Toivoisin kokemuksianne add-ihmisen vanhemmuudesta.
Odotan esikoistani nuorelle miehelle, jolla on diagnosoitu ADD. Seurusteluaikamme on ollut kaoottista ja lapsi tuli itselleni järkytyksensekaisena yllätyksenä, juuri kun olin päättänyt lopettaa suhteen.
Kävin perheneuvojalla, joka sanoi suorin sanoin, ettei perhe-elämällämme tule olemaan hyvää ennustetta. En yksinkertaisesti jaksa huolehtia lapsesta, jos taakkanani on lapsenkaltainen, rajaton mies.
Tähän mennessä mies on intoillut raskaudesta, mutta jatkanut entistä tempoiluaan: ei töitä, opinnot kesken ja krooninen rahapula. Hän katosi yli viikoksi ja ilmestyi sitten omalla avaimellaan kotiini keskellä yötä. Tunnen eläväni maanjäristysalueella! Avaintani hän ei ole lukuisista pyynnöistäni huolimatta palauttanut.
Pelkään tämän stressin vahingoittavan lasta ja verottavan voimiani. On siis varmaan parasta paeta sairaan miehen luota? ADD-ihminen ei ole ilkeä, mutta saattaa käyttäytyä hyvinkin julmasti ja piittaamattomasti muita kohtaan. Häneltä puuttuu kyky asettua toisen asemaan.
Voinko siis estää yhteishuoltajuuden tähän seikkaan vedoten? Olen myös miettinyt sitä, että isyys jätettäisiin kokonaan selvittämättä.
Toivoisin kommentteja niiltä, joilla on kokemusta vastaavasta tai muista viisauden sanoja tähän hätään! Kiitos.
ADD ja isyys?
10
2488
Vastaukset
- ..............
Otappa sekin huomioon, että add on periytyvää, joten lapsellasi saattaa se myös olla. Raskasta tulee olemaan..
- vastauksesta
olen tietoinen perinnöllisyydestä.
Vaihtoehtoni: abortoin lapseni?
teen itsemurhan?
yritän hankkia mahdollisimman paljon tietoa ja tukea viisailta ja ymmärtäväisiltä ihmisiltä?
Ja jotta saisit itsellesi suurimman tyydytyksen, niin kerrottakoon, että raskasta on jo nyt! - apua ajoissa
vastauksesta kirjoitti:
olen tietoinen perinnöllisyydestä.
Vaihtoehtoni: abortoin lapseni?
teen itsemurhan?
yritän hankkia mahdollisimman paljon tietoa ja tukea viisailta ja ymmärtäväisiltä ihmisiltä?
Ja jotta saisit itsellesi suurimman tyydytyksen, niin kerrottakoon, että raskasta on jo nyt!Sano miehellesi, että hänen on haettava apua add:hen, hoidettava kunnollisella lääkityksellä itsensä sellaiseen kuntoon, että kelpuutat hänet isäksi. Kun lapsi syntyy, se kietoo varmasti isän mukaansa etenkin jos sinä olet halukas auttamaan ja asetat selvät vaatimukset miehelle.
Ei kannata lannistu aetukäteen, ihmeitäkin tapahtuu, kun vaan jaksaa uskoa toiseen. En uskalla neuvoja antaa, mutta kyllä addnkin kanssa pärjää, kun pitää elämän perheessä säännöllisenä ja turvallisena. Aloita jo nyt, ole turva itsellesi ja perheellesi, seiso vankkumattomana hyvän, raittiin ja onnellisen perhe-elämän esikuvana.
Voitte ihan hyvin onnistua, myös lapsesi voi onnistua elämässään vallan mainiosti, kun vaan itse uskot häneen ja rakastat. Ihan riippumatta siitä, onko hänellä add vai sokeritauti vai lukiongelma vai masennustaipumusta tai pituuskavun ongelmia tai astma tai puuttuu yksi sormi...
Rakkaus ja toiveikkuus tekevät ihmeitä ihan oikeassa elämässä. - kiitollinen
apua ajoissa kirjoitti:
Sano miehellesi, että hänen on haettava apua add:hen, hoidettava kunnollisella lääkityksellä itsensä sellaiseen kuntoon, että kelpuutat hänet isäksi. Kun lapsi syntyy, se kietoo varmasti isän mukaansa etenkin jos sinä olet halukas auttamaan ja asetat selvät vaatimukset miehelle.
Ei kannata lannistu aetukäteen, ihmeitäkin tapahtuu, kun vaan jaksaa uskoa toiseen. En uskalla neuvoja antaa, mutta kyllä addnkin kanssa pärjää, kun pitää elämän perheessä säännöllisenä ja turvallisena. Aloita jo nyt, ole turva itsellesi ja perheellesi, seiso vankkumattomana hyvän, raittiin ja onnellisen perhe-elämän esikuvana.
Voitte ihan hyvin onnistua, myös lapsesi voi onnistua elämässään vallan mainiosti, kun vaan itse uskot häneen ja rakastat. Ihan riippumatta siitä, onko hänellä add vai sokeritauti vai lukiongelma vai masennustaipumusta tai pituuskavun ongelmia tai astma tai puuttuu yksi sormi...
Rakkaus ja toiveikkuus tekevät ihmeitä ihan oikeassa elämässä.Hienoa saada noin positiivinen ja kannustava viesti. Olen ollut samoilla linjoilla kanssasi: tässä perheessä tulee olemaan säännöllisyyttä ja rajoja. Jos isä ei kertakaikkiaan pysty tähän, hän saa olla lapsen elämässä, mutta huoltaja olen minä.
Valmistautuminen lienee tärkeintä. Siihen juuri hain tukea toivottomuuden ja pelkojeni keskellä.
- add-äiti
ei mullakaan mitään viisauden sanoja sun tilanteesees ole, kuin että meitä on muitakin.
Ite oon ADD-"tapaus", yhen lapsen yh ja toista lasta venaan toiselle miehelle. Kummatkin isukit oon pistänyt pellolle. Suhteet totaali kaoottisia. Ekan isukin kanssa sentään kesti muutaman vuoden, mutta tokan kanssa ero tuli yhtä nopeesti ku alkokin. Semmosta tää on. En mä pysty sitoutuun tai sitten kyseessä olleet väärät ukot tai vääränlainen minä... :)
Mun elämä on aina ollut katastrofaalista ja hyvin hektistä. Tylsäksi ei ole päässy käymään.
Vaikka oon mikä ADD tahansa ja toisaalla toinen psykiatri totesi että olisin myös rajatila...kuka tietää...niin oon silti mielestäni luotettava ja ihana ihminen...niin kauan kun kaikki menee hyvin, hah. Jos mun silmille ruvetaan hyppimään, niin tietävät hyppivänsä. Mä rakastan suurella sydämmellä ja myös inhoan suurella sydämmellä.
En mä osaa muuta sanoa...tässä vaan mun Add-kokemus - add myös
Minä olen nyt jo kolmekymppinen add-äiti ja olen ollut aina yksinhuoltaja lapselleni. Lapsi on nyt jo kolmannella ja hengissä ollaan vielä :). Pari ensimmäistä vuotta oli vaikeaa, rutiinit ja vastuu tuntuivat murskaavalta. Lastani rakastan eniten ikinä ja ei meillä välttämättä ollut kaikkein siisteintä yms, mutta aina olen lapseni hoitanut parhaiten miten olen osannut. Muun elämänhallinta oli hieman hakusessa vielä tuolloin, mutta mikään ei silti heijastunut perhe-elämään. Se, että olin henkisesti "hakusessa" itseni tai urani suhteen ei vaikuttanut kasvatuskykyihini. Lapsen isä tosin sekoiluillaan aiheutti sen, ettei voinut osallistua meidän elämään.
"ADD-ihminen ei ole ilkeä, mutta saattaa käyttäytyä hyvinkin julmasti ja piittaamattomasti muita kohtaan. Häneltä puuttuu kyky asettua toisen asemaan."
^^^^Tuota en allekirjoita ihan pelkästään add:stä johtuvaksi, vaan siihenhän yleensä liittyy muita oireiluita. Itsellä ainakin tuo julmalta tuntuva kohtelu yms, on johtunut kyvyttömyydestä kohdata asioita ja siitä johtuvasta paniikista. Sen itsekin tunnistaa, ettei katoaminen tilanteesta ole todellakaan kaikkein aikuismaisin tapa toimia, mutta se (jokin) asia kasvaa vain niin mahdottomaksi ongelmaksi sisimmässä, ettei ole muuta toimintatapaa sillä hetkellä...
Tosin, toimintatapoja voi muuttaa sinnikkäällä työllä ja ikäkin tuo enemmän malttia ja uskallusta katsoa vaikeita asioita silmiin.
Empaattisuudesta, itse olen hyvin empaattinen ihminen ja osaan kyllä kuvitella miltä toisesta tuntuu, mutta osaanko/jaksanko silti tehdä oikein ja vastuullisesti on eri asia..
Elämäni on ollut aika kaaosmaista kaikin tavoin, mutta viimeiset viisi vuotta oloni ollut suht seesteinen. Ja mikä positiivisintä, olen ollut jo kuusi vuotta suhteessa saman miehen kanssa ja elämämme on hyvinkin tasaista. Muuttoa yhteen en ole vieläkään uskaltanut toteuttaa :/
Toivoisin, että yrittäisit ymmärtää, että add-ihmisen ajattelumalli on erilainen. Ja lisäksi yleensä on jo takana niin paljon epäonnistuneita asioita, että pitää jo itseään epäonnistuneena luuserina, tyhmänä, laiskana....
Yhteishuoltajuudesta, sehän on vaan suositeltava vanhemmuusmalli. Kukaan ei voi pakottaa siihen, sitä nyt useimmiten ehdotetaan. Tietenkin, jos isä välttämättä jostain syystä haluaa niin silloinhan siitä on neuvoteltava. Mutta vaikka olisitkin lapsesi yksinhuoltaja, niin lapsellasi on silti oikeus tavata isäänsä säännöllisesti (mikäli se ei ole haitaksi lapselle). Eli ei isä siltikään menetä isän oikeuksiaan.Minun lapsen isä "antoi" minulle yksinhuoltajuuden, koska koki olevansa niin renttu, ettei ansaitse huoltajuutta. Eikä yhteishuoltajuuskaan tarkoita sitä, että isä voi tehdä mitä vaan ja milloin itse haluaa. Sinä olisit silti lähihuoltaja.
Ennen kuin isä itse haluaa apua omaan sähläämiseensä, niin et voi mielestäni kauheastikaan tehdä mitään. Vauva ja pieni lapsi ei onneksi osaa kaivata sitä mitä ei ole ja kiinny samalla lailla esim. silloin tällöin vierailevaan isään.
Periytymisestä, minun lapsella on myös add, mutta alkuongelmien jälkeen asiat näyttävät hyvältä. Pärjätään omillamme, hänellä on kavereita, on normaaliluokalla... Ja sitähän ei edes kannata murehtia etukäteen onko lapsellasi add, eikö niin?
Voimia ja yritä nauttia raskausajastasi!- *tietämätön*
Kuinka nuorena lapsesta voidaan diagnosoida ADD tai ADHD? Onko jo vauvaikäisillä jotain tyypillisä piirteitä, joista voisi epäillä?
Kiitos avaavasta tarinastasi :) Onnea eteenkinpäin! - add myös
*tietämätön* kirjoitti:
Kuinka nuorena lapsesta voidaan diagnosoida ADD tai ADHD? Onko jo vauvaikäisillä jotain tyypillisä piirteitä, joista voisi epäillä?
Kiitos avaavasta tarinastasi :) Onnea eteenkinpäin!Vastaan kuitenkin...
Mun muksu ei ollut koskaan hiljaa ja kun oppi liikkumaan niin ei pysynyt sekunttiakaan paikoillaan. Ja liikkuminen on täysillä...tietenkin...
Hänellä on siis diagnosoitu ADD, mutta hänellä on yliaktiivisuuspiirteitä. On vähän tasaantunut iän myötä tuo yliaktiivisuus. Sai tuon "tuomion" epulla, toki aikaisemmin huomattu piirteitä. Se miksi halusin virallisen lausunnon, oli se että, koulussa olisi helpompi saada apua ja tukea tarvittaessa. Tarhassa alkoivat epäillä, kun askartelu yms ei kiinnostanut ja oli vaikea olla aloillaan. Hienomotoriikassa on ollut aina ongelmia, ei ole paljoa tarvinnut pikkulegoilla leikkiä tai värittää. Mutta muuten on tosi liikunnallinen ja kokee itsekin purkavansa pois pahaa energiaa sillä lailla.
Add:ssä on usein jumittumista tilanteisiin ja molemmissa rutiinit helpottavat aika paljon elämää. Mikä varmaan toimisi lapsesi isänkin kohdalla? Kun asiat tehdään samaan aikaan ja samassa järjestyksessä niin kaaos päässä helpottaa. Ja jos vielä pilkkoo tehtävän asian pienempiin osiin niin johan alkaa sujumaan (kunnes mielenkiinto herpaantuu..)
Ja siihen impulsiivisuuteen olet jo varmasti törmännytkin? Aika helposti pystyy jättää asian kesken ja aloittaa uuden. Näkyy myös lapsissa, enemmän kuin "taviksissa". Lyhytpinnaisuus on niitä ikäviä oireita, mutta onhan taviksillakin erilaisia tempperamenttejä...
Tunnen muutaman ADD/ADHD lapsen ihan vauvasta lähtien ja kyllä kaikilla on ollut ym. oireita ihan vauvasta, enemmän tai vähemmän.
Mutta on tässä hyviäkin puolia. Mielikuvitus on älyttömän hyvä, saa pienistäkin asioista älyttömiä elämyksiä, ei pelkää aloittaa uusia "seikkailuja", koskaan ei tiedä mitä jännää päivä tuo tullessaan, ollaan kumpikin aika luovia ihmisiä (meistä ei tule kirjanpitäjiä eikä laborantteja :) )....
Eikä noita oireita oikeesti kannata vauvalta tai taaperolta hakemalla hakea, nautit vaan vauvastasi. Ei tämä nyt niin paha tuomio ole, kunhan vaan tuet tarvittaessa muksusi itsetuntoa jos hän perii tämän. Itsetunto katoaa helposti jos mikään ei onnistu ja ei saa oikeanlaista tukea.
Toivottavasti vähän auttoi! - ketjun aloittanut
add myös kirjoitti:
Vastaan kuitenkin...
Mun muksu ei ollut koskaan hiljaa ja kun oppi liikkumaan niin ei pysynyt sekunttiakaan paikoillaan. Ja liikkuminen on täysillä...tietenkin...
Hänellä on siis diagnosoitu ADD, mutta hänellä on yliaktiivisuuspiirteitä. On vähän tasaantunut iän myötä tuo yliaktiivisuus. Sai tuon "tuomion" epulla, toki aikaisemmin huomattu piirteitä. Se miksi halusin virallisen lausunnon, oli se että, koulussa olisi helpompi saada apua ja tukea tarvittaessa. Tarhassa alkoivat epäillä, kun askartelu yms ei kiinnostanut ja oli vaikea olla aloillaan. Hienomotoriikassa on ollut aina ongelmia, ei ole paljoa tarvinnut pikkulegoilla leikkiä tai värittää. Mutta muuten on tosi liikunnallinen ja kokee itsekin purkavansa pois pahaa energiaa sillä lailla.
Add:ssä on usein jumittumista tilanteisiin ja molemmissa rutiinit helpottavat aika paljon elämää. Mikä varmaan toimisi lapsesi isänkin kohdalla? Kun asiat tehdään samaan aikaan ja samassa järjestyksessä niin kaaos päässä helpottaa. Ja jos vielä pilkkoo tehtävän asian pienempiin osiin niin johan alkaa sujumaan (kunnes mielenkiinto herpaantuu..)
Ja siihen impulsiivisuuteen olet jo varmasti törmännytkin? Aika helposti pystyy jättää asian kesken ja aloittaa uuden. Näkyy myös lapsissa, enemmän kuin "taviksissa". Lyhytpinnaisuus on niitä ikäviä oireita, mutta onhan taviksillakin erilaisia tempperamenttejä...
Tunnen muutaman ADD/ADHD lapsen ihan vauvasta lähtien ja kyllä kaikilla on ollut ym. oireita ihan vauvasta, enemmän tai vähemmän.
Mutta on tässä hyviäkin puolia. Mielikuvitus on älyttömän hyvä, saa pienistäkin asioista älyttömiä elämyksiä, ei pelkää aloittaa uusia "seikkailuja", koskaan ei tiedä mitä jännää päivä tuo tullessaan, ollaan kumpikin aika luovia ihmisiä (meistä ei tule kirjanpitäjiä eikä laborantteja :) )....
Eikä noita oireita oikeesti kannata vauvalta tai taaperolta hakemalla hakea, nautit vaan vauvastasi. Ei tämä nyt niin paha tuomio ole, kunhan vaan tuet tarvittaessa muksusi itsetuntoa jos hän perii tämän. Itsetunto katoaa helposti jos mikään ei onnistu ja ei saa oikeanlaista tukea.
Toivottavasti vähän auttoi!Itselläni ei ole diagnosoitu add:tä, mutta olen ollut aina kovin eläväinen, lyhytpinnainen, mielikuvituksekas ja helposti pitkästyvä. Silti olen edennyt pitkälle ammatillisesti ja akateemisesti ja odotan itseltäni paljon. Odottamani vauvan isällä taas on ihan virallinen (?)add- diagnoosi.
Eli varmaan tuo vilkkaus ja temperamenttisuus tulee näkymään lapsessakin, mikäli on yhtään vanhempiinsa tullut! Minun täytyykin olla tarkkana, etten toisaalta ylitulkitse tai vähättele näitä ominaisuuksia lapsessani. Varhainen apu takaa parhaimman ennusteen.
Kiitos keskusteluun osallistuneille. Olo on parempi, kun olen saanut kokemusperäistä tietoa teiltä. Kaunista kesää!
- Neuvola
opastamaan johonkin yhdistykseen (adhd-liitto?) tai erityissairaanhoitajalle? Minulla kun on sellainen käsitys että add:takin pystyttäisiin näinä päivinä lääkitsemään. Ainakin adhd:lle löytyy täsmälääkkeet, sekä lyhyt- että pitkävaikutteisena.
Siinä oli siis ensimmäinen mieleeni tuleva ajatus tulevan lapsesi suhteen. Nämä häiriöt kun tuppaavat olemaan perinnöllisiä, niin ehkä lohduttaisi tietää että lapsellesi voi hyvinkin löytyä apua.
Miehesi onkin sitten toinen tarina. Lääkityksestä voisi löytyä apua, mutta sinähän et voi määrätä aikuista ihmistä edes menemään lääkärille saati sitten ottamaan jotain lääkitystä. Mutta ota ihmeessä asia puheeksi lapsesi isän kanssa ja pyydä häntä käymään lääkärillä. Niin ja itse tietysti voisit ottaa yhteyttä vaikka sieltä neuvolan kautta lakimieheen ja selvittää faktat isyyden toteamisesta sitä kautta. Olen vahvasti samaa mieltä neuvolantädin kanssa siitä että sinulla ei ole mitään velvollisuutta olla äiti sekä lapsellesi että miehellesi.
Toivottavasti sinulla on vahva sosiaalinen verkosto. Yksinhuoltajan arki ei ole aina ruusuilla tanssimista.
Kaikesta huolimatta toivotan sinulle onnellista odotusta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ja taas ammuttu kokkolassa
Kokkolaisilta pitäisi kerätä pois kaikki ampumaset, keittiöveitset ja kaikki mikä vähänkään paukku ja on terävä.726348- 1385772
Helena Koivu on äiti
Mitä hyötyä on Mikko Koivulla kohdella LASTENSA äitiä huonosti . Vie lapset tutuista ympyröistä pois . Lasten kodista.4863654Ovatko naiset lopettaneet sen vähäisenkin vaivannäön Tinderissa?
Meinaan vaan profiileja selatessa nykyään valtaosalla ei ole minkäänlaista kirjoitettua tekstiä siellä. Juuri ja juuri s1202059- 391361
Suomi vietiin Natoon väärin perustein. Viides artikla on hölynpölyä. Yksin jäämme.
Kuka vielä uskoo, että viides artikla takaa Suomelle avun, jos Suomeen hyökätään. Liikuttavasti täällä on uskottu ja ved4021345- 731173
Sydämeni on sinun luona
Koko ajan. Oli ympärilläni ketä oli niin sinä olet vain ajatuksissa ja tunteissa. En halua muiden kosketusta kuin sinun471034Trump ja Venäjä
Huomasitteko muuten... Käytännössä ainoat valtiot, joille Trump EI eilen asettanut typeriä tariffejaan, olivat Venäjä ja110952Jatkuva stressitila
On sinun vuoksesi kun en tiedä missä mennään mutta tunteeni tiedän ainoastaan56950