Ei millään muilla korjauksilla ole kiire, mutta VALTIONEUVOSTON JA EDUSKUNNAN PALKANKOROTUKSET OLI YKKÖSASIA. TAHTOTILA. hah hah
Pitihän se
arvata
4225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin kokoomusksen nörtti sanoi tänään aamu-uutisissa että "perintöverot" ensin ja veronkevennykset hallitusohjelman loppuvaiheessa eli siis jälleen kerran onneksi en äänestänyt kokoomusta. Se pettää aina. Hullua että ihmiset äänesti kokoomusta vaikka tiedossa oli että rikkaiden etuudet menee edelleen ja me tavalliset palkansaajat olemme sitten vasta jälkijunassa. Sellainen valtionvarainministeri meillä on! Nautitaan!!!!
että hallituksessa on muitakin puolueita kuin Kokoomus. Jos hallitus päättää jotain, niin se tehdään yhteisymmärryksessä. Näin ollen on turha syyttää kaikesta Kokoomusta.
P.S. Mikähän puolue muuten ajoi läpi varallisuusveron poiston? Eikös se ollut juuri se rikkaiden vero...
kyllä siellä puheiden mukaan on ollut viime vuodet demarit yksinään niin miksei nyt kokoomus jolla jonkun mukaan nykyään suurin kannatus
ennen sossuista että lapsiperheet ei saa mitään. Mikä on esimerkiksi se 10e lapsilisäkorotus nyt mitä ei ees kaikki saa?
Aiemmin kun keskusta oli hallituksessa jokunen vuosikymmen sitten, tuli heti lapsiperheille hyvät korotukset. Lapsilisän nosto jos mikä kannustaa tekeen lisää lapsia ja kulut on valtavat ainakin eka lapsen kanssa.