"Anttilan talon" kännykaupan myyjä

Enpä ole saanut pitkään aikaan niin ylimielistä, töykeää ja asiakasta vähättelevää palvelua kuin kyseisessä kännykaupassa.
Kyseisen keski-ikää lähentelevän mieshenkilön kannattaisi miettiä ammatinvalintaansa uudelleen ja siirtyä asiakaspalvelusta jonnekin muualle.
103414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

antanut heti myyjälle palautetta,minä kerran odotin 20min palvelua eräässä huonekaluliikkeessä,siellä yksi myyjä leikkitietsikan kanssa ja toinen juorusi asiakkaan kanssa turhanpäiväisiä ja minä odotin vieressä sen 20min,no sitten meni hermo ja totesin niille myyjille että teillä tämä asiakaspalvelu pelaa niin hyvin ettei ainakaan meidän firmaan tästä kaupasta osteta mitään kalusteita,tähän kauppaan en enään toista kertaa tule jonottamaan ja kävelin ulos

Äänestä
  • Meillä sinulle levitetään punainen matto ja astellessasi sitä pitkin vähäpukeiset metsän nymfit soittelevat harppua heitellessään ruusuja kulkutiellesi.

    Kiina-Soffan Simo

    Äänestä

Etsin tiettyä puhelinta, jota kyseisessä liikkeessä ei ollut, joten myyjä haukkui ko. puhelimen lyttyyn, mainosti tarjolla olevaa versiota ja teki vielä (loukkaavia) johtopäätöksiä minun puhelimenkäyttötottumuksistani ilmoittaen minulle mitä ominaisuuksia puhelimeeni tarvitsen ja mitä en =)

Kyllä mie iso tyttö osaan jo itse päättää mitä luuriltani tahdon.

Äänestä

Eipä ole ainoa paikka Kuopiossa jossa ei palvelusta ole puhettakaan.

Esimerkkinä voisin mainita K-Raudan. Kyselin kassalla erään tietyn tuotteen perään. Arvelivat että eipä taida olla, mutta voithan tuota käydä tuolla perällä kahtomassa.

Äänestä
  • asiakkaanhäätölaitos, samoin kuin autokauppa. Olen huomannut että myös Carlsonin Expert-myymälässä katsotaan asiakas päästä varpaisiin että kannattaako tuota palvella. Menin ensin vapaa-ajan asussa katselemaan telkkuja, eikä myyjiä paljon kiinnostanut. Parveilivat keskenään paskiaiset. Mutta annas olla kun menin seuraavalla viikolla bisneskuteissa niin jopa löytyi myyjiltä aikaa... arvaatte varmaan että jäi telkku ostamatta siitä kioskista.

    Äänestä

  • legendaarinen kirjoitti:

    asiakkaanhäätölaitos, samoin kuin autokauppa. Olen huomannut että myös Carlsonin Expert-myymälässä katsotaan asiakas päästä varpaisiin että kannattaako tuota palvella. Menin ensin vapaa-ajan asussa katselemaan telkkuja, eikä myyjiä paljon kiinnostanut. Parveilivat keskenään paskiaiset. Mutta annas olla kun menin seuraavalla viikolla bisneskuteissa niin jopa löytyi myyjiltä aikaa... arvaatte varmaan että jäi telkku ostamatta siitä kioskista.

    Lisätään nyt tähän listaan vielä Kuopion Isku.Voi vattu miten hyvää palvelua sieltä saa. On muuten varma, etten osta ensimmäistäkään huonekalua siitä kaupasta...hyvänä kakkosena tulee sitten Gigantin elämäänsä kyllästynet jampat.

    Äänestä

  • M25... kirjoitti:

    Tuskin maksetaan kovin hyvää liksaa. Pitää olla pellekuteissa ja kerta toisensa jälkeen huomata, että
    tuntee tuotteista vain hinnan.

    Eiköhän ne ole opiskelijoita tms. jotka on siellä sen
    aikaa kun saavat koulun käytyä ja sitten kunnon duunin?

    Äänestä

  • legendaarinen kirjoitti:

    asiakkaanhäätölaitos, samoin kuin autokauppa. Olen huomannut että myös Carlsonin Expert-myymälässä katsotaan asiakas päästä varpaisiin että kannattaako tuota palvella. Menin ensin vapaa-ajan asussa katselemaan telkkuja, eikä myyjiä paljon kiinnostanut. Parveilivat keskenään paskiaiset. Mutta annas olla kun menin seuraavalla viikolla bisneskuteissa niin jopa löytyi myyjiltä aikaa... arvaatte varmaan että jäi telkku ostamatta siitä kioskista.

    Tasan samat kokemukset Carlsonin Expertistä! Ei siellä palvella normaalivaatteisiin pukeutuneita kolmekymppisiä, maksukykyisiä ihmisiä. Vanhempia henkilöitä kyllä palvellaan ja oikein ajan kanssa, ovat sitten ostamassa vaikka viiden euron vatkainta. Mikä järki tässä? Eikö kaikkien raha kelpaa? Päältäpäinkö sen näkee kellä on maksukykyä ja paksuin lompakko?

    Äänestä

samaisen liikkeen nuori, naispuolinen, lyhyttukkainen myyjä oli oikein asiallinen ja mukava. Tuli ihan hyvä mieli kun kävi siellä.

Äänestä
  • nainen oli oikeasti mukava ja osasi asiansa. enpä ole mihinkään ukkoon törmännyt..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ex-asiakas kirjoitti:

Enpä ole saanut pitkään aikaan niin ylimielistä, töykeää ja asiakasta vähättelevää palvelua kuin kyseisessä kännykaupassa.
Kyseisen keski-ikää lähentelevän mieshenkilön kannattaisi miettiä ammatinvalintaansa uudelleen ja siirtyä asiakaspalvelusta jonnekin muualle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu