en tajua, mutta menee järki sen terapeutin kanssa. kun en puhu hänelle itsemurha-ajatuksistani, se pitää sitä hyvänä asiana(niinkuin se tarkottaisi sitä, ettei olisi vaaraa tehdä itsemurhaa), mutta silti pakottaa puhumaan ja kun lopulta alan puhumaan helpottuneena, se rupeaa vikisemään, että sellaset jotka niistä puhuu eniten, niillä on oikeasti pienin riski tehdä itsemurha. mutta entäs sellaiset ihmiset, jotka eivät haudo itsemurhaa, niin eiväthän ne myöskään puhu itsemurha-ajatuksista?! sehän tarkoittaa sitä, että kun vähiten niistä puhuu sellaiset, joilla ei edes ole masennusta, niin nekö ovat suurimmassa vaarassa tehdä itsemurhan? itse olen luullut, että masennus lisää itsemurhavaaraa, ja kun puhuin itsemurha-ajatuksistani, miksi minut vietiin pakkohoitoon, jos kerran riskini tehdä itsemurha on pienempi kun muilla. tämä varmasti herättää monenlaisia mielipiteitä, oikeastaan en sanoisi, että terapeutti olisi aivan väärässäkään tai että itse olisin oikeassa, en vaan tajua, mitä mieltä olette?
TERAPIA ottaa päähän!!
en vaan tajua
211180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
vihaan muutenkin puhua itsemurhasta, koska pelkään, ettei sitä oteta tosissaan ja minua pidetään naurettavana. onkos kummakaan, kun niin monet kuitenkin hakevat huomiota koko asialla, enkä haluasi vaikuttaa sellaiselta, siksi en puhukkaan niistä ajatuksista juuri millään ja kun puhun, minua sitten pidetään huomionhakuisena. en toki haluaisi, että kaikki tietäisivät ajatuksieni vakavuuden ja todellisen tilanteen tai en halua sillä sääliä, minusta olisi vain mukava puhua niistä ajatuksista edes jollekin, joka uskoisi minuun 100 prosenttisesti
jos en voi luottaa kunnolla, en myöskään pysty puhumaan asioista täsmälleen kuten ajattelen, eikä näin tule asiaan parannusta, mikä olisi parempi vaihtoehto
Odottavat mitä puhut,jos puhut itsemurha ajatuksista laittavat pakkohoitoon.Vuosikymmenenkin takaiset jutut kaivetaan aina esille,jos haet apua.Sellaista tämä on.Tuntuu,että saisi puhua vain myönteisistä asioista ?
mutta en itse hakenut apua, minua yritetään pakkohoidon uhalla käymään avohoidossa. tai no en väitä, että olisit väittänyt muuta. näinhän se on...
Tämä purkaus olisi pitänyt päästellä siellä terapiassa, eikä täällä. Jos koet tarvetta puhua vain itsemurhasta terapiassa, niin tuskinpa terapeutti sitä estääkään. Hän saa rahat kuuntelemisestasi jauhoit sitten mistä vain, joten kiellä häntä olemasta eri mieltä. Siitä voi kehkeytyä mielenkiintoinen tilanne.Terapeutit eivät ole jumalia, eivätkä minkään sortin auktoriteetteja ja on aika hölmöä, jos ei osaa pitää huolta omista oikeuksistaan asiakkaana.
kiitos vastauksestasi! kyllähän sanoinkin sille, muttei se ottanut kantaa, joten siksi kysyin teidän mielipidettänne. mielenkiintoinen vastaus sinulta :) se on hyvä, kaikenlaisia näkemyksiä tarvitaan. vielä kun hiukan selventäisit, mitä tarkoitit tuolla : 'on aika hölmöä, jos ei osaa pitää huolta omista oikeuksistaan asiakkaana.'
Työtään se psykologikin siellä vaan tekee...siis TYÖTÄ...ei hän tosiaan mikään "ylin Jumala" ole ja psykologejakin on "moneen junaan"...
Käytä omaa arviointikykyäsi mahdollisimman paljon.
niin eihän kukaan ole niin väittänytkään.. niinpä niin..
heihin pitäisi voida luottaa. Kyllähän terapeutin pitää osata tavalla tai toisella johdattaa potilas oikeaan suuntaan. Terapeutti on sen asian asiantuntija, potilas puolestaan on omien tuntemustensa ja ajatustensa asiantuntija. Tottakai maalaisjärkeä (=omaa arviointikykyä) kannattaa käyttää parhaansa mukaan, mutta toisaalta jos ei ole sairautensa asiantuntija, niin pelkkä maalaisjärjellä ajattelu ei aina riitä, siksikän me käännymme asiantuntijoiden eli lääkäreiden, terapeuttien yms. puoleen.
No jos tästä ei saa mitään selvää, niin ei sitten :)
jos mahdollista. Niin minäkin tein kun ensimmäisen kanssa ei henkilökemiat toimineet ja nyt olen tyytyväinen että näin tein. Terapeutin pitää olla luotettava kuuntelija/ohjaaja jolle haluaa puhua kaiken.
vastauksesta, täytyy harkita asiaa ;)
Mulla on kans terapeutti josta en pidä ja joka ei oikein osaa hommiaan ja halusin kerran vaihtaa eriin mutta en saanut. Että semmoista.
hoidossa yksityisellä sektorilla!!! Tämä on fakta, itse koettu asia.
Totta kai saan vaihtaan, itsehän sen hoitoni maksankin. Haluan kunnon palvelua ja jos en sitä yhdeltä saa vaihdan toiseen, kemioiden pitää pelata, kuten muissakin suhteissa.
Saahan noita teorioita vikistä...itsekin oon niitä kuullu. Mä muistan naisen joka puhui itsarista ja yritti sitä monesti. Viimein onnistui.
ei voi muuta sanoa. Olisihan se tietenkin kiva, jos terpapeutti edes uskoisi, että edes siihen voisi luottaa. Kukapa turhan takia sellaisista puhuisi. elämä nyt sattuu olemaan tällaista, niin ilkeitä kuin mukaviakin ihmisiä oon jokapaikassa, olipa kyse siivoojista, opettajista, terapeuteista jne. you know.
miksi terapeutit kieputtaa potilasta, kerran jouduin työpaikan kiusaamisen tähden tällaiseen puhutteluun. Kun itsemurhajuttuun ei saatu otetta, niin sitten keskustelu käänty, "miten se viinan otto on vapaa-aikoina", ohjasin tuon kysymyksen, että sain komeasti takaisin letkauttaa. Terapeutti katsoi minua kuin myrkyn olisi nielaissut. Sain koko hommasta sellaisen kuvan, että SYYLLISTETTIIN, kun eivät onnistuneet, MAHTO PISTÄÄ VIHAKSI!
Vaihtakaa terapeuttia jos on ongelmia. Itsemurha ajatuksien kanssa parhaita kokemuksia on kognitiivis ja ratkaisukeskeisillä suuntauksilla juuri lukemieni tutkimusten mukaan. Psykodynaamisen terapian toimivuudesta ei kyseisen artikkelin mukaan ole juurikaan tutkimustietoa. Vanha topa, mutta ehkä joku asian kanssa painiva saa ajatuksia, jos tuommoisten ajatusten kanssa painii, voi terapiasuuntauksellakin olla merkitystä. Terapiasuhteen toimivuudella on erityisen iso merkitys ainakin. Terapiaa käydään omaksi hyödyksesi, pelkässä vihassa ja negatiivisissa tunteissa rypeminen voi sairastuttaa pahasti. Pelkällä keskustelulla on merkitys, keskustelun sisällöllä vielä isompi merkitys.
On tutkittu että psykodynaamiset terapiat on pitkällä tähtäimellä parempia kuin lyhyet. Itse en olisi voinut ajatella lyhyttä terapiaa , koska olen ollut aina niin turvaton enkä halua kiintyä ihmiseen jonka menetän heti. Mulla oli Kelan kautta psykodynaaminen terapeutti 3 v. ja siitä oli apua aika paljon.
Terapeutitkin on ihmisiä. Hekin tekevät virheitä ja mun terapeutti ainakin kysyi joskus esim. että "Olenko sanonut jotain loukkaavaa" kun olin hiljaa tai jotenkin vihainen. tai jos joskus kritisoin hänt hän sanoi että "ahaa tuota siis tarkoitat, olen ilmeisesti tehnyt siinä ja siinä väärin", ja "Hyvä kun sanoit". Ei yrittänyt tehdä itsestään yli-ihmistä.
Yhdellä ystävälläni oli jonkun aikaa mielenterveystoimistossa psykologi, en tiedä oliko hänellä mitään terapiakoulutusta. Ystävälläni oli ollut työpaikkakiusaamista ja hänellä oli ollut todella vaikeaa monta vuotta, toimeentulovaikeuksia ja oli menettänyt monta läheistä yllättäen jne. Kun ystävääni itketti tama psykologi vaan pakotti tekemään jotain hengitysharjoituksia. Ei saanut itkeä siis, Se jotenkin ahdisti terapeuttia ilmeisesti. Ja aina hän oli sanomassa, kun ystäväni valitti jotain vastoinkäymistä, että muillakin on sellaista, tai muilla on vielä pahempaa. jne. Ei auttanut ystävääni se terapia eikä hän enää käykään, vaikka kyllä hänkin yritti asennoitua pitkään että josko auttaisi.
Mua terapia siis auttoi, voi sanoa että pelasti henkeni siinä vaiheessa. Kai sitä olisi selvinnyt aina jotenkin, mutta huonommin, on vaikea kuvitella että olisin voinut esim. tehdä näitä töitä mitä teen nykyään siinä mielentilassa silloin.Menin opiskelemaan uutta alaa sen terapian aikana.
Ei se helppoa mullakaan aina ollut, mutta hän tuli vastaan tuolla tavalla kuin kerroin. Ja että pidin hänestä, koin että hän on lämmin ihminen. Ei kukaan voi luottaa vieraaseen ihmiseen heti ja joistakin tietää, että ne tulevat aina olemaan sillä tavalla vieraita ettei tule luottamusta.
Sinulla on ollut onnea terapeutin valinnassa. Mm. tuollaista vastaantuloa itsekin olisin terapeutilta kaivannut, kun huomautin tälle jostain havaitsemastani pienestä puutteesta kohtaamisessa. Sen sijaan sain vain koko ongelman kääntämistä itseeni. Niin sitten kanssakäymisen pikkuongelma tuli niiden asioiden tielle, joihin olisin oikeasti tarvinnut kipeästi apua. Terapia loppui vähitellen siihen. Täysin turha vaiva koko roska - mutta lihoihan "auttajan" lompakko, minun vähät säästöni ja valtion tukivarat sen sijaan hupenivat.
Kyllä valitettavasti omien kokemusteni pohjalta kehottaisin olemaan erityisen varovainen ainakin analyyttisten / dynaamisten terapeuttien kanssa. Vaikka on niissä lyhyemmissäkin terapioissa lähestymistapoineen omat ongelmansa. Monesti ovat kovin pinnallisia, mielestäni.
Itselläni ei ole kovin hyvä tuuri käynyt. Kohtaamisista onnistuminen paljolti on kiinni. Niiden luonnetta taas on todella vaikea ennalta tai ensimmäisissä kontakteissa aavistaa. Jotain onnea ja johdatusta tarvitaan, maalaisjärjen ja tunneherkkyyden lisäksi.
Vaihtaa vain terapeuttia, jos ei toimi. En käy enää psykologeilla, enkä sairaanhoitajilla, jotka tehneet työtä vuosikymmeniä. Luulevat tietävänsä kaikki, eikä kunnia anna periksi olla koskaan väärässä. Pahimmillaan ollut jo teoria valmiiksi liitutauluun piirettynä, vaikka ei ole potilasta koskaan nähnytkään.
Vasta valmistuneet sairaanhoitajat osaa tehdä työnsä, niinkuin pitääkin. On typerää terapiaa kertoa vain teorioita, joita potilas ei omaksu. Onko se edes terapiaa?
Eniten luotan kuitenkin psykiatriin, joka kohta jää valitettavasti eläkkeelle. On mennyt tosiaankin minun, eikä omalla tahdilla. Eikä ole koskaan ollut ehdottomasti oikeassa. Se on oikea tapa, että jos ei tiedetä, niin sitten ei tiedetä, vaan mietitään.
Kokemattomampien terapiantarjoajien kohdalla tulee epäiltyä, että osaaminensa ja kokemuksensa ei ole tarpeeksi vahvaa, terapia jäisi pinnalliseksi. En tiedä, pitäisikö sitten yrittää suhtautua itse toisin omine odotuksineen. Tunnen kyllä itseni sen verran hyvin, että tiedän, miten liian kevyiksi jäävistä ja esimerkiksi menetelmällisesti moitteettomista mutta samalla kaavamaisista käsittelyistä ei tule minulle olemaan apua. Kovin nuoren tyypin kanssa nyt en kokisi mielekkääksi ylipäätään asioitani läpikäydä, ihan jo elämänkokemuksesta yms. seikoista johtuen.
Kommentteina kysymyksiisi: teorioiden kertoilu ei todellakaan ole mitään terapiaa vaan lähinnä ajanhaaskuuta. Onko terapeutilla pitkäveteistä, vai ahdistaako kuunnella asiakastaan, jos jauhaa tyhjää paskaa jostain teorioista istuntoajalla?