Tiedättehän mainoksen joka aikoinaan tuli (ei siitä kauan ole), jossa mies sanoo naiselle että "mä rakastan sua!" ja nainen on ilostuu tosi paljon tämän kuullessaan. No sitten mies sanookin uudestaan "mä rakastan sua!" ja vielä uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan jne.! Ja nainen kyllästyneenä haukottelee tms...
Minusta tuntuu juuri tältä! Poikaystäväni kanssa ollaan 2v. seurusteltu, ja tuntuu että hänen tunteensa minua kohtaan kasvavat vain aikaa myöten, ja hän ei muuta teekään kun tunnustelee rakkauttaan, kehuu ja ylistää minua maasta taivaisiin, joskus puhuessamme illalla puhelimessa ennen nukkumaanmenoa (emme asu yhdessä vielä), poikaystäväni saattaa vaikka tunnin putkeen vain kehua minua ja kertoa miten ylisuperhyper-hulluna hän on minuun, hän ei ymmärrä että liika on kertakaikkiaan liikaa! Tunnen oloni vaivautuneeksi kun kehuja satelee jatkuvasti, eikö kahden vuoden seurustelun jälkeen voisi alkaa jo hellittää? Olen sanonut suoraan että liika kehuminen ei ole enää edes kivaa, muttä hän kertakaikkiaan ei voi tajuta että liiat kehutkin, niin positiivisia kuin ovatkin, voivat olla ihan tosissaan ärsyttäviä..
Kellään muulla samaa "ongelmaa"? Kaiken lisäksi poikaystäväni kaveritkin kertovat miten hän kehuu minua heillekin kaiket päivät, tympii!..
Joku varmaan tulee nyt sanoman että "oletkos varma ettei vieraissa käy ja vaikka huonosta omatunnosta innostuu kehumaan!" mutta käytännössä joku pettäminen olisi mahdotonta (siitä huolimatta ettemme yhdessä asu näemme toisiamme jatkuvasti ja puhelimessa puhumme yöt ja päivät (poikaystäväni kun ei vaan voi olla hetkeäkään erossa)...
Tuollainen käytös saa minut tuntemaan oloni suorastaan tukalaksi, tuntuu että tukehdun moisiin rakkaudenosoituksiin, sitäpaitsi jos joku on noin paljon minussa kiinni, ei jaksa olla itse innostunut hänestä, ikävää mutta totta, hän ei tajua että olisin itse paljon "rakastuneempi" jos hän ei olisi niin "kiinni" minussa kokoajan..Mikähän tässäkin auttaisi kun puhuminenkaan ei tunnu auttavan..
Minusta tuntuu juuri tältä! Poikaystäväni kanssa ollaan 2v. seurusteltu, ja tuntuu että hänen tunteensa minua kohtaan kasvavat vain aikaa myöten, ja hän ei muuta teekään kun tunnustelee rakkauttaan, kehuu ja ylistää minua maasta taivaisiin, joskus puhuessamme illalla puhelimessa ennen nukkumaanmenoa (emme asu yhdessä vielä), poikaystäväni saattaa vaikka tunnin putkeen vain kehua minua ja kertoa miten ylisuperhyper-hulluna hän on minuun, hän ei ymmärrä että liika on kertakaikkiaan liikaa! Tunnen oloni vaivautuneeksi kun kehuja satelee jatkuvasti, eikö kahden vuoden seurustelun jälkeen voisi alkaa jo hellittää? Olen sanonut suoraan että liika kehuminen ei ole enää edes kivaa, muttä hän kertakaikkiaan ei voi tajuta että liiat kehutkin, niin positiivisia kuin ovatkin, voivat olla ihan tosissaan ärsyttäviä..
Kellään muulla samaa "ongelmaa"? Kaiken lisäksi poikaystäväni kaveritkin kertovat miten hän kehuu minua heillekin kaiket päivät, tympii!..
Joku varmaan tulee nyt sanoman että "oletkos varma ettei vieraissa käy ja vaikka huonosta omatunnosta innostuu kehumaan!" mutta käytännössä joku pettäminen olisi mahdotonta (siitä huolimatta ettemme yhdessä asu näemme toisiamme jatkuvasti ja puhelimessa puhumme yöt ja päivät (poikaystäväni kun ei vaan voi olla hetkeäkään erossa)...
Tuollainen käytös saa minut tuntemaan oloni suorastaan tukalaksi, tuntuu että tukehdun moisiin rakkaudenosoituksiin, sitäpaitsi jos joku on noin paljon minussa kiinni, ei jaksa olla itse innostunut hänestä, ikävää mutta totta, hän ei tajua että olisin itse paljon "rakastuneempi" jos hän ei olisi niin "kiinni" minussa kokoajan..Mikähän tässäkin auttaisi kun puhuminenkaan ei tunnu auttavan..
Vastaukset 10
Vanhimmat
saman minkä tässä.
Teidän täytyy hankkia myös toistenne ulkopuolista elämää. Jatkuva symbioosi kuluttaa suhteesta hapen.
Poikaystäväsi on liian riippuvainen sinusta. Teidän täytyy puhua asioista ja sinuna vaatisin myös omaa aikaa lisää. Kerro miltä sinusta tuntuu.
Aikoinaan seurustelin pojan kanssa,joka kehui ja rakkaudentunnustuksia yltiöpäisesti jakeli. Se alkoi ahdistaa todella. Liika on todellakin liikaa. 2.5 vuotta sitä kesti ja sitte sen lopetin. Jos sinusta tuntuu hankalalta, voi se olla merkki, ettei hän ehkä ole se oikea.. Keskustele nyt kuitenkin vielä hänen kanssaan.
sinun tehtävä on ohjata ko. kaveri ammattiauttajalle mitä pikimmiten
Idioottimaisuuteen ei valitettavasti ole hoitoa, kärsit siitä varmasti lopun ikääsi jos asenteesi on tuollainen.
tuokin lopahtaa aikanaan.Nauti siitä nyt kun sitä on , kyllä arki tekee tehtävänsä..
Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan n. 2v. ja äitinsä kanssa hän muutti pienenä ulkomaille mutta hän tuli sukulaisten luo Suomeen n. 8-vuotiaana eikä ole äidin kanssa pahemmin tekemisissä edes ja tämä vaivaa häntä (äiti on mikälie alkoholisti eikä pidä yhteyttä), ja hän sanookin tuntevansa olonsa usein kuin orvoksi ilman vanhempia, eli enpä yhtään ihmettelisi jos hän ihan oikeasti olisi läheisriippuvainen, eli taidan olla (ja niin hän on sanonutkin) ainoa tärkeä ihminen hänelle maailmassa kun ei muutakaan perhettä juuri ole ja sukulaiset ovat vanhoja eikä hän heidänkään kanssa koskaan erityisen hyvissä väleissä ole ollut..
Ikävää, sillä välitän hänestä kyllä, miksi hänen pitää pilata hyvä suhde olemalla liian tiiviisti kiinni minussa.. vaikea vaan sanoa hienotunteisesti läheiselle ihmiselle että "pysypä kaukana minusta etten kyllästy sinuun", kun sellaisena hän sen tuntuu ottavan jos yritän puhua..
Suoraansanoen minä en usko, että sinä välität hänestä tippaakaan, muuten tuskin ajattelisit noin. Jos itse saisin kuulla että tuolaisia toinen puhuisi selän takana, niin ohjaisin hänet sitten etsimään jonkun toisen.
Jos se että toinen on oikeasti rakastunut tuntuu noin kauhealta, niin sillon SINÄ et kyllä ole häneen rakastunut. Ihan turha väittää muuta, en usko jos yrität kiistää tuon.
Kirjoituksesi perusteella ainakin se on täysin selvää, että hän välittää sinusta paljon enemmän kuin sinä hänestä. Ehkä et ole lainkaan oikeasti rakastunut? Ehkä olet vain ihastunut?
Jokatapauksessa en usko, että tuollaisella suhteella on juuri tulevaisuutta. Jos toinen tuntee pitävänsä toisesta aina vaan enemmän ja toinen ei selvästikään tunne samoin niin sillä suhteella ei juuri ole mahdollisuuksia onnistua.
Jos luulet ettei poikaystäväsi huomaa asennettasi, niin erehdyt. Hän huomaa sen ennemmin tai myöhemmin ja voit olla varma, että tilanteen tajuaminen tulee häntä satuttamaan. Kannattaa siis varautua pahimpaan.
Minusta ongelma ei ole sinun poikaystäväsi, vaan sinä itse. Jos olisit oikeasti rakastunut osaisit varmasti nauttia siitä että toinen pitää susta.
Siis herranjestas siitähän siinä rakastumisessa ja taoisen rtakastamisessa juuri on kyse että tykätään toisesta. Jotenkin tuntuu ettet ole sitä ymmärtänyt.
Kyllä se käy rasittamaan, jos toinen pitää yli-ihmisenä. Hellät ilmaisut ovat toivottavia ja mukavia vastaanottaa, mutta varmasti siinäkin tulee raja vastaan. Ymmärrän hyvin, mutta aika vaikea on huomauttaa...