Pentele sentään, tulevana vuonna lapsi täyttää 18 ja vielä lukiossa.
Itse saan tällä hetkellä vielä perhe-eläkettä lapsesta, mutta sitten jäädään kelan rahalle.
Kuinka sillä voisi pärjätä?
Miten voi klaarata lapsensa aikuiseen maailmaan kun ei ole rahaa eikä työtä?
Itse saan tällä hetkellä vielä perhe-eläkettä lapsesta, mutta sitten jäädään kelan rahalle.
Kuinka sillä voisi pärjätä?
Miten voi klaarata lapsensa aikuiseen maailmaan kun ei ole rahaa eikä työtä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
auttaa. Tilaa aika sosiaalitoimistosta. Siellä osaavat paremmin neuvoa.
Tampereelle. Siellä on sosiaalitoimistossa ymmärtäväistä väkeä. Eikä ole niin tarkkaa lippujen ja lappujen kanssa. Saat varmasti päätöksen alle viikossa. En muista tiedä, mutta itse en voi moittia.
kukaan Tampereen sosiaalitoimiston toimeentulotuen myöntämisen käytäntöihin tyytyväinen asiakas ei voi kertoa vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
Milloin laitat paperit liikkeelle?
Mitä liitteitä hakemukseesi laitat?
Milloin kuukauden toimeentulotuki on tililläsi?
Vai onko se käsittelyn nopeus seurausta ystävyys tai sukulais-suhteesta johonkin sosiaalityöntekijään tai johonkin Tampereen kaupungin päättäjään?
Hakemus ja tarvittavat tiliotteet postiin 16.4 ja rahat tilillä 2.5.
kertomatta...
Miten voit laittaa tarvittavat tiliotteet "huhtikuun loppuun asti" jo 16.4.?
Vai vaihteleeko Tampereen kaupungin sosiaalitoimen käytännöt pärstäkohtaisesti?
Minulla ei ole tehty ainoatakaan toimeentulotukipäätöstä ennenkuin sosiaalitoimi on saanut omien vaatimustensa mukaisesti tilitiedot 4. - 6. päivämäärille saakka... ja nimenomaan juuri sille kuukaudelle, jolle toimeentulotuki myönnetään.
Sosiaalityöntekijä tekee kaikkensa, etten voi maksaa vuokriani eräpäivänä, jotta saisin häädön asunnostani. Jos maksan vuokrani eräpäivänä, sosiaalityöntekijä saa raivarin ja minä saan elää kuukauden 50 eurolla.
Jos väitteesi pitää paikkansa, Tampereen kaupungin sosiaalityöntekijät harrastavat täysin tietoista joidenkin asiakkaiden simputusta.
rautalangasta. Kuluvan kuun toimeentulotukeen voi laittaa hakemuksen vaikka 1. päivä.
Silloin mainitaan vuokra, sähkö ym. menot.
Niistä saa täysimääräisen tuen.
Lisäosa kattaa muut menot.
Oletan, että jätät hakemuksen liitteineen postiin tai viet "laatikkoon".
Vaikka kuluvan kuun aikana tulisi yllätyksiä, voi näistä aina mainita seuraavan kuun hakemuksessa.
Ei tämä minun mielestäni mitään liian vaikeaa ja "suosivaa" menettelyä ole. Se on vain muodostunut käytännöksi, ja on näin jouhevampaa.
On väärin luulla, että joku olisi paremmassa asemassa kuin muut. Samat mahdollisuudet on kaikilla. Toisilla on vaan isommat tulot ja on siksi katkeria, kun eivät saa niin paljon toimeentulotukea kuin luulevat. Tämä on ihan helppo todeta itsekin.
Väitteeseesi, että sosiaalitoimi tekee kaikkensa, ettet voi maksaa vuokria eräpäivänä, sanon seuraavaa:
- Sosiaalitoimessa on käytäntönä, että vuokra on maksettu ennen tuen hakemista. Eli voit maksaa vuokrasi vaikka etukäteen, jos haluat.
Ymmärrän, että talouden tasapainon löytäminen on tosi vaikeaa äkkiä, kun rahaa tulee tosi vähän per kuukausi. Yksi perussääntö on, että ensin maksetaan vuokra, ja sitten vasta netti.
Sen jälkeen on paljon helpompaa jatkoa ajatellen. Simputusväitteeseen sanoisin näin, että jos hakemus liitteineen on selvä alusta pitäen, eli mitään lisäselvityksiä ei tarvita, niin tuki maksetaan nopeammin tilille. Jos tositteita puuttuu, niin se hidastaa käsittelyä.
Tilitietoihin sanoisin, että jokainen saa netistä omat tilitietonsa tulostettua vaikka joka päivä. Tiliotteesta tulee näkyä maksettu vuokra ym. menot. Kokeile joskus, luulisin että onnistuu myös sinulta. Voimia ja jaksamisia sinne kauas............
Kertonut miten voit toimittaa 16.4. tilitiedot seuraavan kuukauden puolelle?
Epäselvää on miten sinä voit saada toimeentulotuen tilillesi kuukauden 2. päivä? Kun käsittelyaika on viikkoja ja hakemus on jätetty liitteineen vasta kun mukaan liittää tilitiedot sille kuukaudelle, jolle tukea myönnetään, niin "väitteesi" on tampereen käytäntöjen mukaan täysin mahdoton.
Väität siis ettei sinulta jätetä vuokraa huomioimatta kun se on laskelmaa tehtäessä maksettu? Katsos, kun sitä vuokraa ei voi maksaa ennenkuin on saanut toimeentulotuen juuri kyseiselle kuukaudelle, jos maksaa, niin ei ole tarvetta huomioida vuokraa toimeentulotukilaskelmassa tai vuokra huomioidaan menona, mutta sama summa huomioidaan myös toimeentulotukea alentavana säästönä. Mikäli väitteesi pitäisi paikkansa, niin tässä olisi taas yksi kohta, joka osoittaisi ettei tampereella toimeentulotukihakemuksia käsitellä kakkien hakijoiden osalta tasapuolisesti.
Etkö sinä tiedä, että toimeentulotukihakemuksen voi jättää kuukauden jokaisena päivänä?
"Ymmärrän, että talouden tasapainon löytäminen on tosi vaikeaa äkkiä, kun rahaa tulee tosi vähän per kuukausi. Yksi perussääntö on, että ensin maksetaan vuokra, ja sitten vasta netti."
Ymmärrätkö ettei ihminen elä ilman rahaa ja rahaton ei taatusti pysty tasapainottamaan talouttaan "nollatuloille". Ymmärrätkö, että rahaton ei maksa vuokraa? Ymmärrätkö, että jokaisella toimeentulotuen tarpeessa olevalla ei ole nettiä ja sen vuoksi ei ole myöskään nettilaskuja?
Etkö ole tietoinen ettei kaikilla ole nettipankkitunnuksia ja siten on täysin mahdotonta tulostella tilitietoja "vaikka joka päivä".
Saahan ne tilitiedot pankin tiskiltäkin, mutta kun ylimääräinen palvelu on aina maksullista. Ja kun kyse juuri rahattomuudesta, koska tampereen kaupunki ei myönnä lain mukaista toimeentulotukea ja käyttää kaikki lain suomat keinot pienentääkseen myönnettävää toimeeentulotuen, niin niihin ylimääräisiin kustannuksiin ei ole varaa.
Sinulla on niin käsittämättömän vähän ymmärtämystä elämästä ja aivan käsittämätön logiikka, joten sinun täytyy olla tampereen kaupungin sosiaalityöntekijä.
..Tampereen kaupungin palkolliselta tänne kellariin asti.
tarkistat hieman omaakin logiikkaasi. Koita nyt ymmärtää, että et voi olla joka asiassa oikeassa.
Niin kuin aikaisemmin sanoin, niin ymmärrän, että köyhällä on rahat tiukoilla. En osannut kuvitella, että myös logiikka on köyhälle tuntematon käsite. Sinun logiikkasi mukaan vuokra pitäisi huomioida kahdesti kerran kuukaudessa.
En voi jatkaa tätä soopaa enempää. Ota asioista selvää, niin tiedät sinäkin jotain elämästä. Siitä voidaan olla yhtä mieltä, että elämä on ihmiselle parhainta aikaa, vai mitä?
Jos tässäkin olet eri mieltä, niin sitten olet itse joku sosiaalitantta, joka käyttäytyy liian primitiivisesti, etsiessään köyhyydestä lisää jaettavaa...???
Simputus tehdään näin:
Simputettavana olevan asiakkaan toimeentulotukihakemuksen käsittelyä vetkutellaan milloin milläkin verukkeella. Muihin asiakkaisiin tällaisia arveluttavia vaatimuksia ei kohdisteta (=lainvastaisesti kohdellaan asiakkaita eriarvoisesti ilman laissa hyväksyttävää perustetta).
Asiakkaan on jollain keinoin varauduttava vuokranmaksuun, jottei joutuisi asunnostaan häädetyksi, tietäessään jo etukäteen hakemuksen käsittelyn kestävän kohtuuttoman kauan. Asiakas yrittää turvata edes asumisensa säästämällä aiemmista toimeentulotuista rahat vuokran omavastuuosuuteen (asumistuen tms. jälkeen) ruoka- ja muista välttämättömistä menoista tinkien. Sossu simpauttaa katsomalla tällaisen seuraavalle kuulle vuokranmaksua varten tilille jätetyn/talletetun rahan tulona/varoina huomioon. Asiakas yrittää estää tällaisen mielivallan sillä, että hän maksaakin kyseisen vuokran edellisen kuun viimeinen päivä, eli juuri ennen vuokranmaksun eräpäivää. Sossu simpauttaa asiakasta siten, ettei vuokraa voidakaan huomioida enää sen kuun menona, jolloin se erääntyy, koska se on maksettu jo edellisessä kuussa. Edellisessä kuussakaan ei vuokraa suostuta menona huomioimaan, koska siellä on mahdollisesti huomioitu jo sen kuun vuokra tai jos ei ole, niin vedotaan siihen, ettei vuokraa tarvitse huomioida jos se on maksettu ennen eräpäivän mukaista erääntymiskuukautta.
Lopputulos on se, ettei vuokraa huomioida menona ollenkaan ja pikkuhiljaa asiakas saadaan kadulle.
Ei huomioida vuokraa lainkaan. Mikäs vapaavaltiollinen kaupunki tämä Tampere on?
Nyt on joku käsittänyt väärin jonkun asian.
Käsittääkseni Tampere on vielä Suomeen kuuluva kaupunki, ja suomen lakien alainen. Eipä ihme, että Tampereen sosiaalitoimen toimista puhutaan. Nehän on ihan syvältä.
Asioihin on saatava muutos. Eikös olisi aika kutsua uusi peruspalveluministeri Paula Risikko paikalle. Hänelle kuuluu sosiaali - ja perheasiat. Sosiaali - ja terveysministerille kuuluu ne asiat, mitä Risikko ei ehdi hoitaa. Eli suomen hallituksessa on yksi ministeri liikaa..
Mitä sellaisella sosiaali - ja terveysministerillä tekee, joka ei ehdi hoitamaan virkaansa niin kuin pitää. Hänet tulee oikopäätä istuttaa Tampereelle, vai mitä?
niin sitten on syytä tasapainottaa taloutensa 50 euron budjetille, joka voi ehkä saada kahden tai viiden kuukauden kuluttua.... tai vasta hallinto-oikeuden päätöksellä vuoden-kahden kuluttua.
Voisiko joku selvittää, miten tuo neropää päätyi sellaiseen tulokseen, että vuokra pitäisi laskea kahteen kertaan menoksi, jos se hyväksytään kuukauden toimeentulolaskelmaan siten, että se samalla sumalla kasvattaa myönnettävää toimeentulotukea?
Tampereen kaytännöllähän vuokraa ei välttämättä huomioida menona, jos se on maksettu. Tampereen kaupungin sosiaalitoimelle ei liene merkitystä onko se maksettu edellisen kuukauden viimeinen päivä vai seuraavan kuukauden ensimmäisinä päivinä, mutta hallinto-oikeudessa sen on syytä olla maksettuna juuri sen kuukauden puolella, jonka vuokrasta on kyse.
Tampereella toinen vaihtoehto on, että vuokra huomioidaan menoksi, mutta ne rahat, jotka on käytetty vuokran maksuun ennen toimentulotuen myöntämistä -lasketaan tuloksi tai säästöksi, joka muuttaa tilanteen täsmälleen samaksi kuin vuokraa ei huomioitasi kuukauden menoksi lainkaan.
Tiliote maaliskuulta sekä 1-16.4.
tiliote päättyy kuukauden viimeiseen päivään?
Vastaus oli taatusti sosiaalityöntekijän teoreettisen ajattelun tuotosta, jonka käytännön toteuttaminen on helppoa liian isoa palkkaa nauttivalle sosiaalityöntekijälle, jolla on sairas käsitys oman palkan ja toimeentulotuen "yhtäläisestä riittävyydestä" kaikkeen haluamaansa.
Kun toimeetulotukiasikkaalla harvemmin on nettiyhteyksiä ja sen myötä nettipankkitunnuksia, niin kerrotko vielä oman teoriasi?
Mitä maksat nettipankkkitunnuksista?
Missä tulostat tiliotteen? Pankkien nettipäätteillä ei ole tulostusmahdollisuutta ja kirjastoissa se on suhteellisen kallista. Uskallatko kirjaston koneilla käyttää nettipankkitunnuksia? Jos sinulla on nettiyhteydet, miten pystyt maksamaan sen 50 euron perusosalla? Miten pystyt maksamaan paperin ja musteen 50 euron perusosalla?
Miten selviät viisi kuukautta ilman toimeentulotukea? Ja miten nettiyhteyksiäsi ei tuona aikana katkaista maksamattomien laskujen vuoksi?
toimeentulotukea huhtikuulle vasta 16. päivä, jolloin huhtikuun toimeentulotuki on tililläsi 2.5.?
Vai tarkoitatko, että sinulle lasketaan toukokuun toimeentulotuki, vaikka toimitat tilitiedot vain 16.4. asti?