Olen ollut kuntoutuksessa nyt muutaman päivän ja mukavasti on mennyt, ainakin sen puolesta että olen jaksanut osallistua kaikkeen ohjelmaan, tosin mitään hirveän raskasta ei ole tehtykään, ei ole esimerkiksi juoksulenkkejä. Nivelkivut vaivaavat, mutta eivät estä liikuntaa kokonaan. Normaali nuha ja yskä on, ei kuumetta. Tulehdusarvot minulla ovat jatkuvasti koholla ja Hb alhainen. Keuhkojen pitäisi olla kunnossa lievää astmaa lukuunottamatta ja EKG oli ok, tosin minulla on sydänlihastulehduksesta? tullut läppävika. Subjektiivisesti vointini on ihan hyvä, huonovointisena en olisi lähtenyt koko kuntoutukseen.
Mutta, mutta: Kuntotesteissä kuntoni on todettu erittäin huonoksi. Polkupyöräergometriassa sykkeeni oli 144 jo testin alkaessa, en tietenkään päässyt loppuun asti, olisi pitänyt polkea 12 min mutta syke nousi heti aivan liikaa.
Olen hiukka ymmälläni ja niin on ryhmän ohjaajakin. Minut lähetettiin kohottamaan kuntoa, mutta nyt ei kukaan tunnu tietävän onko se edes turvallista ja voiko kunto edes kohota, se on niin käsittämättömän huono lähtötasossaan. Ennen sairastumistani, vielä pari vuotta sitten, olin keskivertokunnossa ikääni nähden.
Onko kenelläkään kokemusta kuntoilusta homeesta sairastumisen jälkeen, siis jos hapenpuute ei enää vaivaa ja miten se on sujunut? Minulle tulee vähän huono olo rasituksessa, todennäköisesti tuon sykkeen kohoamisen takia ja astmakin alkaa vaivata. Astmalääke kuitenkin auttaa ja sen puolesta voisin jatkaa liikuntaa. Mielelläni harrastaisin liikuntaa, mutta turhaahan se on, jos tulee vain paha olo ja mitään edistystä ei tapahdu.
Monet homesairaat tietysti ovat jääneet kokonaan työkyvyttömiksi, joten liikunnallinen kuntoutus ei siinä vaiheessa ole varmaan enää ajankohtaista. Minun tapauksessani olisi tarkoitus parantaa ja ylläpitää työkykyä. Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia homesairaita tai muuten vaan liikuntaa pitkän tauon jälkeen aloittelevia homesairaita ja kuinka teillä sujuu?
Mutta, mutta: Kuntotesteissä kuntoni on todettu erittäin huonoksi. Polkupyöräergometriassa sykkeeni oli 144 jo testin alkaessa, en tietenkään päässyt loppuun asti, olisi pitänyt polkea 12 min mutta syke nousi heti aivan liikaa.
Olen hiukka ymmälläni ja niin on ryhmän ohjaajakin. Minut lähetettiin kohottamaan kuntoa, mutta nyt ei kukaan tunnu tietävän onko se edes turvallista ja voiko kunto edes kohota, se on niin käsittämättömän huono lähtötasossaan. Ennen sairastumistani, vielä pari vuotta sitten, olin keskivertokunnossa ikääni nähden.
Onko kenelläkään kokemusta kuntoilusta homeesta sairastumisen jälkeen, siis jos hapenpuute ei enää vaivaa ja miten se on sujunut? Minulle tulee vähän huono olo rasituksessa, todennäköisesti tuon sykkeen kohoamisen takia ja astmakin alkaa vaivata. Astmalääke kuitenkin auttaa ja sen puolesta voisin jatkaa liikuntaa. Mielelläni harrastaisin liikuntaa, mutta turhaahan se on, jos tulee vain paha olo ja mitään edistystä ei tapahdu.
Monet homesairaat tietysti ovat jääneet kokonaan työkyvyttömiksi, joten liikunnallinen kuntoutus ei siinä vaiheessa ole varmaan enää ajankohtaista. Minun tapauksessani olisi tarkoitus parantaa ja ylläpitää työkykyä. Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia homesairaita tai muuten vaan liikuntaa pitkän tauon jälkeen aloittelevia homesairaita ja kuinka teillä sujuu?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Pystyn kyllä kävelemään omalla vauhdillani, mutta kunnon kohottaminen ei onnistu. Ei edes punttisalilla kunnon kohottaminen onnistu tuon pahoinvoinnin ja väsymyksen vuoksi. Sinällään sain ihan hyvät arviot kunnostani suhteessa sairauteeni. Syke nousi UKK kävelytestissä 171 asti, alkutaso kyllä oli paljon parempi kuin sinulla. Kävelyiden jälkeen väsyttää aina ihan tajuttomasti, sitä mukavaa tunnetta kuntoilu ei enää anna, pelkän tajuttoman väsymyksen vain.
Nämä kuntoutukset yms. kurssit ovat kyllä todella hyviä, joten toivotaan että voit jatkaa hidastamalla tahtia vähäsen.
ei kai sieltä poiskaan potkita, mutta homesairaus ei ole tuttu henkilökunnalle, joten he eivät tajua mikä minua oikein vaivaa, päällepäin kun näytän ihan hyväkuntoiselta ja olen pystynyt muutoin osallistumaan ohjelmaan. Kuntosalilla pystyn kyllä harjoittelemaan, rauhallisesti.
Nukkuminen on sujunut mallikkaasti, nukun kaikki tauot, useita kertoja päivässä.
Muuten kurssi on oikein mielenkiintoinen ja mukava, ehdottomasti kannatti osallistua. On ollut vain shokki huomata kuinka huonokuntoinen olen, vaikka keuhkot toimivat ja luulin olevani kaikin tavoin terveempi, minullahan on vain lievä astma.
sillä uskon, että miltei kaikille taitaa käydä samalla tavoin kuin sinulle. Itsekin luulee olevansa hyvässä kunnossa, eikä ulkopuolinen huomaa mitään. Kun sitten yrität pysyä muiden mukana huomaakin, että kunto ei olekaan sitä mitä pitäisi.
Itse huomasin sen taas tuolla Tampereella. Kaikilla tuntui menevän hyvin ja minulla alkoi jättimäinen päänsärky paikallisen Helin tiloissa. Pari Panacodia huiviin, ei vain auttanut. Olotila muuttui päänsärkyyn ja pahaan oloon. Ruokaillessa toisessa paikassa hiukkasen helpotti, Panacod nähtävästi alkoi vaikuttamaan myös.
Kun kiertelimme Tamperetta, en tosiaankaan kertonut haluavani liikkua autosta mihinkään. Ei vain ollut yhtään voimia. Lisäksi en halunut, että koko porukka huomaa ahdistukseni. Tarkkasilmäisin sen tosin huomasi ja järjesteli asioita sitten siihen suuntaan, että jaksan mukana pysyä.
Kotimatka oli ihan yhtä tuskaa, vaikka seura oli hyvä, oli kamalaa yrittää keskustella ja miettiä oksennanko vaiko en. Maanantaina menin lääkäriin ja todettiin molemminpuolinen äkillinen poskiontelotulehdus. Antibioottia ja kolmiolääkkeitä jälleen kerran. Lääkäri epäili allergista reaktiota, mitään flunssaa tms. ei ole ollut.
Helin tiloissa oli joku sisäilmaongelma, mutta käsittääkseni liikenteestä johtuva. He suunnittelivat siirtoa toiseen tilaan, onnistuuko se ja koska, he eivät osanneet kertoa.
Aina kun kotoa jonnekin lähtee on edessä näemmä sama juttu, sairaana kotiin.
onko kukaan lääkäri ottanut siihen kantaa? Minä en tiedä mistä on kyse, olen kysellyt mutta en ole saanut vastausta. Silloin kun minulla oli alveoliitin oireita, päänsärky alkoi yleensä parin päivän päästä altistumisesta, siinä vaiheessa kun kuume ja hapenpuute jo menivät ohitse. Nyt minulla ei ole enää mitään hapenpuutetta, enkä huomaa altistuvani sen kummemmin tai se on aika vähäistä, jos homeisia kokoustiloja silloin tällöin ei lasketa, mutta päänsäryt eivät vaan mene ohi. Särky on melkein aina samanlainen, alkaa yllättäen, usein jo aamulla herätessä ja kestää kaksi päivää.
Olen hirveän väsynyt voimaan koko ajan vähän huonosti, jos ei ole päänsärkyä niin sitten oksettaa eikä voi syödä, mielummin molempia. Ainakin huimaa ja nenä on tukossa ja yskittää. Ihan terveet päivät ovat vähemmistönä nykyään.
Kerhossa on tosiaan tilaa ja sairaana kotiin, kyllä. Kuntoutuspaikassani ei ole onneksi mitään suurempaa homeongelmaa, mutta olen silti aika äärirajoilla jaksamisen suhteen näitten muitten kremppojen takia.
Ajatus siitä, että loppuelämä menee näin ja on monin tavoin rajoittunutta, ei ole kauhean mukava. Ehkä tähän tottuu, tosin olen pari vuotta jo totutellut, vielä vaan harmittaa.
Alkuun epäiltiin migreeniä, jännityspäänsärkyä nyt sitten maanantaina lääkäri epäili että kipupisteet takaraivoilla merkkaavat jotakin myös. Totesi, että hoidetaan poskiontelotulehdus ensin pois. Suositteli, että yrittäisin päästä kunnolliselle reumalääkärille, mieluiten reumasairaalaan tutkimuksiin. Epäili, että kerran tapaamani reumalääkäri ei ole ihan ajan tasalla. En tiedä miksi niin sanoi, mutta kertoi että reumasairauksia on niin paljon ettei ilman sairaalan kalliita tutkimuksia kaikki tekijät selviä mitenkään. Kertoi, että meidän terveyskeskus ei Heinolan reumasairaalaan lähetettä anna, koska tutkimukset maksaa niin paljon. Kyseli noista kasvojen kirvelyistä ja miten ja millä alueella kasvoja ne ovat.
Mulla alkaa päänsärky takaraivolta ja siellä se on vieläkin, vaikka lääkitys on päällä. Nyt se vain "nukkuu" ei ole niin paha, mutta pää on jäykkä ja takaraivo kosketusarka myös.
Päänsärky lienee tosi vaikeasti tutkittava, eikä sitä oikein pidetä minään. Mulla vaikuttaa tasapainoon ja näkökykyyn myös, silloin kun on pahimmillaan. Töissä oli vaikeaa, tosi vaikeaa kyllä. Töistä ei ehkä tarvitse niin murehtia enää. Hain keuhkolääkärin lausunnon tt-lääkärille. Lyhyt ja ytimekäs. Osui ja upposi.
lausunnolla keuhkolääkäri muisti tt-lääkäriä? Siitä oli ilmeisesti jotain apua? Hieno homma! Työpaikkaneuvottelu kuitenkin vielä järjestetään?
taitaa auttaa vain kilometritehtaalle. Lausunnossa mm. "Omassa työpaikassa työvykentely ei tällä anamneesilla tule onnistumaan. .... Allekirjoittaneen mielestä etätyö ja osa-aikatyökyvyttömyyseläke kombinaatio paras ratkaisu."
Keuhkolääkäri toteaa myös jo aikaisemmissa lausunnoissaan, että ilmeinen trakeobronkomalasia, sen jälkeen kulkee mukana tuokin arvio. Tästähän olen aikaisemmin häneltä kuullutkin. Nyt sain lähetteen myös hengitysfysioterapeutille, koska olen oppinut väärän hengitystavan sairauden myötä. Siitä johtuu tuo rintakehän liikkuvuus, vain 4 cm, hengitys vain keuhkojen yläosilla ja liian tiheää.
No siis, työpaikkani ei siis tarvitse järjestellä mitään työtiloja, koska kaksi lääkäriä jo kertoo ettei se onnistu. Työpaikkani ei hyväksyne enää etätyötä, joten ... jäljelle jää aika vähän vaihtoehtoja.
Mutta katsotaan nyt mitä tuossa palaverissa todella tapahtuu. Kysymyksiini ei kukaan vastaa, siitä mistä me keskustelemme, asialistaa tms. ei ole, enkä sitä pyynnöistäni huolimatta ole saanut. Kuitenkin työnantajapuolella pitäisi olla jotakin esittääkin tuossa palaverissa, mutta minulle siitä ei tarvitse kertoa. Luottamusmies ei hyväksy ajatusta, että mukaan tarvittaisiin ketään muuta. Ylimääräinen henkilö vain ärsyttäisi työnantajaa, joten minä olen yksin. Ainakin huhujen mukaan esimiehelläni ja luottamusmiehellä on yhteinen firma, en tiedä onko totta, mutta kovasti siitä keskustelua työpaikan keskustelupalstalla oli ehkä vuosi sitten.
Mutta olen saanut neuvoja, joten avulla tiedän etten allekirjoita, suostu mihinkään tuossa palaverissa. Jos vähänkin epäilyttää pitää vain pyytää miettimisaikaa. Mutta kyllähän nuo lääkäreiden mielipiteen painavat tosi paljon, siihen nojaa varmasti työnantajakin.
Se tosi asia, että mielipiteet eivät sitten painakaan missään muualla on myös tosi asia. Kaikkien yläpuolella on vakuutuslääkärit ja heidän mielipiteensä. Pelkään jääväni näiden kahden mielipiteen väliin, teen mitä vain.
lääkärin kanssa oli puhetta kävelylenkkien jälkeisestä väsymyksestä. Hän kysyi minkä mittaisia kävelylenkkejä kävelen. Kerroin, että olisiko jotakin 7-8 kilometriä tuo aamukävelyni pituus. Hänen mielestään aivan liian pitkä, pitäisi liikkua vähemmän ehkä 2 kilometriä olisi sopiva pituus tällä kunnolla.
No 2 km kävelyllä ei kunto kohene yhtään, mutta lääkärin mielestä ei myöskään heikkene. Sen sijaan liian pitkät kävelyt voivat sen tehdä. No nyt kun on ollut tosi heikko olo, on kävelytkin jääneet vähemmälle, eikä se kunto siitä ainakaan parantunut ole. Joten ihan sama mitä tekee, aina sama lopputulos.
itse en pysty kuin 3km lenkkiin ja sitten olen jo aivan puhki. Taidanpas olla tosi huonossa kunnossa.
kävelemään edes puolta kilometriä silloin, kun olin sairaimmillani. Se johtui pääosin jaloistani, jotka olivat täysin tönköt kauan vielä altistumiseni jälkeenkin. Jokainen askel sattui, jalka ei noussut ja tuntui, ettei veri kierrä. Sitä kesti pari vuotta ja helpotti, kun aloin syödä kalaöljyä (en tiedä johtuiko siitä, vai olisiko parantunut muutenkin).
kauanko sinulla on kulunut pahimmasta altistuksesta ja montako km sinulta nyt taittuu?
Minulla altistuksesta on 3vuotta ja tämän parempaan en vieläkään kykene. Joskus 1km on raskas kävelylenkki, mutta pääpiirteittäin 3-4 km on maksimaalinen reipas tahtinen lenkki.
Syön kyllä kalaöljykapseleita ym. ja niiden avulla olen päässyt tämänkin tasoiseen kuntoon.
Mutta kun vertaan kuntoani ennen altistusta, niin kaukana ollaan.
Altistumiseni loppui jo nelisen vuotta sitten. Edelleenkin tilanteeni vaihtelee. Joskus tuntuu, että voisin kävellä vaikka kuinka pitkälle, mutta joskus se jalkojen pönkköys iskee vieläkin ja silloin parikin kilometriä voi tuntua raskaalta. Hengityksen puolesta ei kävellessä yleensä ole muita ongelmia kuin että joskus yskittää rankasti. Sain aikoinani astmadiagnoosin, johon myös astmalääkkeet purivat. Nyt yritän selvitä ilman niitä ja se onnistuu muuten paitsi, että tuo yskä on rasittava. Ääneen ei voi esimerkiksi edes nauraa ilman kovaa yskänkohtausta.
Liittyessäni Helin jäseneksi sain jäsenpostia Tampereelta. Jouduin heittämään kaikki asiantuntevat esitteet ja mukavat lehdet roskiin pienen selailun jälkeen, sillä sain niistä pahat allergiaoireet. Esitteitä on täytynyt säilyttää pahasti vaurioituneessa tilassa. Uudet lehdet eivät tuota suuria ongelmia, ne joko eivät käy lainkaan ko. homeisessa varastossa tai viipyvät siellä vain hetken.
Olen huomannut useasti nuo liikenne-, katupöly- tai ilmansaasteselitykset höpöhöpöpuheiksi, ei olla vain tajuttu tai ei olla haluttu tajuta, että homehan se rakennuksessa jyllää.
En ole uskaltanut puhua lääkärissä kuntoutuksesta yhtään mitään, koska olen pelännyt joutumista homeiseen kuntoutuskeskukseen. Missä kuntoutuspaikassa homesairaskin pärjää? Tosi hienoa kuulla, että sellainenkin on, ja että olet päässyt juuri sinne kuntoutukseen!
Onko kotisi tai työhuoneesi tarpeeksi puhdas? Mulla on kuvaamasi kaltaista oireilua silloin, kun altistun pitkään ihan vaan vähän homeille. Oireilu on niin pientä, että sitä ei osaa noteerata tarpeeksi ja alkaa etsiä syytä huonoon vointiin. Jos olo olisi tosi kurja, niin sit mun ainakin tulee jo toimittua. Huomaan pienen altistuksen siitä, että tulee piikkimäisesti todella hyvä päivä ja sitten taas "ihan-tavallisen-OK"-päivä. Silloin herää etsimään muutoksia ympäristössä, jotka aiheutti muutoksen olotilassakin.
mikrobiverhot. Itse käyn siellä aika useasti ja olen erittäin herkkä reagoimaan homeelle, mutta minulla on toisenlaiset kokemukset heidän tiloistaan, niissä en reagoi.
Kovin on vaihtelevaa. Välillä on jaksoja, jolloin olen jatkuvasti flunssanpoikasessa, eikä lenkkeily suju. Sitten on kausia, jolloin jaksan ihan hyvin. Välillä hölkkäilen ja välillä kävelen ripeästi. Sellaisina kausina, jolloin lämpö ei vaivaa, olen hyvässä kunnossa.
Olin esimerkiksi viikonloppuna usean tunnin mittaisella kävelylenkillä.
Mutta minullahan ei ole astmaa, keuhkojeni limakalvot ovat tulehtuneet ja turvonneet jostain muusta syystä.
Ennen sairastumistani olin hyvässä kunnossa, lenkkeilin säännöllisesti. Sitten välillä olin ihan rapakunnossa; en jaksanut kävellä kuin lyhyitä matkoja, ja sitten piti seisahtua ja nojata vaikka talon seinään.
Kun itse olin kuntoutuksessa, minulle sanottiin etten saa nostaa pulssiani yli 125! Ne katsoi että olin niin sairas. Ehkä pulssimittari olisi sinullekin hyvä apuväline?! Pyydä sitten asiantuntijalta omia rajaarvoja, jonka mukaan treenaat.
Olin helmikuussa töissä puolitoista viikkoa, mikä johti siihen, etten päässyt asuntooni kolmanteen kerrokseen lepäämättä kuusi kertaa! Nyt pääsen melkein aina jo ensimmäisellä yrityksellä ylös. Jos jaksatte kävellä 7 km tai 3 km, teidän pitäisi olla siitä ylpeitä! Minulla on nyt tavoitteena jumpata kotona, koska ulkoilman homeet vielä ärsyttävät liikaa.
Rapakunnossa itsekin.
Olen talvisin kohottanut kuntoani lumikenkäilemällä ja aluksi maitohappoilu on tosi rankkaa. Viime talvi oli niin lyhyt ja vähäluminen joten kunnon nostaminen tuolla keinoin ei onnistunut.
Kun keväällä keväällä aloittelin haravoimista hengityssuojaimet päässä tunti per päivä, niin aluksi maitohappoilin tosi rankasti.
Parina päivänä olen kunnostanut kukkapenkkejä hengityssuojaimet päässä kitkemällä rikkaruohoja, mullan möyhennys ja kompostilannoitus tunti per päivä, niin tuntuu kuin takapuoleenkin joku olisi potkinut.
Mutta kyllä se siitä. Ensi viikolla laittelen sipulit ja siemenet juurikasvimaalle, joten puuhastelua riittää koko kesäksi.
Omaa liikkumistani lumettomana aikana rajoittaa hengityssuojaimien käyttö. Ei niiden kanssa juosta. Kunto nousee pikkuhiljaa kuitenkin.
Älä hätäile. Kuuntele kehoasi. Kun et ylitä sen kestokyvyn rajoja, niin huomaat, että kuntosi alkaa pikkuhiljaa nousta.