Luomun laatu?

Jatkuvasti annetaan ymmärtää luomutuotteiden olevan parempia kuin keinolannoitetut. Nyt olen nähnyt joitakin tutkimustuloksia,joiden perusteella luomutuotteet voi olla ravitsemuksellisesti selvästi huonompia kuin lannoitteilla kasvatetut. Mitähän tässä nyt pitäisi uskoa.
6437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joidenkin mielestä myös Luomun tuotantotapa on kannatettava asia ja senpä takia haluavat maksaa tuotteesta enemmän. Vaikka mitää varsinaista eroa ei tutkittaessa lopputuotteita löytyisikään. Toki myös maku voi olla jonkun mielestä parempi ja ehkäpä myös uskotaan, ettää haitallisia aineita ei ole niin paljon kuin vastaavassa tavanomaisessa.

Äänestä

Luomutuotteet ovat ainakin allergioista puhuttaessa terveellisempiä kuin tavanomainen, IP ja GMO. Ravitsemus vaihtelee tilakohtaisesti, sillä eläintiloilla myös kasvituotteet ovat ravintorikkaampia kuin kasvitiloilla (viljatilat, puutarhat) poikkeuksena tilanteet, joissa eläintila ja kasvitila (luomut) ovat yhteistyössä keskenään.

Etenkin sokeripitoisuus kunkin kasvin kohdalla määräytyy valon, ei tuotantomuodon mukaan. Mm. seleenipitoisuus olisi luomussa suurempi, jos EU hyväksyisi ns. sekaviljelyn, jossa maa ei altistu eroosiolle, kasvit eivät kilpaile keskenään ravinteista ja kasvien välillä mm. kasvinsuojelua varten toimii mykorritsa-sieniverkosto. Seleenin lisäksi muutkin ravinteet tulisivat paremmin kasveille sekaviljelyssä, mutta se on sallittu vain kotipuutarhoissa, ei ammattituotannossa (tarkemmin EU-direktiiveissä).

Äänestä
  • Seleeniähän alettiiin 1980- luvulla lisäämään Kemiran lannoitteisiin, kun huomattiin ihmisten ja tuotantoeläinten kärsivän sen puutteesta. Lisäys oli tarpeen, koska maaperässä sitä ei ollut tarpeeksi eikä maaaperä pysty varastoimaan sitä kovinkaan hyvin. Sitä en tiedä miten tämä lisäys Luomussa pystytään hoitamaan.

    Allergiat voivat myös johtua raaka-aineiden käsittelytavoista teollisuudessa. Tästä hyvänä edimerkkinä maidon pastorointi, jota ei Luomumaitona myydylle tietääkseni tehdä. Osa Luomuna tuotetusta maidosta kuitenkin käsitellään ja myydään normaalin seassa, koska erikseen keräily ei välttämättä ole kannattavaa. Olisi mielenkiintoista tietää sopiiko tälläinen pastoroitu mutta Luomuna tuotettu paremmin laktoosi allergikoille.

    Äänestä

  • Heräsi kysymys kirjoitti:

    Seleeniähän alettiiin 1980- luvulla lisäämään Kemiran lannoitteisiin, kun huomattiin ihmisten ja tuotantoeläinten kärsivän sen puutteesta. Lisäys oli tarpeen, koska maaperässä sitä ei ollut tarpeeksi eikä maaaperä pysty varastoimaan sitä kovinkaan hyvin. Sitä en tiedä miten tämä lisäys Luomussa pystytään hoitamaan.

    Allergiat voivat myös johtua raaka-aineiden käsittelytavoista teollisuudessa. Tästä hyvänä edimerkkinä maidon pastorointi, jota ei Luomumaitona myydylle tietääkseni tehdä. Osa Luomuna tuotetusta maidosta kuitenkin käsitellään ja myydään normaalin seassa, koska erikseen keräily ei välttämättä ole kannattavaa. Olisi mielenkiintoista tietää sopiiko tälläinen pastoroitu mutta Luomuna tuotettu paremmin laktoosi allergikoille.

    Biolanin turpeissa on seleeniä, koska se on otettu luonnontilaisista metsistä, ei tuotantometsistä. Peltokasvit saavat seleeninsä kompostista ja mykorritsa-maasienistä, joita on etenkin kotipuutarhoissa ns. sekaviljelyn avulla, kuten edellä kerroin lyhyesti. Samoin viljelylohkolla vilja nurmiseos mykorritsat kehittävät ravinteita seuraavalle kasvukaudelle viljelykasvista riippumatta.

    Hirvieläimet, mm. poro ja kauriit, saavat seleeninsä sienistä ympäri vuoden. Niiden lihassa on seleeniä ja samoin ulosteissa kompostia ajatellen, mutta tuotantoeläinten lihassa ei ole seleeniä.

    Laktoosi-intoleranssista kärsivän kohdalla ei ole merkitystä, onko maito luomua vai tavanomaista, koska laktoosia on jo rehussa. Se ei muodostu naudan (tai lampaan tai vuohen) sisäisesti, vaan jo ennen ruokintaa auringon vaikutuksesta.

    Äänestä

Olemme vuosia viljelleet luomuperiaatteella perunaa, porkkanaa ynnä muuta vihannesta kesäpaikassamme omaan tarpeeseen.
Maku on ainakin porkkanoissa ja perunassa ihan toinen, kun perinteisessä tehoviljelyssä väkilannoitteineen ja kasvinsuojelumyrkkyineen. Luonnonlannoitteita on kohtuudella käytetty.
Tuotteet on maistunut vieraillekin...

Äänestä
  • Kuten sanoit, makuero on huomattava! Yllättävää kyllä, ammattilaisluomutilat ovat saaneet suurempia satoja useimpina vuosina kuin tehoviljelyn vihannesviljelijät!

    Minustakin luomu on selvästi maukkaampi. Kaiken lisäksi biodiversiteetti kasvaa luomussa koko ajan, joten ei tarvitse ainakaan minun miettiä, kumpaa ostaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ketä uskoa kirjoitti:

Jatkuvasti annetaan ymmärtää luomutuotteiden olevan parempia kuin keinolannoitetut. Nyt olen nähnyt joitakin tutkimustuloksia,joiden perusteella luomutuotteet voi olla ravitsemuksellisesti selvästi huonompia kuin lannoitteilla kasvatetut. Mitähän tässä nyt pitäisi uskoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu