Tein pienen testin käyttäen apuna cruisea.
Ajelin tässä päivänä eräänä (ei juuri muuta liikenettä) Laaksolahden seutuvilla viidenkympin alueella ja sain perääni perskärpäsen, mittarinopeuteni ollessa 60kmh, eli lievää ylinopeutta. Hetken ajattuamme kuin juna ja vaunu aloin nostaa nopeutta cruisella. Yksi napsaus lisäsi nopeutta aina 2.5kmh. Kohta mittarinopeus olikin 70kmh, mutta perkärpänen oli sitkeä ja pysytteli parin metrin päässä puskurista. Nostin edelleen nopeutta napsaus kerrallaan. Mittari näytti jo yli 80kmh ja perkärpänen jatkoi seuraamista. Ehdin nostaa nopeuden lähes 90kmh, kunnes risteysalueen takia jouduin keskeyttää kokeen. Perskärpänen ajoi koko kokeen ajan samalla hajuraolla.
Tämä todisti jälleen kerran sen, että perskärpäset roikkuvat puskurissa vain ja ainoastaan roikkumisen takia. Todella harva kuitenkaan haluaa edetä viidenkympin alueella 90kmh, koska se tekee todella kipeää poliisin sattuessa paikalle ja onhan se jo ainamoinen turvallisuusriskikin (turvallisuutta perkärpäset eivät tod.näk kuitenkaan ajattele, mutta silti)
Koe on sikäli hyvä tehdä cruisella, että nopeutta pystyy nostaa niin vähän kerrallaan, ettei perskärpänen huomaa vauhdin kasvamista vaan keskittyy täysin seuraamaan edellä menevää autoa ja pitämää raon muutamassa metrissä. Liekko homoja, mutta epäilen koska nykyisin perskärpänen on usein nainen, joka ei ehkä edes ymmärrä että tilanteessa olisi jotain vaarallista.
MOT

Vastaukset 11
Vanhimmat
nykyaikana antaa joskus "poikaystävälle" kunnon panon.välineitähän on alan kaupat pullollaan.näin kun kerta asiasta mainitsit,niin ajattelin sivistää vähän sinua ja päivittää tietosi nykyaikaan
parempi kuin nostaa jalan kaasulta ja antaa nopeuden laskea 30:een. Jos perskärpänen ei halua mennä vieläkään ohi, niin sitä voi avittaa siirtymällä toiselle kaistalle ja jarruttamalla.
..tuolla kyseisellä tavalla kun sattui se maailman xx ihme että oli tutka kun päästeli 50 alueella perässäroikkujan takia yli 90km/h :)
Meinaat että sitä ei sitten pysäytetty? Mielenkiintoisempaa olisi kuulla miksi SE ajaa toisen takana ylinopeutta ilman turvaväliä. Satusedän jutuilta jälleen kuulostaa.
Aika hyvä veto. Mutta sitähän se on laitumellakin: teki hepo sitä tai tätä niin kärpäset ovat kimpussa - se on niiden luonto ja sen ne parhaiten osaavat.
Tuli mieleen, silloin kun ajoin nopeammalla autolla, että joskus tullessani rampista pääväylälle päätietä ajava kuski ärsyyntyi suunnattomasti, koska hänen mielestään olin tullut liian tiukkaan paikkaan hänen eteensä. Ja vaikka miten reippaasti kiihdytin enkä takuulla ollut kenenkään jaloissa, tämä kostonhimoinen "etuajo-oikeutettu" tunki aivan perään ja lähti vielä ohittamaankin, siinä vaiheessa varmaan jo viidenkympin ylinopeudella. Hän oli yksinkertaisesti päättänyt että olin hänen jarrumiehensä, eikä sellaisia suvaita.
Motarilla p.kärpäset tekevät samaa, tulevat "horisontista" vauhdilla taakse ja jäävät sitten siihen "imuun", hetken haisteltuaan kärpänen ampaisee taas seuraavan perää haistelemaan ja sama toistuu...
ymmärrä, että nuo kärpäset tuntuvat olevan vain tiettyjen autoilijoiden kiusana. Itse en ole moista ilmiötä koskaan havainnut, eivätkä monet muutkaan työkaverini. Toisilla ne taas tuntuvat olevan jatkuva riesa.
Ihan laillisesti kuitenkin ajelen minäkin.
Mikähän siinä mättää??
siitä että ihmisten käsitykset perässä roikkumisen määritelmästä ovat erilaisia. Varmaankin ihmiset, jotka eivät pidä 120 km/h nopeudessa 5 metrin päässä takana ajavaa roikkujana, syyllistyvät itse samaan. Heillä ei ole tarvetta valittaa kärpäsistä.
Oikeanlaisella autolla perskärpäset eivät kauaa vanhene.
Riittävällä öljynkulutuksella tai polttoaineensyötöllä kärpäset lähtevät.
Vanha Datsun on hyvä, samoin vanha tervapataMersu.
Yleensä niiltä loppuu päreet, ja ne pörhältävät tolppakameraan.
Hajurakoa ne eivät yleensä osaa pitää.
Niiden näkövammaisuudelle on apua, jos niille sytyttää takasumuvalon.
Sen loisteessa ne tietävät olevansa sopivalla etäisyydellä muualla.
Helsingissä on vastaani tullut aina silloin tällöin auto, jonka takaikkunassa on iso teippaus (tms), jossa kerrotaan, että auton kuljettaja säätää oman ajonopeutensa perässäroikkujan soveltaman turvavälin mukaisesti. Ts. kun ajat liian lähelle, ajonopeus laskee tarvittaessa vaikka kolmeenkymppiin.
Oli hieman hupaisan näköistä seurata sivusta, kun ao auton kuljettaja todella myös toimi näin. Nopeusrajoitusta eräässäkin paikassa oli 50 km/h, mutta kaveri pudotti muitta mutkitta nopeuden jonnekin 20 km/h tuntumaan. Perässätulija ei ilmeisesti ollut kovinkaan lukutaitoinen, sillä tilannetta jatkui hetken matkaa.
Itse olen pitänyt tapanani tarkistaa tuulilasin puhtauden ja tarvittaessa (=usein) pestä tuulilasin perskärpästen ilmestyessä paikalle. Onhan nyt liikenneturvallisuudenkin kannalta parempi, että perskärpänen näkee edes autoni läpi mahdollisimman hyvin, jos kerran on siinä takana pakko ajaa. Tuulilasini on monasti ollut hyvinkin likainen, sitä on saattanut joutua pesemään 4-5 kertaa ennenkuin perskärpänen on oivaltanut vinkin.
Taitaa olla paras lääke, nopeuden pudotus ja tarvittaessa jarrujen vilautus.
Kumma kuin usein nykyään takana on naiskuski hätäisenä...