Oma olemus, tässä ja nyt, hämmästyttää!!!

Eihän näin pitänyt käydä, muut ovat vanhuksia, en minä koskaan.

Kaikki , mitä näen peilistä on ihan normaalia elämänkaarta, mutta kuitenkin????
Kun olen sisältä vielä niin nuori, ainakin unimaailmassani.

Mitänhän ajatteli mummini anoppi istuessaan nurkassaan, ei vielä kuuttakymmentäkään, mutta jo käytöstä poistettuna?
7831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niinhän se on, että muut vanhenevat mutta itse ei. Johtunee siitä, että mieltää itsensä nuoreksi, koska mieleltään vielä on nuori. Olen aivan samanlainen, unimaailmassani vielä nuori tyttö, kauniskin. Peili tosin sanoo muuta, vaan enpä hyväksy sitä.

Vuosistani olen ylpeä, olen kunnialla suoriutunut näin pitkälle ja aion vielä jatkaa. Se että joku ehkä näkee minut vanhana, ei häiritse lainkaan. Enhän minä vanha ole.

Jos jotenkin lohduttaa, niin näin käy kaikille. Ulkokuori vanhenee, kuluu käytössä. Mutta niin kauan kuin sielu pysyy nuorena on kaikki suht´ hyvin. Ja ainahan voi huonona hetkenä vetäytyä unimaailmaansa.

Äänestä

nuoruutta ei saa takaisin,elän päivän kerrallaan.
On sanonta "piru on vanha, ihminen senikäinen kun on"Aina kun tunnen itseni vanhaki ja raihnaiseksi muistan tuon sanonnan.Taas alkaa jalka nousta kepeämmin.

Äänestä

täältä häipyi?

Äänestä

ettei tätä ikää itsessään meinaa millään tunnistaa.
Ei ole kovinkaan paljon aikaa siitä,
kun viimeksi yritin tarjota ratikassa
paikkaani eräälle "vanhukselle".
Tarkemmin katsoessani, näytti noin kuuskymppiseltä,
joten jäinkin itsekkäästi
paikalleni istumaan.
Ei sitä tunne omassa kropassa ja peilikin
on yhtämieltä, ellei ole silmälaseja vielä
nokalle istuttanut.
Pitäisiköhän unohtaa silmälasit ja suurentavat
peilit?

Äänestä

Sitä samaa välillä hämmästelen. Peilistä katsoo äitini ja hätkähdän nähdessäni tuttuja joita en ole nähnyt muutamaan vuoteen. Syvällä sisimmässäni myönnän, että olen minä toki muuttunut. Enää en ole sama rämäpää joka meni vaikka läpi harmaan kiven, maailma ei ole enää mustavalkoinen ja eikä tulevaisuus rajaton. Elämä on kasvattanut ja hionnut särmät, hyvä tässä on elää tämän ikäisenä, päivä kerrallaan.
Onneksi asenteet ovat muuttuneet, eikä kuusikymppinen ole enää ikäloppu. Muistan, että äidilläni oli todella vaikea hyväksyä vanhenemisensa, miten oli häntä edeltävän sukupolven laita, en tiedä.

Äänestä

Katselin tässä äsken otettuja valokuvia ensimmäisen lapselapsenlapseni ristiäisistä. Siinä äitini ja tyttäreni välissä istui aivan isoäitini näköinen nainen, ei voi olla totta, enhän nyt minä noin vanhalta näytä!

Samoissa juhlissa oli myös tyttäreni ex- aviomies, vauvan ukki, jota en ole nähnyt vuosiin. Olipa hän vanhentunut, en ollut tuntea...niinpä niin.
Niin se aika tekee tehtäviään, halusi tai ei.

Äänestä

Onko ulkomuoto todella niin tärkeä asia, että sen mukaan ajattelette ja ns. luovutte elämästä vaikka muuten jaksaisitte nauttia asioista - ja joistakin asioista jopa samoin tai enemmän kuin nuorina?

Kyllä minuakin katsoo peilistä joku muu naama kuin kakskytä vuotta sitten vastaan tuijotellut, mutta kuusikymppiseksi päässeenä on omaan naamaansa ja olemukseensa jo jotakuinkin tottunut eli siihen, että se vanhenee ja muuttuu isomummun, tädin, vanhuksen kuvaksi. Mutta vai kuvaksi. Ehkä tämä ongelma ulkonäön osalta koskee erityisesti naisia/miehiä, joitka ovat olleet enemmän sinut ulkonäkönsä kuin sisimpänsä kanssa. Siinä riittää elämäntyötä ihan loppuun saakka eli surra menetettyä nuoruutta/kauneutta/komeutta, jos sellaista on joskus ollut.

Mummin anoppi on voinut seikkailla ajatuksissaan vaikka missä ja tehdä vaikka mitä, sisäisen maailman ei tarvitse olla lainkaan harmaa eikä sitä sellaiseksi tarvitse itselleenkään rakentaa. Että ihan päiväsaikaankin voi olla kivaa. Sitä olet, mitä ajattelet.

Olen varmaan aina ollut omituinen, mutta en ole vielä koskaan ja missään iässä kuvitellut,että en vanhenisi ja että ulkonäköni ei muuttuisi. Mietin usein kenen näköiseksi sukulaisistani muutun vanhana ja nyt sen tiedän, isoäitini kuva alan olla. Ei olenkaan masentavaa, sillä isoäiti oli ihana mummu. Ja hänellä jalka kapsasi ja suu napsasi vielä yli kahdeksankymppisenä kerkeästi.

Aika on nyt erilaista. Mummuni ei tosin ollut käytöstä poistettu milloinkaan. Nykyiset kuusikymppiset ovat - jos terveyttä on kohtuullisesti - varsin hyväkuntoisia tekemään elämästään seikkailun ilman unimaailmaakin ja sillä näöllä ja koolla mikä sattuu olemaan. Mutta suon haaveilun ja kaihoilun sitä tarvitseville. Kantavatko ne kuitenkaan mihinkään muuhun kuin alakuloon? Sitä kannattaa kysyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


soilike kirjoitti:

Eihän näin pitänyt käydä, muut ovat vanhuksia, en minä koskaan.

Kaikki , mitä näen peilistä on ihan normaalia elämänkaarta, mutta kuitenkin????
Kun olen sisältä vielä niin nuori, ainakin unimaailmassani.

Mitänhän ajatteli mummini anoppi istuessaan nurkassaan, ei vielä kuuttakymmentäkään, mutta jo käytöstä poistettuna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu