abortista puoliväliin jättäminen

Hei, olen 20v. nainen ja raskaana. Kävi näin, että olin suunnitellut aborttia. Syitä oli useita miksi lasta ei pidettäisi. Itku pääsi aina asiaa ajatellessa. Aina olen lasta nuorena toivonut, joten päätös oli todella vaikea. Päädyin kuitenkin siihen, että tekisin abortin.

Menin sitten keskeytykseen ja söin sen ekan pillerin. Seuraavana päivänä en pystynytkään suorittamaan operaatiota loppuun. Hoitsut sanoivat, että sikiövaurioiden takia tapausta ei enää voi peruuttaa. Itkin käytävällä hoitajien vain kävellessä ohi. Ensimmäisen pillerinkin olin ottanut äärimmäisen painostavassa tilanteessa.

Lopulta lääkäri sanoi, että ettei tarvitse keskeyttää ja, että tutkikaan tilannetta. Mulla on nyt 50% keskenmeno riski alkuvaiheen raskaudessa tämän pillerin syönnin takia. Ja tietysti mahdollisuus, että sikiössä on jotain vialla.
Lääkäri ja hoitsut sanoivat etteivät ole tällaiseen puoliväliin jättämiseen koskaan törmänneet ja "onhan noita tuolla maailmalla kai tapahtunut".

Nyt on tunteet vähän sekaisin, kun odottaa suunnilleen vaipat housuissa keskenmenoa, eikä uskalla edes haaveilla vauvasta saati terveestä sellaisesta. Pelottaa vaan, että se yksi pilleri nyt sabotoi raskauden. Pistää sen kesken, vaurioittaa sikiötä, vauva ei synny terveenä tai synnytyksessä on ongelmia.

Onko täällä ketään abortin puoliväliin jättänyttä? kokemuksia?
153907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

..minullakin sanottiin että kun olen nämä valmistavat pillerit ottanut niin tämän jälkeen ei enää aborttia voi perua. Mutta sain kaksi pilleriä, eli oltaisiinko sinulle tehty lääkkeellinen keskeytys? Mutta minulle siis tehtiin kaavinta.. ja kaksi pilleriä sain. Ja sitten ihan mielenkiinnosta kysyin lääkäriltä että mitä jos olisinkin tullut katumapäälle vielä pillereiden oton jälkeen niin olisiko voinut vielä sittenkin päättää lapsen pitää, niin lääkäri sanoi että kyllä olisin voinut. Aika yllättävä vastaus sinänsä että kun niiin vahvasti painotettiin että kun pillerit olet syönyt niin paluuta ei ole. Mutta tosiaan lääkäri sanoi että kyllä näitä on tapahtunut ja terveitä vauvoja syntynyt maailmalle tämänkin jälkeen.

Äänestä
  • No kaavinnassa se on kai eri juttu. Olin lääkinnällisessä keskeytyksessä missä ensimmäinen pilleri käynnistää keskeytyksen ja toinen onkin sitten jo abortin tekeminen. Ekan pillerin takia on nyt tämä 50% keskenmeno riski ym.
    Lääkäri sanoi, että jos olisin kaavinnan valinnut niin olisin voinut perua, mutta halusin lääkinnällisen kun viikotkin vasta 6+2

    Äänestä

  • m86 kirjoitti:

    No kaavinnassa se on kai eri juttu. Olin lääkinnällisessä keskeytyksessä missä ensimmäinen pilleri käynnistää keskeytyksen ja toinen onkin sitten jo abortin tekeminen. Ekan pillerin takia on nyt tämä 50% keskenmeno riski ym.
    Lääkäri sanoi, että jos olisin kaavinnan valinnut niin olisin voinut perua, mutta halusin lääkinnällisen kun viikotkin vasta 6+2

    Minulle sanottiin, ja olen myös kuullut että usein vuoto alkaa jo ensimmäisten lääkkeiden "ansiosta" ja se seuraava lääke annetaan enemmänkin vauhdittamaan kohdun supistelua ja nopeuttamaan vuotoa.

    Tosi kurja tilanne, toivottavasti kaikki menee toivomallasi tavalla! Sinuna miettisin kuitenkin pitkään olisinko valmis ottamaan vastaan kenties vaikeasti vammaisen lapsen, jonka vammoista varmasti syyttäisin itseäni ikuisesti... Tietysti on mahdollista että kaikki on hyvin, mutta tuo mahdollisuus taitaa olla häviävän pieni... Olet nuori ja sinulla on vielä aikaa lapsille, nyt saattaisi olla parempi vaihtoehto viedä tämä aloitettu keskeytys loppuun asti :(

    Äänestä

  • Itse tehnyt lääkkeellisen kirjoitti:

    Kyselin just sitä, että miten suuri riski on että lapsi on esim. vammainen. Ultraäänitutkimus ja pari muuta testiä kertoo kuulemma varsin tarkkaan jos lapsella on jotain fyysistä vikaa.

    Riskihän aina on kaikkeen. Parin viikon päästä on ultra. Jos ei ole keskenmenoa tullut ja sikiö näyttää ookoolta niin sit jatketaan raskautta. Toivotaan vaan nyt että kaikki menis ok. Tekis hyvää elämälle, kun on muutenkin asiat alkanut järjestymään.

    On uusi asunto, jossa tilaa lapselle ja ihana avomies joka tahtoo lapsen. Vähän oon aiemmin kaikenlaisten päihteiden kanssa kamppaillut niin nyt voisi pistää täyden pisteen niillekin.

    Äänestä

hei,

mulle on tehty abortti (kaavinta) ja hoitaja(t) sanoi, että kun esilääkitys on otettu, ei oo paluuta.

kaksi tablettia, ja kerrottiin että aiheuttaa sikiövaurioita sekä kohdun supistelua. hurjat kivut alkoikin heti melkein kun ne oli ottanut.

onneksi mulle ei sanottu, että lääkkeiden oton jälkeenkin voi jättää menemättä aborttiin. varmasti oisin jättäny väliin, sen verran vaikea päätös oli, ja esilääkityksen ottaminen oli se vaikein, koska "paluuta ei ole"

toivotaan, että sulla menee kaikki hyvin.

Äänestä

Keskeytyslääkkeet ja sikiövauriot
Kaikki varhaisraskauden keskeyttämisessä käytettävät lääkkeet saattavat olla teratogeenisiä ja aiheuttaa sikiövaurioita.
Vakavia sikiön epämuodostumia (raaja-, sydän-, aivoanomaliat, synnynnäinen kasvohermohalvaus) aiheuttaa varhaisraskauden aikainen misoprostolin käyttö, kun sen sijaan mifepristonen teratogeenisyydestä ei ole selvää näyttöä.
Mikäli lääkkeelliseen keskeytykseen päädytään, on tärkeätä varmistaa, että aloitettu hoito viedään loppuun asti ja että raskaus on täydellisesti keskeytynyt

Äänestä

nyt tuli sitten keskenmeno :( hirveä syyllisyys, koska se oli oma vika, kun ekan napin otin.

Äänestä
  • Voi kurjuuden kurjuus... Voimia sinulle, äläkä vajoa kovin itsesyytöksiin! Ehkäpä nyt ei vaan ollut oikea aika, ja selvästi ekan pillerin vaikutus oli niin voimakas ettei alkio olisi voinut enää kasvaa lapseksi asti. Kuten jo aiemmin todettu, sinulla on ikäsi puolesta aikaa vielä vaikka kuinka, vaikka tuskinpa se juuri nyt lohduttaa...

    Yritä nauttia muista asioista jotka mainitsit olevan elämässäsi kunnossa, ja voi niille päihteille laittaa lopun vieläkin ihan yhtä hyvin. Sittenpähän on elämässä sekin asia järjestyksessä tulevaisuutta varten.

    Aurinkoista kesää kaikesta huolimatta!

    Äänestä

  • Toivottavasti syyllisyytesi menee pian ohi. Tiedäthän, että mikä ei tapa se vahvistaa.

    Tilannehan saattasi olla paljon pahempi, mikäli lapsesi olisi syntynyt sairaana, silloin vasta syyllisyys painaisikin... FAS lasten vanhemmilla on se ikävä taakka, että tietää itse aiheuttaneensa omalla toiminnallaan lapsensa tilan ja se vasta on kauhea syyllisyys.

    Näissä tilanteissa sitä toivoisi voivansa kääntää kelloa taaksepäin ja jättää joitain tekoja tekemättömiksi. Mutta jos ei tee virheitä ei kehity ihmisenä, silkkihanskalla kasvaa epätäydellisiä yksilöitä...

    Apua on saatavilla, kuten tiedät, hae sitä pahimpaan ahdistukseesi.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Toivottavasti syyllisyytesi menee pian ohi. Tiedäthän, että mikä ei tapa se vahvistaa.

    Tilannehan saattasi olla paljon pahempi, mikäli lapsesi olisi syntynyt sairaana, silloin vasta syyllisyys painaisikin... FAS lasten vanhemmilla on se ikävä taakka, että tietää itse aiheuttaneensa omalla toiminnallaan lapsensa tilan ja se vasta on kauhea syyllisyys.

    Näissä tilanteissa sitä toivoisi voivansa kääntää kelloa taaksepäin ja jättää joitain tekoja tekemättömiksi. Mutta jos ei tee virheitä ei kehity ihmisenä, silkkihanskalla kasvaa epätäydellisiä yksilöitä...

    Apua on saatavilla, kuten tiedät, hae sitä pahimpaan ahdistukseesi.

    Sain lääkkeet ahdistukseen ja unettomuuteen (Tenoxeja ja Cipralexeja). Ja miehen kanssa käsitellään tuskaa. Uusi lapsi on suunnitelmissa, sitten kun siihen pystytään.

    Mutta nyt kun oli raskaana ja tunsi sen lapsen sisällään ja keskenmeno ja kaikki, niin rupesin halumaan lasta enemmän kuin koskaan. Hoidan omat henkiset ongelmani (keskenmenon tuskan ym.) nyt pois ja sitten on lapsen vuoro.

    Ja kun kävi selville, että avomies tahtoo lasta enemmän kuin uskoinkaan, niin sekin saa toivomaan lasta.

    Mutta kannattaisi varmaan ensin mennä naimisiin, enne kuin alatte lapsia laittaa! Hyvää jatkoa sinulle. Toivottavasti pääset tämän tapahtuman yli nopeasti.

    keskenmeno?
    Abortinhan sä teit.
    Todennäkösestihän se siellä kelluis vielä hyvissä voimissa jollet olis sitä pilsua napannu.

    Äänestä

  • tän lapsiasian kanssa! kirjoitti:

    Mutta kannattaisi varmaan ensin mennä naimisiin, enne kuin alatte lapsia laittaa! Hyvää jatkoa sinulle. Toivottavasti pääset tämän tapahtuman yli nopeasti.

    on puhuttu, että mahdollisen tulevan raskauden aikana tai siihen mennessä mennään kihloihin.

    avoliitto ja kihlaus on mun mielestä oikein terve perusta lapselle. Naimisiinkin toki sitten mennään. Mutta ainakin vuoden voisi olla kihloissa ennen sitä. Mielestäni. Äitini oli samaa mieltä kihloista, se merkkaa mulle paljon

    Äänestä

  • mikä.. kirjoitti:

    keskenmeno?
    Abortinhan sä teit.
    Todennäkösestihän se siellä kelluis vielä hyvissä voimissa jollet olis sitä pilsua napannu.

    Kyl se nyt virallisesti keskenmeno oli, koska siinä oli 50% mahis, että lapsi olisi syntynyt.

    Ja lääkäri sanoi, että jos ei alkuraskaudesta kesken mene ja ultra näyttää ok, niin sauma terveeseen lapseen on ihan sama kuin muillakin.

    Kai se on sitten enemmin itseaiheutettu keskenmeno kuin abortti, mikä on mulle taas eri asia.

    Äänestä

  • mikä.. kirjoitti:

    keskenmeno?
    Abortinhan sä teit.
    Todennäkösestihän se siellä kelluis vielä hyvissä voimissa jollet olis sitä pilsua napannu.

    noin törkeä? Etkö osaa ollenkaan asettua aloittajan asemaan? Hänellä on varmaan ihan tarpeeksi suuret tuskat ilman sinuakin!
    Kukaan ei ole täydellinen, kaikki tekevät joskus virheitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

m86 kirjoitti:

Hei, olen 20v. nainen ja raskaana. Kävi näin, että olin suunnitellut aborttia. Syitä oli useita miksi lasta ei pidettäisi. Itku pääsi aina asiaa ajatellessa. Aina olen lasta nuorena toivonut, joten päätös oli todella vaikea. Päädyin kuitenkin siihen, että tekisin abortin.

Menin sitten keskeytykseen ja söin sen ekan pillerin. Seuraavana päivänä en pystynytkään suorittamaan operaatiota loppuun. Hoitsut sanoivat, että sikiövaurioiden takia tapausta ei enää voi peruuttaa. Itkin käytävällä hoitajien vain kävellessä ohi. Ensimmäisen pillerinkin olin ottanut äärimmäisen painostavassa tilanteessa.

Lopulta lääkäri sanoi, että ettei tarvitse keskeyttää ja, että tutkikaan tilannetta. Mulla on nyt 50% keskenmeno riski alkuvaiheen raskaudessa tämän pillerin syönnin takia. Ja tietysti mahdollisuus, että sikiössä on jotain vialla.
Lääkäri ja hoitsut sanoivat etteivät ole tällaiseen puoliväliin jättämiseen koskaan törmänneet ja "onhan noita tuolla maailmalla kai tapahtunut".

Nyt on tunteet vähän sekaisin, kun odottaa suunnilleen vaipat housuissa keskenmenoa, eikä uskalla edes haaveilla vauvasta saati terveestä sellaisesta. Pelottaa vaan, että se yksi pilleri nyt sabotoi raskauden. Pistää sen kesken, vaurioittaa sikiötä, vauva ei synny terveenä tai synnytyksessä on ongelmia.

Onko täällä ketään abortin puoliväliin jättänyttä? kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu