Terve!
Asia olisi tämännäköinen että olen jo vuosia suunnitellut hankkivani gekon, mutta nyt olen tullut haastavien kysymysten eteen.
Toivoisin saavani vastauksia gekkojen kasvattajilta tai joiltain, joilla olisi asiantuntemusta. Internet on jo sekoittanut päätäni tarpeeksi.
Ensinnäkin:
Ovatko gekot aina vihaisia ja epäsosiaalisia, ei-paijattavia sekä yksinäisyyteen vetäytyviä?
Onko esimerkiksi lattahäntäistä gekkoa mahdotonta saada lemmikiksi suomessa?
Kuinka kalliiksi suurinpiirtein tulee terraarion hankkiminen yhdelle gekolle ja paljonko suurinpiirtein hoito maksaa kuukaudessa?
Kiitos avustanne!
-Janne Huhtala
Asia olisi tämännäköinen että olen jo vuosia suunnitellut hankkivani gekon, mutta nyt olen tullut haastavien kysymysten eteen.
Toivoisin saavani vastauksia gekkojen kasvattajilta tai joiltain, joilla olisi asiantuntemusta. Internet on jo sekoittanut päätäni tarpeeksi.
Ensinnäkin:
Ovatko gekot aina vihaisia ja epäsosiaalisia, ei-paijattavia sekä yksinäisyyteen vetäytyviä?
Onko esimerkiksi lattahäntäistä gekkoa mahdotonta saada lemmikiksi suomessa?
Kuinka kalliiksi suurinpiirtein tulee terraarion hankkiminen yhdelle gekolle ja paljonko suurinpiirtein hoito maksaa kuukaudessa?
Kiitos avustanne!
-Janne Huhtala
Vastaukset 6
Vanhimmat
Omistan itse leopardigekon. Se on käsikesy, eikä se ole purrut minua koskaan ! Se tulee iltaisin katselemaan terraarion lasin takaa puuhiani. Ostin sen terraarion osto-, ja myyntiliikkeestä. Terraario oli kooltaan 100 litran vetoinen, ja ehjä. Hintakin oli halpa. Kuukaudessa kuluu jauhomatoihin rahaa n. 3-5 euroa. Riippuu tietenkin kuinka paljon lisko syö ´ja minkä hintaisia toukat ovat. Oma liskoni syö kolme kertaa viikossa joka kerta n.5 toukkaa !
Juu!
Tilasin juuri Blizzard Lizzard Leogekon ja ostin upouuden terraarion! Varmasti mukava kaveri! Harkitsin ensin Tokee-Gekon ostoa, mutta luin, että ne ovat erittäin agressiivisia joten luovuin hankkeesta.
Kiitos palautteesta!
-Janne Huhtala
Hmmm... en minä nyt mitään gekkoja vihaisiksi kutsuisi. Osa kyllä nappaa kipakasti sormeen kiinni, joko puolustautuakseen tai sitten ihan ruoan toivossa... Mitkään liskot eivät ole siinä mielessä sosiaalisia kuin vaikkapa nisäkkäät, että ne kaipaisivat ihmisen seuraa. Jotkin liskot kyllä viihtyvät ryhmässä paremmin ts. lajikumppaniensa kanssa. Uteliaita yksilöitä toki löytyy ja niitä, jotka eivät pelkää ihmistä... esim. leopardigekoista ja parta-agamista voi hyvinkin saada käsikesyjä. Monet oppivat tuntemaan omistajansa, jolta saavat ruokaa... siihen se kiinnostus sitten lakkaakin. ;) Mitkään liskot eivät kuitenkaan ole "paijattavia" ja kaikki viihtyvät parhaiten omissa oloissa terraariossaan.
Uroplatuksia (jos tarkoitat lattahäntäisellä gekolla sitä - näissä kannattaisi aina käyttää tieteellistä nimeä, ettei tule sekaannuksia) ei varmaan Suomessa ole kovin helposti tarjolla, Ruotsista tai Saksasta varmaan löytyisi - tai sitten eläinkaupan kautta tilaamalla.
Harrastuksen aloitukseen kannattaa varata noin 100 euroa. Jatkokustannukset riippuvat mm. siitä, aiotko kasvattaa itse hyönteisiä ruoaksi.
Jos aihe kiinnostaa, suosittelen tutustumaan seuraaviin artikkelihini:
Rökman. 1997. Gekot - Gekkonidae, Herpetomania 6(3): 20-32
Rökman. 1999. Leopardigekko Eublepharis macularius, Herpetomania 8(2-3): 17-24
Olen nyt jo melkein viikon ajan lukenut ainakin viisi-kuusi tuntia päivässä leogekoista sitä sun tätä (monet sivut netissä ovat aika lailla ristiriitaisia kasvatusohjeistaan) ja olen sitä mieltä että juuri Marikan sivut ovat ehdottomasti kattavinta tietoa mitä koko netistä (suomenkielisistä sivuista) löytyy. Tiedän luullakseni gekoista niin paljon kuin vain voi tietää omistamatta sellaista. Ostan itselleni liskon kuitenkin vasta kesällä/elokuussa kun muutan uuteen asuntoon, ettei pikkukaverin tarvitse stressata muuttoa. Kiitos kaikille vastaajille!
-janne huhtala
minusta leopardigekko on paras vaihtoehto aloittelevalle gekkoharrastelijalle koska se on rauhallinen eikä stressaa kovinkaan paljon jos sitä joutuu kuljettamaan joskus jonnekin...minulla on viisi vuotias leogekko lexa joka on ollut aina erittäin rauhallinen ja on purrut vain vahingossa jos silloinkaan kunnolla...leogekko on yö eläin elikkä kyllä se aina päivisin vetäytyy omaan koloonsa ja illalla tulee saalistamaan ruokaa...hoito maksaa kuukaudessa ehkä enintään 10e,ja sekin menee liskon ruokaan. kaikista kalleimmaksi on osoittautunut vitamiinit joita ei tarvitse ostaa kuin noin kolmen vuoden välein kun ne menee vanhaksi tai loppuu...
Ei ainakaan minun leobardigekkoni ole epäystävällinen. Se haluaa ulos terraariosta kerran päivässä (yleensä kymmeneltä).
Kannattaa hankkia naaras!
Terraario maksaa yleensä 150e. Leobardigekkoni Tytti syö matoja ja sirkkoja jotka maksavat 1,50e kappale. Se syö kerran 4:ssä päivässä