Jo oli aika päästä ylimielisestä ja tankeromaisesta Lipposesta. Ei tule ikävä. Kairt demaritkin potkii sen mäelle.
Paavo
Tervemenoa
6202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllähän yli kuusikymppinen ihminen on jo luonnostaan uran ehtoopuolella.
Lipposen jääminen hallituksesta korostaa Jäätteenmäen roolia entisestään, joten hallituksen politiikasta tulee varmasti enemmän kepun näköistä kuin Lipposen mukanaollessa olisi ollut.
Kyllähän siellä, missä päätöksiä tehdään ja toimitaan, aina silloin tällöin tarvitaan apumiehiä toimessa jos toisessakin. Nimitettäköön Paavo viralliseksi kiilapojaksi kaikilla killuttuimilla ja pysyvään suojatyövirkaan.
nuo ituniskat. Tukiaisista tulee pian loppu, vaikka Paavo ei olekaan hallituksessa.
Ketkähän niitä tukiaisia nostaa. Ansiosidonnaisista työttömyyspäivärahoista yli 90% tulee suoraan verovaroista.
Sitten SAK yrittää puhua suulla suuremmaalla, ikäänkuin kaikki duunarit tukisi demareita, vaikka rahan takia ay-liikkeeseen kuulutaan
Näin on kuultu varmalta taholta. Ei jättäisi ministerintehtävää kesken jos sen aloittaisi. Puhemiehiä voidaan vaihdella mennen tullen.Paavo itsekin mainitsi EU-parlamenttivaalit kun ilmoitti jäävänsä pois hallituksesta, meppipaikka tuskin kuitenkaan riittää. Joku komission homma on tähtäimessä ellei jopa komissaarinvirka.
Eihän ne kansainväliset asiat suju Paavolta. Se presidentti Bush kun luuli Paavon kanssa keskusteltuaan, että Suomi kuuluu samaan sotakoalitioon. Tarvittiin ihan sosiaalidemokraattinen nainen selvittämään asia. Hyvä Tarja.
Mutta ei noilla näytöillä Paavoa mihinkään kansainväliseen toimeen.