Laskeumaleikkauksen vaikutus seksielämään?

ujo ja epätietoinen

Olen 54-vuotias nainen. Olen synnyttänyt 2 lasta 70-luvulla. Olen käyttänyt emättimeen laitettavia hormonitabletteja kuivumisen takia nyt puolisen vuotta. Kuukautiset loppuivat pari vuotta sitten.

Omalääkärini lähetti minut gynekologille sairaalaan n. vuoden kestäneiden virtsaamisoireiden (rakon tyhjenemättömyys, toistuvat virtsatulehdukset, ajoittainen tiheä virtsaamistarve) ja painontunteen takia. Poliklinikalla gynekologi sanoi, että vaivat johtuvat virtsarakon ja emättimen etuseinämän laskeumasta, rakko pullottaa alas ja ulospäin, kohtukin kuulemma laskee. Hän ehdotti hoidoksi laskeumaleikkausta, jossa kohtu poistettaisiin alakautta ja rakko kohotettaisiin entiselle paikalleen. Odotusaika leikkaukseen on kuulemma yleensä 6 kk, mutta minulla voitaisiin ehkä tehdä nopeamminkin, koska rakko ei aina tyhjene kunnolla.

Nyt minua mietityttää se, kun gynekologi sanoi ohimennen että leikkauksella saattaa olla vaikutuksia seksielämään. Minulla on ollut "uusi" mies (siis eri kuin lasten isä josta erosin 7 vuotta sitten) nyt 3 vuoden ajan, ja meillä on varsin aktiivinen ja mielestäni tyydyttävä seksielämä, ainakin verrattuna aiempaan. Ymmärrän kyllä, että paikkojen pitää toipua leikkauksesta, sairaslomakin on kuulemma 4-5 viikkoa, mutta onko sitten jotain pysyvämpiäkin vaikutuksia? Hyvään vai huonoon suuntaan, en oikein saanut selvää? Ja hermostunut kun olin, en uskaltanut kysyäkään, tyhmä minä! Tämä laskeuma-asia ei toistaiseksi ainakaan sänkypuuhia ole haitannut, ja haluaisin todella nauttia niistä jatkossakin.

Onko kellään kokemuksia, hyviä tai huonoja, laskeuman korjaamisen vaikutuksista seksielämään?

3

3245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • soiva

      Minulle tehtiin kohdunlaskeuman takia kohdunpoisto 42-vuotiaana. Olin synnyttänyt kaksi lähes 5 kiloista lasta. Kaikki meni hyvin. Tehtiin selkäpuudutuksessa. Emätintä "pienennettiin" samalla. Seksielämä parani! Elämänlaatu parani. Pissa ei valu. Ei ole kuukautisia! Ihanaa! Ja kumppanikin tykkää!

    • Kohduton

      Hei ujo ja epätietoinen, itse laskeumaleikkauksen läpikäyneenä voin kertoa että seksielämä parani leikkauksen myötä, sillä laskeutunut kohtu aiheutti ikävää painontunnetta eikä se ainakaan lisännyt seksihaluja. Leikkauksesta on nyt puolitoista vuotta ja tosiaan ihanaa kun ei ole kuukautisia ja värkkikin on paljon tiukempi. Pelkäsin kovasti ennen leikkaukseen menoa kuinka kipeä olisin sen jälkeen, mutta kaikki meni hyvin ja kivutkin olivat olemattomat. Olen 47 vuotias ja kolme lasta synnyttänyt.

    • kumppaniton

      Kävin laskeumaleikauksessa perjantaina. Saa nähdä palaudunko hyvin. Ilman kumppania elän, joten ei ole tietoa operaation vaikutuksesta intiimielämään. Jännittää hieman palautuminen, ikää on 56 v.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      244
      2901
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      7
      1633
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      4
      1329
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      102
      1189
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      74
      1074
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe