Arilla

Uusimmassa Seiskassa on sivun juttu Aakkosen auto-ongelmista.

Suomen heavytaivaan tuorein tulokas Ari Koivunen koki ikävän yllätyksen runsas kaksi viikkoa sitten, kun hän suunnisti autolleen, joka oli pysäköity Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevalle parkkipaikalle. Joku oli kolhaissut Arin sponsoriautoa. - Tähän on vedetty asenteella, Ari sanoo katsellessaan autonsa oikeaa etukulmaa. Kulma on taipunut tylysti alaspäin.

Työmaakoneko asialla?

Pikaisesti arvioituna näyttää siltä, että kyseessä on ollut huomattavasti Bemaria suurempi ajoneuvo. Alueella tehdään uuden asuinkorttelin pohjatöitä. - Ajattelin ensin, että siihen olisi osunut jokin työkone, mutta luulisi, että sen kuljettaja olisi jättänyt jonkun lapun, Ari miettii. Idols-voittajaa harmittaa, etteivät ihmiset huomioi toisiaan. - Tämä on ihan älytöntä. Mietimme kavereiden kanssa, että ehkä olisi parempi, jos auton kyljessä ei lukisi nimeä, Ari sanoo viitaten siihen etteivät kaikki ihmiset pidä hänen naamastaan. - Kävi jopa mielessä, että jos se on tehty tahallaan.

Alle kaksilitrainen kone

Ari kiersi viime viikolla Suomea muiden Idols-finalistien kanssa. Ensi viikolla kauppoihin ilmestyy hänen uunituore levynsä Fuel for fire, ja hän alkaa kiertää maata bändinsä kanssa. - En tiedä, koska minulla on aikaa viedä auto korjattavaksi, Ari harmittelee. Ari sai mustan, vuoden 1992 mallia olevan BMW 318i:n käyttöönsä kaverinsa autokaupasta. Ari hylkäsi Toyotan tarjouksen uudesta autosta, koska oli sopinut asiasta ystävänsä kanssa jo ennen kisan voittoa. - Minulle on ihan sama, millaisella autolla ajan. Tosin koskaan aikaisemmin minulla ei ole ollut autoa, jossa on alle kaksilitrainen kone, Ari sanoo 1,8-litraisesta Bemaristaan.
9931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on tehty tahallaan, niin se kertoo jotain sen ihmisen äälykkyydestä. Ei voi olla kaikki kotona.

Minäkään en siedä monia ihmisiä, mutta en kuitenkaan tuhoa heidän omaisuuttaan.

Tää ei kyllä ole eka kerta kun julkisuuden henkilön omaisuutta tuhotaan.

Erittäin säälittävää toimintaa.

Äänestä

on perseestä, kun yleensähän vakuutus korvaa, et ihan turha sitä on salata. Mulla kerran kans kolhittiin hoppaa ja tää kolhija lähti muina miehinä haneen, mut kaverini näki ja pani rekkarin ylös, et joutu se kuiteskin kiinni.

Jokku on kyllä niin paskoja, et saattaa ihan piruuttaankin tärvellä toisen kamoja, jos ei satu tykkäämään. Turpaan sellasia lusmuja niin et tukka heiluu.

Äänestä

"tähän on vedetty asenteella" letkautus pisti kyllä ääneen höröttämään.

Äänestä

ois voinu tehdä oharit, kun uutta peliä tarjottiin ja jotain selittää kamulleen. Ari lienee kaverina lojaalia sorttia ton perusteella.

Äänestä

Luin kans seiskasta ko jutun. Jotenkin jäi itselle sellanen mielikuva, että tahallaan on autoa kolhittu, vaikka mikä minä olen sanomaan, kun en paikalla ole ollut. No huomaamatta ei tollanen jälki kyllä ainakaan tule.

Ehkä Arin tosiaan pitäs ottaa ne nimiteippaukset pois autosta, kun tästä maasta löytyy noita vähä-älyisiä nähtävästi.

Äänestä
  • Nii hankalaahan on mennä sanomaan onko oltu liikkellä tahallaan vai ei, kyllähän kirjottajakin asenne voi paistaa joskus jutusta esille tiedostamatta yms. Mutta dorkaa on porukka jos pitää mennä kolhimaan toisen autoa ja neitimäisesti häipyä paikalta...voihan se tietty olla vahinkoki...

    Äänestä

Jos auton kolhiminen oli tahallista, vois sen tekijä hommata elämän...Kateellisuutta kenties...

Jos vahinko niin, vois aiheuttaja katsoa peiliin ja miettiä mikä on omatunto...vai onko kys. henkilöllä sitä...
Ari on ihan oikeassa miettiessään, että kannattaisiko nimi ottaa auton kyljestä pois...KANNATTAA...

En oikeasti ymmärrä tahallista ilkivaltaa enkä vahingosta ilmoittamista jättämistä. Alennutaanko me ihmiset oikeasti noin alas???

Loistavaa Arilta, että pitää kaverilleen antaman lupauksen, kertoo jätkästä ihan h...tin paljon. Arvostan tuota elettä ihan hulluna.

Äänestä
  • Tässäkin asiassa Arin hyvä luonne tulee esiin. Ari on aina ollut reilu jätkä. Tosiaan ehkä liiankin kiltti, mutta ei sekään nyt ole "paha asia".

    Monessa mielessä Ari on hyvä malli nuorisolle. Ari on myös luonteeltaan vilpitön ja uskollinen. Senkin muuten näkee tarkkanäköinen jo hänen katseestaan. Todella vaikea ymmärtää Arin mollaajia. Täytyy johtua siitä, että he eivät todellakaan tiedä kaverista mitään.

    Äänestä

Tosi Paska juttu! Luin sen jutun kanssa lehdestä ja olen todella surullinen! Tää on just tätä!!oli ajettu tahallaan ehkä ei. Mutta minun mielestäni ehkä tahallaan, koska muuten ajaja olisi ilmoittautunut, koska mitä hänellä olisi menetettävää??? Olen kuullut tällaisista kolhimisjutuista aiemminkin. Toivon Arille tsemppiä auton korjaamiseen ja to-del-la katumuksen kyneleitä kolhun tekijälle....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auto-ongelmia kirjoitti:

Uusimmassa Seiskassa on sivun juttu Aakkosen auto-ongelmista.

Suomen heavytaivaan tuorein tulokas Ari Koivunen koki ikävän yllätyksen runsas kaksi viikkoa sitten, kun hän suunnisti autolleen, joka oli pysäköity Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevalle parkkipaikalle. Joku oli kolhaissut Arin sponsoriautoa. - Tähän on vedetty asenteella, Ari sanoo katsellessaan autonsa oikeaa etukulmaa. Kulma on taipunut tylysti alaspäin.

Työmaakoneko asialla?

Pikaisesti arvioituna näyttää siltä, että kyseessä on ollut huomattavasti Bemaria suurempi ajoneuvo. Alueella tehdään uuden asuinkorttelin pohjatöitä. - Ajattelin ensin, että siihen olisi osunut jokin työkone, mutta luulisi, että sen kuljettaja olisi jättänyt jonkun lapun, Ari miettii. Idols-voittajaa harmittaa, etteivät ihmiset huomioi toisiaan. - Tämä on ihan älytöntä. Mietimme kavereiden kanssa, että ehkä olisi parempi, jos auton kyljessä ei lukisi nimeä, Ari sanoo viitaten siihen etteivät kaikki ihmiset pidä hänen naamastaan. - Kävi jopa mielessä, että jos se on tehty tahallaan.

Alle kaksilitrainen kone

Ari kiersi viime viikolla Suomea muiden Idols-finalistien kanssa. Ensi viikolla kauppoihin ilmestyy hänen uunituore levynsä Fuel for fire, ja hän alkaa kiertää maata bändinsä kanssa. - En tiedä, koska minulla on aikaa viedä auto korjattavaksi, Ari harmittelee. Ari sai mustan, vuoden 1992 mallia olevan BMW 318i:n käyttöönsä kaverinsa autokaupasta. Ari hylkäsi Toyotan tarjouksen uudesta autosta, koska oli sopinut asiasta ystävänsä kanssa jo ennen kisan voittoa. - Minulle on ihan sama, millaisella autolla ajan. Tosin koskaan aikaisemmin minulla ei ole ollut autoa, jossa on alle kaksilitrainen kone, Ari sanoo 1,8-litraisesta Bemaristaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu