Kire-naj

Koska ruotsin valtio on itsenäinen ruotsin valtio, jossa asuu ruotsalaisia, ajaa itsenäinen ruotsin valtio vain ja ainoastaan ruotsalaisten etuja ja ruotsin etuja.

Suomessa toimiva ja suomalaisia halveksiva puolue on nimeltään ruotsalainen kansanpuolue. Nimestään ja politiikastaan päätellen ruotsalainen kansanpuolue ajaa ruotsalaisten asioita ja ruotsin asioita.

Se ajaa suomeen vahvaa ruotsalaisuutta ja jakaa suomalaisia halveksivaa freudenthalmitalia edelleenkin. (Kts. A. O. Freudenthal)

Kuinka siis Suomessa voidaan laittaa vieraan valtion edustaja Suomen puolustusministeriksi?

Eivätkö he tunnustetusti ole vahvaa ruotsalaisuutta Suomeen ajava puolue.

Olisikohan niin että Juipitar Lillan, Juippi
Enestam ja muut vahvaa ruotsalaisuutta Suomeen ajavat Juipit olisivat ajamassa niin vahvaa ruotsalaisuutta, että olisivat luovuttaneet ruotsalaisille suoamalaisten salaista puolustusstrategista tietoa emämaahansa, jonka vahvuutta he Suomeen ajavat?

Milelestäni on isänmaan petturuutta asettaa vieraan valtion tapoja ja etuja vahvasti Suomeen ajavan puolueen edustajia puolustus- tai miksikään muuksikaan ministeriksi.
Eihän se muutenkaan ole mahdollista, että kyseinen puolue voi täällä yleensä hillua sekä puliveivata
suomalaisten etuja ja rahoja vahvan ruotsalaisuuden ajamiseksi Suomeen. VASTOIN Suomen kansan tahtoa.

Jos vähänkään kukin ajattelee, on tilanne Suomalaisten kannalta painajaismainen.
0332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


matsene kirjoitti:

Koska ruotsin valtio on itsenäinen ruotsin valtio, jossa asuu ruotsalaisia, ajaa itsenäinen ruotsin valtio vain ja ainoastaan ruotsalaisten etuja ja ruotsin etuja.

Suomessa toimiva ja suomalaisia halveksiva puolue on nimeltään ruotsalainen kansanpuolue. Nimestään ja politiikastaan päätellen ruotsalainen kansanpuolue ajaa ruotsalaisten asioita ja ruotsin asioita.

Se ajaa suomeen vahvaa ruotsalaisuutta ja jakaa suomalaisia halveksivaa freudenthalmitalia edelleenkin. (Kts. A. O. Freudenthal)

Kuinka siis Suomessa voidaan laittaa vieraan valtion edustaja Suomen puolustusministeriksi?

Eivätkö he tunnustetusti ole vahvaa ruotsalaisuutta Suomeen ajava puolue.

Olisikohan niin että Juipitar Lillan, Juippi
Enestam ja muut vahvaa ruotsalaisuutta Suomeen ajavat Juipit olisivat ajamassa niin vahvaa ruotsalaisuutta, että olisivat luovuttaneet ruotsalaisille suoamalaisten salaista puolustusstrategista tietoa emämaahansa, jonka vahvuutta he Suomeen ajavat?

Milelestäni on isänmaan petturuutta asettaa vieraan valtion tapoja ja etuja vahvasti Suomeen ajavan puolueen edustajia puolustus- tai miksikään muuksikaan ministeriksi.
Eihän se muutenkaan ole mahdollista, että kyseinen puolue voi täällä yleensä hillua sekä puliveivata
suomalaisten etuja ja rahoja vahvan ruotsalaisuuden ajamiseksi Suomeen. VASTOIN Suomen kansan tahtoa.

Jos vähänkään kukin ajattelee, on tilanne Suomalaisten kannalta painajaismainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu