vaihteeksi viesti ilman tunnekuohuja!

Tuli mieleeni sellainen kysymys, että millainenkohan kokemus kelläkin mahtaa olla sähköpostista, ja sen käytöstä yleensä.

Kysyn tätä ihan vain siksi, että kohdalleni on sattunut paljon ihmisiä, sellasia puolituttuja tavallisia ihmisiä, joilta olen saanut säpo-osoitteen, esim harvoin näkemäni veli, ja muitakin.
Kun olen kirjoittanut viestini, ja ehkä jossain tärkeässä asiassa 2 vko´n kuluttua joutunut soittamaan, kysymykseeni viestistäni on vastaus hyvin usen: jaa en mä ole nyt käynyt katsomassa!
Onkohan tää yleistäkin?

Joteskin mielenkiintonen juttu, kun posti on olemassa niin asiat hoidettava silti puhelimella ja maksettava siitä kuitenkin ihan tarpeeksi.>>)
9653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ihmetellyt. Minullakin on kolmekin toimivaa sähköpostiosoitetta ja tietysti live messenger'i siihen päälle. Jonkun merkillisen logiikan mukaan olen tähän päätynyt. Kysymys oli muistaakseni asioiden lajittelusta osoitteiden mukaan ??...Tosiasiassa käyn tsekkaamassa postini parikertaa viikossa, jos nyt satun muistamaan..olenkin harkinnut siirtymistä yhteen ainoaan joka avautuisi samalla kuin konekin..kotisivuna. Voisi ainakin kokeilla..

Äänestä

Mulla on kone melki koko päivän auki ja tarkistus päällä joka tsekkaa postit vähänväliä. Kaks osoitetta (sonera ja gmail), molemmissa sama juttu. Maileihin vastaan yleensä ihan heti kun ne luen.

Äänestä
  • aina kun olen kotona,on kone kans auki.
    Mulla on 1 mistä näkyy näytöllä tilanne koko ajan, ja kaks, mitkä tarvii käydä aina tutkimassa.
    Naurattaa oikeen, kun tietää että suuri todennäköisyys on: ei viestejä. Heh.
    Ainoostaan musaklubin ja hobbyn tarjouksia voi tulla.

    Kysynkin täs samalla, vaik tällä palstalla on aika vähän mielestäni rekattuja nimimerkkejä, et onkohan kellään gallerias olleista säpo-osoitteista ollut "hyötyä".
    Mul on yks kaveri tullu sitä kautta ja kirjotellaan joskus, ja ollaan mesessä. Sekin oli sellanen elämäntapaansa kohdistunut kiinnostus.;)

    Äänestä

  • truckangel kirjoitti:

    aina kun olen kotona,on kone kans auki.

    Käytkö truckangel koskaan kaffeella Hirvaskankaalla :)

    Äänestä

  • wolf kirjoitti:

    Käytkö truckangel koskaan kaffeella Hirvaskankaalla :)

    käynyt. Sillonkun on matkaa Hesasta pohjoseen ja menee tietysti nelosta ylös. Sielhän on se Esso ja sit muistaakseni Sokkarin ABC- piste.
    Joskus oon siinä abc:n parkis urvahtanut parituntisen kun on ollut liikaa hiekkaa silmissä.

    Aikapal kuitenki tre-vaasa suuntaa tai sit turust vaasaan ja ouluun.
    Nykysin voi olla jo enempi kotona, kun on kerta työnteolla rikastunut, niinkö moni muukin täs maas. Hah!

    Ajattelin et olis voitu joskus törmätä. Siellon nyt uus iiiiso ABC, just avattu.

    Äänestä

Minä katson sähköpostini yleensä päivittäin, ellen ole matkoilla tai sairaana. Tuttavapiirissäni muutkin tekevät näin, joten yleensä ei ole tullut ongelmia.

Äänestä

kyllä muuttunut. Muistelisin muutaman vuoden takaa, että tuli kaseltua mailit jatkuvasti ja ihmisillä oli matalampi kynnys mailailla. Ropisi kirjeitä ympäri maailmaa. Nyt ei voi pitää kotisivulla vieraskirjaa, kun sinne tulee heti kasinomainostajien viestejä ja maililaatikkokin tulvii spämmiä. Oikeita viestejä on siellä joukossa yksi kolmesta sadasta. Kiinnostus lopahtaa viestintään.

Äänestä
  • ainakin spämmiviesteistä eroon eli ne lentävät aika hyvällä prosentilla suoraan sähköpostiohjelman roskakoriin.

    http://www.spamfighter.com/Lang_FI/Product_Info.asp

    Mitä tulee yleiseen meilailuun, alkuinnostus on toki lopahtanut. Postia tulee kuitenkin edelleen paljon. Minulla on myös kolme eri meiliosoitetta ja mese ja yks toinen instant viestimisen mahdollistava juttu hommattuna.

    Itse olen huomannut, että kiire sanelee sen, jaksanko ja millä tahdilla vastailla viesteihin. Päivittäin tulee meilit kyllä tsekattua ja vieläpä useamman kerran.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

truckangel kirjoitti:

Tuli mieleeni sellainen kysymys, että millainenkohan kokemus kelläkin mahtaa olla sähköpostista, ja sen käytöstä yleensä.

Kysyn tätä ihan vain siksi, että kohdalleni on sattunut paljon ihmisiä, sellasia puolituttuja tavallisia ihmisiä, joilta olen saanut säpo-osoitteen, esim harvoin näkemäni veli, ja muitakin.
Kun olen kirjoittanut viestini, ja ehkä jossain tärkeässä asiassa 2 vko´n kuluttua joutunut soittamaan, kysymykseeni viestistäni on vastaus hyvin usen: jaa en mä ole nyt käynyt katsomassa!
Onkohan tää yleistäkin?

Joteskin mielenkiintonen juttu, kun posti on olemassa niin asiat hoidettava silti puhelimella ja maksettava siitä kuitenkin ihan tarpeeksi.>>)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu