Kerrankin on hallitusohjelmaan todella kirjattu sellaisia uudistuksia jotka ovat myös tavallisen pienen ihmisen puolella.
Tämä tuli selväksi aamutelevisiossa sosiaalialan ihmisten kannanottona uuden hallituksen ohjelmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu