Viikonloppujuomisen lopettaminen

terve,
ajattelin tossa lopettaa viikonloppujuomisen ja viinan käytön kokonaan. Ei oikeasti inspiroi.

Perusviikonloput kyllä luonnistuu kun on himassa, mutta mites noista sosiaalisista tapahtumista selviää juomatta?
Esim. peli-illat, juhannukset, lähdetään vaimon kanssa ulos. Tuntuu näin äkkiseltään aika nihkeeltä, kun noihin juttuihin on ihan kiva mennä.
53005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

meikäläiselläkin ja olen kuullut monien sanovan samaa. Himassa ei ole ongelma mutta olishan "uloskin" joskus kiva mennä. Mun on ainakin vaikea kuvitella omalta osaltani että menen baariin ja lipitän siellä limsaa tai vettä koko illan ja kuuntelen muiden kännisiä juttuja. Eli itse pysyn sitten mielummin kotona. Jos pysyis kohtuudessa ei baarikaan ole mikään ongelma mutta kun mopo yleensä karkaa käsistä ja seurauksena on vähintään kahden päivän ralli, joskus pitempikin.

Äänestä

Siirry pilsneriin ja mietoihin aluksi. Limunaatia sekaan. Selvänä on tosiaan vähän outoa olla pilettämässä äkikseltään. Kaikkeen tottuu kuitenkin. Ja joku juhannus nyt on muutenkin senverran tarpeeton amatöörijuoppojen iltama että kannattaa vähän etukäteen miettiä missä sen viettää. Ei "kiusauksen" pelossa vaan ihan viihtyvyyden kannalta.

Toisekseen jos on kiva pilettää niin miksi olla pilettämättä, sitä en oikein ymmärrä. Jos harvakseen käy jossain niin eipä se kovin vakavaa ole jos vähän ottaakin, etenkin jos normaalisti ei ota. Pikemminkin vähän masokistisen itserääkkäämisen oloista. No tässä kulttuurissahan ei saa olla koskaan hauskaa...

Äänestä

koska mielestäni olet tässä perimmäisten kysymysten äärellä. Mitä tehdä selvinpäin ja miten sekä missä? Ja tehdä kaikki vielä siten että juomattomuus tuntuisi mielekkäältä ja suht täyteläiseltä myös pitkällä tähtäimellä.
Kukapa sen tietäisi.
Mainitsit sosiaaliset tapahtumat. Ovatko ne juomistapahtumia, sellaisia joissa kaikki käyttävät alkoholia ja seurustelu on juopuneiden kielellä puhumista? Selvinpäin et tule juopuneessa seurassa ikinä viihtymään, muu on kiusaantunutta teeskentelyä, omalla kohdallani ainakin. Pakko on vaihtaa kuvioita tai ainakin valikoida ne tarkasti.
Peli-illat, juhannukset, ym., tärkeitä kyllä, mutta mikä niissä on ollut tärkeää, itse tapahtumat vai humaltuminen? Jos nuo kekkerit ilman viinaa tuntuvat nihkeiltä niin ehkä ne ovatkin pohjimmiltaan juuri sitä. Kököttää nyt esimerkiksi jotain kokkoa tsiigaamassa kenties tihkusateessa. Hauskaa? Onhan Juhannus toki muutakin. Mutta mikä vain voi tuntua hauskalta kännissä, koska se känni on ollut hauskaa, ympäristöstä usein riippumatta. Mutta ilman viinaa? No jaa...
Jos siis joku tuntuu nihkeeltä selvinpäin, kannattaisi ehkä pysähtyä miettimään jospa se onkin oikeasti nihkeää. Pyrkisi tunnistamaan ne asiat joista pitää ja joita haluaisi tehdä joka tapauksessa, myös selvinpäin, jonka jälkeen rohkeasti tekisi asioita jotka tuntuvat oikeilta, olivat ne mitä hyvänsä, menemättä tietenkään liiallisuuksiin tai lain rajojen ulkopuolelle.
Tällainen yksipuolinen pintaraapaisu minulta, aiheesta josta varmasti riittää mielipiteitä ja viisaampia sekä kattavampia kommentteja.
Mutta peruskysymyshän tuo on.

Äänestä
  • kiitoksia hyvistä ajatuksista.

    pyrin toimimaan ja menemään ilman viinaa l. esim jos joku kaveri pyytää baariin niin menen, mutten välttämättä ota.

    tämä tilanne on outo, ehkä kysymys on omasta asenteesta ja malleista kuinka tulee vaikka diskossa toimia ilman viinaa - esim. onko vaikea olla ottamatta paukkua ja pystyykö ilmapiiristä nauttimaan?

    Äänestä

tukiryhmässä ja myöhemmin olen sen itsekin havainnut, että seurassa voi olla ottamatta eikä se häiritse muita kuin niitä, joille alkoholi on jonkinasteinen ongelma. Enää se ei häiritse itseänikään, koska ei ole minulle ongelma niin kauan kun en ota ekaa huikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitta täynnä kirjoitti:

terve,
ajattelin tossa lopettaa viikonloppujuomisen ja viinan käytön kokonaan. Ei oikeasti inspiroi.

Perusviikonloput kyllä luonnistuu kun on himassa, mutta mites noista sosiaalisista tapahtumista selviää juomatta?
Esim. peli-illat, juhannukset, lähdetään vaimon kanssa ulos. Tuntuu näin äkkiseltään aika nihkeeltä, kun noihin juttuihin on ihan kiva mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu