Epäilen että itselläni on tämä kyseinen vaiva!
Oireita on ollut noin vuoden verran, muunmuassa
seuraavanlaisia:unettomuutta, hulluksi tulemisen
pelkoa, jatkuva hermostunut olo, erillaisia
vierauden tunteita, fyysisiä kipuja,
ärtyneisyyttä, ajatuksen laukkaamista laidasta
laitaan jne. Oisko muilla ollut kyseisiä oireita?
Jos on, niin minkälaista hoitoa ootte saaneet ja
onko auttanu?
Oireita on ollut noin vuoden verran, muunmuassa
seuraavanlaisia:unettomuutta, hulluksi tulemisen
pelkoa, jatkuva hermostunut olo, erillaisia
vierauden tunteita, fyysisiä kipuja,
ärtyneisyyttä, ajatuksen laukkaamista laidasta
laitaan jne. Oisko muilla ollut kyseisiä oireita?
Jos on, niin minkälaista hoitoa ootte saaneet ja
onko auttanu?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla on ollut, ja vieläkin viiden vuoden
hoidon jälkeen saattaa tietyissä tilanteissa
tulla takaisin.
Hankala juttu, tuskainen, mutta josta on
kuitenkin mahdollista selvitä.
Nyt ei minulla ole enää suurempaa huolta eikä
pelkoa taudista.
MTT auttoi,ja ennenkaikkea
oma "eloonjäämistaistelu"! Itse oli opetteltava
tapa selvitä.
Saitko lääkehoitoa ja psykoterapiaa! Minkälaisia
lääkkeitä sait? Oliko sulla vierauden tunteita
esim. tutut paikat tuntui vierailta kuin myös
muistot ja itsensä tuntemista vieraaksi!
Alkavilta depressio-oireilta minusta. Tunne, että
katselee omaa elämäänsä ulkopuolelta, ärtyneisyys,
levottomuus, aamuöinen unettomuus, huolet, kuoleman
ja sekoamisen pelko, itsestään ja läheisistä
vieraantuminen.. been there. MTT:hen yhteyttä vaan.
Minusta mtt:n hoito on melko avutonta,ei heillä
tunnu olevan todellista halua auttaa,kunhan kuun-
televat 45 m.ja salaavat haukotteluaan.Eikä aiko-
jakaan saa kuin n.kerran kuukaudessa,joten jos on
pahasta oirehtimisesta kysymys,ei sellainen ole
riittävää.Sitten heillä on lapselliset "päiväosas-
tonsa",jossa askarrellaan ja tehdään kaikkea "ki-
vaa"..Mutta Kelalta voi kysellä korvausta yksityi-
sestä hoidosta,siitä voi jotain apua ollakin..
Sain lääkehoidon lisäksi ns supportiivista
psykoterapiaa. Aluksi keskustelin useammankin
psykologin kanssa, mutta kun se ei auttanut
ollenkaan niin pyysin saada läkkeitä. Myöhemmin
lääkärin kanssa supportiiviset keskustelutuokiot
auttoivat yhdessä lääkkeitten myötä
Mulla on ollut viimeaikoina ongelmana
nimenomaan tuo hulluksi tulemisen pelko! Siitä ei
vaan pääse eroon...
Koulussakin (lukiossa) istuskellessa tulee
aina tietynlainen voimattomuuden tunne... tuntuu
aina, että aivan turha mulla on mitään opiskella,
ku jossain vaiheessa en kuitenkaan enää pysty
käsittelemään asioita -sitten ku päässä naksahtaa
lopullisesti.
Kuulostaa sekopäiseltä ajattelulta, I
know...niin mustakin kuulostaa. Noo, jospa tuosta
pääseepi vielä joskus eroon...
Tuollaista sekaisin menemisen pelkoa ei minulla
koskaan ole ollut, mutta muita kummallisia
toistuvia päähän pinttymiä kyllä.
Taitaa ollakin niin, että päähänpinttymä, joka
palaa aina mieleen on jokaisella ihan omansa.
Sinulla se on nyt tuo sekoamisen pelko. Minulla
se oli jotakin paljon pahempaa.
Mutta kyllä se siitä saattaa ohi menä. Ainakin
siihen voi tulla pitkiä taukoja, jos saat muuta
mietittävää ajankuluksesi. Tai oikeastaan olisi
miettimisen sijasta parempi, jos pääsisit
kokemaan jotakin uutta ja uudenlaista.
Lisäisin tänne oman kokemukseni: olen pienestä
pitäen ollut sellainen hiljainen, "näkymätön"
hiirulainen...Ja kun koulussa piti / (pitää
edelleen) pitää jotain esityksiä, iskee luonnoton
paniikkihäiriö. En ole muutenkaan hirveän taitava
missään sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Mullakin on ollut pienestä pitäen sekoamisen
pelko. Se johtuu lähinnä siitä, ainakin uskon
niin, että isälläni on skitsofrenia ja olen
nähnyt miten tauti vaikuttaa ihmiseen. Siispä jo
pienenä pelkäsin itsekin joskus sekoavani.
Joka vuosi mulla on ollut jossain
vaiheessa "hermoromahdus", pahimmillaan se oli
ennen yo-kirjoituksia jolloin mietin vakavasti
itsemurhaa. Onneksi en sitä kuitenkaan tehnyt...
Pahinta on ajatella ettei kukaan lähipiirissäni
edes tiennyt, miten huonosti silloin voin; isä
oli silloin sairaana, äidillä oli työnsä ja
koulussa kaikki luulivat että mun
depressiivisyyteni oli normaalia. Eivätkä ne
varmasti asiasta hirveästi välittäneetkään.
Masennuskausiini liittyy vahvasti ahdistuneisuus,
unettomuus, itsetunnon menetys, sairaat
kuvitelmat (esim. mietin koko ajan sitä että olen
kaikessa niin surkea ja huono enkä osaa mitään)..
Yöllä saatan herätä hiessä niskat ja hartiat
jäykkänä, ohimoita ja silmiä särkee vihlovasti
eikä mistään tule mitään. Niin että minustakin
tuo kuulostaa masennukselta!!! Tällä hetkellä
mulla on hommat hanskassa, piristykäähän kaikki
muutkin! Kaikkein parhaiten auttaa se kun pääsee
hetkeksi eroon huolistaan ja alkaa taas ajatella
valoisasti. Se on kylläkin helpommin sanottu kuin
tehty, tiedän sen koska...
Olen kanssasi aivan samaa mieltä kyseisestä
keskuksesta se on joidenkin henkilöiden
suojatyöpaikka kun niistä ei ole muuhunkaan
potilaat ovat siellä vain henkilökuntaa varten
eikä toisinpäin vaikka pitäisi olla potilaita
varten ,nämä ns. kuraattorit ovat apuhoitajan
kouluutuksen saaneita ne ei tierä eikä tee mitään
ne vain on suojatyöpaikka mikä suojatyöpaikka
potilaita huijataan yhteiskunta maksaa palkan hyvä
tulee