Uuden hallituksen ohjelma on varovainen. Sailakseltakin on otettu mukaan vähän kuten luvattu tuloveron alennus. Kepun oman tutkimuslaitoksen eli Pellervon ekonomisti Vihriälä toteaa ykskantaan, että veronalennus on liian vähäinen, jotta sillä saataisiin toivottuja vaiktuksia aikaan. Näin uusi hallitus vesittää hyvät ideat eikä saa mitään ratkaistuksi. Tässä tilanteessa olisi tarvittu ehdottomasti kokoomusjohtoinen hallitus, jossa Lipponen olisi ollut pääministerinä. Sailaksen paperi olisi pantu täytäntöön ja työpaikkoja olisi alkanut syntyä.
Ekonomistit sanovat yleisemminkin, että hallitus palaa kivikauteen talousohjelmallaan. Näin tulee käymää, jos kepulit panevat siltarumpupoltiikan pyörän toden teolla pyörimään.
Ekonomistit sanovat yleisemminkin, että hallitus palaa kivikauteen talousohjelmallaan. Näin tulee käymää, jos kepulit panevat siltarumpupoltiikan pyörän toden teolla pyörimään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kenenkähän asialla nekin "taloustieteilijät" ovat ja mihin tutkimukseen he perustavat mielipiteensä. Kun jonkun talousoppineen mukaan Suomi on siirtymässä kivikauteen joidenkin kokonaisuuden kannalta minimaalisten veromuutosten vuoksi, sopii pohtia väitteen esittäjän todellisuudentajua. Mihinkähän analyysiin tämä kivikausi-väite perustuu.
Toivoisinkin jokaisen politiikkaa seuraavan pohtivan, mitä taustajärjestöä kukin mielipiteen esittäjä edustaa. Näitä taloustietäjiä kun joka pankki ja puolue palkkaa puhumaan itselleen mieluisia totuuksia.
Jotkut taloustieteilijätkin uskovat puheista päätellen että veronalennuksilla (erityisesti pääomaveron) voi rahoittaa mitä tahansa eläkkeistä tientekoon, lentokentistä suonikohjuleikkauksiin, armeijasta yliopistoon ja peruskoulusta elinkeinoelämän tukiin.
Usko on vahva ja voi siirtää vuoria, mutta en yhdy näihin lähinnä kokoomuksen uusliberalistisiiven näkemyksiin. Ihmeteltävän moni näihin hokkuspokkus-taloustietäjiin uskoo, vaikka USA on näillä keinoin onnistunut luomaan yhteiskunnan, jossa kahta työtäkään tekemällä ei meinaa leivässä pysyä. Minipalkkatasosta täytyy pitää kiini, estää keinottelu ja saada talousrikolliset kuriin.
Pelkkä talousrikollisuuden kuriinsaaminen mahdollistaisi veron alennuksia. Haluja vaan ei löydy oikeistopuolueilta eikä taloustietäjiltä.
Suomen pörssin ulkomainen hallintarekisteri kätkee taakseen lain turvin veronkiertäjät. Miksei muuteta lakeja. Pöytälaatikkoyhtiöt mahdollistavat rikollistoiminnan ketjuttamisen niin, että poliisilta ja verottajalta loppu aika(viisi vuotta) rikostutkimuksessa. Miksi ei muuteta lakia. Rikolliset kuppavat meitä myös rakennusalalla. Se voitaisiin helposti estää lainmuutoksin.
Pankkien taloustieteilijät ja kokoomuspuolue pitävät kuitenkin talousrikollisuutta erityisessä suojelussaan.
Tuossa Unto jo esitti joitakin mielenkiintoisia näkökohtia. Olen samaa mieltä siitä, että nuo taloustieteilijät ovat yhtä päteviä ennustajia kuin sammakon mukaan säätä ennustavat. Otan yhden esimerkin. On ennenkin esitetty, että on tulossa työvoimapula. On tehty hienoja laskelmia ja taulukoita, jotka kiistatta ovat niin osoittaneet. Mutta kiistatta ne ovat menneet täysin pieleen. Onkin tullut massatyöttömyys. Niillä ennustuksilla on pyritty ohjaamaan yleistä mielipidettä, mutta totuuden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Ei tule nytkään työvoimapulaa, vaikka niin on taaskin ennustettu. Pikemminkin päinvastoin jälleen. Nuo ennusteet ovat enemmänkin toiveajattelua tai pelottelua.
Veronalennuksia ja kaikkea muuta hyvää kaikille, nopeasti ja paljon.Niinistö yritti maksella valtion vanhoja syömävelkoja pois. Joko ne tuli maksettua? Vai ovatko korkomenot niin mitättömiä,ettei niistä kannata pitää lukua.Taisi tulla jakajien hallitus liian aikaisin.
Se suomalaisittain ennätysmäinen valtionvelka, joka syntyi "valtakunnansäästäjä" Iiro Viinasen valtiovarainministerikaudella, on valtaosin edelleen maksamatta. Siitä riittää maksamista vielä seuraavallekin sukupolvelle. Mutta syntyihän sentään Suomenennätys, joskin väärässä lajissa(velkaantuminen).
Kiitos vaan kovasti kokoomus!
Kykypuolue teki kuin tekikin pitkäaikaisen merkin suomalaiseen taloushistoriaan. Emme unohda.
Muistini mukaan pääministeri oli kepun Esko Aho.
Totta on. Aho oli pääministeri. Mutta kirstun päällä istui Iiro Viinanen. Näiden kahden herran talousajattelu on sen mummon tasoa, joka kerää rahaa sukkaansa. Joku luulee, että pelkkä säästäminen on kansantaloudessa se ainoa oikea menettely. Eihän se niin ole. Nytkin on tilanne sellainen, että rahaa pitäisi panna liikenteeseen, vaikka tulisi lisää velkaakin, liika säästäminen on nyt huono ratkaisu. Kansantalouden raha-asiat eivät ole samanlaiset kuin sukanvarteen säästävän mummon raha-asiat, vaikka Viinanen ja Aho niin uskoivatkin. Viinanen vakuutti viimeisen saakka, että varmasti ei tule devalvaatiota. Seuraavana aamuna tuli devalvaatio ja eräs tuttu yrittäjäkin kertoi tuolloin menettäneensä yhdessä yössä miljoonia valuuttalainojensa vuoksi. Oli tullut uskottua Viinasta. Yrityksiä meni konkurssiin tuhansittain. Sellaista taloudenhoitoa. Sellaista suoraselkäisyyttä.
Vuonna -99 ennen umts-kauppoja Soneran osakkeiden myynnistä saatavilla tuloilla olis maksettu koko valtionvelka siluvei. Vaan jäätiin pähkäilemään tuttuun Mooseksen tapaan, että jos myydään, paljonko myydään, jos tulee rahaa, mihin sijoitetaan, jos sijoitetaan jne... Kurssit putos ja kohta oli pistettävä 3 miljardia, jotta firma pysyi pystyssä... Lipposen taloustiedettä.
Iiro Viinanenhan se silloin olikin. Joka tapauksessa kokoomuslainen.
jos muisti yhtään pelittää, niin eikös se kepu itse huutanut lähes hysteerisenä soneran myymistä vastaan sieltä opposition penkiltä.
syytti lipposen hallitusta kansallisomaisuuden myymisestä.
eli jos kepusta olisi ollut kiinni, eipä olisi valtio saanut sonerasta senkään vertaa rahaa kuin sai sillä rajoitetulla osakkeiden myynnillä.
valikoiva muisti on hieno asia.
oikeassa olet. Ei tästä voi mitään tulla. Nurin koko hallitus jouluun 03 mennessä. Demareilta loppuu usko, toivo ja rakkaus. Kepuhan pettää nimittäin aina.