Hei 50+ mikä on päivänohjelma tänään sinulla

olen itse ja laitan siementä vakoon, niin kukkien kuin myös perunaa.
Kiva puuhailla tuolla ulkona, aurinko paistaa ja linnut laulaa, perhoset lentää ja mehiläiset hyppii kukasta kukkaan.
Oikein kaunista päivää teille kaikille, ja kuunnelkaa katselkaa kesää. :))
13814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

samaa Sulle

minä katselen "Suuren tarhurin istutuksia"

kuuset tuossa heiluttelevat iloisesti havuisia
oksiaan,
koivukin on pinnistänyt pienet hiirenkorvat,
nurmi on kevään kiihkolla ja vimmalla puskenut ruohon ilmoille,,,se odottaa jo leikkaajaa
joessa hurjat vaahtopäät laukkaavat kohden ,,jotain
mieleni tekisi niiden mukaan..

kaukametsä on muuttunut viher- harsuiseksi kuni
helluntaiheila ;)

Äänestä

tänään ja huomenna leivon. Huomenna tulee poikamme käymään kotona ja on koko viikonlopun.
Ihanaa!

Äänestä

Laitan simentä vakoon,naapurin rouva on puutteessa.Saatan myös katsella muita naapureita ja rouvia.Heillä miehet ovat jatkuvasti menossa,joten ovat kovasti kirmailevia näin kesän korvalla.Näin se kesä tulee,ja tanko kovettuu.

Äänestä
  • eräs asian ajakin teki,,kylvi naapurin muijan vakoon ja kun asiaa puitiin myöhemmin käräjillä niin asian ajaja kun oli syytettynä niin hän sanoi,että herra tuomari,tässä asiassa sovellettaisin maakaaren toista ´lukua,,siinähän sanotaan, "joka varkain kylvää toisen vakoon niin isäntä saa pitää sadon" :)

    Äänestä

Eikö 50 ikäiset ole vielä päivät työssä!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Kaikki eivät ole esim. kyllin terveitä kyetäkseen työntekoon - eläkeläisiä löytyy tästäkin ikäryhmästä.
    Sitten on myös niitä, joille ei löydy töitä...

    Toisaalta - kaikki eivät tee klo 8-16 työpäivää, vaan vuorotyötä, jossa vapaapäiviä tai -aikaa on keskellä viikkoakin.

    PS. Taidat kuitenkin olla huomattavasti "miinus kahdeksankymmentä"?

    Äänestä

  • olen 52v ja olen sairaseläkkeellä, ollut nyt kohta kaksi kuukautta.

    Äänestä

poikana laitoin lohilaatikon uuniin muhimaan kunhan "emannuus"tulee töistä niin pääsee syömään, vielä pitää salaatti tehä.

Äänestä

Tässä sitä istun ja ihmettelen. 7 kuukautta sairaslomalla ja siitä eteenpäin ei mitään tietoa.
Synkältä tuntuu kauniista päivästä huolimatta.
Anteeksi vain lääkäreille, että olen olemassa.

Äänestä
  • kun ilo pintaan vaikka sydän märkänis,,ei pidä vaipua synkkyyteen.

    Äänestä

siemeniä; valkoapilan siemeniä saarimökin pihaan ja ympärille.

Pääsimme ensimmäistä kertaa mökillemme; vietimme ihanan rauhallisen puolipäiväsen - ihan vain laineiden liplatusta kuunellen, - oli hieno päivä.

Tulomatka meni sitten kuntoiluksi; perämoottori sammuis, eikä suostunut käynistymään enää.
Jouduin soutamaan n. 6 metristä venettämme sivuaalokossa kilometrin verran.
Sain palkaksi mahtavat rakot käsiini, mutta ei se haittaa yhtään, oli niin kiva päivä muuten.

Äänestä
  • aina "eukko"soutaa ja isäntä on perässä,,jos näet että on toisin niin silloin on turisti kysymyksessä.

    Äänestä

  • savossa.... kirjoitti:

    aina "eukko"soutaa ja isäntä on perässä,,jos näet että on toisin niin silloin on turisti kysymyksessä.

    pakko mun vaan oli soutaa, - mieheni on lepovuorossa.

    Kiitos tietoiskusta..:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukkien lumoissa kirjoitti:

olen itse ja laitan siementä vakoon, niin kukkien kuin myös perunaa.
Kiva puuhailla tuolla ulkona, aurinko paistaa ja linnut laulaa, perhoset lentää ja mehiläiset hyppii kukasta kukkaan.
Oikein kaunista päivää teille kaikille, ja kuunnelkaa katselkaa kesää. :))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu