Olin muutama viikko sitten ulkomailla.
Suurkaupungissa metro on loistava tapa matkustaa,
ja aluksi siinä ei ollutkaan mitään ongelmia.
Mutta sitten minulle alkoi iskeä metrossa kamala
paniikki, varsinkin yli kolme pysäkinväliä
kestävät matkat, saati metronvaihdot olivat
painajaisia. Aloin hikoilemaan, tuntui että
tukehdun, tärisin... ja jännitin alavatsan
lihaksilla niin paljon, että tuli tunne että on
pakko päästä vessaan, vaikkei minulla ollutkaan
oikeasti vessahätää. Oireet katosivat kuitenkin
viimeisiksi päiviksi. Suomessa en huomannut mitään
oireita vähään aikaan, mutta... Nyt oireet iskevät
millon missäkin. Kerran lähdin niiden takia
koulustakin kesken pois... Onko kellään
kokemuksia? Mistä saa parhaiten apua ja
ymmärrystä asiaan, jos oireilu jatkuu pidemmänkin
aikaa?
Suurkaupungissa metro on loistava tapa matkustaa,
ja aluksi siinä ei ollutkaan mitään ongelmia.
Mutta sitten minulle alkoi iskeä metrossa kamala
paniikki, varsinkin yli kolme pysäkinväliä
kestävät matkat, saati metronvaihdot olivat
painajaisia. Aloin hikoilemaan, tuntui että
tukehdun, tärisin... ja jännitin alavatsan
lihaksilla niin paljon, että tuli tunne että on
pakko päästä vessaan, vaikkei minulla ollutkaan
oikeasti vessahätää. Oireet katosivat kuitenkin
viimeisiksi päiviksi. Suomessa en huomannut mitään
oireita vähään aikaan, mutta... Nyt oireet iskevät
millon missäkin. Kerran lähdin niiden takia
koulustakin kesken pois... Onko kellään
kokemuksia? Mistä saa parhaiten apua ja
ymmärrystä asiaan, jos oireilu jatkuu pidemmänkin
aikaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis mulla on esiintynyt sama juttu. Tuntui että
henki ei kulje,että tukehtuu, vapina oli älytön
ja henki vaan vinkui.
Kaverillani oli sama juttu, kävi lääkärissä ja
sai jotain lääkkeitä. Ja paperipussiin
hengittäminen kuulema eka neuvo lääkärissä.
Ite en oo tuon takia käynyt koska se tuli niin
harvoin. Nyt oon oikeestaan jo päässy siitä yli.
En enää hermoile esin paikoissa joíssa on paljon
ihmisiä.
Voimia Sinulle!
Kyllä noitten oireiden perusteella kannattas mennä
esim nuorisopsykiatrian polille. Terapiaa ja oikea
lääkitys auttaa ajan kuluessa. Ainut lääke, joka
auttaa kohtaukseen suhteellisen nopeasti, lienee
rauhoittava. Masennuslääkkeet yleensä tepsivät
vasta monen kuukauden syönnin jälkeen.
paniikkihäiriöltä vielä minusta jos vain noissa
tilanteissa ilmennyt, saattaa olla vain
"ihmislaumafobia", jonka tieteellistä nimeä en nyt
muista. Psykiatri diagnosoi ja auttaa joka
tapauksessa.
olkoon vaan sitten "VAIN" ihmisryhmäfobiaa, mutta
asiaa ei kannata vähätellä. ikävä kyllä, juuri
näin paniikkihäiriö alkaa. mitä nopeammin haet
apua, sen parempi=) jaksua=)
Itselläni alkoi paniikkihäiriöt ilmetä
toistakymmentä vuotta sitten, enkä tiennyt mitä
ne olivat ja mistä ne johtuivat. Mm. kaupassa olo
oli sietämätöntä; pyörrytti, henki salpaantui ja
tuli pakonomainen tarve päästä äkkiä ulos. Tämä
tila ilmeni muuallakin, esim. kuoroharjoituksissa
tai sitten esiintymisissä. Oli jopa vuorokauden
sairaalassa, mutta syytä ei löydetty. Sitten
kuulin paniikkihäiriöistä ja sitä mukaa asia
alkoi valjeta. Kävin mielenterveystoimistossa
selittämässä tilanteen ja sain Xanor-nimisen
lääkityksen (5 mg), joka todella auttoi pääsemään
taas normaaliin elämään. Vielä nykyäänkin, kun
tulee aavistus, että paniikki on taas iskemässä,
otan Xanoria pienen määrän (1/2 tab.). - En enää
tarvitse sitä säännöllisesti.
Ilmeisesti laukaisevana tekijänä p.häiriöihin oli
aikoinaan perhepiirissä tapahtuneet erittäin
ikävät tapahtumat.
http://avohoito.fans-club.com/
moi
mulla on ollu paniikkihäiriö vuodesta -96.
ja parhaan avun sain
mielenterveystoimistosta,siellä pystyin avoimesti
puhumaan asista.söin zoloft nimistä lääkettä.nyt
olen sen jo lopettanut,ja elämä taas maistuu
täysillä!tottakai pelkään että se tulee
takas.pidänkin aina lääkkeitä mukana...ihan vaan
omaks turvakseni.voi kuulostaa hullulta sille
joka ei ole tästä kärsinyt,mutta mua se auttaa.
ei muutakun mielenterveystoimistoon,avun saat
varmasti.
hyvät jatkot!