Olen menossa ylihuomenna tekemään klamydiatestin, koska minulla on oireita, joita ensin epäiltiin hormonihäiriöksi, mutta jotka voisivat olla myös klamydiaa, joten testataan siis varmuudeksi. Tuli vain tässä mieleen, että kun minulla noin vuosi sitten todettiin virtsaputkentulehdus, niin olisiko tämä klamydia näkynyt siinä samassa testissä? Eli kun virtsaa tutkitaan, tutkitaanko siinä samalla muutkin mahdollisuudet, vai ainoastaan tuo virtsaputkentulehduksen mahdollisuus?
klamydia
////
3541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitää erikseen pyytää.
Joo, eri testi. ei näy edes papassa (korkeintaan näkyy, että on tulehdusta tai muutoksia, mutta ei syytä mistä johtuvat)
Eikä klamydia näy virtsatulehdus testissä koska siinä pessään alapää ja otetaan ekat suihkut pönttöön ja sit vasta kuppiin. Klamy testissä ei saa olla tuntiin vähintään kussu eikä saa siinä pessä sitä alapäätä ja ihan ensimmäisen tipanki pitää osua kuppiin. Joku siinä oli että se klamy voi olla näkymättä jos puhdistaa paikkoja.